torstai 19. marraskuuta 2015

Pitsingistä ja pitsinkiläisyydestä

Järjestin 1980-luvun puolessa välissä kotikunnassani kansanäänestystä koskevan luentosarjan, jonka aloituksesta luennoija Kaarlo Pitsinki myöhästyi liikenneongelmien takia. Pitsinki: ”Taisitte luulla, että olen jäänyt auton alle”, johon mukana ollut kunnanjohtaja Tapio Hyyryläinen lohkaisi hänelle ominaiseen tapaan: ”Me toivottiin sitä!”. Johon taas Pitsinki välittömästi: ”Tehän olette kuin koululaiset ainakin; toivotte, että opettaja on jäänyt auton alle ja koulu on palanut”.

Luentosarjan aihe oli ”Kansanäänestys Suomessa”. Pitsinki suunnitteli tuolloin lisensiaattityötä aiheesta.

Palaan noihin päiviin, koska saapui viesti, että Kaarlo Pitsinki on poistunut joukostamme kuluvana syksynä 91 vuoden kunnioitettavassa iässä. Käsittääkseni hän on tätä nykyä jotenkin unohdettu lähihistoriamme hahmo. Kuitenkin vuoden 1966 vaaleissa hän sai 16 703 ääntä, toiseksi eniten koko valtakunnassa. Hän oli hilkkua vaille äänikuningas, sillä Raimo Ilaskivi sai 16 817 ääntä.

Pitsinki oli sdp:n puoluesihteerinä 1957-1966 eli aikana, jolloin puoluesihteerien valta oli paljon suurempi kuin tänään, kansanedustajana vuosina 1958-1966 ja Uudenmaan läänin maaherrana 1966-1982. Pitsingin poliittisen uran merkkipaalu oli hänen vuoden 1966 vaaleihin valmistelemansa kahdeksan kohdan ohjelma, joka merkitsi paradigman muutosta suomalaisessa poliittisessa elämässä.

Opin tuntemaan Kallen kunnanjohtaja Tapio Hyyryläisen kautta. Siinäpä kaksi miestä, jotka olivat hyvin saman oloisia huumoriltaan ja luonteeltaan.

Pyysin useampaan otteeseen Pitsinkiä luennoimaan ja siksi opin hänet myös tuntemaan. Emme jutelleet politiikkaa. Minua kiehtoi tavattomasti, mikä tämä aikanaan kuuluisa poliitikko oli miehiään. Mikä oli hänen viehätyksensä salaisuus?

Eräs seikka kiinnitti huomiota alusta alkaen: sinä hetkenä, kun astuit metrin päähän Pitsingistä, olit hänen kaiken huomionsa keskipiste. ”Miten se ja se projekti jakselee? Onko polvi nyt kunnossa? ”Näytät hyvävoimaiselta”. Kaikki hän muisti. Hyvin epäsuomalaista, mutta tehokasta. Mietin, miten hän pystyy teeskentelemään kiinnostunutta minun mielestäni joutavanpäiväisistä asioista. Mutta tässä se onkin: vaikka kuinka ajattelet taka-ajatuksin toisen tarkoitusperistä, aito kiinnostus tempaa mukaan ja tappaa kyynisyyden rippeetkin. Olen yrittänyt harjoitella tätä ajattelua pian 30 vuotta.

Tänä päivänä puhutaan ihailevasti Georg C. Ehrnroothista ja A.I. Virtasesta (molemmista on ilmestynyt kirja kuluvana syksynä). He olivat oppositiomiehiä, Kekkosta vastaan ja Neuvostoliittoa vastaan. Pitsinkiä ei saa unohtaa tässä kategoriassa.

Kirjan ”Jumala rokulissa eli poliittisia luomiskertomuksia” luin 40 vuotta sitten (ilmestyi 1970-luvun alussa). Tähän panen vain kustantajan kuvauksen kirjan sisällöstä: ”Kaarlo Pitsingin poliittisten luomiskertomusten johtoteemana on ihmisen pyrkimys luoda maanpäällinen paratiisi. Paratiisin luojat ja paratiisit laidasta laitaan saavat osansa purevasta kritiikistä. Pitsinki ei kaihda puhua asioista niiden oikeilla nimillä eikä lausua kaunistelemattomia mielipiteitä sosialismista, demokratiasta ja sosialidemokratiasta ja mahdollisuuksista sovittaa niitä yhteen tavallisen kansalaisen hyväksi.”

Oma muistikuvani kirjasta on että se oli kovaa marxismi-kritiikkiä ja sosialismin käytännön sovellusten kritiikkiä, jotka olivat silloin valtavirtaa.

Toisessa kirjassa, puolidokumentaarisessa romaanissa ”Vastahyökkäys” (1974) Pitsinki irvailee itsesensuurille, YYA-sopimukselle, Kekkoselle, Ylelle, sosialismille… Pitsingistä taisivat hävitä loputkin punaisesta väristä….

Käsite pitsinkiläinen demari tarkoitti oikeistodemaria. Hän ärsytti silloin johtoasemassa olleita poliitikkoja. Pitsingin hengenheimolaisia olivat Väinö Leskinen ja Olavi Lindblom. Heidän oppi-isänään oli Väinö Tanner. Leskisen kääntymys Kekkosen kannalle 1960-luvun puolessa välissä on yksi Suomen historian kuuluisimmista takinkäännöistä. Pitsinki säilyi sisimmässään skandinaavisen sosiaalisen markkinatalouden kannalla.

Pitsingin maaherraksi siirtymisen taustalla oli poliittista ohjausta. Käsittääkseni hän lopulta turhautui tehtävässä ja Mauno Koivisto erotti hänet.

Kaarlo Pitsinki oli pelimies. Oli pakko olla, sillä hän oli toisten pelimiesten ympäröimä. Luulenpa, että olisimme tänään hänen kanssaan monista asioista eri mieltä, mutta sillä ei ole tässä merkitystä.

Pitsinki tai pitsinkiläisyys on lähihistoriassamme käsite. Kuka tahansa historian merkkihenkilökään ei yllä vastaavaan. Pitsingin lahja tuleville sukupolville on mielestäni hänen luottamuksensa skandinaavisen mallin kestävyyteen.

2 kommenttia:

  1. Päivän suomen kuvalehdessä oli Johannes Koromankirjasta artikkeli, siitä seitsenkymmen luvun kotimaan polittisesta ja henkisestä väännöstä, johon varmaankin myös Pitsinki osallistui, Se porvarillinen hegemonia, joka nyt maassamme vallitsee, sekä sen tuoma henkinen lama ja vallitseva taloudellinen näköalattomuus on myös, juuri tuon aikakauden arvojen ja ihanteiden päälle jumittumista. Koskahan Pitsingin sekä muiden tuonajan lännettäjien arkistot avautuvat siten ,että myös cia yhteydet paljastuvat, vasta tuolloin päästään tuon aikakauden tapahtumista näkemään edes jonkinlainen kokonaisvaltainen totuus.

    VastaaPoista
  2. CIA:n ja KGB:n arkistot ovat molemmat tärkeitä. Stasi on toissijainen.Voi kuitenkin kysyä ilmeneekö näistä sellaista uutta, joka muuttaa suurta kuvaa. Henkilöihin liittyvää uutta juorutietoa kyllä saadaan. Minulla on valmiina arvio tuoreesta Georg C. Ehrnrooth-kirjasta, jossa 1970-luku on vahvasti esillä.

    VastaaPoista