Infoähkyn vallassa

Raija Kivimetsä pohti infoähkyn ominaispiirteitä blogikirjoituksessaan vuodelta 2013 muun muassa seuraavasti: ”Oletko vapaaehtoisesti talutusnuorassa? Annatko kiskoa itseäsi joka suuntaan ja juokset koko ajan, jotta pysyisit ajan tasalla? Informaatiota on tänä päivänä niin paljon, että jos ei opettele pistämään mielen kaihtimia kiinni, on vaarassa läkähtyä ja ähkyyntyä sekä myrkyttää mielensä informaatiotulvalla.” Hänellä on lääkekin vaivaan: ”Kun suojelet itseäsi ahdistavien uutisten tulvalta, saat elämääsi lisää rauhaa ja hallinnan tunnetta”.

Tämä on yksi varteenotettava näkökulma.

Joskus tulee mieleen kerettiläinen mielipide, että mitä enemmän ihmiset valittavat, etteivät saa tietoa asioista, sitä enemmän tietoa on tarjolla. Ähky syntyy siis tiedon vajeesta, tai pikemminkin sellaisen tiedon vajeesta, johon ei jakseta perehtyä, vaikka haluttaisiin. Tällaisia ajatuksia on tullut mieleen, kun seuraan koronaviruksen vaiheita tiedotusvälineistä. Ei ole mitenkään epätavanomaista, että Helsingin Sanomissa on kaksikymmentä sivua korona-aineistoa. Ja tätä jatkuu päivästä toiseen, viikosta toiseen…..

Ja hyödyllistä tietoahan sieltä toki saadaan.

Koronaviruksen oravanpyörästä on vaikea hypätä syrjään, koska informaatio tulee niin lähelle itse kutakin. Jokaisen on pakko omaksua tärkeimmät varotoimet ja seuraavaksi ollaankin loputtomalta tuntuvan tiedontulvan äärellä. Informaation hankinta tuntuu ahdistavalta, koska sairastuneiden määrä on niin suuri ja sairastuminen on kaikesta tiedosta huolimatta ainakin osin sattumanvaraista.

Lehdet täyttyvät kirjoituksista, jossa männynkävytkin analysoidaan: pyritään löytämään ikioma oivallus. Kysymys on myös kilpailusta, kuka saa sen kovimman skuupin. Otsakkeiden metsästys kiihtyy äärimmilleen tämän laajuisen pandemian kohdatessa ihmisiä. Oikein sattuu, kun jotain tahoa – milloin mitäkin – riepotellaan säälittä. Tätä sitten sanotaan median tehtäväksi: sehän on vain työtä, jota itseään kunnioittava toimittaja tekee! Tiedotusvälineille tyypillisesti sairausepidemian hoitamisesta pyritään löytämään puutteita, virheitä. Erehdyksiä sattuukin, mutta syyllisten etsintä ylittää joskus kohtuuden rajat.

Mikä syy tähän kaikkeen on koko yhteiskunnan vallanneessa infoähkyssä?

Infoähkyn yksi muoto nousee tietojen ristiriitaisuudesta. Media täyttyy tilastotiedoilla, joissa vähäisemmälläkin perehtyneisyydellä pystyy osoittamaan informaation epäselvyydet. On käynyt ilmi, että kunkin päivän sairastumistiedot ovatkin enemmän tai vähemmän vaihteleva kooste myös aiempien päivien tiedoista, jolloin vertailtavuus kärsii. Ja infoähky voimistuu. Verkon kautta tai muuten tulvivat kysymykset heijastavat nekin ihmisten epätietosuutta ja ahdistusta: voinko tehdä näin, voinko tehdä noin? Ymmärrettävää: kyyniseksi ei voi heittäytyä.

Kadulla kulkiessa huomaa, kuinka alkaa hilata itseään toiseen tienreunaan ja vastaantulija toiseen. Katseet kohtaavat tai sitten ei. Ja tämä epidemian aalto on vasta ensimmäinen aalto. Juuri nähdyssä TV-dokumentissa saimme seurata kuinka espanjantaudin kovimmat aallot Suomessa olivat kolmas (Helsinki) ja neljäs (Lappi) aalto. Kysymys on siitä, että ”periferiaan” tauti saapui vasta myöhemmillä kierroksilla täydessä voimissaan. Nyt kai sitten on toisin, sillä epidemiat liikkuvat paljon aiempaa nopeammin.

Pitkän aikaa paikkakunnalla toimineiden yrittäjien vastoinkäymiset tuntuvat pahoilta kauempaakin seurattuna. Hallituksen tukipäätökset helpottavat ainakin hetkeksi, mutta kuinka moni olisi uskonut joutuvansa tallaiseen myllytykseen vielä pari kuukautta sitten?

Infoähkyä voidaan tarkastella aikaulottuvuudella. Kun toiveista joutuu pidättäytymään kovin monta viikkoa saattaa ähky voimistua, tulee turhautumista ja ärtyneisyyttäkin. Tässäkin mielessä kysymys on kestävyyshaasteesta.

Loppujen lopuksi vielä infoähkyäkin suurempi ähky on tietämättömyydestä johtuva ahdistus! Siispä lähtekäämme siitä, että tieto suodatettuna sopiviksi annoksiksi tuo valoa hämärässä hapuiluun.