Suomesta on moneksi

 

 Yle ykkösellä on pyörinyt epäsäännöllisin väliajoin ”Suomi on…. ” -sarja, jossa on valotettu minkälaisten maiden kulttuuristen vaikutteiden kohtauspaikkana Suomi ja suomalaiset ovat historiansa aikana olleet. Näitä verrokkeja ovat olleet Ruotsi, Suomi, Venäjä, Eurooppa… (enempää en muista niitä olleen) ja tällä kertaa peräti kahdeksanosaisessa sarjassa käsittelyvuorossa on Amerikan Yhdysvallat. Osa 1, joka palvelee samalla uuden sarjan esittelyjaksona, on nimetty ”Pikku- Amerikaksi”.

Koko sarjan otsake on ”Suomi on amerikkalainen”. Käsite ”amerikkalainen” tässä yhteydessä käsittää vain Yhdysvallat erotuksena Kanadan ja muut uuden mantereen valtiot sisältävästä vaihtoehdosta. Kanadalainen ystäväni muistuttaa aina, että Kanadaa ei pidä sotkea maailmanpoliittisissa, yhteiskunnallisissa ja kulttuurisissa yhteyksissä Yhdysvaltoihin. Hän haluaa vetää selvän rajan kanadalaisuuden ja amerikkalaisuuden väliin.

Tekijöiden ydinryhmän muodostavat aiempaan sarjan tapaan Olavi Seppänen (juontaja) ja Marjo Vilkko (käsikirjoitus). Sarja alkoi aikoinaan Olavi Seppäsen  isän Juhani Seppäsen juonnoilla. Tämä viimeisin sarja on omistettu hänen muistolleen.

Vaikka Yhdysvallat on kaukana, on siihen vankat yhteydet jo yksinomaan siirtolaisuuden (1900-luvun vaihteen molemmin puolin) myötä. Olen niihin perehtynyt vaimoni suvun välityksellä ”Pohjanmaan kautta”, josta nyt jo pikku hiljaa hiipuvat siteet Amerikan (tai tarkemmin Pohjanmaan) suomalaisiin löytyvät.

Käsittelen sarjaa omien näkökulmieni ja kokemusmaailmani kautta, joten sarjan jaksot toimivat johdantoina käsiteltäviin teemoihin ja eräänlaisina oletusväittäminä omia näkemyksiäni vasten. Toivottavasti se ei haittaa tämän blogin satunnaista lukijaa.

Suomesta on puhuttu Euroopan amerikkalaisimpana maana jo varsinkin 1970-luvulta lähtien, jolloin tehtiin havainto, että esim. mainonnan näkyvyys oli silmiinpistävän amerikkalainen. Mutta myös päinvastainen liike oli havaittavissa: puolitosissaan voisi sanoa, että Yhdysvallat oli suomalaisempi kuin aiemmin, koska näytti siltä, että hyvinvointiyhteiskuntatyyppinen kehitys voitti alaa toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Yhdysvallat oli tuolloin kuluttajan etujen ajajana ehdottomasti suunnannäyttäjä maailmassa.

Kaikki tietävät Aku Ankan, hampurilaiset, rock and rollin, populaarimusiikin koko kirjon, korkean elintason ja suuret tuloerot, ihmisten käyttäytymisen välittömyyden, freedom-orientoitumisen ja  sotilaallisen voiman ja tukikohtaverkoston levittämisen kaikkialle maailmaan….

Oma fokukseni yhdysvaltalaisessa kulttuurissa kohdistuu populaarimusiikkiin sen eri muodoissa. Näin erityisesti 1960- ja 1970-luvulla. Toki seuraan elämänmuodossa ja poliittisessa kehityksessä tapahtuvaa muutosta jatkuvasti, mutta valitsen tähän musiikin, koska amerikkalaisen rock-musiikin seuranta sai minun näkökohdissani puolitieteellisiä piirteitä. Erityisesti yhteiskunnallinen kantaaottavuus musiikin välityksellä, mustan musiikin juurien penkominen ja eri musiikinlajien alkujuurten tutkiminen sai minusta vahvan otteen.

Ennakkoluulottomimmat haastateltavat toteavat, että Suomi ei ole amerikkalainen (onneksi!) ja että erottavia tekijöitä on enemmän kuin yhdistäviä tekijöitä. Ehkä Amerikka-fanien joukko koostuu pääosin kahdesta ryhmästä, piintyneistä amerikkalaisen elämänmuodon ihailijoista ja satunnaisten kävijöiden omaa ideologiaa tukevista asenteista. Kokonaisuus muodostuu sekä ihailusta että torjunnasta. Samaan aikaan koko muu maailma amerikkalaistunut. Poikkeaako Suomi siis  juuri millään  tavalla yleisestä kehityksestä?

Muualla maailmassa on omaksuttu korostetun kriittisiä näkemyksiä Yhdysvaltoja vastaan.  Ei tarvitse mennä kuin Pohjanlahden toiselle puolelle, niin vastassa on maa, siis Ruotsi,  joka omaksui jyrkkiä antiamerikkalaisia asenteita 1970-luvulla  Vietnamin sotaa käyvää Yhdysvaltoja vastaan. Vietnamin sota symboloi amerikkalaista ylivallan tavoitteita. Vastaavasti Yhdysvaltojen kokeminen yleensäkin johtavana  läntisen ”cokacolakulttuurin” alistavana edustajana on herättänyt vastalauseita varsinkin ns. kehittyvissä maissa. Toisen maailmansodan jälkeinen maailma jakautui kahtia noudatellen suurelta osin vallinnutta jakoa itään ja länteen. Sitoutumattomien maiden liike toimi joinakin aikoina  Yhdysvaltojen vastaisten maiden johtotähtenä. Korkean kansallisylpeyden maiden rooliin kuului usein vastustaa amerikkalaista imperialismia. Suomi rakensi suhteensa Yhdysvaltoihin toiselta - ystävällisemmältä - pohjalta, vaikka amerikkalaisten omaksuma ylihuolehtiva sosialismin vastainen politiikka Suomen haluttuna ohjenuorana ärsyttikin ”suomettunutta” presidentti Kekkosta. 

Mutta Ruotsi ja monet muut maat ovat jättäneet kritiikin historian hämäriin rakentaessaan toimivat  suhteet Yhdysvaltoihin. Sosialismin ja kapitalismin välinen vihanpito katosi sosialismin romahtamisen myötä. Vietnamin sota jakoi ensin USA:n ja Neuvostoliiton välit ja sitten 1970-luvun jälkipuoliskolla Kiinan ja Pohjois-Vietnamin keskinäiset välit sodaksi saakka. Vietnamin sota saatettiin sen loputtua nähdä ensisijaisesti  vietnamilaisten sisällissotana, johon ulkopuoliset suurvallat – erityisesti USA- sotkeentuivat.

Suomen ja Yhdysvaltojen välejä sääteli  dokumentin mukaan ajan henki. Siinä on vinha perä. Esimerkiksi Suomikin kohdisti kritiikkiä amerikkalaista  imperialismia vastaan Vietnamin sodan yhteydessä, mutta vältti suhteiden ajamisen katkeamispisteeseen saakka, kuten Ruotsi menetteli sodan aikana.

Suomen ja Yhdysvaltain suhteet kokivat paradigman muutoksen Venäjän hyökättyä Ukrainan kimppuun vuonna 2022. Suomen liityttyä Natoon sen arvostus nousi aivan uudelle tasolle Yhdysvalloissa, kuten monissa muissakin maissa. Tämä siitä huolimatta, että USA kritisoi Naton eurooppalaisia jäsenvaltioita aneemisesta rahoituksesta. Toki suuressa kuvassa suhteet ovat säilyneet kauttaaltaan arvostavina viime vuosikymmeninä vain pienten vähemmistöryhmien ajoittain osoittaessa mieltään kadulla. Kun  George Bush vanhempi vieraili aikanaan Suomessa, huusi pieni mielenosoittajajoukko kyltteineen: ”Bush, go home!”, johon Bush heitti välittömästi lonkalta ”No, I like it here!  Joka tapauksessa Yhdysvallat on toiminut toisinajattelun dynamona monta kertaa toisen maailmansodan  jälkeen.

Sarjassa annetaan ymmärtää, että toinen maailmansota merkitsi suomalaisille vapautta tulla toimeen omillaan ja saavuttaa menestystä. Pitää varmasti paikansa, mutta ei ole koko totuus. Ylen erinomaisessa ”Sadan vuoden sankarit”  -dokumenttisarjassa esitetään toinen samanaikainen totuus, joka koski paljolti sodasta palaavia miehiä. Oli köyhyyttä ja taistelua puutetta vastaan, oli alkoholin älytöntä käyttöä, josta sain pikkupoikana nähtäväkseni aivan tarpeeksi.

Dokumenttisarjassa annetaan kuva, että myös vasemmistolaiset virtaukset tulivat Eurooppaan Yhdysvalloista. Mikä ettei, mutta kyllä Eurooppa pystyi tuottaman poliittista aineistoa myös omasta takaa ylipolitisoituneessa ympäristössä. Musiikilla oli valtava merkitys erilaisia näkemyksiä yhdistävänä tekijänä ja musiikin ja yhteiskunnallisen ”sanoman” levittämisen välineenä. Vasemmistolaisuus koettiin ja koetaan osin edelleen edistyksellisen musiikin sanansaattajana. Yhdysvaltojen asemaa dynaamisena populaarimusiikin  keskuksena on vertansa vailla.

Toisaalta myös konservatiivinen populismi on saanut voimansa yhdysvaltalaisesta yhteiskunnallisesta liikehdinnästä. Vasemmalle kallellaan oleva yhteiskuntapolitiikka menestyi hyvin 1970-luvulle saakka, jonka jälkeen Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin vaikutuksesta oikeistolainen suunta on voittanut alaa.  

On kysytty, milloin USA:n Suomen suhteet ovat olleet lämpimimmillään historiassa. Kärkeen on useissa arvioissa nostettu vuosi 2023. Olihan silloin liitytty Natoon, jossa managerina toimi hyvin pitkälle Yhdysvallat.  Ratkaisevin askel Natoon otettiin vuonna 2022 tapahtuneen Venäjän Ukrainan kimppuun hyökkäyksen seurauksena. Tämän kaiken vaikutuksesta USA:sta on tullut Suomen suurin kauppakumppani.