Suomen talouden valoisa tulevaisuus

 

 Otsake on mietitysti muotoiltu. Erimieltäkin saa olla. Se on syntynyt ”vastavirtaan” ajattelun pohjalta, onhan Suomen talouden kehitykselle luettu mitä synkimpiä madonlukuja. Positiivista uskoa luo T&Y-lehden numeron 1/2024 artikkeleiden ja esseiden kirjoittajat  (mm. Jaakko Kiander, Juho Saari, Mika Maliranta…). Onko kysymys toiveajattelusta? Niin voisi kuvitella, mutta oikeaa tukevaa maata kasvun pönkäksi on löydettävissä, kun raaputetaan vähän synkkyyden kattamaa pintaa syvemmältä.

Historioitsija Juha Siltala arvioi aikoinaan suomalaisen keskiluokan synnyn tapahtuneen aikavälillä 1966-1990. Ajoitus on paikallaan: kun kansanrintamahallitus muodostettiin vuonna 1966, aikakauden ilmapiiri oli suopea köyhyyden poistamiselle ja ihmisten nostamiseksi keskiluokkaan suhteellisesta niukkuudesta. Lainsäädännöllisesti edettiin odotettuun suuntaan. Siteet aiempaan maailmaan haluttiin katkaista ja ryhtyä toimiin elintason ja elämänlaadun kohottamiseksi. Muistan itsekin, kun 1960-luvun lopulla - asioiden edelle kiirehtien -  julistettiin komeasti, että nyt elintaso on riittävän korkealla tasolla, on aika kiinnittää huomiota elämänlaatuun.

Keskiluokan nousun kautta kesti 1990-luvun lamaan saakka. Sitten tuli romahdus, joka asetti yhteiskunnalle uudet haasteet. Kuitenkin laman jälkeinen vuosien 1994-2007 (ei seitsemän, vaan 14 lihavaa vuotta!) bkt:n kasvu keskimäärin vajaalla neljällä prosentilla näytti Nokian ynnä muiden siivittämänä nostavan Suomen korkeimpaan kategoriaan kansakuntien talouskilpailussa. Ja sitten finanssikriisin jälkeen iski talouten syvä anemia, jossa kasvu on ollut kiven takana. Nousu lakkasi lähes tyystin finanssikriisin ja nykypäivän välisellä 15-vuotisjaksolla. Ensimmäinen mieleen tuleva ajatus: miten osasimmekin missata hyvän vaurauden kasvun ”korjaavalla” liikkeellä, että emme vain luulisi itsestämme liikoja. Mutta onko asia ihan näin? Yritän löytää kehityksestä jotain uutta näkökulmaa talouden  asiantuntijoiden avulla.

Suomalaisten yritysten työn tuottavuus  kävi parhaiden kilpailijoiden tasolla 1995-2008 vain 10 prosentin päässä Ruotsista ja Tanskasta vain revähtääkseen muutamassa vuodessa  kaksinkertaiseksi  ja senkin yli. Mika Maliranta nostaa yrityssektorin tuottavuusvajoaman ”kaiken pahan aluksi ja juureksi” ohi heikentyneiden taloussuhteiden, kokonaisveroasteen alenemisen ja huonosti harkittujen menopäätösten.

Mitkä ovat edellytykset elpymiseen ja uuteen nousuun. Perusfundamentit ovat ennallaan: suomalaiset pk-yritykset investoivat jopa enemmän kuin Ruotsin ja Tanskan vastaavat yritykset. Tulokset näkyvät hitaasti kansantalouden  tasolla varsinkin, kun on kyseessä ovat pienet ja keskisuuret yritykset.

Yritysten osaamistaidot ovat kilpailukykyiset. Mika Malirannan mukaan suomalaisten yritysten digitalisaatioindeksi (Eurostat) on korkealla tasolla tekoälyn käyttöönottoa myöten. Toivottavasti tässä ei ole kysymys vain siitä, että Suomi on hyvä teoriassa, mutta ei saa ulosmitattua käytännössä tuloksia.  Suurissa yrityksissä on panostettu kiitettävästi perustutkimukseen. Maliranta on optimistinen koskien vaikutuksia koko kansantaloudessa.

Julkisen talouden velkasuhteen korostaminen on joskus aiemminkin ollut kovasti esillä, mutta talous on osoittanut kykyä selviytyä haasteista kerta toisensa jälkeen. Moni toivoo, että leikkausinnolla ei syödä orastavia kasvun edellytyksiä. Talouden haasteita ei ole syytä vähätellä, mutta monen mielestä ongelma ei ole kestävyysvaje vaan tulevaisuususkon vaje, siis synkistely.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::

T&Y-lehden numerossa 1/2024, artikkelissa ”Kaikesta huolimatta kohtuullinen 2000-luku” Kevan toimitusjohtaja Jaakko Kiander avartaa käsitystämme talouden pitkän aikavälin taloussuunnittelusta ja strategioista. Kianderin lähtökohta on sama kuin minulla edellä eli kuva taloudesta on mielikuvissamme synkkä. Kiander kiepauttaa talouden hyrrää pitkällä aikavälillä sellaiseen asentoon, että kuva paranee! Perusasetelma on siis, että talouden kasvu vuoden 2009 jälkeen aina tähän päivään saakka on ollut vaatimatonta. Julkisen talouden kuva tulevaisuudessa on myös erittäin haastava.

Tällaisten tarkastelukulmien ongelma on se, että valitaan tietoisesti ne ajanjaksot tarkastelun kohteeksi, jotka tukevat omaa usein tarkoitushakuista lopputulosta. Niinpä vuodet 2009-2023 ovat olleet keskimäärin heikon tai olemattoman kasvun vuosia. Tosiasia on kuitenkin, että talouden vaihtelut ovat olleet suuria viime vuosikymmenellä.  Erityisen huonoja kasvun vuosia olivat vuodet 2009 ja 2020 (ja kohtalaisen  hyviä vuosia 2010-11). Nyt tullaan asian ytimeen. Jos lähtökohdaksi otetaan kokonaistuotannon taso vuonna  2000, niin vuosien 2000-2023 keskimääräinen talouskasvu  Suomessa ei ollut sen huonompi tai parempi kuin euroalueen maissa keskimäärin. Selitys on tietenkin se, että aikaväli 2000-2008 kuuluu noihin alussa mainittuihin ”lihaviin” (Nokia-)vuosiin 1994-2007 (tässähän joutuu turvautumaan miltei raamatullisiin ilmaisuihin). Kysymys tällaisissa tarkasteluissa  on siitä, mitkä vuodet valitaan mukaan  ja siitä kuinka paljon ”epäsymmetrisiä  häiriöitä” sisältyy tarkasteluvuosiin.

Lopulta kysymys on siitä, mikä tarkastelutapa on lopputuloksen kannalta järkevin. Hallitus asettaessaan tarkasteluun 15 laihaa vuotta ”2008-2023 haluaa osoittaa, että vertailu muihin EU-maihin antaa Suomen tilasta ankean kuvan. Kiander taas haluaa osoittaa, että paras arvio saadaan riittävän pitkällä tarkasteluvälillä, jolloin epäsymmetriset häiriöt/myönteiset signaalit osittain tai kokonaan kumoavat toisensa  ja päästään lähemmäksi arkitodellisuutta.

Kysymys on myös hermojen pitävyydestä,  lähdetäänkö säästöjen ja leikkausten tielle vai suositaanko pitkän aikavälin (riski)sijoittamista tulevaisuuteen. Julkisen talouden kunto näyttää muodostuvan ratkaisevaksi tekijäksi arvioitaessa Suomen selviytymistä (jollei sitten maailmanrauha järky) tulevista haasteista. Tässä kirjoituksessa on keskitytty bkt:n kehityksen seurantaan ylätasolla jättäen sen eri komponentit vähemmälle tarkastelulle.