Winston Churchillin kaksi sotaa

”Churchill” on vuonna 2017 valmistunut elokuva liittoutuneiden sodanjohdon toimista muutamina päivinä ennen Normandian maihinnousua kesäkuussa 1944. Elokuvassa tarkastellaan keskeisten johtajien Eisenhowerin, Montgomeryn ja Churchillin suhteita noina dramaattisina päivinä.

Jonathan Teplizkyn ohjaamaa elokuvaa ei tuotu Suomeen lainkaan. Ymmärrän päätöstä katsottuani elokuvan TV1:stä 6.6.2020. Pääosassa on Brian Cox (Churchill).

Elokuva alkaa – kuvitellusti - Churchillin vaeltaessa hitaasti Normandian rannikolla tuoden lähes 30 vuotta aiemmin koetun ensimmäisen maailmansodan raskaat muistot mieleen. Aallot värjäytyvät Churchillin mielessä verenpunaisiksi, ruumiita on kaikkialla…... Hän ajattelee sotaa yhtä paljon ensimmäisen maailmansodan veren tahraamana päätöksentekijänä kuin toisen maailmansodan pääministerinä.

Seuraavaksi hypätään keskelle sotaa Churchillin maatessa juopumisesta (?) väsyneenä työtilansa lattialla Downing Street 10:ssä. Ei auta, on lähdettävä korkea-arvoisten vieraiden tapaamiseen…kuningas, Eisenhower, Montgomery, muita kenraaleja…. Kysymys on viimeisestä strategisesta tapaamisesta ennen operaatio Overlordin käynnistämistä eli hyökkäystä saksalaisten kimppuun Normandian rannikolla. Itse asiassa kysymys on enää vain sovitun operaation siunaamisesta. Muiden paikalla olijoiden suureksi ällistykseksi Churchill toteaa suorasukaisesti, että resurssit ovat aivan liian pienet saksalaisten lyömiseksi. Kaiken lisäksi saksalaiset kostaisivat ranskalaisille siviileille….. 160 000 uhria….. Joukot pitäisi hajauttaa eikä tapattaa yhdessä pisteessä….. D-Dayta ei voi siirtää, toteavat kenraalit.

Churchill vaatii toteutettavaksi uutta jo ennalta omassa päässään hautomaansa suunnitelmaa: hyökkäys tapahtuisi Egeanmerellä! Tilanteen laukaisemiseksi Eisenhower pyytää tavata Churchillin kasvotusten. Syntyy väittely, jossa Churchill tuntuu käyvän eri sotaa kuin Eisenhower, nimittäin ensimmäistä maailmansotaa. Eisenhower toteaa kyynisesti, että Churchill ”yrittää voittaa viime sodan”. Englantilainen kenraali yrittää välittää, mutta tosiasiassa pyrkii kääntämään Churchillin huomion kotirintaman hengen ylläpitoon – pääministerin keskeiseen tehtävään - siis pois varsinaisista sotatoimista. ”Pitääkö minun ruveta klovniksi?”, tuskailee Churchill. Churchill jää tappiolle voitonmerkkeineen. Nyt amerikkalaiset ovat kukkona tunkiolla, kärjessä Ike….

Vielä kolmea päivää ennen D-Dayta Churchill yrittää pitää yllä rinnakkaissuunnitelmaa maihinnousulle, mutta häneen aletaan suhtautua häirikkönä, joka on pudonnut kärryiltä aika päiviä sitten. Yksi tempaus on, kun Churchill ilmoittamatta etukäteen lähtee ”tarkastamaan” Montyn (Montgomeryn) maihinnousujoukkoja. Sodanjohdon täytyy näytellä, että Churchill otetaan vakavasti: ”näyttäkää hänelle vähän karttoja!”. Syntyy repivä riita Montgomeryn ja Churchillin välillä jälkimmäisen surressa tulevan hyökkäyksen uhreja ja Montyn kyynisesti laskiessa uhrit onnistuneen hyökkäyksen hinnaksi.

Sitten Churchill tapaa Eisenhowerin: hän haluaa keskustella omasta D-suunnitelmastaan! Pääministerillä on pakkomielle osallistua taisteluihin. Eisenhower torpedoi aikomukset suoralta kädeltä. Kiistely saa suorastaan lapsellisia piirteitä, kun sanailu yltyy arvovaltataisteluksi. Tarvitaan kuninkaan vierailu pysäyttämään pääministeri.

Elokuvan perusteella Churchillia voisi pitää vanhuudenhöperönä, mutta sama mies oli aktiivinen vielä 20 vuotta, toimien mm. pääministerinä 1950-luvulla.

Maihinnousu ei toteudu toivotulla tavalla. Vihoviimeisessä operatiivisessa neuvottelussa saadaan ikäviä tietoja mm. säästä: ilmatuki jäisi heikoksi. Eisenhower: siirretään hyökkäystä! Churchill hyrisee tyytyväisenä, vaikka kysymys on vain h-hetken siirrosta Churchill rukouksissaan toivoo sään pilaavan hyökkäyksen! Mutta vääjäämätöntä ei voi siirtää: Eisenhower käynnistää hyökkäyksen viiveen jälkeen.

Elokuvassa keskitytään perusteellisesti Churchillin kuuluisaan puheeseen maihinnousun koittaessa. Puhetta laadittaessa menneisyyden haamut täyttävät Churchillin mieleen: Gallipoli 1915: uhrit: 250 000 miestä. Churchill: ”käteni olivat veressä”. Sama toistuu nyt Normandiassa, pelkää pääministeri! Synnytysvaikeuksista huolimatta puheesta muodostuu ylevä taistelutahdon ylistys: Puheessa täytyy antaa merkitys uhreille ja Churchill antaa sen: me emme luovuta ikinä, minä en luovuta ikinä!

Entä itse maihinnousun lopputulos? Churchillin on pakko myöntää: ”Eisenhowerilla ja Montylla tuntuu olevan homma hanskassa”. Uhritkin jäivät murto-osaan Churchillin pelkäämistä, vaikka taistelut avoimessa rannikkomaastossa ovat maailmansodan verisimpiä. Elokuvan ote lässähtää tässä kohtaa. Suuresta sodanjohdon ja pääministerin jännitteen rakentelusta ei jää oikein mitään jäljelle. Loppukuvissa käsitellään pääministerin avioliiton kipukohtia. Churchillin ja vaimo Clementinen räiskyvä suhde seestyy ja sitä kuvastaa taustalle jäävä Normandian tasainen maisema. Syvällisyyttä tavoitteleva lopun vuoropuhelu jää ohueksi.

::::::::::::::::::::

Churchill kuvataan miehenä, jonka oikkujen ehdoilla muiden täytyy elää. Kiukunpuuskat ja rähjäämiset seuraavat toisiaan… Ympäristön täytyy kestää kaikki primitiivireaktiot. Ainoa, joka saa Churchillin hulluuskohtaukset aisoihin on hänen viisas vaimonsa Clem, eikä hänkään aina.

Kaiken kaikkiaan elokuvasta jää mielikuva, että se ei vastaa kovin hyvin Churchillin tunnettua olemusta. Elokuvan loppu on suorastaan laskeva kaareltaan. Arvosteluissa on asetettu kyseenalaiseksi myös debatit Churchillin ja johtavien kenraalien kanssa. Kaiken kaikkiaan Churchillin ajautuminen sivuraiteelle maihinnousun päätöksistä ratkaisevalla hetkellä on mielenkiintoinen, mutta onko se näin pitkälle vietynä uskottava?

Jos elokuvan faktat pitäisivät paikkansa, tarjoaisi se mahdollisuuden horjuttaa kuvaa Churchillista kaikkivoipana maan johtajana.

Mikä on tarinan clue? Kiteytystä on vaikea määrittää, sen verran spekulatiivinen elokuva on käsikirjoitukseltaan. Ehkä elokuvan pihvi on se, että Churchill pelkää, että jos hän luopuu omimmastaan eli sisäisestä taistelijan roolistaan, hänellä ei ole enää olemassaolon edellytyksiä. Hän pelkää jäävänsä maailmannäyttämön sivustakatsojaksi.