YleTV1:ssä on ollut viime päivinä muutama hyvätasoinen jännittynyttä
kansainvälistä tilannetta käsittelevä keskustelu, joita seuraavassa referoin ja
kommentoin. Aloitan aamu-TV:n keskustelusta 21.2.2022, jossa olivat mukana
akatemiatutkija Timo Miettinen ja maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki
Sanna Savikon johdolla. On vaihtelun vuoksi virkistävää seurata arvioita
nykyisestä kansainvälisestä tilanteesta muidenkin kuin Ulkopoliittisen
instituutin asiantuntijoiden näkökulmasta. Patomäki edustaa selvästi
vasemmistolaista näkökulmaa asioihin. Miettinen on ainakin omasta
näkökulmastani poliittisesti neutraali mielipiteissään.
Miettinen ja Patomäki olivat samaa mieltä siitä, että
asioista sovitaan nyt EU:n yli Venäjän ja Yhdysvaltain välillä. Tässä näkyy
Putinin ajatusmalli, jonka mukaan todelliset suurvallat – Venäjä ja USA - ovat
sopijaosapuolia maailman turvallisuusjärjestelyissä. Patomäki näkee tässä paralleelin kylmän sodan
päättymiseen. Sopimuksen tekivät Reagan ja Gorbatsov.
Patomäki näkee aivan oikein
paradoksin siinä, että samaan
aikaan, kun Venäjä yrittää murtaa USA:n
hegemonian, se haluaa ”jakaa” maailman Yhdysvaltojen kanssa molemminpuolisine etupiireineen.
Miettinen valoi öljyä odottamillemme yhteisymmärryksen leppoisille
laineille korostaen, että konfliktille
ei näy pikaista loppua. Tätä kirjoitettaessa huippukokouksen aikaan saaminen
näyttää mahdottomalta. Patomäki yritti asettua Venäjän näkökulmaan korostaen Venäjän
liikkumatilan rajoja: toisessa päässä Ukrainan ylläpitämä tiukka Nato-optio ja
toisessa päässä Venäjän havittelema hegemonia itäisen Euroopan itäisimmissä
osissa. Seurauksena on ollut umpikuja.
Miettinen näki Euroopan yhtenäisyyden - Ukrainaan liittyen - pitkälti tapahtuneena tosiasiana ja moitti
niitä tahoja, jotka ovat nähneet
esimerkiksi Olaf Scholzin sulkevan tai jättävän vain raolleen Naton avoimia
ovia. Propagandamylly on liioitellut Scholzin lausuntojen aiheuttamaa
hämmennystä.
Patomäki: EU:n ”naapurustopolitiikka”, jolla se on houkutellut
esimerkiksi Ukrainaa lähentymään EU:hun on seikka, jonka Venäjä on nähnyt pahantahtoisena. EU:n politiikan ytimenä ovat olleet vapaat
markkinat ja liberaalidemokraattinen yhteiskuntajärjestelmä. Ne ovat merkinneet
idän ja lännen henkistä törmäyskurssia. Patomäki ei näe EU:n toimintaa
lähihistoriassa Ukrainan tilannetta vakauttavana. Yhtenäisen eurooppalaisen kannan muodostaminen
on osoittautunut haasteelliseksi. Tässä tullaan konfliktin ydinlähteille: EU:n
(ja lännen) keskinäisten intressien ristiriita
on ollut selkeä tai ainakin
havaittavissa.
Patomäki pitää Venäjän vastaisia sanktioita ymmärrettävinä,
mutta korostaa tutkimustiedon osoittavan, että pakotteiden vaikutus varsinkin
suuriin maihin (kuten Iran ja Venäjä) on varsin vähäinen. Toivottua muutosta ei pakotteiden avulla saada
aikaiseksi. Venäjän kohdalla pakotteet eivät ole osuneet eliittiin (joka on
jopa hyötynyt niistä, kun tuontia on pystytty korvamaan kotimaisella
tuotannolla) vaan pikemminkin tavallisiin kansalaisiin.
Mikä on EU:n intressi Ukrainan suhteen? EU:n tavoitteena on ollut vuosikymmeniä
laajentua ja syventää integraatiota. Venäjä
vierastaa tätä ajatusta melkein yhtä paljon kuin Naton laajentumista. Tässä on
yksi ristiriita, joka tulee päivittäin esille.
Yleisemmällä tasolla on Patomäen mukaan nähtävissä kaksi
tarinaa: 1) Francis Fukujaman tarina (liberaalidemokratia on historian
päätepiste) ja 2) Venäjän/Putinin tarina,
joka on sille vaihtoehto, ja jossa länsi on (Venäjän olettamalla) laskevalla
kaarella. Nousevia maita ovat ns. BRICS-maat: Narratiivi kuuluu: nämä ovat
tulevaisuuden maita. Tavoitteena on moninapaisuus ja autoritarisuuden periaate,
jossa valtiolla on keskeinen rooli. Paljon on avoimia kysymyksiä: pystyvätkö autoritääriset johtajat säilyttämään valtansa? Tuleeko nationalismin, sosialismin ja liberalismin
jälkeen putinilainen neljäs maailmanjärjestys tai ideologia, jolla on tulevaisuuden
avaimet käsissään.
Ensimmäisestä maailmansodasta lähtien länsimaiseen demokratiaan
kuuluu sisäänrakennettuna tietty
moraalinen ylemmyydentunne. Vallitsee
eräänlainen kaksoisstandardi: länsi on Venäjän mielestä tosiasiassa tekopyhä, kun se kieltää muilta
sen, minkä itselle sallii (vrt.
Jugoslavian sota).
Tulevaisuuden suunta on kuitenkin hämärän peitossa.
Esimerkiksi Donald Trumpin tai trumpismin pääseminen uudelleen valtaan voi
sekoitta yllä kuvatun logiikan.
::::::::::::::::::::::::::::::::
Yle TV1:n Ykkösaamussa 19.2.2022 Seija Vaaherkumpu
haastatteli Jussi Halla-ahoa, tuoretta eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan
puheenjohtajaa. Monet tämän haastattelun teemat liittyvät edellä kuvattuun Ylen
aamu-TV:n tematiikkaan. Valintaprosessi ulkoasiain valiokunnan pj:n tehtävään
oli poikkeava, sillä Halla-aho ei saanut varauksetonta kannatusta valiokunnan jäseniltä.
Luvassa on siis keskustelevaa valiokuntatyötä.
Referoin ja kommentoin ohessa Ykkösaamun haastattelua.
Ihmisoikeuksista kysyttäessä Halla-aho myönsi, että perussuomalaisilla ja muilla puolueilla
ei ole yhteneviä käsityksiä ihmisoikeuksista kaikilta osin, joka heijastui
valintaprosessissa.
En puutu tässä kirjoituksessa konkreettisiin päiväkohtaisiin
kysymyksiin, vaan pyrin löytämään linjavalintoja Halla-ahon puheenvuoroista.
Selvänä pidän, että Halla-ahon puheenjohtajakaudella nousee esille erilaisia
näkemyksiä, siksi reippaasti hän tuo esille oman mielipiteensä.
Halla-ahon mielestä nykyisessä tilanteessa vallitsee
molemminpuolinen (itä/länsi) informaatiosota. Tähän on helppo yhtyä. Halla-aho pohti Ykkösaamussa
sitä hintaa, minkä Venäjä on valmis
maksamaan aggressioistaan (kun länsimaat valitsemillaan keinoilla vastaavat
aggressioon).
Ykkösaamussa Halla-aho liioittelee Olaf Scholzin lausunnon
merkitystä, kun tämä epäili, ettei Naton ovia voida pitää määrättömästi
auki. Katsottiin, että Scholz antoi valtit Putinin käsiin. Jokaista poliitikon lausuntoa
ei kannata ottaa kirjaimellisesti, silloin joudutaan harhateille.
Suomen osalta Halla-aho puhuu EU:n selän taakse
menemisestä, jonka seurauksena Suomen ei
tarvitse ottaa maakohtaista kantaa
Venäjän toimiin. Hän pitää tätä Suomen kannalta positiivisena asiana. Sanoisin että ”selän taakse meneminen” on
puhekielinen ilmaus, joka on omiaan
hämärtämään Halla-ahon sinänsä oikeaa johtopäätöstä.
Münchenin vastapidetystä turvallisuuskonferenssista
Halla-aho vetää suorasukaisesti yhteydet vuoden 1938 Münchenin konferenssiin, jota yhteyttä minun on vaikea ymmärtää. Vasta
jos länsi (Ranska, Saksa, Yhdysvallat) rupeaa käymään kauppaa Putinin kanssa
pienten valtioiden kohtaloilla, voidaan
München 2022 yhdistää ”München 1938:aan”. Tällaisista diileistä ei ole nyt
kysymys. Suurvalta-asetelmakin on lännen osalta täysin erilainenkuin kuin vuonna
1938. Pikemminkin tässä on kysymys siitä,
että Putin täysin itsenäisesti kokeilee Hitlerin tavoin kuinka pitkälle
hän voi edetä ennen kuin ollaan laajan sodan partaalla. Ja tähän ei tarvita apukäsitettä
”München 1938”.
Halla-aho epäilee muutenkin Saksan ja Ranskan olevan
taipuvaisia irtautumaan tiukasta läntisestä
yksimielisyydestä johtuen niiden omasta edunvalvonnasta. Halla-aholla on
sama toive kuin meillä muillakin: puhutaan EU:ssa yhdellä äänellä. EU:n
yhteinen turvallisuuspolitiikka on sekä toive että välttämättömyys. Halla-aho näkee Ranskan ja
Saksan (energia!) aseman erilaisena suhteessa
Venäjään kuin Baltian ja Suomen aseman: viime mainituille turvallisuuspolitiikka
on eksistentiaalinen kysymys. Atlanttiset keskisuuret vallat ovat suojassa
pahimmilta pärskeiltä.
Halla-aho pitää epätodennäköisenä EU-maiden osallistumista
sotatoimiin Ukrainan tukena ja Putin tietää tämän erittäin hyvin. Lännen on
vaikeaa huolehtia edes Itä-Euroopan Nato-maiden puolustuksesta. Tähän
realismiin olen valmis yhtymään. Kaikki yhden puolesta Nato-strategia on
toiveiden tynnyri.
Sitten Ykkösaamussa tultiin kysymykseen länsimaiden kyvystä
ja halusta toimittaa aseita ja muita varusteita Ukrainaan. Halla-aho ottaa
kantaa Ukrainan tukemiseen asetoimituksilla. Suomen linja on ollut, että
konfliktialueelle ei viedä aseita. Halla-ahon kanta: Suomi voi toimittaa
aseita, jos sillä siihen on mahdollisuuksia oman puolustuksen vaarantumatta.
Monet Halla-ahon puoluetoverit ovat
irtisanoutuneet tästä ajatuksesta. Suomesta ollaan toimittamassa humanitaarista
apua Ukrainalle, mutta tuen laajentamista kaavaillaan. Kautta rantain Halla-aho
näytti vihreää valoa mahdollisille ukrainalaisten pakolaisten vastaanotolle
muistuttaen kuitenkin perussuomalaisten tiukoista reunaehdoista.
Kysyttäessä Halla-aho pohti myös Suomen Nato-optiota ja
liittymistä Natoon. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana hän ei voi edustaa Suomen linjasta poikkeavaa
linjaa. Halla-ahon mielipiteistä sai kuvan, että hän epäili saako Suomi kaikkien nykyisten
Nato-maiden tervetulotoivotuksen johtuen kireästä kansainvälisestä tilanteesta.
Sitä paitsi moni nykyinen Nato-maa haluaa pitää hyviä suhteita yllä Venäjään.
Tukisivatko ne kaikki - Venäjän vastustamaa - Suomen liittymistä Natoon?
Halla-aho kuuluu niihin, jotka uskoivat, että 1990-luvulla
Suomi olisi päässyt Natoon helpostikin, jos olisi itse halunnut. Halla-aho
pitää virheenä, ettei hakemusta jätetty tuolloin. Itse olen edustanut kantaa,
jonka mukaan Natoon ei pyritä liittymään kulloinkin vallitsevien suhdanteiden
perusteella.
Viimeinen kysymys Ykkösaamussa: oletteko käytettävissä perussuomalaisten
presidenttiehdokkaana? Halla-ahon etukäteen
opeteltu vastaus: jyrkkä ehkä!
:::::::::::::::::::::::
Yllä kuvattujen keskustelujen ja haastattelujen aikana asiat
vyöryivät eteenpäin. Mitä tapahtuu Ukrainassa,
kun venäläiset tunkeutuvat maahan? Mitä tapahtuu Valko-Venäjälle? Miten
Venäjä on neuvotellut selustansa kuntoon Kiinan kanssa? Kuinka kauan Venäjällä
on varaa pitää yllä raskasta miehitysarmeijaa? Onko se laskenut oikein pakotekestävyyden?
Saavuttaako Venäjä tavoittelemansa uuden turvallisuusjärjestyksen
etupiireineen?
PS
Presidentti Niinistön tiedotustilaisuudessa 22.2.2022
Ukrainan tilannetta koskien kiinnitti huomiotani lausuma aivan lopuksi, kun presidentti korosti maailmanpolitiikan
pelisääntöjen muutoksia. Autoritaarisesti johdetut maat kohdistavat painostusta
tai suoria hyökkäyksiä demokraattisesti johdettuja maita vastaan, ei niin etteikö tätä kaikkea olisi nähty
tähänkin saakka, mutta nyt menettelytavat ovat räikeämpiä ja ovat johtamassa
kylmää sotaa kuumempiin ratkaisuihin ja riskinottoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti