Uuden kylmän sodan kynnyksellä /Osa 2

 

 

Münchenin vuosittain järjestettävä turvallisuuskonferenssi pidettiin tänä vuonna 14.-16.2 2025 muuttuneissa olosuhteissa verrattuna vuoteen 2007. Menemättä yksityiskohtiin totean, että suurin konkreettinen muutos Euroopassa on tietenkin Ukrainan tilanteen dramaattinen muuttuminen. Vuonna 2007 ei ollut vielä sotaa, joka  vuoteen 2025 mennessä on riehunut valtoimenaan jo lähes kolme vuotta.

Monet ovat pitäneet Putinin puhetta vuoden 2007 konferenssissa tulevan sodan julistuksena, jota se perustellusti olikin.

Ukrainan rauha ei riitä pysyvän rauhan takeeksi, vaan tarvitaan laajempi konsensus eri voimaryhmittymien välille. Sitoutuuko Putin tähän ilman asettamiaan ehtoja (vrt. rauhantakuut Ukrainaa ja Eurooppaa koskien)?

Konferenssin alla pitämässään puheessa Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vance ilmoitti, että Yhdysvallat ja Venäjä ovat sitoutuneet rauhan arkkitehtuuriin ja siveelliseen, kristilliseen normistoon. On huomattava, että tässä myötäillään Putinin ja Lavrovin esillä pitämiä teemoja kristillisestä perinnöstä,  jonka lipunkantajana Venäjä toimii, ja jonka perusrakenteen  - Putinin ja Lavrovin mukaan - länsi väitetyllä moniarvoisuudellaan on tuhonnut.

Münchenissä 2025  Vance yllätti vastaanottajat kovalla hyökkäyksellä Euroopan suuressa arvossa pitämiä arvoja vastaan. Vance nosti tikun nokkaan sananvapauden laiminlyönnin ja toimimattoman   demokratian antaen ymmärtää, että monet autoritääriset valtiot ovat näissä ohittaneet Euroopan. Miten tämä voidaan tulkita muutoin kuin riidan haastamisena? Vai onko tämä kaikki vain taktikointia

Ilmeisesti Trump haluaa koetella eurooppalaisia kumppaneitaan kovakouraisemmin kuin vastustajiaan. Onko nyt siis kysymys uudesta maailmanjärjestyksestä, jonka ajamisenTrump on ottanut tehtäväkseen  vai sammuuko muutostahti omaan mahdottomuuteensa. Epäilen, että jälkimmäinen on lähempänä toteutumista.

Vanhat maailmankirjat ovat sekaisin, koska esimerkiksi Naton eurooppalaiset jäsenmaat keskenään ja Eurooppa ja Yhdysvallat keskenään ovat ajautuneet ristiriitoihin. Olemme tilanteessa, jossa Yhdysvallat on hiljalleen irtautumassa Euroopan puolustuksesta. Samalla ne perusteet, joiden vuoksi Suomi katsoi parhaaksi liittyä Natoon (Nato + DCA) ovat haurastuneet. Suomi osallistunee Euroopan yhteiseen puolustukseen, jos siihen päädytään.

Kilpailevien maailmanjärjestysten syntymistä kylmän sodan tapaan on ehkä liian aikaista ennustaa, mutta Putinin ekspansiouho ja Trumpin ahneus Yhdysvaltain alueen laajentamiseksi (Grönlanti, Panama, Kanada, Gaza) ovat tulevan osviittoja. Joka tapauksessa se maailmanjärjestys, joka rakennettiin toisen maailmansodan jälkeen ei ole enää ennallaan.

Epäilemättä kummankin ilmiselvä henkilökohtainen kunnianhimo ohjaa heidän toimiaan laajemman ajattelun ohessa. Trumpista voidaan erikseen todeta, että hän on hyvin poikkeuksellinen valtionpäämies. Koleerinen luonteenlaatu johtaa nopeisiin kuohahtamisiin ja mielijohteesta käynnistyviin peliliikkeisiin, jotka eivät tahdo kestää arkirealismia. Tulee tunne, että kun hän puhuu, siirtyy vastuu kuulijalle. Entä jos kysymys on vain poliittisesta taktikoinnista, jonka nimiin jotkut tahot vannovat? Tuskinpa kuitenkaan, vaikka jälkikäteen se kelpaa kyllä selitykseksi epäonnistumisille.

::::::::::::::::::::::::::

Kauppapolitiikassa Trumpia tuntuu ohjaavan spontaani suurellisuus ja improvisointi. Yhtenä hetkenä hän tuntuu tekevän aloitteen, joka vaikuttaa ympäröivien tahojen kannalta hämmentävältä, jonain toisena hän esittää jälleen jotain uutta spontaanin tuntuista avausta. Sitä paitsi ei olisi ensimmäinen kerta, jos Trump perääntyy saatuaan jonkin näyttävän, mutta tosiasiassa mitättömän ”voiton”. Nyt hän on innostunut tullipolitiikasta, jolla hän uskoo kostavansa – mielestään -  väärin menetelleille kauppakumppaneilleen. Perustelun hän on hakenut historiasta,1900-luvun vaihteen presidentti William McKinleyltä, joka otti rumpujen päristessä tullit käyttöön, mutta veti toimenpiteen pois pian, kun havaitsi sen vaikutusten epätarkkuuden ja osumisen usein omaan nilkkaan: Yhdysvalloissa hinnat alkoivat nousta tullipolitiikan seurauksena. Epäonnistumiseen päätynee myös Trumpin pyrintö. Eurooppalaiset eivät jätä ostamatta amerikkalaisia tuotteita kiusanteon takia vaan sen takia, että niiden laatu ei välttämättä pärjää kilpailluilla markkinoilla Euroopassa, sen enempää kuin Aasiassakaan.

:::::::::::::::::::::::::::::::

Putin ei ollut Münchenissä 2025, mutta hänen suunnitelmiaan vuonna 2007 (München 2007) voidaan verrata tilanteeseen vuonna 2025. Päädyin seuraaviin johtopäätöksiin:

(Yksi) Moni muukin kuin minä on kiinnittänyt huomiota Putinin sitkeään kestävyyteen sodan keskellä. Toistuvasti epäillään hänen ja Venäjän kestokykyä, mutta ”München 2007” on edelleen voimassa. Putinilaisen tulkinnan mukaan sota syttyi, koska Putinin (ja Venäjän) ei annettu nousta ansaitsemaansa asemaan maailman valtiaiden ja -valtojen joukossa.

(Kaksi) Putinilaiseen ”World orderiin 2007” kuului uusi turvallisuusarkkitehtuuri turvatakuineen, jossa Venäjällä on tärkeä sija, ja johon oleellisesti kuuluvat etupiirit (joita Putin ei puheessaan Münchenissä 2007 tosin maininnut) ja moninapaisuus. Erityisenä huolena Putinilla oli Naton leviäminen Venäjän rajoille.

Tähän tavoitteeseen on vielä matkaa, joskin sotaan liittyvistä tappioista huolimatta Putin on päässyt ”kasvamaan ”– ristiriitaista kyllä – eräänlaiseksi vertauskuvalliseksi tuhon enkeliksi.               Nyt hän ainakin pääsee muiden suurvaltojen kanssa samoihin pöytiin.

(Kolme) Venäjän ansaitseman tunnustuksen vahvistaminen suurvaltojen taholta on jäänyt Kiinan ja BRIC(S) maiden kontolle, joiden kanssa Venäjä on hakeutunut tiiviiseen yhteistyöhön.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Miten tähän umpikujamaiseen turvallisuusvajetilanteeseen jouduttiin? Käynnistävänä voimana oli Neuvostoliiton sortumisen jäljiltä Venäjän vaikutusvaltavaje, jota se yritti korjata kiinteyttämällä aluksi suhteita vanhoihin neuvosto-osavaltioihin.

Kylmän sodan voittaja, länsiliittoutuneet (myöh. Nato ja sen jäsenvaltiot), tunsivat tilaisuutensa koittaneen ja laajenivat Itä-Euroopan maihin, niiden itsensä sitä halutessa ja Venäjän sitä pystymättä estämään. Tämä katkeroitti Venäjän ja niin pian kuin se toipui kylmästä sodasta, se pyrki – lyhyen demokratiavaiheen jälkeen -  saamaan hyvityksen tappioilleen. Ensimmäiseksi uhriksi valikoitui Ukraina - joka oli yksi Neuvostoliiton jäljiltä jäänyt jakojäännös – jota puolestaan Nato ryhtyi tukemaan asetoimituksin.

Ongelmat ketjuuntuivat ja vanhan mantereen turvallisuusvajeongelmat paljastuivat kaikille ilman, että tarpeellista yksituumaisuutta saatiin aikaiseksi Euroopan puolustamiseksi. Yhdysvallat kyllästyi tukemaan Länsi-Eurooppaa tehtyään sitä 80 vuotta Marshall-avusta lähtien. Paine Euroopan puolustusmenojen lisäämiseksi kasvoi. Samaan aikaan suurvaltakenttä järjestäytyi uudella tavalla Kiinan päätettyä ryhtyä tukemaan Venäjää ja Yhdysvaltain ryhdyttyä Trumpin kaudella tekemään diilejä Venäjän kanssa muiden toimijoiden pään yli.

Ollaan tilanteessa, jossa Venäjä pyrkii sitkeästi pitämään hallussaan valtaamansa Ukrainan alueet. Jää nähtäväksi jatkuuko suurvaltojen (erityisesti Yhdysvallat - Venäjä) yhteistyö epäortodoksisen mallin mukaan, kuten nyt näyttää, ja onnistuuko yhteistyön käynnistäminen Euroopan valtioiden kesken puolustuksen tehostamiseksi. Nämä ovat isoja turvallisuuspolitiikan ja maailmanrauhan säilyttämisen avainkysymyksiä, joista vallitsee syviä erimielisyyksiä.

Eletään uudelleen käynnistyneen kylmän sodan sumussa, jossa on vaikea löytää selkeitä ulospääsyteitä. Ajattelu liittyy oleellisesti Yhdysvaltain investointeihin Eurooppaan, joiden osalta vallitsi otollinen ilmapiiri, kun Marshall-apua tarjottiin Eurooppaan. Totta kai Yhdysvallat  loi sen avulla itsekkäästi  markkinoita amerikkalaisille tuotteille, mutta samalla taisteltiin kommunismia vastaan ja autettiin Eurooppaa nousemaan käydyn sodan aiheuttamasta tuhosta. Kun kylmä sota vaimeni 1990-luvulta alkaen, on sen sijalle tullut vähitellen – kuin huomaamatta - yhdysvaltalainen eristyneisyys, Monroe-opin uusi versio. Trendi on voimistunut aivan viime vuosina. Tämä tapahtuu pahaan aikaan, kun uudelleen käynnistyneen kylmän sodan haasteet nostavat päätään ja tarvittaisiin taas panostuksia infrastruktuuriin, asetuotantoon ja tuottavuutta lisääviin investointeihin sekä ennen kaikkea sodan perspektiivissä Venäjän tarjoamaan haasteeseen.

:::::::::::::::::::::::::::::

Mitä on kylmä sota tänään?

Määrittelen sen suurvaltojen ja niiden liittolaisten väliseksi konfliktiksi, jota käydään pääosin (ydin)asevarustelun keinoin, useimmiten karkean sotilaallisen tasapainon vallitessa osapuolien välillä. Kylmässä sodassa kilpaillaan talous- ja ideologisten järjestelmien paremmuudesta usein - ja tulevaisuudessa yhä useammin – kyber- ja/tai hybridisodankäynnin välinein. Kylmälle sodalle luonteenomaista on rauhan- ja sodanomaisten tilanteiden häilyvyys.

 

Trumpin siviilijuntan vallankaappaus/ osa 2

 

”EU on perustettu pettämään Yhdysvaltoja”, toteaa Trump kuin muina miehinä Yhdysvaltain hallituksen kokouksen rutiineissa, mutta ei malta olla jatkamatta tokaisten, että ”rakastan kaikkia Euroopan maita”. Ihanko totta? Tärkeää on, miten hän sanoittaa ajatuksenjuoksuaan. Ajatus näyttää muodostuvan sattumanvaraisesti syntyvistä mielleyhtymistä, joita hän rytmittää tiheään tahtiin toistuvilla ”pikauusinnoilla”, sanojen toistamisella. Toistoja hän käyttänee tosiasiassa seuraavan sanomisensa miettimiseen.

Ja niin kokous jatkuu…. Ministerit joko uskovat Trumpia tai sitten yrittävät pidätellä nauruaan. Naurunpurskahdusten herkkyyttä hillitsee herkästi loukkaantuvan Trumpin iso ego. Mukanaolijat ovat saaneet paikkansa Trumpin kaveruuden tai armeliaisuuden perusteella, ei muodollisen eikä käytännöllisen pätevyyden perusteella. Luottamus voidaan pettää vain kerran…. Muutoinkin Trumpin tulo estradille on johtanut hämmentäviin  tilanteisiin. Talk show -isännät valittavat, että Trump kerää irtopisteet pelkästään olemalla oma itsensä kokopäiväisesti ja syömällä heidän leipäänsä. Miksi tyytyä toisen käden versioon, kun aito on paljon parempi: ”Vitsi koko mies”.

Useimmat Euroopan valtiot ovat hyväksyneet: puolustusvoimien määrärahojen kasvattamisen  osin Trumpin painostuksesta, ja koska Yhdysvaltojen taakka koetaan väitetysti liian suureksi. Tällä päätelmällä on puolustajansa, mutta useiden maiden puolustusbudjetin suuruus suhteessa bruttokansantuotteeseen on merkittävä (Puola, Baltia…).

Useimpien Euroopan valtioiden puolustusbudjettien suhteellinen vaatimattomuus johtuu siitä, että on luotettu venäläisittäin sanottuna ”rauhanomaiseen rinnakkaineloon”. Erityisesti Nikita Hrustsevin viljelemä käsite on päässyt unohtumaan vanhentuneena, mutta edelleenkin se on – jos olen oikein käsittänyt - Venäjän perustuslaissa. Käsite on  relevantti ja olisi sovellettavissa modernisoituna tähänkin päivään.

Oma lukunsa ovat tullit, joita Trump ajaa  asiantuntijoiden varoituksista huolimatta. Osittain pyrkimyksenä on lisätä Yhdysvaltain omien yritysten sijoituksia omaan maahan, ja osittain  pyrkimyksenä on siirtää muiden maiden tuotantoa Yhdysvaltoihin. Keskeisin väite, joka pitänee paikkansa,  on, että tullit nostavat teollisuuden (alumiini, teräs) lopputuotteiden hintoja ja aiheuttavat siten vahingon Yhdysvaltojen omalle taloudelle. Yhdysvaltojen korkea palkkataso on tehokas este tehtaiden synnylle tai siirtymiselle Yhdysvaltoihin. Tuotteiden hinnat yksinkertaisesti karkaavat käsistä. 

Kuten edellä on käynyt ilmi, ovat hallituksen jäsenten ja muiden johtavissa asemissa olevien  mielipiteet mahdollisimman pitkälle yhdenmukaistettu. Ministerien tietotaito ei kestä useissa tapauksissa tarkempaa syyniä. Tuttuus Trumpin uran jossakin käänteessä on useiden ministerien nimittämisperuste. Osa on toki ammattipäteviä, kuten ulkoministeri Marco Rubio.

Ministerit ovat harvoin taustaltaan alan miehiä ja naisia, mutta Trumpin siviilijuntan kokoonpano on jopa harvinaisen  heterogeeninen osaamistaustaltaan: rokotetaikauskoa, salaliittopaljastuksia, vainoharhaisuutta, soturikulttuurilegendoja….

Trumpilla on saavutuksia ja ”saavutuksia”vaikka toisille jakaa pelkästään viimeisten kahden kuukauden ajalta. Hän on oikonut/vinouttanut  USA:n ja Venäjän suhteita, luonut särön USA:n ja Euroopan suhteisiin (Nato ym.), värkännyt vihattuja hankkeita (Kanada, Panama), suunnitellut toteuttavansa Gazan mistään  välittämättömän kiinteistöbisneksen, pystyttänyt tullimuureja peittääkseen amerikkalaisten tuotteiden kilpailukyvyttömyyden, ottanut suuren riskin pakolaisten karkottamiseksi Yhdysvalloista, pelannut yhteen Venäjän kanssa Ukrainan tappioksi.