Jari Tervon dokumenttisarjan ”Kun Suomi muuttui – levottomat ajat 1961-1981”, jaksossa 6/10 ”Onnellisten laiva 1972-73” perehdytään ajanjaksoon erityisesti urheilun näkökulmasta. Samalla tarkastellaan muitakin yhteiskunnallisia ilmiöitä noina vuosina.
Dokumenttisarjan jakso alkaa Anttilan
postimyyntiluettelon esittelystä. Sen myötä suomalaiset saivat mahdollisuuden
selailla tuotekuvastoa kotisohvalta käsin. Postimyyntiluettelo oli aikansa
mahtava keksintö. Miksi sitä ei enää ole? Aika ajoi sen ohi. Nopea inflaatio
oli luettelon surma, sillä nopeasti kohoavien tuotehintojenkin aikana hinnat
oli pidettävä ilmoitettuina eli ennallaan seuraavaan katalogiin saakka.
Markkinatalous ei näyttänyt sietävän puuttuvaa joustavuutta.
Suomalaisen yhteiskunnan muutos
1960-luvun alusta on ollut ilmiömäisen rivakka. Muistan, kuinka kansakoulun
oppikirjassa jaettiin elinkeinot silloisen voimassa olleen jaon mukaan kolmeen
osaan, alkutuotannon, teollisuuden ja
palvelujen tasaeräkolmanneksiin. Siitä eteenpäin maatalouden osuus putosi
nopeasti, teollisuuden pysyi pitkään ennallaan ja palvelujen osuus nousi
nopeasti. Anttilan luettelo osui oikeaan saumaan.
Elinkeinorakenne muuttui välillä
hallitusti, välillä hallitsemattomasti. ”Lopullinen” tavoite oli
palveluyhteiskunnan toteuttaminen ml. itsepalveluyhteiskunta. Jälkiteollisessa
yhteiskunnassa yli puolet bruttokansantuotteesta syntyy palvelusektorilla. Jäämme
odottamaan seuraavaa vaihetta… On näyttänyt siltä, että teknisen kehityksen
nopeus on ylittänyt aika ajoin ihmisen käsityskyvyn ja on syntynyt
synkronointiongelmia. Ihminen on se, jonka on täytynyt sopeutua. Muutos näkyy vilkaisemalla
katunäkymää, jossa liikennevalot ovat korvanneet liikennepoliisit.
Samaan aikaan ympäristöongelmat
ehtivät paisua hallitsemattomiksi sekä teollisuuden kasvaneiden päästöjen että yksityisten
ihmisten tupakanpolton seurauksena. Myös liikennekuolemat ovat olleet järkyttävällä
tasolla, vuonna 1972 peräti 1156 uhria,
vuonna 2023 selvästi alle 200. Liikenneturvallisuuden paraneminen on
ylittänyt useimpien odotukset.
Me, jotka läheltä seurasimme
sodankäyneiden miesten elämäntilannetta, havaitsimme ketjutupakoinnin lisäksi
viinan usein holtittoman käytön: pullo
kiersi ringissä ja irvisteltiin vain. Myös taiteenkeinoin pyrittiin valaisemaan
suomalaista todellisuutta: Mikko Niskasen ”Kahdeksan surmanluotia” on
monessakin mielessä suomalaisen elokuvataiteen merkkiteos. Se kertoi ankaran paljastavasti
pienviljelijän kohtalosta ja niukasta toimeentulosta elinkeinojen välisessä epätasaisessa
taistelussa.
Myös kauppa- ym. suhteet
neuvostoliitolaisten kanssa edellyttivät paitsi viinan käyttöä niin myös viinan
käytön kestävyyttä. Samaan suuntaan toimivat laivaristeilyt. Virinnyt
matkailuinnostus merkitsi useille kasvanutta alkoholin käyttöä. Keskioluen
vapauttaminen lisäsi roimasti oluen käyttöä. Potentiaaliselle terveysongelmalle
lähinnä naureskeltiin.
Matkailu Suomeen edusti lähinnä
eksotiikkaa turisteille, ja oli harvojen huvi. Musta Pekka, Pepe-lakritsi ja
Pekka Lipposen Musta-Molly
(kotiapulainen) edustivat 1950-luvulta 1970-luvulle sen aikaista
puhekulttuuria ilman paheksuntaa. Ihmekkös tuo nyt on, kun monille tutustuminen
afro-amerikkalaisiin tapahtui vasta Helsingin olympialaisten yhteydessä.
Romanit ovat Suomen musta piste
rasismiin suhtautumisessa. Romanit ja saamelaiset ryhtyivät itse ajamaan omaa etuaan.
:::::::::::::::::::::::::::::::
Jarno Saarisen erinomainen menestys
ratamoottoripyöräily MM-sarjassa 1970-luvun alussa merkitsi vanhojen totuttujen
rajojen rikkomista. Saarinen oli esiintymis- ja kielitaitoisena muutoinkin
poikkeus sen ajan urheilusankareiden joukossa. Ajosuoritus oli viimeisen päälle
sulava polven viistäessä asfalttia. Mies ja pyörä sulautuivat yhteen. Jarno
Saarinen menehtyi onnettomuudessa kesken Monzan kilpailua vuonna 1973. Hieman
aiemmin menehtyi auto-onnettomuudessa myös 24-vuotias pop-laulaja Sammy
Babitsin.
Suomi ei ollut 1970-luvun alkuun
tultaessa saavuttanut menestystä edes vanhassa lempilajissa kestävyysjuoksussa
15 vuoteen. Luin Urheilun Kuva-Aitasta 1960-luvulla milteipä joka lehdestä
valituksia menestymättömyydestä. Ilmiölle yritettiin epätoivoisesti löytää syy.
Koko ajatukseen alettiin lopulta suhtautua vinosti: vika olikin itse
urheilussa. Koko huippu-urheilu alettiin kyseenalaistaa.
Kun länsimaiset lokoisat elintavat
levisivät Yhdysvalloista Skandinaviaan 1950- ja 1960-luvulla, kiinnitti asiaan
huomiota yleisurheiluguru R.L. Quercetani. Saivathan Pohjoismaiden urheilijat
kansainvälisestä menetyksestä vain ”murusia”. Mutta hyvästä urheiluhengestä hän
kiitti pohjoisen urheilijoita. Meille penkkiurheilijoille se ei tietenkään
riittänyt.
Siten tuli Juha Väätäinen (joka dokumentissa sivuutetaan kokonaan) ja
voitti 5000 ja 10 000 metrin juoksut Helsingin EM-kisoissa 1971. Suomen kansan
uinuva urheiluhulluus heräsi hetkessä.
Seuraavana vuonna Münchenin olympiakisoissa mieletön menestys jatkui pitkien ja
keskimatkojen juoksussa Lasse Virenin ja Pekka Vasalan ansiosta.
Suomi-Ruotsi yleisurheilumaaottelut
olivat suurkilpailujen ”väliajalla” perinteisten lajien osalta huippukohtia. Muualla
maailmassa yleisurheilumaaottelut olivat lähinnä reliikki. Vain Yhdysvaltain ja
Neuvostoliiton keskinäiset maaottelut vetivät aikoinaan Ruotsi-ottelulle
(Finnkampen) vertoja. Maaottelu oli aina Suomelle tärkeämpi kuin Ruotsille,
olihan Ruotsi meitä parempi miltei kaikilla elämänalueilla.
Kansanterveyskin hyötyi huippu-urheilun
menestyksestä. Istuminen ei enää itsestään selvästi voittanut juoksemista
ihmisten mielihalujen kohteena. Ryhtiliike johti parannukseen. Pururadasta tuli
kuntoilun symboli. Huippu-urheilusta tuli uudelleen hitti.
::::::::::::::::::::::::::::::
Suomessa luokkaerot alkoivat murtua.
Elettiin taloudellisen tasa-arvon kulta-aikaa. Länsiautot ja kesämökit
yleistyvät. Kesä oli lomia varten ja talvet rehkittiin kesänkin edestä. Tapio
Bergholm: ”Virkamieseliitin etuoikeudet siirtyivät koko kansalle”. Tämä jos
mikä on hyvinvointiyhteiskunnan merkki.
Massaturismi on alkamassa: ihmiset kaipasivat
vapautta. Nuoret lähtivät interreilaamaan. Se oli liftaamista turvallisempaa. Myös
Suomi kehittyi matkailumaana osin huoltoasemaverkoston tihentymisen myötä.
Automarketeista tuli kaiken kansan
kauppoja. Tuolloin elettiin lähiörakentamisen kiivaimpia vuosia. Kuitenkin
köyhät ihmiset ja huonot asunnot löysivät edelleen toisensa. Noin 1,5 miljoonaa
suomalaista eli eurooppalaisittain katsottuna ahtaasti.
Presidenttikysymys 1973-74, Zavidovo-vuoto ja poikkeuslaki esitetään niin
pelkistetysti, että sivuutan koko asiakokonaisuuden tässä. Ja oliko objektiivinen
kuva Zavidovo-vuodosta ihan noin kuin se esitettiin. Poikkeuslaki oli
demokratian alennustila ja koko
prosessin villakoiran ydin on siinä, mikä tulkinta asioiden kululle hyväksytään.
Hymy-lehti ei ujostellut julkaista
intiimejä kuvia ja juttuja julkkiksista. Hymyn kuuluisin uhri oli Timo K.
Mukka. Hymyn juttu kirjailijan ristillä riippumisesta joudutti hänen loppuaan.
Sensaatiolehdillä oli valtaa varsinkin ihmiskohtaloihin. Oikeusjutun Mukan
puoli voitti ja seurauksena säädettiin intimiteettisuojalaki vuonna 1975, joka
oli hyvä alku oman sisimmän kätkemisessä
julkisuudelta.
Lailla pyrittiin säätelemään
sosiaalipornon ja häväistysartikkelien julkeutta.
Kaupunkien syrjäseuduilla, lähiöissä
muhi uusi syrjäytymisongelma, se on totta, mutta kaiken kaikkiaankin dokumentissa kehitys nähdään kovin
lohduttomana, ikään kuin hyvinvointiyhteiskunnan luoman edistysuskon kärsimänä
tappiona. Seitsemänkymmentäluvusta on jäänyt harmaa kuva. Suureksi osaksi se
johtui öljykriisistä, mutta ei siitä enempää tässä kirjoituksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti