Olen seuraillut Pekingin olympiakisoja melko intensiivisesti, vaikka yritinkin jossain vaiheessa penkkiurheilijan historiaani hellittää kaikkein innokkaimmista urheiluintoilusta.
Paljon on tapahtunut ja moni asia on muuttunut viimeisen 60
vuoden aikana, jolloin olen kisoja seurannut. Ohessa muutamia hajamietteitä
kisoista.
Mitalitilasto kertoo mielenkiintoisella tavalla menestyneiden maiden keskittymisestä
tiettyihin lajiryhmiin. Saksa on saanut
mitaleja alppilajeista ja kelkkailusta, Alankomaat luistelusta, Itävalta alppilajeista ja Venäjä
taitoluistelusta. On kuitenkin maita,
jotka saavat menestyksensä hyvin monista erilaisista lajiryhmistä. Tällaisia
”yleismenestyjiä ” ovat Norja, Kiina, Venäjän olympiakomitea, Yhdysvallat ja –
hiukan yllättäen - Ruotsi. Mitaleja ovat
kahmineet erityisesti Saksa, Norja, Yhdysvallat, Alankomaat, Ruotsi, Itävalta, Italia, Ranska, Venäjän
olympiakomitea (ROC), Japani ja Kanada.
Suomi on tilanteessa, jossa se joutuu taisteleman mitalitilaston rippeistä.
Siihen nähden tulos Pekingissä tuntuu kohtuulliselta. Kuitenkin turhan usein
nähdään suomalainen selittämässä tiedotusvälineille epäonnistumistaan. Ero
Ruotsiin ja Norjaan tuntuu suurelta mitalitilastossa.
Monet vanhat talviurheilumaat ovat joutuneet tinkimään
entisestä lajihallinnastaan. Jos muistellaan mennyttä aikaa, niin Suomessa
huippujen määrä lajikohtaisesti on ollut kapea myös historiassa. Monesti menestys
on ollut yhden tai kahden huippumenestyjän varassa. Veikko Hakulisella ja Eero Mäntyrannalla oli toki kovia
kilpakumppaneita Suomessakin.
Suomen ykköstykin, Iivo
Niskasen menestystä on verrattu menneiden aikojen sankareihin, ja perusteltua onkin hänen nostamisensa Veikko
Hakulisen ja Eero Mäntyrannan rinnalle suurena voittajana. On kuitenkin
muistettava, että vanhojen hiihtosankareiden aikana ei ollut parikilpailua,
sprinttejä eikä perinteisen ja luistelun
erillisiä hiihtotyylejä. Presidentti Niinistön esittämä vertaus Paavo Nurmeen ontuu
pahasti. Kai se arvio perustuu siihen, että sekä Nurmi että Niskanen ovat voittaneet
kultamitalin kolmissa kisoissa. Mutta Paavo Nurmen kultamitalien määrä oli
kaikkiaan yhdeksän ja maine kiiri väkevänä kauas Yhdysvaltoihin saakka, jossa Nurmi oli suuri hahmo. Tapaaminen
Yhdysvaltain presidentin kanssa kuului saavutetun maineen seuraamuksiin.
Jostakin syystä suomalaisten hiihtäjien menestys on
valikoivaa. Parhaat sijoitukset tulevat pidemmillä matkoilla (ei sprinteissä),
väliaikalähdöillä (ei massalähdöillä) ja perinteisellä hiihtotyylillä. Jokin
suomalaisessa luonteenlaadussa rajaa menestystä massalähdön sauva- ja
suksisodassa ja nopeusominaisuuksia edellyttävissä lajeissa? Nämä seikat ovat
omiaan heikentämään ja rajoittamaan kokonaismenestymismahdollisuuksia.
Myös taktisesti - esimerkiksi
hiihtojärjestystä viesteissä päätettäessä
- jotkut muut maat tuntuvat onnistuvan
paremmin. Vai onko kysymys vain siitä, että vain harvat ja valitut Suomessa yltävät
riittävän korkealle tasolle tuodakseen mitalin viestissä. Kysymys olisi siis
koko joukkueen tason vajavuuksista.
Selostajat, jotka on
”valittu” kisoihin ovat myös jatkuvan tarkkailun alla. Arvioni koskee tosin
vain Ylen selostajia ja asiantuntijoita. Mielestäni somessa esitetty kritiikki
esimerkiksi Toni Roposta (hiihto, yhdistetty) kohtaan on ansaitsematonta. Hän vain sattuu olemaan
kerkeä suustaan, keskimääräistä optimistisempi ja keskimääräistä herkempi
esittämään arvioita kilpailijoiden suorituksista. Roponen myös arvioi rohkeasti
meneillään olevien kilpailujen kulkua ja lopputulosta etukäteen. Vähänkin
tavallisuudesta poikkeavia persoonallisuuksia on näköjään vaikea hyväksyä. Kalle
Lassila on esimerkki hyvästä asiantuntijasta (hiihto), joka pysyy roolissaan
eikä tunkeudu selostajan tontille. Kimmo Porttila (hiihto) on tasaisen varma
selostaja ilman heikkouksia. Uusi tuttavuus selostajana on Mika Poutala, joka
entisenä huippupikaluistelijana on sekä selostaja että asiantuntija! Eniten
ristiriitaisia tunteita herättää Kalle Palander (alppihiihdon asiantuntija)
johtuen yli-innokkuudesta, jolla hän lajiinsa suhtautuu. Palander avasi myös
uuden lehden asiantuntijaroolissa antamalla julkisesti alppilajien kotimaiselle
organisaatiolle kyytiä!
Sitten suomalaisten murheenkryyniin, mäkihyppyyn. Tuntuu
siltä, että Antti Aaltoa ehkä lukuun
ottamatta eväitä ei ole - parhaiden mukana ollessa - kymmenen parhaan joukkoon. Ja kysymys on
sentään vanhasta menestyslajista. Olympiakisat lähinnä betonoivat tilanteen, vaikka Antti Aalto saikin hypyt onnistumaan pienessä
mäessä piristävän hyvin. Taso suurmäen kilpailussa oli todella kova ja
odotettua tason nousua (ja odotettua yllätystä) Aallon kohdalla ei tapahtunut. Mäkihyppyyn ei näytä valikoituvan riittävän
lahjakkaita hyppääjiä. Isot kyvykkyydet hakeutuvat muiden lajien pariin. Onko siis
näihin tuloksiin tyydyttävä vai onko hieman uudelleen virinnyt mäki-innostus nuorten
keskuudessa tuomassa muutoksen?
Tässä yhteydessä astuu kuvan mukaan välineurheilu. Harvassa
lajissa varustemanipulointi on saanut niin suuren merkityksen kuin mäkihypyssä.
Kaikki huippumaat ovat pelissä mukana, mutta joidenkin maiden osalta painoarvo
vaikuttaa enemmän kuin toisilla.
Kun Kiinasta on kysymys ei maan yhteiskunnallisia oloja
voida unohtaa. Kiina on diktatuuri, joka pystyy kyllä teknisesti suoriutumaan
kisoista hyvin, ei kahta sanaa, mutta ihmisoikeuksien vajavuudet eivät voi olla
vaikuttamatta kokonaisarvioon. Oma lukunsa ovat koronan vaikutukset, jotka näkyvät
kisapaikalla nollatoleranssina: harvalukuinen
yleisö on määrätty paikalle ja tunnelma tästä johtuen väkisinkin latistuu,
vaikka urheilijat eivät ole antaneet moisen vaikuttaa suorituksiinsa.
Kiinalle kisat ovat poliittinen näyttötilaisuus ja selviytyminen on ollut odotusten mukainen:
minkään ei ole saanut epäonnistua, eikä mikään ole epäonnistunut.
Silmiinpistävän usein urheilun suurtapahtumat järjestetään
autoritarisesti hallituissa maissa. Monet syyt,
kuten kisojen kalleus ja kisojen paisuminen saavat säästäväiset demokraattisesti
hallitut valtiot kiertämään kisojen järjestämisvastuita.
Suomelaisen kulttuurin heikkous on usein ilmenevä värikkyyden ja moni-ilmeisyyden torjunta. Olen samaa mieltä, että Toni Roponen on hyvä ja piristävä kommentaattori. Minua ei Kalle Palanderin spontaanisuus haittaa, vaan kuuntelen mielelläni hänen useimpia kommenttejaan. - Jutussasi jäi käsittelemättä taitoluistelulle - ja vähän muullekin - ikävän maun antava nuoren lahjakkaan urheilijan mahdollinen doping. Eikö noista ongelmista koskaan päästä ?
VastaaPoistaMitä tuohon doupig tapaukseen tulee,siinä mitä ilmeisemmin on tapahtunut tyypillinen huippu-urheilun sisäisen kilpailun sabotaasi. Venäläinen huppu-urheilu käyttää eräänä kilpailua lisäävänä tekijänä valmentajien ympärille kerääntyvien joukkueiden välistä kilpailua.
PoistaValievan valmentaja Etheri Tutberitze on omalla tehokuudellaan ja tarmokuudellaan saanut itselleen, myös kadehtijoita ,niin Venäjältä ,kuin maalmaltakin.
Tutberidze on omassa elämässään kokenut monenlaista, hän oli ammattiluistelijana Yhdysvaloissa ja kiertueella juuri silloin Oklahomassa, kun siellä tapahtui terrori-isku, missä iskun kohteen vierssä olleessa hotellissa Tutberidze sattui asumaan. Tutberidze loukkaantui vakavasti ja joutui jättämään luistelian uransa. Hän ryhtyi opiskelemaan valmentajaksi Yhdysvalloissa ja asui ja valmensi siellä toistakymmentä vuotta.
Palattuaan Venäjälle hän perusti taitoluistelua mullistaneen koulutuksen Pietariin nyt esilläolevin tuloksin.
Tutberitze on erittäin vaativa valmentaja, mutta hänen kovasta maineestaan huolimatta hänen valmennusryhmäänsä on runsaasti tunkua.
Joska hyvinkin jokin suomalainen, kunnianhmoinen lahjakas luistelia pyrkisi ja pääsisi mukaan hänen käskytettäväkseen, silloin kyseinen urheilija voisi menestyä, myös taloudellisesti.
Myös venäläisessä hiihdossa on käytössä samanlainen valmentajien ympärille mudostunut urheilutalli malli,tällä keksinäisellä kilpailulla näkyvät myös saavuttavan tuloksia, lajalla rintamalla.
Bolshunov on varsinainen omien polkujensa kulkija,hänellä ja Iivo Niskasella näyttäisi olevan jonknasteinen keskinäinen kunnioitus ja yhteistyö ja avunantosopimus.
Nyt kun Iivoei ole mukana viidelläkympillä, löytääkö Bosu silloin itselleen kumppaneita norjalaisten taktiikan murtamiseen, näet he pyrkivät vain hiihtelemään surimman osan matkasta, jotta Klebo sitten voisi voittaa.
Dopingia ole käsitellyt useissa kirjoituksissa, joten jätin sen aiheen vähemmälle tällä kertaa. Dopingin torjunnassa on siirrytty osin jälkikäteen (jopa vuosien takaisten näytteiden uudelleen käsittely) tapahtuvaan vanhojen näytteiden "testaukseen". Se kertoo, miten douppaajat ehtivät ensin ja testaajat tulevat perässä.
VastaaPoistaPenkkiurheilijalta tämä kaikki vaatii pitkää pinnaa: pitää ikään kuin olettaa, että kilpailijat ovat dopingin suhteen tasavertaisessa asemassa. Vain todistetut tapaukset lasketaan.