Monen mielestä yksilölajeja ja joukkuelajeja ei ole syytä asettaa vastatusten. Katsoin jokin aika sitten televisiosta kahta erilaista suoritusta ja totesin pitäväni molemmista. Kysymys oli naisten jalkapallomaajoukkueen peliesityksestä Portugalia vastaan ja Lotta Kemppisen suorituksesta SM-kisojen 60 metrin sprintissä.
Minusta Suomen jalkapallojoukkueen peliesitys toisella
puoliajalla Portugalia vastaan oli positiivisessa mielessä hämmentävä. Suomi oli edellä fyysisyyden (kovuuden)
lisäksi juoksunopeudessa eikä hävinnyt taitavalle vastustajalle myöskään
pelinopeudessa. Myös pelirohkeus ansaitsee kiitoksen. Suomi pystyi painostamaan
pitkiä jaksoja toisen puoliajan peliajasta. Joku voi sanoa, että Suomi sopeutui paremmin helmikuun
kylmyyteen ja Portugali hyytyi
pakkaseen, mutta turha jossitella: olimme parempia.
Lotta Kemppinen on sekä fyysisiltä ominaisuuksiltaan että
elämänasenteeltaan varsinainen ilopilleri, joka levittää hyväntuulisuutta
ympärilleen. Hän on hyvä tyyppi. Juoksun päättymisen jälkeen tuntui, että kaikki finaalijuoksijat osallistuivat
voittajan ilonpitoon joukkueurheilijamaisesti. Kemppisen huippuaika liitetään briljanttina välähdyksenä
suomalaisen pikajuoksun historiaan. Kestäisipä sprintteri ehjänä!
Sitten synkemmät näköalat. Kun viikonloppuisin katselee
Norjan menestytä talvilajeissa (ja miksei myös kesälajeissa) laidasta laitaan, huomaa
järkytyksekseen, että Norja saattaa yhden viikonlopun aikana saavuttaa menestystä,
johon Suomi tarvitsee vuoden – ei, vaan
jopa vuosia. Ihan kaikkea ei voi selittää öljyn voitelemalla koneistolla.
Monesti tulee miettineeksi, miksi kilpaurheilussa yksilölajeissa menestyminen
on hiipunut. Pienet ikäluokat? Kyllä, mutta eivät ne ole suuret Norjalla ja Ruotsillakaan.
Lajikirjo on monipuolistunut? Kyllä,
huippuja ei riitä kaikkiin, ja
varsinkaan ei perinteisiin lajeihin. Jotkut lajit putoavat muodista? Kyllä,
mutta trendeille on vaikeaa mahtaa
mitään. Yhteisöllisyyden houkuttelevuus
on kasvanut? Kyllä, kukapa sitä jaksaisi yksin puurtaa. Sanotaan vaikkapa niin,
että myötätuntoni on yksilölajien puolella,
koska ne ovat altavastaajina yksilö- ja joukkuelajien väännössä.
Asiaa voi pohtia omien harrastusten kautta. On
tunnustettava, että olen yksilölajien mies. Harrastuksena ovat muun muassa kuntosali, laskettelu ja
golf. Mitään noista lajeista en harrasta
yksin. Mitä olisi laskettelu ilman kaveria. Laskettelu on sekä yksilölaji että kumppanilaji!
:::::::::::::::::::::::::::
Joukkueurheilulajien suosio on kiistatta lisääntynyt viime
vuosien aikana. Kaupungistuminen on lisännyt jalkapallon, koripallon ja salibandyn
suosiota. Vastaavasti yleisurheilu, hiihto, painonosto ja paini ovat olleet
agraarikulttuurista nousseita lajeja ja kadottaneet vetovoimaansa maaseudun paikka
paikoin hiljennyttyä.
Vuonna 2017 tehdyssä selvityksessä lunastettuja
pelipasseja/kilpailulisenssejä oli jalkapallossa 140 000, jääkiekossa 76 000
salibandyssa 65 100 ja yleisurheilussa 31 000. Tällä mittarilla yleisurheilu
oli suositumpaa kuin koripallo (19 000) tai lentopallo (12 200).
Suosiojakaumaan joukkuelajien hyväksi ovat vaikuttaneet tutkimusten mukaan kanssakilpailijoiden
tuki, se ettei ole tarvinnut harrastaa yksin
ja joukkuelajien usein yksilölajeja ammattimaisempi toiminta.
Toisaalta
joukkuelajienkaan menestys kansainvälisesti ei ole ollut mitenkään
itsestään selvää tai lineaarisesti kasvavaa. Pikemminkin menestys on vuosien varrella
aaltoillut.
Viime vuosina yleisurheilun harrastaminen on vaatinut
uhrautumista, koska raha ei liiku
lajissa. On ollut järkyttävää havaita, miten niukoilla resursseilla
yleisurheilijat joutuvat pärjäämään.
:::::::::::::::::::::::::
Käytän seuraavassa yleisurheilijoita yksilölajien edustajina
pohtiessani sitä, miksi yksilölajeissa
menestyksen saavuttaminen on osoittautunut niin työlääksi. Toisaalta pohdin
myös sitä, miten vähästä saisi irti
enemmän.
Seurasin yleisurheilua jo 1960-luvun alussa, eikä vanhalle
rakkaudelle voi mitään eikä tarvitse voidakaan. Myös jääkiekko on kuulunut suosikkeihini
ainakin Tampereen vuoden 1965 MM-kisoista lähtien. Olen nähnyt yleisurheilun
nousut ja laskut. Pienet ikäluokat olivat varmaankin osasyynä yleisurheilun 1960-luvun
jälkipuoliskon taantumiseen ja vastaavasti
suuret ikäluokat olivat parhaimmassa urheilun harjoittamisiässä
1970-luvulla. Harrastaneisuutta riitti. Silloin ei pahemmin tarvinnut valitella
menestyksen puutetta – ei radalla eikä kentällä. Noiden aikojen jälkeen tulostahti ja menestyminen
arvokisoissa on pikkuhiljaa hiipunut.
Paras keino nostaa yleisurheilun tasoa on keskinäisen hyvähenkisen kilvoittelun
lisääminen Tästä esimerkkinä ovat pika-aiturit Neziri, Korte, Hurske ja Harala.
He ovat yhdessä paljon enemmän kuin yksilöiden summa, vaikka yksilölajista
onkin kysymys. Keskinäinen kilpailu on parantanut
tuloksia ja lisännyt potentiaalisesti yleisön kiinnostusta. Niinpä
yleisurheilukilpailuja on voitu seurata pitkälti em. kolmikon keskinäisen
kilvoittelun kautta. Suuri yleisö on löytänyt heidät. Loppujen lopuksi kovin
monta uutta huippua ei tarvitse löytyä, kun yleisönkin kiinnostus herää.
Kysymys on enemmänkin siitä, miten myönteinen tilanne saadaan kestämään väistämättömien
vaikeiden aikojen yli. Loukkaantumisia sattuu ja on hyvin vaikea arvioida
koettelevatko loukkaantumiset enemmän meidän kuin muiden maiden
yleisurheilijoita. Urheilija ei tervettä päivää näe, aina jotakin paikkaa kolottaa silloin,
kun tavoitellaan huipputasoa.
Muutamia urheilijoita koskien on kysymys siitä,
saavatko he kehittyäkseen riittävän kovan vastuksen kotimaisilta
kilpakumppaneilta. On helppoa sanoa, että Topi Raitanen ei saa riittävästi
kovan kilpailun tuottamaa kovuutta kotimaasta. Tavanomaiset jänisjuoksut
kotimaisin voimin eivät ole kylliksi. Mieshän hallitsisi halutessaan kaikkia
matkoja 800 metristä (!) 10 000 metriin kotimaan markkinoilla, jos hän panostaisi
jokaiseen niistä erikseen.
Samanlainen tapaus on Elmo Lakka pika-aidoissa. Hän
tarvitsisi ehdottomasti kovempia kotimaisia kilpakumppaneita. Muita yksittäisiä
ja yksinäisiä huippuja edustavat Sara Kuivisto keskimatkoilla, Simo Lipsanen
kolmiloikassa sekä Ella Junnila korkeushypyssä.
Ainakaan vielä Raitanen ja Lakka, sen enempää kuin
Kuivisto ja Lipsanenkaan eivät ole saaneet imua aikaiseksi kanssakilpailijoiden
saamiseksi huipulle, eikä tällaista ole odotettavissa aivan tuota pikaa.
Olen useissa yhteyksissä valitellut sitä, että yhteishengen tietynlainen ilmentyminen
yleisurheilussa - maajoukkuekulttuuri - on katoavaa perinnettä. Ruotsi-ottelu
on jonkinlainen reliikki ja sekin on menettänyt dramaattisesti katsojalukuja. Vuosikymmenten ajan maaottelut ovat olleet
yleisurheilun suola. Erilaiset gp-kisat ovat syöneet niiden vetovoiman. Timanttiliigan
kisoissa huippuyksilöiden rooli korostuu joukkueyleisurheilun kustannuksella.
Vain kovimmat huiput saavat isoja palkintorahoja. Tälle tasolle murtautuminen
on äärimmäistä uhrautumista vaativaa. Ennakoin joskus 1970-luvulla, että kun suuri raha tunkeutuu yleisurheiluun, Suomi on häviäjä, koska raha houkuttelee kehittyvien maiden urheilijoita parempaan elämään. Meillä on toimittu
innostuksen ja kansallisen ylpeyden kannustamina.
On murheellista katsoa, kun yleisurheilukentät rappeutuvat vähän joka
puolella Suomea käytön ja ylläpidon puutteessa. Ihan vielä ei olla mäkihypyn alennustilan
tasolla, mutta vaara väijyy lajin yllä. Minäkin kävin etsimässä
syntymäkotikuntani vanhan hyppyrimäen perustuksia umpikorven keskeltä!
Doping-kulttuuria ei voi tässä yhteydessä sivuuttaa. Voitaneen sanoa, että Lahden vuoden 2001
doping-skandaalin jäljet eivät ole vieläkään haihtuneet. Tapahtunut on johtanut
Suomessa erittäin tiukkaan suhtautumiseen dopingiin, ehkä jopa maailman
tiukimpaan. Niin pitääkin olla, mutta muualla ei olla välttämättä yhtä puhdasoppisia.
Lahjakkuuksien kokoaminen yhteen ei ole helppoa,
mutta kuitenkin mahdollista. Siitä on hyviä esimerkkejä. ”Yksilöt yhdessä”
voisi olla panostuksen arvoinen asia vielä nykyistä enemmän. Myös
joukkuetyyppisen ajattelun sisällyttäminen yleisurheiluun nykyistä laajemmin ja
mielikuvitusrikkaammin on suositeltavaa. Hyvä esimerkki oli sisäratojen SM-kilpailuihin
mukaan ympätyt seurojen väliset 4 x 200 metrin viestit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti