Yhdysvaltain presidentin vaihdos lähestyy ja ilma on sakeana
Ukrainan sotaan liittyviä rauhanehdotuksia tai pikemminkin rauhantoiveita.
Hyvähän se tietysti on, jos ehdotukset tehdään asiantuntevasti ja ilman
taka-ajatuksia. Mutta kun propagandakoneistot suoltavat samaan aikaan omaa
törkyään, putoaa kaikkien ehdotusten luotettavuus pari pykälää. Mihin tarttua
tai pikemminkin on kysyttävä, onko syytä tarttua mihinkään?
Sekä Yhdysvallat että Venäjä ovat valinneet kotimaansa
olemassaolon perustaksi ekseptionalismin (oman maan ainutlatuisuuden) ja
molemmat ovat ottaneet ohjelmakseen ainutlaatuisuudesta johdetun Manifest Destinyn, suuren
kohtalonuskoon perustuvan tehtävän, jolla on perusteltu lähialueiden tai
-kansojen pakottamista kansankokonaisuuden tai vastaavan osaksi. Vaikka
Manifest Destiny on alun perin Amerikka-lähtöinen ajatusmalli, voidaan siinä
nähdä yhtäläisyyksiä Venäjän ja Yhdysvaltain välillä. Trump on konkretisoinut tavoitteen
julistukseen ”Make America Great Again”. Tosiasiassa molemmat perustuvat
yksiselitteisesti modernisoituun imperialismiin.
Edellä mainittujen suurvaltojen lähitavoitteiden laajennukseksi
on määritetty ”maailmanjärjestys”, jossa maailma pyritään jakamaan ystäviin ja vihollisiin tiettyjen
periaatteiden mukaisesti. Venäjän osalta puhutaan myös Putinin
maailmanjärjestyksestä ja Yhdysvaltojen osalta amerikkalaisesta imperialismin tulkinnasta, jossa vieraita
alueita ei alisteta kolonialismin tapaan suurvallan mahdin alle, vaan strategisesti
luodaan tukikohtien verkosto (”tukikohtaimperialismi”), jonka avulla katetaan
koko maailma. Molemmat suurvallat näkevät lähimenneisyyden politiikassaan
suuria virheitä: Yhdysvaltoja - väitteen
mukaan - muut maat ovat käyttäneet hyväkseen taloudellisesti ja Venäjän
katkeruuden taustalla on Neuvostoliiton katastrofaalinen hajoaminen.
Putinilaisella maailmanjärjestyksellä on mielenkiintoisia
yhtymäkohtia Henry Kissingerin poliittiseksi testamentiksi jääneeseen World
Orderiin. Kissingeriläisen reaalipolitiikan lähtökohdat ovat historiassa,
Westfalenin rauhassa (1648) ja Wienin kongressissa (1815). Näissä luotujen
mallien mukaan tulee hänen mielestään pyrkiä suurvaltojen sopimaan
”järjestykseen”. Lännen ja idän järjestysten tuleminen näin lähelle toisiaan herättää
väristyksiä ainakin pienissä valtioissa.
Jos haetaan eroja putinilaisen maailmanjärjestyksen ja
trumpilaisen diiliajattelun välillä, niin niitä voidaan havaita Putinin
etupiireihin (jaltalaiselta pohjalta!) nojaavan (suojavyöhyke)ajattelun) ja trumpilaisen bisneslogiikan kahdenvälisyyden
kesken. Tämäkin taitaa olla vain näennäinen ero, sillä myös Putinilla on tavoitteena
rikkoa potentiaalisten vastustajien yhteenliittymiä.
Vanhaa liberaalia demokratiaa jää puolustamaan monien
degeneroituneena pitämä Eurooppa omine ihanteineen. Euroopassakin uuspopulismi
kyseenalaistaa demokratian, jota monet oikeistopopulistit haluavat pitää hengissä vain niin kauan kuin sitä tarvitaan
omien valta-asemien varmistamiseksi.
:::::::::::::::::::::::::::
En koe kovin järkevänä kirjoitusteni perustamista huhujen
varaan, mutta juuri näinä päivinä Ukrainan rauhanpyrkimyksistä kumpuavina
teemoina on nostettu esille Ukrainan jakaminen osiin eri intressiryhmien
välillä. Kai sen voi esittää mahdollisuutena. Eri uutistoimistojen välittämien
tietojen mukaan venäläisten jakosuunnitelmassa esitetään Ukrainan valtiollisen
aseman poistamista, johon perustuen alue jaettaisiin osiin.
Jakosuunnitelman mukaan Ukrainan itäinen osa (Donetsk, Luhanski, Zaporizzja,
Herson ja Krimin niemimaa) liitettäisiin Venäjään. Toinen alue koostuisi
valtaosasta sotatoimialueen ulkopuolista Ukrainaa keskuspaikkana Kiova.
Suunnitelmana olisi tehdä alueesta Venäjän vasallivaltio, jonka tehtävänä olisi
estää lähentyminen länteen. Alueella olisi Venäjän tukikohtia. Kolmas alue
muodostuisi ”kiistanalaisista alueista” (Länsi-Ukraina), joiden kohtalo jäisi
sovittavaksi yhdessä Puolan, Unkarin ja Romanian kesken.
Tällainen Venäjä-vetoinen
suunnitelma todella voisi olla olemassa, mutta sen toteutuminen on mahdotonta,
ellei Venäjä miehitä Ukrainaa.
Jos Venäjä pyrkisi kohdistamaan edellä mainittuja
strategisia ratkaisuja muualla, joutuisivat monet pienet maat ankaran
painostuksen alaisiksi. Suunnitelma
mahdollistaisi häikäilemättömän puuttumisen pienten ja keskisuurten valtioiden
asemaan ja vähintäänkin toimintavapautta rajoittavan sopimuksen soveltamisen suurvallan ja pienen valtion
kesken.
Viime aikoina on vaadittu Naton 4. artiklan soveltamista
Itämeren haavoittuvaan tilanteeseen. Syystäkin. Joka tapauksessa yhtenäiseen
Eurooppaan kohdistuu suuria vaateita aivan lähiaikoina. Euroopalla
kehittyneine infrasruktuureineen on
vaikeuksia sopeutua sodanomaiseen tilaan ilman perinteistä sotaa. Toisessa
maailmansodassa nyt aiheutetun kaltaisia
vahinkoja sanottiin tihutöiksi.
:::::::::::::::::::::::::::::::
Uutistoimistojen nyt lähteenä käyttämän asiakirjan mukaan
tavoitteena on ”moninapaisen maailman muodostuminen ja vaikutuspiirien jakautuminen suurvaltojen
kesken”. Tämä kohta vastaa moneen kertaan lausuttua Putinin näkemystä
maailmanjärjestyksestä. Putin kuiskaajineen on vuosikausia ajanut moninapaista
maailmaa Yhdysvaltojen johtaman yksinapaisen maailman sijaan. Uuden maailman
napoina olisivat ainakin Venäjä, Yhdysvallat + Kiina, Intia ja mahdollisesti muut
BRICS-maat. Toisaalta pelkästään Kiinan ja USA:n erottautuminen johtaviksi
suurvalloiksi täyttäisi epäsuotuisan skenaarion tunnusmerkit Venäjän kannalta.
Euroopan asema on jälleen ambivalentti: ollako mukana pakoterintamassa ilman horjumista vai hakeako
Moskovasta (!) itsekkäästi tukea omalle koskemattomuudelle? Pakoterintaman rakoilu
ei ennusta hyvää.
Koko muun maailman kannalta
kaaoksen ja maailmanjärjestyksen horjuminen luo tietenkin epätoivottavan
tilanteen, jota korostaa se, että Venäjä katsoo paradoksaalisesti moisen
itselleen suotuisaksi asetelmaksi.
