Yleisurheilu - katoavaa kansanperinnettä?

Otsake haastaa väittelemään. En kuitenkaan aio maalata pirua seinälle, vaan yritän löytää kotimaisen yleisurheilun kesästä 2019 innoittavia hetkiä.

Kun seuraa TV:n selostuksia ja muiden tiedotusvälineiden raportointia yleisurheilukilpailuista kuluvana kesänä on niissä paljon sisäänrakennettua toiveikkuutta ja hyvä niin. Pettymykset on syytä unohtaa ja keskittyä onnistumisiin. Selostajien on yritettävä myydä lähetykset tavallisille penkkiurheilijoille ja se tapahtuu hehkuttamalla etukäteen urheilusuorituksia. Mitä tapahtuu, jos odotukset eivät täyty? Vaarana toki on, että penkkiurheilujoukot harvenevat ja seuranta jää friikkien varaan. Kilpailu urheilulajien välillä on kovaa ja yleisurheilu kaipaa superonnistujia markkinoinnillisista syistä.

Yleisurheilun ystävät odottavat, että joku tai jotkut onnistuisivat pääsemään kansainvälisesti korkeimmalle tasolle. Harvoin tässä onnistutaan. Ihminen on sopeutuvainen: kun ei ole päästy huipulle, on viisaasti tyydytty kansallisen tason tähtihetkiin. Ja onhan meillä joitakin kansainvälisen läpilyönnin suorittaneita urheilijoita tälläkin hetkellä. Tällaisia ovat esimerkiksi keihäänheittäjä Oliver Helander ja naispika-aiturit.

Hienon kokemuksen tänä kesänä ovatkin tarjonneet kilpailutilanteet parhaiden välillä. Kilvoittelu on sinänsä seuraamisen väärti.

::::::::::::::::::

Aion seuraavassa peilata yleisurheilusuorituksia juuri Puolassa käydyn ”Superliigan” tapahtumiin. Tarjosihan se varsin kattavan kuvan tämänhetkisestä urheilijoidemme tasosta. Superliiga on muunnelma vanhasta Yleisurheilun Euroopan cupista (1995-2008), joka oli maaottelukilpailu. Sittemmin Euroopan cup korvautunut Superliigalla. Muutoin ei vanhoista kahdenvälisistä maaotteluajoista taida olla jäljellä kuin Ruotsi-Suomi-ottelu. Yksilösuorituksiin perustuvat GP- ja timanttiliigan kisat ovat vallanneet markkinat. Olympia- ja maailmanmestaruuskisat ovat sitten erikseen.

On suoraan myönnettävä, että aivan liian usein suomalaisten tulokset Puolan Bydgoszczissa jäivät reippaasti kesän parhaista muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Seurauksena oli jäännöspisteille jäänti. Kontrasti katsojan mielessä syntyi, kun odotukset oli tavan mukaan viritetty nousujohtoisesti kesän parhaiden tulosten saavuttamiseksi. Olosuhteet eivät olleet esteenä, vastus oli sopivan kova ja muodostui paitsi Euroopan parhaimmistosta niin myös monista keskitason urheilijoista. Tällaisenaan kisat olivat sovelias mittapuu, sillä maailman parhaiden taso on masentavan kova useimmissa lajeissa.

Onnistujia Puolassa olivat Topi Raitanen huippuhienolla estesuorituksellaan, Simo Lipsanen erinomaisella kolmiloikkatuloksella (16,76), Kristian Pulli (pituudessa 791), Sara Kuivisto (sekä 800 metrillä että 1500 metrillä) Oskari Mörö (varsinkin alkueräjuoksussaan) ja Camilla Richardsson rohkealla juoksullaan. Viime mainitusta näki, että hän halusi mittauttaa tasonsa ennakkoluulottomasti kansainvälisessä ympäristössä. Nousukuntoisen Sara Kuiviston tapa hyökätä muiden takaa kärkeen ansaitsee myös huomion. Hänellä on panoksia vielä jäljellä kesän tulevia koitoksia varten.

Topi Raitasella on ominaisuus, jolla menestytään tulevaisuuden kovissa kisoissa, nimittäin loppunopeus. Vielä hiukan sitä lisää ja mitalisaumat aukeavat ainakin EM-kisoissa. Vähän samantyyppinen voimajuoksija on Sara Kuivisto.

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä hyppäsi odotetusti, mutta ei venynyt – kuten monet odottivat – ja jäi pois finaalista eli lajinsa viimeiseltä kierrokselta. Taika Koilahti pituushypyssä, Aaron Kangas moukarinheitossa ja Tomas Wecksten seiväshypyssä täyttivät hyvin paikkansa. Parempi lopputulos olisi edellyttänyt venymistä.

Monet suomalaiset olivat kesän aiempien tulosten perusteella altavastaajina ja jäivätkin jäännöspisteille. Pitäisikö alentaa onnistumisen tunteen rajoja? Vähästäkin voi iloita! Meillä on selvä lahjakkuusvaje yleisurheilijoissa. Runsas urheilun lajikirjo jakaa harrastajia tehokkaasti eikä yleisurheilu ole suosikkilajien kärjessä.

Sivusta voi kuulla urheilijoiden tavoitteista. Parhaidenkin osalta tavoite oli usein oma ennätys (ei kansallinen ennätys) tai sitten maailmanmestaruuskisojen karsintarajan saavuttaminen. Taisi olla Lasse Viren, joka huomautti, että todellisen tavoitteen pitäisi olla kisoissa menestyminen eikä kisoihin pääsy.

Olisiko urheilijoiden yhteistyössä parantamisen varaa? Meillä on ilmeisesti totuttu yksinharjoitteluun ja kilvoittelu ryhmässä parhaiden kesken ei ole suosittua. Vaatiihan se tietysti resursseja, mutta tahtotila on yhtä tärkeä.

Monet ovat kiinnittäneet huomiota naispika-aiturien loistaviin otteisiin. On saatu aikaan keskinäinen kovatasoinen kamppailu harvinaislaatuisesti kotimaisin voimin ja tulokset ovat Euroopan huipputasoa. Valitettavasti tällainen on huippuharvinaista ehkä miesten keihästä lukuun ottamatta.

Sitten vielä kertauksena muutama sana parhaisiin kohdistuvista odotuksista. Keihäänheittäjistä jo mainitsin Oliver Helanderin, joka on superlahjakkuus. Toivottavasti paikat kestävät ja pää kestää, hän on suurlupaus. Juoksuradalta otin jo esille Topi Raitasen, joka on aidosti mestariainesta. Puheetkin ovat miehen, joka on asetanut tavoitteet korkealle, mutta ei niistä kehuskele julkisuudessa. Rauhallinen itsevarmuus luo luottamuksen kehän miehen ympärille. Hänellä on ominaisuus, joka monelta muulta kotimaiselta juoksijalta puuttuu, nimittäin loppunopeus. Ilman sitä ei ole asiaa Euroopan tai maailman huipulle. Raitanen pystyy kepittämään alimatkoillaan suomalaiset puoli- ja kokomailerit. Se lupaa hyvää.

Tarvitaan siis esimerkkejä, jotka vetävät seuraajia puoleensa. Huippuihin kannattaa panostaa, sillä panostus voi tuoda uusia lahjakkuuksia yleisurheilun pariin. Aiheellisesti on kysytty, kumpi on parempi, Norjan kaltaiset huipputyypit, kuten Ingebrigtsenin veljekset tai Karsten Warholm vai Suomen laajempi ja parempi taso?

::::::::::::::::::::

Entä tarvitseeko itse laji herätystä? Bydgoszczissa kokeiltiin korkeussuunnan lajeissa neljän maksimipudotuksen sääntöä (ja sitten ulos). Muissa kenttälajeissa käytettiin kolmen kierroksen menettelyä plus neljälle parhaalle vielä yhtä kierrosta. Tämä kaikki tiivistää kisaa, mutta on koetinkivi ”hitaasti lämpeneville”. Myös 10 000 metriä jäi juoksematta ja korvattiin 3000 metrin sileällä. Aika näyttää leviävätkö em. käytännöt muihin kansainvälisiin kilpailuihin.