keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Amerikka tänään - vihan ja verilöylyn lähteillä

 

Areenassa on nähtävillä amerikkalainen Michael Kirkin tuottama ja ohjaama dokumentti ”Trump ja vihan kausi”, alkuperäisnimeltään pykälää vavahduttavammin ”Trump´s  American Carnage” (Trumpin amerikkalainen verilöyly). Siinä pyritään tuoreeltaan määrittämään ne tapahtumakulut ja tapahtumien syyt,  jotka nyt on nähtävillä Trumpin presidenttikaudesta sen lopputulemasta käsin.

Dokumentin yksi punaisista langoista on,  että koko Trumpin presidenttikausi oli vihaa ja väkivaltaa ennakoiva. Voisin vaikka allekirjoittaa tämän. 

Vuonna 2016 Trump ei ollut muun republikaanijohdon suosiossa. Trump raivasi tiensä presidenttiyteen solvaamalla muita ehdokkaita ja tarttumalla propagandistisin  iskulausein sellaisten ihmisten kannatuspotentiaaliin, jotka eivät kelvanneet muille. Jo tuolloin republikaaniset kilpailijat syyttivät Trumpia huijariksi ja patologiseksi  valehtelijaksi. Eräs haastateltava vertasi Trumpin hyökkäävyyttä pitbulliin.

”Yhdysvaltain verilöyly loppuu tässä ja nyt”, julisti Trump heti kautensa alussa. Tosiasiassa silloin se vasta alkoi.

Jo tilaisuuksissa,  jossa taisteltiin republikaanien presidenttiehdokkuudesta  Trump kehotti väkivaltaan ei-valkoisia kutsumattomia vieraita kohtaan: ”Hakatkaa hänet! Hakatkaa. Maksan oikeudenkäyntikulunne”  

Heti dokumentin alussa joku haastateltavista toteaa,  että Trump oli suurempi kuin republikaaninen puolue. Trump murskasi oman puolueensa vastustavat tahot ja suoritti puolueen vihamielisen valtauksen.  Republikaanit nimenomaan menettivät puolueen Trumpille. Se tapahtui yllättävän kätevästi  valitsemalla Mike Pence puolueen establishmentista varapresidentiksi. Johto nieli nöyryyttävän tappionsa.

Trumpin kannattajiin lukeutui valkoisen ylivallan, uusnatsien  ja klaanilaisten ryhmiä, joiden yhtymäkohtia presidentin tavoitteisiin dokumentin tekijät erittelevät parhaansa mukaan. Mielenkiintoista on tietenkin,  miten lähelle Trump tuli näitä tahoja neljän vuoden aikana. Trump ei missään vaiheessa irtisanoutunut ääriryhmien tuesta.

::::::::::::::::::::::::::::::

Dokumentti on tarina siitä,  kuinka Trump ohjasi lähes puolet kansasta puolelleen vaatimuksellaan ”America First”.

Steve Bannon on todennut, että  Trumpia ei valittu presidentiksi,  sillä perusteella, että hän yhdistäisi kansan vaan sen takia, että hänen avullaan peitottiin  Washingtonin  eliitti. Trump hyökkäsi Washingtonin kellokkaita vastaan vähän väliä: ”Washingtonin valheet riittävät” tai ”Meitä johtavat todella tyhmät ihmiset”.

Trump ei ollut kiinnostunut lainsäädännön kehittämisestä vaan siitä, että lopputulos miellytti häntä itseään.

Dokumentissa käytiin läpi Trumpin kauden tunnetuimmat  päätökset. Ohessa kooste päätöksistä:

Kauden alussa hyväksytty maahantulokielto tietyistä muslimimaista aiheutti väkivaltaisia mielenosoituksia: ”Ei kieltoja . Ei muuria!”, huusivat vastustajat.  Teema sai jatkoa,  kun Trump ajoi läpi lain,  jolla lasten erottaminen vanhemmistaan mahdollistui. Trumpin innokkaimmat kannattajat jopa menivät Meksikon rajalle estämään maahanmuuttoa.

Obamacaren kumoaminen oli yksi Trumpin merkittävimmistä lupauksista. Oman puolueen kuolemansairas John McCain asettui poikkiteloin eikä Mike Pencen käännyttämisyritykset onnistuneet. Äänestystilanteessa McCain käänsi teatraalisesti peukalon alaspäin. Republikaanit hävisivät kaksintaistelun. Pettymys oli Trumpin joukoissa suuri. Trump hyökkäsi – tuloksen selvittyä – kongressin republikaanijohtajan Mitch  McConnellin kimppuun. McConnell oli vaatinut Obamacaren kumoamista seitsemän  vuotta. Tyypillisesti Trump kohdisti turhautumisensa kaikkein vähiten syylliseen tahoon.

Charlottesvillessa elokuussa 2017 valkoiset äärinationalistit osoittivat mieltään mm. juutalaisia vastaan. Soihtukulkue muistutti natsi-Saksan ajoista. Varsinainen protestin aihe oli sisällissodan kenraalin Robert E. Leen patsaan poisto, jota oikeistolaiset mielenosoittajat vastustivat . Äärioikeistolaiset ja vasemmistolaiset vastamielenosoittajat ottivat väkivaltaisesti yhteen.  Sitten tapahtui kauheita: henkilöauto ajoi tahallaan vastamielenosoittajista  koostuneeseen väkijoukkoon: yksi kuoli ja 19 loukkaantui. Trump syyllisti tapahtuneesta äärivasemmistoa. Presidentti  ei halunnut tosiasiassa pysäyttää väkivaltaa, vaan hoki,  että kummallakin puolella oli kunnon ihmisiä. Valkoinen ylivalta sai tosiasiassa presidentiltä tuen ja rasismin hyväksyttävyys lisäbuustin.

Tyypillistä Trumpille oli hyökätä niiden  (useimmissa tapauksissa republikaanien)  kimppuun, jotka vastustivat hänen aikomuksiaan  ja päätöksiään.  Monen poliitikon ura päättyi Trumpin kaunaan heitä kohtaan. Syntyi pelkoreaktio, joka johti ylivarovaisuuteen ja matelevaan nöyrtymiseen Trumpin edessä.

Verolakiuudistus oli yksi suosituimmista lainsäädännöllisistä uudistuksista republikaanien keskuudessa: ”Trump ei vallannut puoluetta,  vaan puolue antautui hänelle”.

Ukrainan presidentille Trump soitti,  kun hän halusi  kollegansa antavan Joe Bidenin pojasta Hunterista  kompromettoivan lausunnon tämän liiketoimista Ukrainassa. Teko aiheutti viraltapanosyytteen, joka kaatui niukasti, kun presidentti sai 52 senaattorin äänet. Samalla annettiin Trumpille ”lupa” jatkaa valitsemallaan tiellä. Republikaanien tuki Trumpille vahvistui.

Trump syytti demokraatteja koronan avulla politikoinnista, vaikka itse ei tehnyt juuri mitään pandemian pysäyttämiseksi. Trump lietsoi kapinaa osavaltiotasolla painostaen kuvernöörejä olemaan pystyttämättä sulkuja taudin leviämiselle, joka johti mm. Michiganin parlamenttitalon miehittämiseen. Tähän liittyy Trumpin taisteluhuuto:  ”Proud Boys, olkaa valmiina”. Trump viritti kapinakoneistoa ja tarvitsi likaisen työn tekijöitä.

Trumpin kauden lopun mahalasku on luonnollisesti mukana dokumentissa. Trump lanseerasi käsitteet ”vaalien varastaminen” ja ”vaalipetos”. Kummassakaan syytöksessä ei ollut mitään perää.  Sen sijaan hän itse yritti niitä. Trumpin  kiihkeät kannattajat pyrkivät estämään vaalien tuloksen vahvistamisen  6.1.2021 tunnetulla tavalla valtaamalla kongressirakennuksen. Trump yllytti kapinoitsijoita ja kaiken päälle valehteli puheessaan ja twitterissä:  ”Olen mukananne”.  Trump toi verilöylyn kongressitaloon, mutta itse katseli televisiosta tapahtumia.

Ehkä lähimpänä oikeaa tulkintaa tapahtuneesta oli eräs dokumentin haastateltava,  kun hän sanoi,  että Trump ei ollut huono häviäjä, vaan hän pyrki luomaan rinnakkaistodellisuuden. Valheet ja väitetyt salaliitot seurasivat  toinen toistaan. Järkyttävää asiassa oli, että tunnetut republikaanit lähtivät Trumpin kelkkaan ja toistivat hänen valheitaan. Republikaani Bob Corker huudahtaa dokumentissa ”miten haavoittuva demokratia onkaan!”, ja oli oikeassa. Väkivaltaa uhkuvat väkijoukot,  kongressin eteen ripustettu hirttosilmukka, valtauksen viisi kuolonuhria…. kaikki kuuluivat sekasortoisten tuntien  hyvin dokumentoituun tapahtumavyöryyn.  

Trumpin nauhoitettu tunnin pituinen puhelinsoitto Georgian osavaltion johtavalle virkamiehelle, Brad Raffenspergerille, jossa Trump vaati toistuvasti itselleen 11 780 ääntä lisää (jolla hän olisi voittanut Georgian osavaltiovaalin yhdellä äänellä) kertoo kaiken amerikkalaisen  demokratian pohjanoteerauksesta.  Ja vielä pohditaan sortuiko Trump rikokseen painostussoitoissaan useille vaalivirkailijoille(!).   Juristeria voi siis toimia näinkin!

Tunkeutuessaan kongressitaloon valtaajat etsivät ensimmäisenä kahta republikaania,  Mitch McConnellia ja varsinkin varapresidentti Mike Penceä (”Hirttäkää Mike Pence”), jotka  olivat ”pettäneet” kapinoitsijat, kun eivät asettunet tukemaan valtaajien tavoitteita. Valtaajat ihan oikeasti etsivät todisteita  vaalipetoksesta papereiden sinkoillessa pitkin istuntosalia.

Jottei totuus unohtuisi,  niin 147(!)  republikaania äänesti – sitten,  kun äänestys lopulta voitiin suorittaa – presidentinvaalien äänestystuloksen kumoamisen puolesta. Kylmäävää.

Lopuksi eräs dokumentin haastateltavista totesi lohduttomasti: ”Hyökkäys demokratiaa vastaan tulee jatkumaan”.

:::::::::::::::::::::::::::::

Tätä kirjoitettaessa tuli  Yhdysvalloista viranomaistaholta tutkittua tietoa siitä,  mistä tässä kaikessa oli kysymys kapinoijien puolelta. Vastaus:  sotaan valmistautumisesta. Terve.

Demokratiasta vieraantumiseen täytyy olla reaalisia  syitä.  Trumpin kannattajissa on paljon sellaisia,  jotka ovat tyytymättömiä elämäänsä syistä,  joita olen useissa blogikirjoituksissa yksityiskohtaisesti käsitellyt. Olen keskittynyt, keskiluokan asemaan , syrjäytymiseen, vaihtoehtojen puutteeseen, muukalaisvihaan,  valkoisen rodun väitettyyn  suhteellisen aseman heikkenemiseen sekä amerikkalaisen yhteiskunnan luonteeseen, jossa hyvinvoinnin takaamisesta puuttuvat tehokkaat perälaudat. 

Vaikutusmahdollisuuksien puute on johtanut siihen,  että pienehkö sopeutumattomien ihmisten ryhmä,  joka on vaikutteille altis, ja joka on herkkä uskomaan auktoriteetteja on ottanut vallan kapinoivien tahojen etulinjassa. On paljon ihmisiä, joilla samat ominaisuudet ovat miedompina. He ovat seuraajia.

Vastuu lankeaa kriittisesti ajatteleville ihmisille. Heidän suhtautumisessaan  on vallinnut tiettyä hyväuskoisuutta. On leikitty tulella ja odotettu kaiken järjestyvän luonnostaan. Yhteiskunnan ohjaava ote on höltynyt. Pitkään kytenyt nykyrasismi, sosiaalisen liikkuvuuden heikkeneminen , valkoisen keskiluokan  ja köyhien terveen itsetunnon puute ja epäterveet yhteiskunnalliset käyttäytymismuodot ovat päässeet vallalle. Vaikutusmahdollisuuksien etsimiseen sopeutumattomat ihmiset ovat tunkeutuneet protestoijien eturintamaan ja kaapanneet vaikutusvallan maltillisemmilta.

Vähintäänkin piiloviestinä kuultaa läpi inho eliittiä (rikkaat, poliittisesti vaikutusvaltaiset ihmiset) kohtaan. Liian suurten tuloerojen merkitystä ei haluta kuitenkaan tunnustaa (vrt. Trumpin verouudistus).

Uusoikeisto yrittää pitää repeilevän kansakunnan epätoivoisesti yhtenäisenä (mitä se sitten tarkoittaakin).  Vääjäämättömästä epäonnistumisesta aiheutuva turhautuminen purkautuu silmittömänä raivona establishmenttia  vastaan.

Liian vähän on kiinnitetty huomiota siihen vakavaan kysymykseen,  ovatko Trumpin toimet olleet juuri lainkaan amerikkalaista  yhteiskuntaa vahvistavia. Huomio koskee sekä sisä- että ulkopolitiikkaa. Yrityksen johtaminen ja  valtion johtaminen on syytä pitää erillään toisistaan. Entä, jos Trumpin ohjelma (jos sitä sillä nimellä voi kutsua) on toiminut itseään vastaan: Let´s Make America Weak for the First Time in Modern History?

 

 

3 kommenttia:

  1. Askel askeleelta Yhdysvallat ajautuu,sikäläisten oligarkkien sponsoroimaan anarkkiaan.
    Oligarkkien henkilökohtainen etu on ensiksikin liittovaltion heikentäminen,pelkäksi sotilaalliseksi ja järjestyksenpidolliseksi toimijaksi, koska jos yhdenveraisuutta idettäisiin yllä, olisi menestynillä suurena vaarana, joutua, heidän kuvitelmiensa mukaan vertukselllisen ryöstön kohteeksi, kuten tapahtui, heidän mukaansa kauhealla Rooseveltin hallintokaudella, kun ylin veroaste, nousi lähelle sataa.
    Liekkö amerikkalaisten itressit mukana myös Ukrainassa, missä maan presidentti on jäädyttänyt maan oppositiossa olevien polittisten toimijoiden varallisuuttaa.
    Oppositioblogin kansanedustajan omistamat kolme televisiokanavaa on presidentin päätksellä lakkautettu.
    Myös Oppositioblkin johtajan Medvedshukin tilit ja varat on jäädytetty,samoin hänen vaimonsa,vaikka Medvenchuk on maan parlamentin varapuheenjohtaja.
    Meillä asiasta ei uutisoida, koska kyseinen oppositioblokki on väitetysti venäjämielinen.
    Demokratia ja vapaa tiedonvälitys eivät ole korkassa kurssissa missänpäin maailmaa, nykyään.
    Samanlaiset oligargit ajavat yhteisiä etujaan, kaikkialla maailmassa, koska kansanvalta heille on kauhistus.

    VastaaPoista
  2. Ihan näin pessimistinen en olisi demokratian tilasta, vaikka sitä pommitetaankin nyt joka suunnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa katsoa Australialaisen mediaoligarkin vaikutuksesta tehty televisiosarja, ihmisten polittisia mieltymyksiä pyöritellään milloin mihinkin suuntaan.
      On melkoisen paradoksaalista, että Oswald Mosleyn poika Max Mosleyllä oli riittävästi rohkeutta ja varallisuutta nousta kyseistä mediamogulia vastaan.

      Poista