Miksi yleensäkään annan arvoa tälle maaottelureliikille?
Eihän yleisurheilumaaotteluja nykyisin oikeastaan enää käydä. On vain tämä yksi,
jolla on valtavat historialliset perinteet.
Maaotteluita on käyty vuodesta 1925 lähtien kohta sadan vuoden ajan. Mikä tässä ei tänään enää täsmää? Ehkä
se, että maaotteluun sälytetty ennakkohehkutus
ei vastaa enää sen urheilullista tai yhteiskunnallista merkitystä. Yleisurheilu
on kärsinyt julkisuustappioita, joiden merkitystä voidaan vain arvailla. Silti
meillä on tusinan verran huippuja, jotka
keräävät otsakkeet ja hyvä niin. Viime kesä näytti lupaavalta yleisurheilun
maineen palautuksen kannalta.
Näyttää siltä, että
monet parhaista urheilijoistamme ovat henkisesti ja fyysisesti väsähtäneet (tai
kärsineet loukkaantumisista) koronan supistaman kauden jälkeen.
Olympiakisat, vaikka eivät olleetkaan
useimpien ylimpänä prioriteettina,
veivät tilaa maaotteluun keskittymiseltä. On kehitetty termikin
sellaisille, jotka pääsivät kisoihin,
mutta eivät siellä mainittavammin menestyneet. He ovat ”olympiaurheilijoita”. Silti
joudun kysymään, miksi ruotsalaiset
urheilijat keskittyvät tähän maaotteluun intensiivisemmin kuin mitä meillä
tehdään. Ja kuitenkin ruotsalaiset penkkiurheilijat
keskimäärin eivät anna maaottelulle niin suurta arvoa kuin me suomalaiset.
Helsingin Sanomien maaottelu-uutisoinnissa näen painopisteen
siirtymän yksilölajeista joukkuelajeihin: Suomen voittaessa Kazakstanin
kotikentällään Finnkampenin avauspäivänä,
jalkapallo sai huomiota koko aukeaman
verran, kun taas Ruotsi-ottelu sai tyytyä kolmeen (täyteen) palstaan. Huomiota
herättää, että HS tyytyi yleisurheilun osalta STT:n uutisointiin. Omaa
toimittajaa ei liiennyt Tukholmaan
paikan päälle. Terve.
Kun Suomi voitti Tampereella samana päivänä (yleisurheilumaaottelun
ensimmäisenä päivänä) Espanjan lentopallossa 3-0, niin lentsikka sai tilaa
HS:stä melkein koko sivun verran. Vielä
räikeämpi kuva syntyy, kun samaisessa
Hesarissa amerikkalaisen jalkapallon pelaajan Niko Kuikan henkilöesittely
valtasi tilaa neljän (täyden) palstan verran. Onnittelut palstatilan
voittajille! Joukkuelajit voittivat 3-0.
En ole pahoilla mielin, mutta kuitenkin….. Mutta niinhän se on, että voittajat saavat huomion ja tappioon
sisältyy jokin alistunut nolouden tunne.
:::::::::::::::::::::::::::
Yritän seuraavassa kammertautua ylös syvimmistä kellareista
päivänvaloon ja löytyyhän maaottelusta iloisempiakin uutisia. Sprintteri Samuel
Purola kepitti kaikki ruotsalaiset sekä erikoismatkoilla (100 ja 200 metriä) että
viestiankkurina, jotka saavutukset ovat kiistämättömiä meriittejä oululaiselle ”Pipo-Purolalle”.
Hienoa! Elmo Lakka voitti suvereenisti
lyhyet aidat. Mette Baas oli harvoja venyjiä voittaessa ratakierroksen juoksun
sadasosilla Moa Hjelmeriä vastaan. Tätä HS ei edes huomioinut
Oli muitakin. Lotta Kemppinen nujersi vastustajansa
satasella. Wilma Murto petti, mutta Elina Lampela piti pintansa. Keihäässä
Sanne Erkkola piti tasonsa. Simo Lipsanen täytti tehtävänsä kolmiloikassa, joskin melko vaatimattomalla tuloksella
kuntoonsa nähden. Sivulajissaan pituushypyssä Lipsanen suoriutui myös
moitteettomasti.
Miesten seiväshypyssä
Suomen kolmikko peittosi heikot
ruotsalaiset mennen tullen. Armand Duplantis seurasi kisaa katsomosta.
Huoli Topi Raitasen alavireestä voidaan heittää sivuun,
siksi ylivoimainen hän oli esteissä.
::::::::::::::::::::::::::::::::
Mutta sitten tullaan tappiosarakkeeseen. Sieltä löytyvät naisten
joukkueen kapteeni Wilma Murto, joka pudotti kolme kertaa avauskorkeudesta 434
(tuore ennätys 472), Joonas Rinne, joka
romahti - kuntonsa johonkin hukanneena - kasisatasen viimeiseksi ja keihäsmiehet, jotka – taistellen kyllä – menettivät pelin
Kim Ambille. No, Kim Ambilla on taipumus yllättää ja hän noudatti vain perinteitä.
Sara Kuivistolta odotettiin paljon kesän jäljiltä, ja kyllä hän hyvin juoksikin, mutta hävisi maailmanluokan puolimailerille, Lovisa Lindhille. Harmittihan se, kun meidän
oma Saramme taipui aavistuksen verran ruotsalaiselle. Sunnuntaina Kuivisto sitten kuittasi
tappionsa suvereenilla esityksellä 1500 metrillä. Ja kyllähän Joonas Rinnekin
palautui sunnuntaina 1500 metrille aivan kelvollisesti. Osataan meillä
sisuuntua!
Se mikä jäi puuttumaan suomalaisilta oli venyminen. Baasin
ohella tätä kullanarvoista taipumusta osoitti vain Senja Mäkitörmä
kuulantyönnössä. Baasilla on hyvät mahdollisuudet kehittyä EM-kisojen
finalistiksi.
Ruotsin voittopisteiden keräys noudatti piste sieltä toinen täältä
-periaatetta. Ja sehän riittää. Venyjien ykkönen löytyy naapurin puolelta.
Andreas Almgren on päässyt loistavaan syyskuntoon. Tämä entinen 800 metrin
juoksija on löytänyt aarrearkun, mistä
ammentaa, keski- ja pitkät matkat. Valitettavasti selostajat olivat aivan
pihalla ja tekivät Almgrenin alle 13.30 tuloksesta vitosella jättiyllätyksen,
vaikka samainen herra pari viikkoa sitten Suomen, Lahdessa (!) juoksi
kolme tonnia 7.40:n pintaan, nopeammin
kuin kukaan suomalainen koskaan. Hän ei tarvitse kuin hiukan loppunopeutta ja
on kova tekijä ensi vuoden EM-kisoissa.
Ruotsalaisista on nostettava esille myös pituushyppääjä
Thobias Montler erinomaisella tuloksella
824. Montler kuuluu Ruotsin valtteihin ensi kesän EM- ja MM-kisoissa.
Mitalisuosikki!
Kiekonheitossa Daniel Ståhl osoitti mahtavaa kestokuntoa
heittämällä 69.09. Suomalaista mainitsen tässä yhteydessä Frantz Krugerin , joka
46 vuotiaana heitti maaottelussa miltei 60 metrin kaaren. Lienee jonkinlainen
lohtu suomalaisen kiekonheiton alennustilan takia.
Molempien joukkueiden taso oli huippulajeissakin vaatimaton, esimerkiksi Ruotsissa seiväshypyssä Duplantisin jälkeen tai kiekonheitossa Ståhlin ja Pettersonin jälkeen, samoin pituushypyssä Montlerin jälkeen. Suomi pärjäsi aikoinaan tasolla Ruotsi vastaan. Nyt sitä etua ei enää ole. Siksi jokin 100 metrin aitojen kärkijuoksijoiden taso Suomessa on niin ilahduttavaa.
::::::::::::::::::::::::::
TV-ohjaus oli muuten todella heikko. Lienevätkö parhaimmat ammattilaiset
olleet lomilla, mutta nyt tuli kyllä ohjauksen pomppelehtimisessa pohjanoteeraus.
Yleisurheilun ulkoista habitusta on pyritty nostaman uusilla
laji- ja suoritusjärjestyskeksinnöillä. Jotkut niistä ovat olleet onnistuneita,
mutta pääosin on menty metsään. Ruotsi-otteluun oli keksitty sekä miehille että
naisille kolmiottelu, eräänlainen
minikymmenottelu tai miniseitsenottelu. Antaa ajan kulua, ehkä nämä jäävät käytännöksi. Ainakin
moniottelijoiden statusta tällä pystytään nostamaan.
Lievästä synkistelystä huolimatta jaksan uskoa suomalaiseen
yleisurheiluun. Lopulta tappiot maaottelussakin jäivät toisen päivän
piristymisen seurauksena siedettäviksi. Ensi vuonna näytetään Helsingin uudenveroiseksi
korjatulla stadionilla taivaan merkit
ruotsalaisille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti