Lainasin jokin aika sitten
presidentti Niinistöä hänen kertoessa kantojaan nykyisestä jännittyneestä
tilanteesta: ”…presidentti lisäsi vielä hieman mietittyään ratkaisevan
lisäkaneetin: ”Satuin lukemaan Robert Cooperin kirjaa `The
Ambassadors´”, jossa todetaan - koskien diplomatiaa ja
suurvaltasuhteita - että `there´s a gap between
those, who have the responsibility and those who
haven´t´.” Täsmälleen näin. Kun ei ole vastuussa voi kysyä tai
väittää paljon sellaista, johon vastuunkantaja ei voi vastata. Presidentti on
usein osoittanut ärtymystä, kun joku –
olettaen, että presidentti on hänen kannallaan – tyrkyttää omia
kannanottojaan ”tullakseen hyväksytyksi”.
Niinistö viittasi uudelleen moneen
kertaan ”vastuuseen” A-studiossa
28.2.2022, halutessaan korostaa päätöksentekijöiden vastuunkannon merkitystä.
Referoin ja arvioin tuota
A-studiovierailua seuraavassa tarkemmin.
Kun poliitikot Purra (ensimmäistä
kertaa?) ja Orpo (jälleen kerran) ovat nyt ilmoittaneet kannattavansa Natoon
liittymistä, niin mihin saakka heidän vastuunsa ulottuu ja kuinka uskottavasti?
Tässä on käynyt vähän niin, että kun Niinistö on mielletty Nato-mieliseksi, niin monet poliitikot ovat kiirehtineet hänen suojissaan
kannattamaan aggressiivista liittymispolitiikkaa ymmärtämättä, että presidentti
on asemastaan johtuen omaksunut hyvin varovaisen kannan äkkinäisiin päätöksiin.
Ei presidentti mitenkään
havaittavasti reagoinut tuoreeseen gallupiin, jossa Naton kannatus huomattavasti lisääntyi
(nyt 53 prosenttia). Sitä paitsi niitä, jotka joko vastustivat Natoon liittymistä
tai eivät ottaneet kantaa oli yhteensä 47 prosenttia vastaajista. Mihin suuntaan
gallupit ovat kehittymässä? Oletettavaa on, että jos nykyinen jännittynyt tilanne
jatkuu ja pahenee, Naton kannatus ainakin jossain määrin vahvistuu. Jos otetaan
vähän pidempi aikajänne tulevaisuuteen niin suunnan arviointi vaikeutuu huomattavasti.
On syytä muistaa, että Nato-liittymisprosessi
kestää joka tapauksessa pitkään. Ei ole tiedossa esimerkiksi, miten nykyiset Nato-maat
suhtautuvat lisäjäseniin. Kaikkien vanhojen jäsenten tulisi hyväksyä uudet jäsenyydet.
Presidentti puhuu (Venäjän) ”vasta-askelista”,
jos Suomi pyrkii liittotumaan Naton kanssa. Presidentti oikeastaan ainoana
pystyy vapaasti puhumaan vastatoimista Venäjän taholta. Muut saavat varautua moitesanoihin
”pelkääminen” tai ”suomettuminen” tai ”nöyristely”, jos rohkaistuvat
viittaamaan Venäjä-uhkaan julkisesti.
Venäjä itse on aiheuttanut
tahattomasti seuraamuksia, joita se ei alun perin tarkoittanut. Niinistö:
Venäjä on omilla toimillaan yhtenäistänyt vuonna 2014 Ukrainan ja nyt Euroopan. Miksi siis Putin
otti tämän epäsuositun askeleen hyökätä Ukrainaan? Niinistö vastaa, että
tekemätön päätös hiersi kahdeksan vuotta Venäjää: ”Nyt me hoidamme tämän
murheemme pois”, arvioi Niinistö Kremlin ajattelua. Sodalla on lausumattomat rajat:
Nato ei vie joukkoja Ukrainaan, eikä Venäjä hyökkää Nato-maan kimppuun. Tämä
lienee periaate.
Niinistön maine asioiden
hallitsijana on kasvanut entisestään Ukrainan kriisin aikana. Koko
Ukraina-prosessin aikana presidentiltä on voinut kysyä paljon sellaista, mihin
hän ei halua/kykene vastaamaan. Silti häntä pyydetään ”tietämään”. Niinistöä
pidetään Putin-asiantuntijana. Ja asiantuntijana Niinistö ei pidä mahdollisena
sitä, että Venäjä hyökkää Suomen: sitä ei voi pitää järkevänä. Presidentti
pitää laajoja hybridiuhkia suurimpina haittoina, mitä Venäjä voi Suomelle aiheuttaa, jos Suomi liittyy Naton jäseneksi.
Nato-kysymyksessä Suomea verrataan
Ruotsiin ja - varsinkin viime aikoina - Ruotsia Suomeen. Ruotsi kokee saavansa
Suomelta vahvistusta varsinkin jalkaväkijoukkojensa puutteisiin, mutta muutenkin
yhteistyö tuntuu nyt olevan neutraalimpaa kuin koskaan aiemmin. Suomi hyötyy
Ruotsin meri- ja ilmavoimien vahvuuksista. Samalla on havaittavissa 1990-luvun EU-prosessin
jäljiltä vieläkin tiettyä epäluuloa,
että naapuri tekee jotain, jota
se ei ilmoita avoimesti. Kuitenkin kokonaisuudessaan yhteistyö on korkealla
tasolla, siihen on syytä luottaa.
Kaiken kaikkiaan jää kuva, että
Ruotsin suhtautuminen on ideologisempaa Nato-kysymyksissä. Ruotsi pitää
periaatteistaan (liittoutumattomuudesta) pidempään kiinni kuin Suomi. Ruotsin
pitkä (200 vuotta) rauhan aika on tässä
osviittana. Toisaalta Suomenkaan tilanne ei ole sellainen, miksi se usein
kuvataan, siis että Suomi ja Venäjä olisivat olleet suoraan kahdenvälisiä vihollisia:
tosiasiassa toisen maailmansodan aikana Suomi oli Neuvostoliiton ja Saksan, ensimmäisessä
maailmansodassa Saksan ja Venäjän ja Suomen sodan (1808-09) aikana Ranskan ja
Venäjän pelinappulana.
Puolustusvoimien edelleen vahvistamisen
kannalla presidentti on, vaikka varsinkin kokoonsa nähden Suomella onkin
kyvykkäät puolustusvoimat jo nyt. Hän viittaa hybridisodankäynnin erilaisiin
variaatioihin, joihin suojautumisessa on
edelleen paljon töitä tehtävänä. Sekä presidentti että eduskunta ovat tästä
yksimielisiä: vahingot hybridisodankäynnistä ovat suuria, kun toimenpiteet
kohdistetaan korkean teknologian maahan.
Jos Suomi olisi Naton jäsen, se
saisi erillishyökkäystä vastaan Naton suojan (tai oikeammin tuen), mutta jos
tästä ei olisi kysymys seuraisi jännitteinen tilanne, sillä Venäjä on
osoittanut pystyvänsä olemaan ”ilkeä”. Toisaalta edellä totesin juuri, että
erillissotaa Suomen ja Venäjän välillä
ei ole pitkiin, pitkiin aikoihin ollut. Jos liittyminen tulisi kysymykseen,
niin Niinistön mielestä Venäjä kohdistaisi tyytymättömyytensä
(”ilkeydet”, hybridi-, kyberuhat ym.) Suomeen eikä Natoon.
Joidenkin haaveilemat turvatakuut,
jotka annettaisiin Nato-prosessin ollessa käynnissä presidentti hylkää. Kovin
on spekulatiivinen ajattelu voimissaan!
Uhkakuva Ukraina-tragediassa on
ydinsodan puhkeamisen vaara. Todellista sodan vaaraa pidetään kuitenkin
etäisenä. Niinistö näkee vaaran lähinnä siinä, että ydinsotaa vähitellen arkipäiväistetään.
Nyt näyttää siltä, että moni näkee
tulevan Nato-prosessin pelkästään yhteen suuntaan vievänä prosessina. Entä jos
käykin niin, että Natoon liittyminen ei saa tarpeeksi parlamentaarista kannatusta
taakseen?
Kun toimittaja A-studion lopuksi
kysyi pitäisikö Suomen liittyä Natoon, viittasi presidentti painokkaasti
jälleen kerran vastuuseen: mitä tapahtuisi sitten, jos askel otettaisiin?” Toimittaja: ”Kysymys on (siis) siitä, mitä Venäjä tekisi”. Presidentti:
”Juuri näin”.
PS
Presidentin haastattelu A-studiossa
on herättänyt myös kriittistä sanailua. Tuntuu, että ne, jotka haluaisivat nopeasti edetä Nato-asiassa
ovat niitä vastaan, jotka valavat öljyä
laineille. Presidentti edusti selvästi jälkimmäistä, rauhoittelevaa kantaa. Samoin epäilen (mutta en ole varma),
että kysymys on luottamuksesta Naton ja viidennen artiklan tarjoamaan suojaan.
On niitä, jotka tuntuvat sokeasti luottavan
suojaan ja niitä, jotka näkevät tilanteen paljon inhorealistisemmin:
sota on sotaa.
Ensin on Suomen peruttava naapuruusopimus Venäjän kanssa, minkä aikanaan solmivaat Aho ja varapääministeri Burbulis.
VastaaPoistaSopimus kietää osapuolia liittymästä toista sopimuspuolta uhkaavaan sotilasliittoon.
Niin, voisi pohtia olisivatko sopimukset ristiriidassa keskenään.
VastaaPoista