Historioitsija Eric Hobsbawmin (1917-2012) vuonna 2011 ilmestynyt teos ”How to Change the World – Reflections on Marx and Marxism” on nyt käännetty suomeksi nimellä ”Kuinka muuttaa maailmaa. Kriittisiä esseitä Marxista” (Vastapaino, 2019). Sujuvakielisestä käännöksestä vastaa Tatu Henttonen. Teos sisältää tämän kuuluisan historioitsijan esseitä vuosilta 1956-2009. Niissä käsitellään Karl Marxin ja Friedrich Engelsin ajattelua ja marxismin historiaa nykypäivään saakka. Tämä on jo toinen blogikirjoitukseni em. teoksen ajatusten pohjalta.
Tässä keskityn Hobsbawmin näkemyksiin Marxin vaikutuksesta viime vuosikymmenien ja tämän päivän keskusteluun sekä osin tulevaisuudenkin näkymiin. Kirjoittaja pohtii näitä teemoja varsinkin luvussa ”Marx nykyään”. Siinä Hobsbawm perkaa omankin maailmankuvansa muuttumista ja hajoamista kriittiseen sävyyn. Erittäin laajan kielitaitonsa ansiosta hän pystyi kiehtovasti lähestymään teemojaan monista eri lähtökohdista.
Hobsbawm kuului Ison -Britannian kommunistiseen puolueeseen 1990-luvun vaihteeseen saakka.
Kun Marx kuoli, oli hänen välitön vaikutuksensa vähäinen. Pääteos (tai teossarja) ”Pääoma” oli jäänyt kesken. Työ ei juuri edennyt Marxin elämän viimeisten 10 vuoden aikana. Friedrich Engels kokosi Marxin jälkeen jääneistä papereista teossarjan valmiiksi. ”Mutta mikä postuumi menestys häntä odottikaan!”, huudahtaa Hobsbawm. Eurooppalaisilla työväenpuolueilla oli merkittävä osuus maidensa poliittisesta vallasta vain 25 vuotta Marxin kuoleman jälkeen.
Hobsbawm toteaa, että kun Marxin kuolemasta oli kulunut 70 vuotta, ”kolmasosa ihmiskunnasta eli kommunistisissa maissa”. Näitä maita hallinneet puolueet väittivät edustaneensa Marxin ajattelua ja perinnettä.
Huomattavia kommunistien johtamia maita tänä päivänä ovat mm. Kiina ja Vietnam. Eri asia on, että tiukasti arvioiden ne ovat enemmänkin valtiokapitalistisia maita.
Marxin vaikutus on ollut millä mitalla tahansa valtava. Marxin hauta Lontoossa on edelleen ympäri maailmaa kerääntyvien ihmisten pyhiinvaelluskohde.
Mutta entä tänään? Mikä on aidosti marxismia edustavien tahojen merkitys tänään? Hobsbawm toteaa, että Marxin kuoleman satavuotispäivää (1983) seuranneiden vuosikymmenien aikana hän oli ”merkityksensä menettänyt mies”.
Mutta 2000-luvulla erityisesti finanssikriisin jälkeen Marx on kelvannut monien markkinataloutta edustavien tahojen silmissä taloushistorian guruksi, jonka kapitalismin selitysmalli on yhä ajankohtainen. Google antaa 92 000 000 hakutulosta Karl Marxista. Hobsbawm näkee, että Marx vapautui paljosta, kun neuvostoliittolainen tulkinta marxismista luhistui. Marxia ei tarvinnut enää kytkeä leninismiin. Alunperinkin neuvostoliitolainen versio suunnitelmataloudesta perustui tosiasiassa improvisointiin, jonka taustalla oli saksalainen versio ensimmäisen maailmansodan aikaisesta sotataloudesta.
Merkittävä havainto on, että nykyinen globalisoitunut kapitalismi muistuttaa Marxin aikaista globalisaatiota. Hobsbawmin teoksessa on kuvattu mielenkiintoinen episodi, kun George Soros kysyi historioitsijan kantaa eräässä tilaisuudessa Marxista: Miljardööri Soros vastasi itse: ”Se mies ymmärsi kapitalismista 150 vuotta sitten jotain, mistä meidän pitäisi ottaa opiksemme”.
Sosialismin menestynein muoto oli sosiaalidemokraattinen, sosiaaliseen markkinalouteen perustuva yhteiskuntajärjestelmä. Itse asiassa tämä malli muistutti periaatteiltaan 1900-luvun alun Eduard Bernsteinin versiota uudistusliikkeestä, jossa lopullista tavoitetta ei ollut ollut käytännössä olemassa. Markkinatalous toimi, mutta tietyillä ”työväen vaatimusten ehdoilla”, kuten Hobsbawm asian muotoili. Samalla loitonnuttiin alkuperäisestä Marxin näkemyksestä.
Hobsbawmin mukaan markkinafundamentalismi on tätä nykyä sanellut pelin säännöt: se ilmenee uusliberalistisina vapausarvoina, suurina taloudellista eriarvoisuutta kasvattavina tulonjakotaisteluina ja kapitalistisina jyrkkinä talouden sykleinä. Viime vuosisadan eriasteiset sosialistiset liikkeet pyrkivät vähimmäiselintason saavuttamiseen. Käytännössä kuitenkin saavutetun tuotantokapasiteetin avulla pystyttiin luomaan vaurautta huomattavalle osalle ihmisiä, eikä tyytymään pelkästään minimiin. Edellä esitetyn kehityksen rinnalla ovat tulleet vallitseviksi uudet ympäristöön ja ilmastoon keskittyvät teemat, jotka perustuvat yhdeltä osin rajoittamattomaan talouskasvuun. Hobsbawm kuvailee haasteet rankoiksi: ne asettavat kapitalismin kehitykselle elintärkeät rajoitteet.
:::::::::::::::::::
Marxin erittely kapitalismin luonteesta esimerkiksi ”Kommunistisessa manifestissa” on edelleen relevantti: ”Jatkuvat mullistukset tuotannossa, kaikkien yhteiskunnallisten olojen alituinen järkkyminen, ikuinen epävarmuus ja liike erottavat porvariston (kapitalistisen) aikakauden kaikista muista. Kaikki tiukkaan piintyneet suhteet ja niihin liittyvät vanhastaan arvossa pidetyt käsitykset ja näkemykset hajoavat, kaikki vasta muodostuneet vanhenevat ehtimättä luutua. Kaikki säätyperäinen ja pysyväinen haihtuu utuna ilmaan, kaikki pyhä häväistään, ja ihmisen on lopulta pakko katsoa elämäntilannettaan ja keskinäisiä suhteitaan vailla harhakuvia”.
Hobsbawm päätyy arvioissaan siihen, että Marx on merkityksellinen ajattelija koko ihmiskunnan kannalta ja modernien yhteiskuntatieteiden perustaja. Hobsbawm viittaa ranskalaisintellektuelli Jacques Attalin näkemykseen, että Marxin ajattelu ei ole perinteisessä mielessä monitieteistä vaan hän yhdistää kokonaisvaltaisesti poliittiset, taloudelliset, tieteelliset ja filosofiset näkemykset.
Hobsbawm kuitenkin muistuttaa, että Marxin tekstit eivät muodosta ”viimeisteltyä kokonaisuutta” eivätkä hänen ajatuksensa monilta osiltaan ole enää ajankohtaisia. Dogmin ja organisoidun yhteiskuntamallin muodostamisen ajat ovat ohi, vaikka esimerkiksi Kiinassa kommunismi muodostaakin jonkinasteisen sateenvarjon yhteiskuntafilosofian ylle.
Yksi Hobsbawmin ajattelun yllätyksistä on, että hän hylkää Attalin teorian, jonka mukaan on erotettava ”todellinen Marx” ja toisaalta (Marxin teorioiden) ”yksinkertaistajat ja vääristäjät” toisistaan. Ongelmanasettelussa on kysymys esimerkiksi kiistasta oliko kommunismilla mahdollista edetä Venäjän kaltaisessa takapajulassa. Neuvostoliiton luojilla oli käsitys, että Venäjä voidaan modernisoida olosuhteista huolimatta. Hobsbaumin mukaan tällä argumentilla on yhtä hyvät perusteet kuin niillä, jotka katsoivat, että Marxin dogmi vaati kehityskelpoiset teolliset olosuhteet, jotta kommunismille löytyisi otolliset olosuhteet.
Tulkitsen niin, että Hobsbawm haluaa torjua Marxin ajatusten käsittämisen ”jumalan sanana”. Mahdollisesti hän on itse – ennen luopumistaan kommunismista – kokenut itse tämän ajattelun itselleen liian läheisenä. Hän muistuttaa hieman turhautunutta vasemmistoälykköä, joka suhtautuu skeptisesti kaikenlaiseen ideologisointiin, mutta joka on säilyttänyt kaipuun oikeudenmukaisuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen.
Marx, Hannu Taanilan sanoin vapautui Neuvostoliiton vankeudesta,tosin henkihievirissä ja pahoinpideltynä,mutta selvisi kuitenkin.
VastaaPoistaSosialismin käsitteitä ja olomuotoja on useita ja kokoajan niitä syntyy lisää,viimeisempänä jakamistalous.
Neuvostoliiton historiallisten prosessien tutkiminen ja ymmärtäminen olisi omiaan myös tekemään ymmärettäväksi myös kapitalismin kehityksen erimuotoja,se mitä nyt näemme Venäjällä, oligarkkeineen sun muineen,on oikeastaan vain looginen kehitys,epäonnistuneen ja vääristyneen Marxin teorian hyväksikäytölle.
Venäläiset ,ensmmäisen sukupolven oligarkit olivat neuvostopuolueeliitin jälkeläisiä, komsomol nuoria,heille erillaiset talousteoriat olivat tuttuja, jaheillä oli etylyöntiasema,järjestetyssä Neuvostoliiton pesänselvitksessä.
Toisaalta neuvostoliitossa oli teorettiseen kommunismiin hyvin soveltuva maalaistalonpoikien,entisten maaorjien mir kyläyhteisöt. Niiden toiminta ei lopultakaan ollut niin kauheaa, kuin probakanda antaa ymmärtää,mirin maanomistajat asuivat kaupugeissa ja ulkomaille, heille ei ollut muu tärkeää, kuin maasta saatava tuotto. Nuo alkuperäiset kommunit olivat sisäisesti autonomisia ja talonpojat jopa kierrätivät viljelemiään maita,että kukaan ei joutuisi kärsimään liian huonoista kasvuolosuhteista.
Siis kommunismi oli jo arkaisella tavalla läsnä Venäjällä.
Igor Panarin kirjassaan Hybriidisodat, mainitsee kontakteistaan Japanissa Neuvostoliiton katoamisen jälkeen,Japanilaiset historioitsiat olivat todenneet ja ihmettelleet, kuinka te noin typerästi voitte toimia,kun ette uudistaneet maatanne. Japanilaiset olivat todenneet heidän ottaneen mallia juuri Stalinin teollistamispolitiikasta.
Siis kommunismi ja kommunitarismi elää ja voi hyvin,kysymys onkin nykyisin oikeastaan aglosaksien liberalismin, tuottaman ihmiskuvan kriisistä,tuo kriisi on kaiken yksityisen vastuun jättämistä julkiselle vallalle, kuitenkaan noiden vastuiden rahoittamisesta ei huolehdita,siitä kertoo, julkinen velkaantuminen talousliberaaleissa ja liberalistisissa kansantalouksissa.