Alexander Stubb: vallan kolme kehää

 

Alexander Stubbin mukaan maailma jakautuu nyt kolmeen vallan kehään,  globaaliin länteen, globaaliin itään ja globaaliin etelään. Vallan keskukset eivät ole staattisia, vaan liikkuvia voimasuhteiden mukaisesti. Kunkin yksittäisen valtion sijainti maailmanjärjestyksessä määräytyy sen painoarvon mukaan.

Tuleville maailman tapahtumille Stubb sovittelee seuraavia vaihtoehtoisia argumentteja: 1)Valtiot päättävät itsenäisesti asioista muista piittaamatta, 2) Sääntöpohjainen järjestys jatkaa murenemista (valtiot suistuvat ajan mittaan kaaokseen) ja 3) Eri skenaariot lähestyvät toisiaan (edetään kohti uudenlaisen tasapainoisemman maailmanjärjestyksen syntymistä).

Stubb kehitti alun perin presidenttikautensa ulkopoliittiseksi johtoteemaksi jo ennen presidenttiyttään  pohtimaansa ajatusta, jonka mukaan Suomi edistää liberaalin demokratian perusteita maailmanlaajuisesti, mutta kuuntelee myös kansainvälisen politiikan -  realisteja kun ollaan  - autoritaarisia ja illiberaaleja tahoja (lausuma taitaa  tosin olla amerikkalaista alkuperää).

Kylmän sodan aikaista kansainväliseen kauppaan keskittyvää suhteellisen seesteistä rauhanohjelmaa (ehkä 1970-luvulta 1990-luvulle) on arvosteltu ankarasti, koska se ei ottanut huomioon Venäjän arvaamattomuutta ja häikäilemättömyyttä. Nyt siitä maksetaan kovaa hintaa Venäjän aggressiivisuuden takia.

Fukujamalaista liberaalia  demokratiaa pidettiin de facto kansainvälisen politiikan ja valtioiden välisen kaupan vallitsevana jäsentelynä. Suomi omaksui täysimääräisesti historiaan jääneen ”liekan pidentämisen” tai täyden vapauden niin kuin joku sanoisi. Stubb arvostelee ankarasti sitä, että Suomessa (ja varsinkin Saksassa) mentiin niin syvälle luottamususkossa Venäjään.

Stubb ei lähtenyt omien sanojensa mukaan  virran vietäväksi  ylioptimistisessa suhtautumisessa Venäjää kohtaan. Ja kun hän  oli tajunnut Natoon liittymisen edut huomattavasti ennen muita, hän tulee vahvistaneeksi oman lännettymisensä kiireestä kantapäähän ja sen, että hän pyyhki pöytää suomettuneilla harhaanjohdetuilla. Stubb esittelee itsensä käytännössä kovimmaksi Venäjän ja suomettumisen kriitikoksi.

Tulkitsen stubbilaisen lännettymisen ehdottomaksi asettumiseksi lännen puolelle ilman itsekritiikin tasapainottavaa vaikutusta.

Sellainenkin mahdollisuus on, että Nato-kritiikki voi ajan kuluessa kasvaa, kun tilanteet maailmanpolitiikassa elävät. Onko yksipuolinen lännettyminen hyväksi Suomelle? Entä vastapuoli? Kääntyykö se ketterästi uuden suuntauksen taakse olipa se sitten mikä tahansa.

Tuore Yhdysvaltain turvallisuusstrategia  suhtautuu Eurooppaan suorastaan halveksivasti pitäen sitä rappeutuvana  laiskan sitkeiden ihmisten maanosana. Näin pahasti pieleen en olisi uskonut vanhoilla liittolaisilla USA:lla ja Euroopalla menevän. Mutta totta se on: Joe Biden saattaa olla USA:n  viimeinen transatlanttinen presidentti. Kysymys on toteutuessaan paradigman muutoksesta.

Etupiirien syntymiselle tällaiset olosuhteet ovat omiaan.