Valheella on lyhyet jäljet – paitsi jos totuus koostuu valheista

 

Voima-lehden numerossa 1/2021 artikkelissa ”Media kylvää kauhua” pohditaan median vaikutusta kaikkialla Yhdysvalloissa näkyvissä olevaan vihailmiöön. Artikkelin on kirjoittanut Ilona Iida Simes ja siinä lainataan amerikkalaista toimittajaa ja kirjailijaa Larry Siemsia. Voima-lehden artikkelia täydentää Maria Annalan juuri ilmestynyt raportti ”Trump´s Attack on American Democracy”. Molemmissa tarkastelukulmana on trumpilaisen hulluuden seuraamukset läntisessä maailmassa. Osapäätelmiä voidaan tehdä nyt,  kun pöly Trumpin kaatumisesta on laskeutumassa. Tämä ei tarkoita, että mediahulluus olisi ohi. Jostakin syystä osa ihmisistä on antautunut valheellisen ja vääristävän median vietäväksi, joka on mahdollistanut polarisoivan ilmiön yhteiskuntaan. Myös Trump yrittää paluuta politiikkaan tavalla tai toisella.

Tapahtuneelle on kehitetty monenlaisia yhteiskunnallisia syitä, joita olen itsekin koonnut kirjoituksiini. Dosentti Markku Ruotsilan selitysmalliin olen viitannut,  kun olen kirjoittanut , kuinka ”jälkiteollisten yhteiskuntien ihmiset kaipaavat elämäänsä tarkoituksen tunnetta ja varmuutta siitä, että joku välittää heistä ja kuuntelee heitä”. Ruotsilan mukaan kaikesta tästä voi päätellä, että kansalaisten  enemmistö on ajattelultaan konservatiivista ja pohjaa vakaumuksensa  ”juutalais-kristilliseen perintöön”. Demokraatit eivät Ruotsilan mielestä menesty vaaleissa,  jos he eivät omaksu oikeanlaista ”moraalikäsitysten koodistoa”. Hänen mielestään vasemmistoon taipuvaisten demokraattien taival on kivinen äänestäjien vanhoillisuus huomioiden.

Ruotsila on vakuuttunut siitä, että vuoden 2016 vaalikampanjan  yhteydessä Hillary Clinton lähestyi  sydänmaiden väkeä väärin perustein tarjoten heille heidän inhoamiaan etuisuusohjelmia ja  tulonsiirtoja,  kun olisi  pitänyt  tarjota nationalismia (ml. tuontirajoitukset, epäsuotuisten kauppasopimusten vaihtaminen parempiin ja suhtautuminen kriittisesti ympäristönsuojelumääräyksiin) sekä kulttuurista ja arvokonservatismia, kuten Trump omien keskilännen vierailujensa yhteydessä. 

Ruotsila viittaa Amerikan sydänmaiden kansalaisiin hakiessaan syytä trumpilaisten menestykseen.  Näillä kansalaisilla Ruotsila tarkoittaa mm.  kristillisiä konservatiiveja, libertaareja,  paleoita ja jopa erilaisia äärioikeistolaisia ryhmittymiä. Ruotsilan mukaan sydänmaalaiset, jotka ovat koulutukseltaan korkeintaan  high school -tasoa, ovat maahanmuuttokielteisiä,  ideologialtaan oikeistolaisia ja tietenkin Trumpilaisia.   Poliittisena ykkösvastustajanaan nämä ryhmät pitivät 2010-luvulle tultaessa Barack Obamaa liberaaleine tavoitteineen.

Edellä mainittuja luonnehdintoja voisi  pitää republikaanisena selityksenä ihmisten käyttäytymiselle. Se ei kuitenkaan läheskään selitä sitä mielipuolisuuden määrää,  joka salaliittoteorioihin,  vainoharhaisuuteen  ja vihapuheisiin sisältyy.

Voiman artikkelissa pyritään löytämään medialähtöisiä syitä tapahtuneelle. Larry Siems selittää,  kuinka kaupunkeihin muuttanut liberaali nuorempi sukupolvi alkoi ihmetellä maalla asuvien konservatiivisesti ajattelevien vanhempien uutismakua, kun näillä oli aamusta iltaan päällekäyvä oikeistolainen Fox-kanava päällä. Demokraatit katsoivat ABC-, CBS- ja CNN-kanavia, jotka noudattavat pitkälle perinteisiä journalismin periaatteita. Vastaavasti sanomalehdistön levikki on pudonnut romahdusmaisesti. Tiedonvälityksen väylät kapenivat.

Mistään sattumasta ei ollut kysymys. Aina viime aikoihin saakka sekä demokraatit että republikaanit pysyivät loitolla äärioikeistolaisista ilmiöistä. Tilanne muuttui, kun republikaanien kannatus kärsi tästä konsensuksesta ja he rupesivat ajattelemaan, että selvempi kahtiajako voisi hyödyttää heitä. Fox-kanavalla tajuttiin asetelma samaan aikaan ja lisättiin kierroksia aggressiolle. Kätevästi tämä tapahtui tukemalla Trumpia vuoden 2016 presidentinvaaleissa. Polarisaatio oli molempien etu. Foxilla ymmärrettiin, että pelottelu innostaa yleisöä enemmän kuin neutraali raportoiminen puhumattakaan ratkaisujen etsimisestä. Tätä voisi kutsua mediahistorialliseksi selitykseksi polarisaatiolle.

Siemsin muutosprosessin analyysi näyttää kyllä oikeansuuntaiselta,  mutta kuitenkin yksinkertaistetulta tapahtumakuvaukselta. Olen itse nähnyt muutoksen tässä suhteessa pidempiaikaisena muutosprosessina. Republikaaninen radikalismi käynnistyi jo vuoden 1964 presidentinvaaleista, joissa Barry Goldwater esiintyi oikean laidan airuena. Tästä edettiin Ronald Reaganin kautta 1990-luvun vastakkainasetteluun,  jossa tahtipuikkoa heilutti vastikään edesmennyt  Newt Gingrich. Seuraava vaihe oli 2000-luvun alussa oikeistoradikaalin teekutsuliikkeen läpimurto,  josta taas ei ollut pitkä matka Trumpin ”vaihtoehtoiseen totuuteen” ja vihapuheisiin. Pitkä matka on siis kuljettu ennen kuin on päädytty nykyiseen repivään vastakkainasetteluun.

Siems toteaa, että toisaalta Yhdysvalloissa on aina ollut sekopäälahkoja,  jotka ensimmäisenä epäilevät hallitusta huijaamisesta (vuonna 2019 Yhdysvalloissa oli erään arvion mukaan 940 järjestäytynyttä viharyhmää). Mikä on muuttunut vuosikymmenien kuluessa? Ehkä eniten se,  että nyt viharyhmät ovat äänekkäämpiä kuin ennen.

Historian logiikka ja oikeistoradikalisoituminen lomittuivat aikojen kuluessa ja median tarkoitushakuiselle polarisoitumiselle jää tässä saagassa osapuolisyytösten ajaminen välirikon tasolle.

Professori Timothy Snyder väittää Yhdysvaltain liukuvan kohti fasismia. Totta onkin, että jos nykyinen kehitys jatkuu lineaarisesti, menettää demokratia vähitellen vetovoimansa. Totaaliseen demokratian mahalaskuun en itse kuitenkaan usko. Tähänastinen maksimi demokratian rapautumisessa  nähtiin 6.1.2021 Capitolin kukkulalla. Fasismiin kuuluu todellisuuden ja valheen sekoittaminen sekä väärien asioiden toistot niin monta kerta ja niin kauan,  että valhe muuttuu todeksi ainakin osan ihmisistä mielessä.

”Vaihtoehtoisen totuuden” markkinoiminen toisena ”totuutena” alkoi oikeastaan historiallisesti tarkkana ajankohtana, kun Trump ja hänen koneistonsa valehtelivat vuoden 2016 virkaanastujaisten yleisömäärän ja jäivät siitä kiinni. Totuuden manipulointi jäi päälle. Siems vetää tästä johtopäätöksen, että Trump ja Trumpin kanslia ryhtyivät päättämään,  mikä on totuus! Faktantarkistajille tuli töitä. Mielestäni tämä ei kuitenkaan ole villakoiran ydin totuuden tavoittelussa,  koska faktantarkistajiin uskoivat vain ne, jotka muutoinkin olivat kriittisiä totuuden suhteen. Ne,  jotka jäivät Trumpin  johdateltaviksi eivät jatkossakaan välittäneet totuudesta. Turhaan Hillary Clinton muistutti aikoinaan, että ”lukekaa kotisivujeni faktantarkistajaa!” Trumpilaiset elivät jossain muussa maailmassa.

Eikä tässä kaikki: valheisiin oli kätkeytynyt useaan kertaan uhkailuja, joita käytetään kyllä autoritaarisesti johdetuissa maissa, mutta jotka ovat vieraita demokratiassa (Trump uhkaili  tuen  menetyksellä Ukrainaa, jos se ei löydä langettavaa Joe Bidenin pojan Ukrainan liiketoimista,  äänet oli laskettava Georgian osavaltiossa niin,  että Trump voittaisi yhdellä äänellä jne.).

Trumpin suurin valhe oli itse asiassa hänen presidenttikautensa kollektiivinen valhe, joka sisälsi  - Washington Postin mukaan – 30573 valhetta. Sille lyö vertoja vain yksi suuri valhe, nimittäin se, kun Trump väitti voittaneensa presidentinvaalit. Katalinta viimeksi mainitussa on,  että hän sai niin monet uskomaan petokseensa, siihen samaan petokseen,  mistä hän katteettomasti syytti vastapuolta.

Voittiko demokratia kaiken jälkeen? Vastaisin varmuuden vuoksi,  että kysymys oli osavoitosta.