Yle Teemalla esitettiin tietokoneen tietokonefriikkien varhaishistoriaa käsittelevä kaksiosainen dokumentti ”Kun nörtit muuttivat maailman”, alkuperäiseltä nimeltään ”How A Few Nerds Did Change The World”, jossa valaistiin, mistä kaikki oikein alkoi. Osan 1 otsake on ”From Hippies to The First PC” Pääpaino seuraavassa kirjoituksessa on selkeästi alkuvaiheen historiassa.
Dokumentissa tulee esille monia vakiintuneiksi totuuksiksi koettuja asioita, joita haluan käsitellä ohessa kriittisesti, mutta en sinänsä kyseenalaistaen. Mielestäni dokumentissa oltiin oikeiden faktojen jäljillä.
Tarinan eräänlaisena punaisena lankana oli pohdiskella 1960-luvulta 1980-luvulle ulottuvan ajanjakson yhteiskunnallisen vapauden tavoittelun, tekniikkafriikkiyden (nörtit!) ja businessmaailman yhtymäkohtia.
Yksi dokumentin väitteistä oli, että pientietokoneen varhaishistoriassa olivat vastakkain itärannikon sääntösidonnainen, kravattiorientoitunut pukumies ja länsirannikon (”Kalifornian tietokonevallankumous”) vapaudenkaipuinen hippie/nörtti, joka halusi irti järjestelmän kaavamaisista kahleista. Tämä on varmaan stereotypia, jossa on kuitenkin totuuden siemen taustalla. Länsirannikko oli siis oikeasti uuden keksimisen dynamo. Mentiin idästä niin kauas länteen, että vastaan tuli sininen valtameri. Kalifornia on aina edustanut kullankaivajia, joko mammonan tai henkisen tyydytyksen tavoittelua. ”Steve Jobs ei olisi menestynyt itärannikolla!”, sanoo eräs haastateltava. Ei voi liioitella suvaitsevaisuuden tai erilaisuuden hyväksymisen merkitystä: ohjelmassa haastatellaan it-ammattilaista, joka oli ryhtynyt zen-papiksi.
Psykedelia, LSD, nudismi, poliittinen radikalismi, hippiys ja uudet innovaatiot olivat muiden muassa kaikki osana tuolloista vapauden vallankumousta.
Mikä oli hippieliikkeen rooli? Useat dokumentissa haastatelluista olivat entisiä/nykyisiä hippejä tai hippieliikkeen kannattajia. Käsitän niin, että hippiys oli ajan hengen katalysaattori. Hyvät asiat syntyivät vapaasta, säännöistä riippumattomasta ilmapiiristä, jota järjestäytynyt yhteiskunta yritti tuolloin rajata, mutta huonolla menestyksellä. Liberaalin liikkeen konservatiivinen vastaliike syntyi sitten myöhemmin.
Vasemmistolaisen kulttuurin vahvistuminen kaikkialla läntisessä maailmassa oli osa tuon ajan henkeä. Niinpä lähes kaikki haastatellut tuovat tämän ilmiön esille haastattelulausunnoissa. Establishmentin vastaisuus, oman tilan etsiminen, porvarillisuuden vastustaminen ja Vietnamin sota liittivät ”ajan henget” yhteen. Vietnamin sodan merkitys on kaikessa tuohon aikaan liittyneessä vahvasti mukana, koska se symboloi monien nuorten mielessä vastustettavaa yhteiskuntaa. Pyrittiin ”parempaan maailmaan”.
Tietenkin nuo nuoret olivat hankkineet vapautensa suurten ikäluokkien isien ja äitien kovalla työllä. Turvatusta lähtökohdasta oli kiihottavaa kapinoida saavutettua vastaan! San Franciscon Haight Ashbury tarjosi äärimmäisen vastauksen mielessä risteileviin kysymyksiin.
:::::::::::::::::
IBM:n suurkoneympäristö symboloi ”tietokonemaailmaa” 1960- ja 1970-luvulla, se itse asiassa oli yhtä kuin tietokonemaailma. Ajatuksena oli, että valtavan kokoinen keskustietokone hallitsee kokonaisuutta, jonka päässä olivat (tyhmät) päätteet. Jotenkin tämä symboloi ajattelua, jossa tavalliset käyttäjät alistettiin päätetyöntekijöiksi. Juuri tätä vastaan nuoret friikit asettuivat: he halusivat itse luoda ohjelmointiympäristön.
Dokumentissa asetettiin kaksi maailmaa herkullisesti toisiaan vastaan: ”Ibmläiset” lauloivat koko yrityksen henkilökunnan voimin kuorossa Ison Sinisen taistelulauluja (”epäonnistua emme saa!”) radikaalien nörttien halutessa toimia itsenäisesti omissa porukoissaan! Kuusi- ja seitsemänkymmentäluvulla elettiin aikaa, jolloin suurtietokone oli vallankäytön väline.
Kuriositeettina todettakoon, että törmäsin itsekin tähän kulttuuriin 1980-luvun puolessa välissä. Kuulin, kuinka suurkoneympäristöön orientoituneet ilmaisivat halveksuntansa omaa henkilökohtaista tietokonetta, ”PC:tä” haluavia kohtaan: hehän sotkivat keskitetyn tietojenkäsittelyn. Niin he sotkivatkin, mutta ihmisten tahdolle hallita omaa työympäristöään kukaan ei mahtanut mitään!
Totta kai tulevaisuuden kuvissa oli ristiin käyviä mielipiteitä, jotkut nuoret friikit halusivat ”takaisin luontoon”, kun taas jotkut olivat teknisesti suuntautuneita ja halusivat hyödyntää tietotekniikkaa mahdollisimman monipuolisella tavalla. Jotkut pystyivät yhdistämään nämä molemman elämäntavat.
Samaan aikana perustettiin Kalifornian Palo Altoon Vapaa yliopisto, jossa oli mahdollista opiskella muodollista kurssimaksua vastaan. Kuka tahansa saattoi tuottaa oppimateriaalia ja opetusta. Yliopisto oli yksi osa IBM-maailmasta irtautumista. Aika, jolloin kuviteltiin, että koko Yhdysvaltain tietojenkäsittely voidaan hoitaa kuudella tietokoneella, alkoi väistyä.
Muuan Steve Jobs ilmestyi tähän maailmaan eräänlaisena hybridinä: häntä kiinnosti moderni nuorisokulttuuri ”henkisyyksineen”, mutta myös tekniikka ja liiketoiminta. Ystävänsä ja lukiokumppaninsa Steve Wozniakin kanssa hän kehitteli ”blue boxin”, jonka avulla saattoi soittaa - tietoliikenneyhteyksiä huijaamalla - ilmaisia kaukopuheluja. Siitä alkoi Jobsin menestystarina.
Haave kotitietokoneesta eli. Dokumentissa esitellään tietokoneinsinööri Lee Felsenstein, joka toteutti nörttiryhmän kanssa ”sähköisen ilmoitustaulun” rakentamansa pienen paikallisen tietokoneverkon avulla 30 vuotta ennen Facebookia. Suurkoneympäristöstä vapautuminen oli alkanut.
Nuoret tietokonefriikit keksivät oman tietokoneen, ensimmäisen henkilökohtaisen tietokoneen, Altair 8800:n, jolla pystyi ohjelmoimaan silloisten tarpeiden mukaan. Kone esiteltiin tammikuussa 1975.
Mikropiirille integroidun mikroprosessorin avulla tietokoneiden hinnat romahtivat. Suoritin vastasi takavuosien suurtietokoneiden tehoja.
Läpimurto tapahtui – kuinkas muuten – autotallissa, jonne perustettiin ensimmäinen tietokonekerho. Maaginen sana on tuo ”autotalli”, luultavasti sen takia, että Yhdysvallat oli ja on niin autoistunut. Autotallit olivat esikaupunkialueiden ”vapaa” työskentelytila, jonka nuorat valtasivat omiin harrastuksiinsa (musiikki, tekniikan parissa puuhaaminen). Tietokonekerho siirtyi myöhemmin Stanfordin yliopiston luentosaliin Lee Felsensteinin johdolla. Siitä tuli tavallaan läsnäolevien ideatestaamo.
Bill Gatesin myötä siirryttiin seuraavalle askelmalle. Hän oli ennen kaikkea businessmies, joka ymmärsi tekniikan päälle. Bill Gates tarvitsi oman Steve Wozniakin. Hän oli Paul Allen. Gates ymmärsi ohjelmiston merkityksen tietokoneen käytölle paremmin kuin muut ja tarjosi Altairin käyttöön Basic-ohjelmointikieltä. Hippiemeiningin mukainen yhteisöllisyys oli edelleen kova sana: tietoja jaettiin auliisti sisäpiirissä olevien kesken. Niinpä Basicin kopioita alettiin jakaa ilmaiseksi, joka raivostutti Gatesin. Hänelle Basic oli businesta. Siitä eteenpäin on käyty taistelua hippiehenkisen ilmaispalvelun ja tietosuojan piirissä olevan maksullisen palvelun välillä.
Oma työhistoriani liittyy Basiciin siten, että sillä oli tarkoitus ohjelmoida työpaikkani hallinnollisen ohjelman ensimmäinen versio 1980-luvun puolessa välissä. Aie ei toteutunut, käyttöön otettiin tehokas sovelluskehitin.
Mutta tarina jatkuu: dokumentin toinen jakso on nimeltään ”Kohti maailmanlaajuista tietoverkkoa”. Palaan siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti