Jari Tervon dokumenttisarjan ”Kun Suomi muuttui – levottomat ajat
1961-1981”, jaksossa 4/10 ”Unelmat paremmasta elämästä 1967-1969” perehdytään
välähdyksenomaisesti taikasanaan muovi (polyesterimuovi) ja uuteen
arkkitehtuuriin, jossa Alvar Aalto oli
kaikkien huulilla. Muovista hiukan myöhemmin lisää, mutta uusi arkkitehtuuri
ulotti jälkensä Helsingistä Rovaniemelle. Miksi Rovaniemelle? Siksi kai, että
Tervo haluaa painottaa ”koko Suomea” dokumenttisarjassaan. Joku toinen voisi
keskittyä pelkästään Helsinkiin. Ja tietenkin Rovaniemi ilmensi kaikkea modernia,
olihan se rakennettu sodan jäljiltä aivan uusiksi.
Rovaniemestä haluttiin tehdä ”Joulupukin maa”. Vuonna 1952
valmistunut Helsingin lentoasema (Helsinki-Vantaa 1977) ja seuraavalla
vuosikymmenellä upouusi lentokone, Super Caravelle, viitoittivat tien uuteen ja
parempaan. Muistan, kuinka koululaisena Super Caravelle - Suomen ensimmäinen
suihkukone - oli kuin uusi maailma, mitä se tietysti kohtuuden nimissä olikin.
Ja Rovaniemelle tuli Suomen toiseksi vilkkain lentokenttä (rakentui 1940-luvulta 1970-luvulle ja
siitä eteenpäin), joka ohjasi Lapin matkailua.
Samaan aikaan toisaalla…..
Omavaraistaloudesta siirryttiin kiireen kaupalla uusiin
teollisesti valmistettuihin tuotteisiin. Isoisäni ja hänen poikansa tilan
tuottama maito ja maitotili Etelä-Suomen sydänmailla alkoi kuulostaa eksoottiselta:
maito jäähdytettiin talvella Kuolimo-järvestä louhittujen ja sahajauhoon –
sulamisen estämiseksi - upotettujen kuution muotoisten jäälohkareiden avulla,
joita sitten serkkuni ja minä heinätöiden ohella louhimme rautakangella ja
hakulla pienemmiksi kimpaleiksi, sopiviksi maidon jäähdytysaltaaseen…….mutta
pian ilmestyi tilalle uusi tehokkaampi jäähdytysmuoto, hiilihappojää…
Vaivalloisesta jään rahtaamisesta saatettiin luopua…. Mietin, meniköhän tuo
edellä kuvattu prosessi aivan oikein...siitä on sentään 60 vuotta. Ja
maitotonkan numero ehti jo unohtua, se oli tietenkin 1544.
Elintarviketeollisuus tuotti uusia tuotteita kiihtyvään tahtiin, pakasteet ilmestyivät
kauppojen pakastealtaisiin. Anttilan kuvasto oli kaikkien tiedossa,
myyntiluetteloista tarvitsi vain valita. Tavarakuljetukset joustavoituivat ja
sujuvoituivat. Valmisvaatteet täyttivät kauppojen hyllyt. Marimekko näytti
muodin suunnan, vapauduttiin vanhoista kaavamaisuuksista (korsetit!). Armi
Ratia oli uudenaikaisen naisen malli.
Avainkäsitteeksi muodostui kulutus, jonka pidemmälle tuhlailevuuteen
ja näyttämishaluun viittaava versio oli kerskakulutus. Tämä oli
mahdollista, kun nettotulot nousivat reippaasti. Voitiin puhua itsensä
toteuttamisesta kulutuksen avulla. Voimaan tullut 40 tunnin työviikko
mahdollisti kulutuksen aivan eri malliin kuin ennen.
Autojen hintojen maltillistuessa voitiin vaihtaa vanha Moskvitsh
Volvo Amazoniin, joka kiilasi itsensä kolmen myydyimmän auton kärkeen. Teollinen
massatuotanto alensi hintoja ja tällöin lähiöihin muuttajat saivat kalusteet jo suhteellisen huokeasti.
Muovi oli kaikkien ulottuvilla. Se oli hyvin monikäyttöistä ja
huokeaa. Kun sen yhdisti teräkseen, syntyi suomalaista huippudesignia. Muovin kestävyys
oli tärkeä ominaisuus, mutta senkin voitti muovi kertakäyttömahdollisuudellaan.
Muovi koettiin käytännöllisenä materiaalina, josta tehdyn esineen saattoi
heittää pois ilman suurempia tunnontuskia. Tänä päivänä muovin käytön
tuhlailevaisuus herättää lähinnä huonoa omaatuntoa.
Muistan elävästi kaupunkikulttuurin ja maaseudun yhteentörmäyksen,
kun Ruotsiin muuttaneet isäntäväen tutut saapuivat isolla Volvollaan kesälomalla
Suomeen ja poikkesivat poutaiselle, aurinkoiselle heinäpellolle. Vieraista
ilkikurisin meni muka lepäilemään heinäseivästä vasten ja virkkoi kieli
poskessa : ”ei se jaksa sataa!” Herja otettiin vastaan sopuisasti.
Teollisuusmiehet valittivat edelleen Suomen jälkeenjääneisyydestä.
Perustettiin useita yliopistoja, mutta se ei riittänyt, vaikka
korkeakouluopiskelijoiden määrä kolminkertaistui 1960-luvulla.
Peruskoulu-uudistus kirjattiin lakiin vuonna 1968. Uudistuksen tärkein funktio
oli tasa-arvon lisääminen, kaikki osaamisen ja oppimisen reservit oli saatava
käyttöön. Tärkeää oli, että oppilaitosverkko saatiin palvelemaan
elinkeinorakenteen muutosta.
Maaseutu ei enää pystynyt elättämään pientilallisen väestön suurta
määrää. Seurasi maaltapako. Ihmiset lähtivät etsimään parempia
elinmahdollisuuksia, parempaa elintasoa. Kaupungissa odotti asuntopula. Suuri
joukko lähti Ruotsiin. Monet asiat olivat siellä paljon paremmin kuin Suomessa:
työpaikat, asunnot, palkat…
Saab ja Volvo saivat hyviä työntekijöitä Suomesta. Muuttajien
määrä oli suunnattoman suuri, peräti 40 000 lähti parhaana vuonna 1970.
Suomeen jäivät mm. sodan nujertamat ”puliukot”, joita tapasi vielä 1970-luvulla
eduskuntatalon lähettyviltä, kunnes alkoholistit alkoivat vähentyä ja loppuivat
luonnollisista syistä kokonaan. Hyvinvointiyhteiskunnan toimivuuden kannalta oli
tärkeää purkaa näitä ns. ”toiseuksia”. Dramaattisin epäonnistuminen nähtiin
joulukuussa 1967, kun 40 puliukkoa kuoli
ankariin pakkasiin. Nyt alettiin puhua huonon omantunnon saattelemana rappioalkoholisteista.
Perustettiin ”Marraskuun liike”, jonka menestyksekkäin tempaus oli itsenäisyyspäivän juhlan järjestäminen
asunnottomille alkoholisteille. Jotkut paheksuivat tilaisuutta. Ainakin yksi
tilaisuuden isistä, Ilkka Taipale, on edelleen muistuttamassa tapahtuneesta.
Taipale: yksinäiset ovat yhteiskunnassa pohjalla.
Sosiaalinen omatunto heräsi laajemminkin. Dokumentti toteaa
aiheellisesti, että kuusikymmentäluvun loppu oli toisinajattelun,
kyseenalaistamisen ja protestien aikaa. Aika oli yhden asian liikkeiden
kukoistuksen aikaa. Yhteiskunta koettiin epäoikeudenmukaisena.
Tapahtumien ja sananvapauden salliminen oli terveen yhteiskunnan
moniäänisyyden ja moniarvoisuuden merkki.
Poliittisen protestin airut oli Veikko Vennamon puolue SMP, jonka
läpimurto tapahtui 1970-luvun ja erityisesti presidentinvaalien yhteydessä,
joka koettiin protestiksi myös Urho Kekkosta kohtaan. Vennamon sloganit olivat
kantavalla pohjalla. Osa niistä kohdistui yleisradioon: ”Yleisradio ei saa olla
revonpesä”.
Loukkaantuneena Urho Kekkonen ilmoitti vuoden 1968 vaalien
yhteydessä, ettei asetu enää ehdolle
seuraavissa presidentinvaaleissa. Kekkonen inhosi populisti Vennamoa.
Reporadio pyrki olemaan osa tuon ajan aktiivista yhteiskunnallista
toimintaa, josta oikeisto ärtyi Revolle: Yleisradiota haukuttiin ”Reporadioksi”.
Ikävästi myös Revon johdolla toteutetut TV:n ajankohtaiset kantaaottavat, mutta
moniääniset keskusteluohjelmat ja ohjelmatyypit, kuten mm. ns. Kuuden päivän
sodan (1967) uutta luova asiantuntijapaneeli hukkuivat yleiseen Revon
vastaiseen kakofoniaan.
”Euroopan hullu vuosi 1968” sivuutetaan Tervon dokumentissa
pikapikaa niin kuin monet politiikkasisältöiset dramaattisetkin tapahtumat koko
ohjelmasarjassa. Tarkoituksellinen rajaus aineiston runsaudenpulan takia?
Mirja Pyykön valinta Tervon dokumenttisarjan kansainvälisten
kriisien tulkitsijaksi ja kommentoijaksi herättää kysymyksiä, mutta ehkä on
perusteltavissa arvokkailla kommentilla, että liian suuri osuus Ylen 1960-luvun
lopun tarjonnasta tuomittiin perustellun yhteiskuntakriittisyyden sijasta ”kommunistiseksi”,
sen sitä olematta. Meiltä puuttuu edelleen laaja ja asiantunteva analyysi
noiden päivien aikaan sidotuista taustoista ja ohjelmista.
TV-lupien määrä oli noussut vuosikymmenen alun 10 000 luvasta
lähes miljoonaan vuosikymmenen lopulla. TV:stä oli tullut yhä suurempi
vaikuttaja ihmisten kiinnostuksen suuntaajana. TV otettiin huomioon esimerkiksi
kaikessa kodin sisutussuunnittelussa.
Syntyi uusia sensaatioita kuten ”Jatkoaika, jossa toteutettiin
Late Night Showta suuren maailman nokkelaan sanailutyyliin. Ohjelmatyyppi eli sen mukaan, miten sanavalmiita
tai fiksuja vieraat olivat (Tabe Slioor”!). Hymy-lehden levikki nousi
1960-luvulla puoleen miljoonan ja lukijoita oli vielä paljon hurjempi määrä.
Hymy edusti uutta sensaatiolinjaa, jota ei ollut nähtävissä vaikkapa perhelehdissä,
kuten Avussa ja Seurassa, joissa haastattelutkin tehtiin haasteltavan ehdoilla.
Hymyssä taas oli alun perinkin tarkoituksena repiä haastateltavista irti
jotain, mitä muut eivät uskaltaneet tai halunneet kertoa. Mihin tällaisen
tyylin menestys perustui? Tirkistelyn haluun, eräs alan mies vastaa. Tämän
tyylin isäksi mainitaan usein Hymyn etevä kirjoittaja Veikko Ennala. Parhaat
kirjoittajat ja kuvaajat tekivät tuolloinkin taidetta työsuorituksillaan.
Olen palauttanut mieleeni noita aikoja antikvariaateista ostamieni
lehtien avulla. Miten viattomia 1950-luvun ja osin 1960-luvun perhelehtien
jutut ovatkaan! Lehtien kyselypalstoilla ujot hyvin kasvatetut tytöt ja pojat,
miehet ja naiset kysyivät iskelmätähtien harrastuksista tai ihannepituudesta ja
painosta. Mutta muutos oli tapahtuva, muutos oli tuleva…
::::::::::::::::::::::::::
Kuitenkin vuosikymmen oli leimallisesti nuorten, ajateltiin sitten
Pariisia 1968, Vietnamin sodan vastaista liikettä, hippi(e)liikettä, undergroundia,
kulutustottumusten muutosta, yleistä radikalisoitumista tai Vanhan valtausta,
mutta uusi sankari oli yllättäen ainakin aikuistuneissa piireissä Mauno
Koivisto, joka syrjäytti Kekkosen jokaihmisen ihanteena. Vuosikymmenen avainkäsite oli odotus,
joka miellettiin tulevaisuuteen kohdistuvan optimismin ilmaukseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti