Jari Tervon dokumenttisarjan ”Kun Suomi muuttui – levottomat ajat
1961-1981”, jaksossa 2/10 ”Uusia tansseja 1963-1964” perehdytään
1960-luvun yhteiskunnallisiin
liikkeisiin ja ilmiöihin. Tällä kertaa lähestymistapa ja itse aiheetkin
ovat ainakin näennäisesti keveämmästä päästä. Osana kevennystä tekijät
käyttävät oivallisesti Kari Suomalaisen
pilapiirroksia kunkin ajankohdan teräväänkin luonnehdintaan.
Koska olin tuossa vaiheessa juuri ”oikeassa” iässä käsittelen dokumenttisarjan
tekijöiden Vilkon ja Tervon teemoja omakohtaisten kokemusteni kautta. Voin
silti tunnustaa, että seurasin tapahtumarikasta aikaa useissa tapauksissa
hiukan kauempaa ikään kuin tarkkailijana ja tallensin mieleeni sellaisia
näkökulmia, jotka eivät välttämättä monia kiinnostaneet. Varsinainen bilehile en ollut, mitä nyt koulun
konventeissa tuli käytyä. Otin sitten takaisin missaamani railakkaat vuodet
opiskeluaikana, varsinkin ensimmäisenä lukuvuotena, kunnes järki voitti….
::::::::::::::::::::::::::::
Twist-tanssin yhteiskunnallinen merkitys on avautunut minulle
vasta myöhempien aikojen kiinnostuksen kohteideni myötä. Olin vuosina 1961-62
aivan liian nuori voidakseni ottaa osaa tähän twist-ilmiöön. Vasta twistin
toinen aalto ”limbo(-rock)” herätti laajempaa kuhinaa oppikoulunuorisossa.
USA:ssa twist oli ”suuri pieni asia”. Mielenkiintoisen näkymän tähän nuorten,
nuorten aikuisten ja lopulta kaikenikäisten ihmisten vapauden ja estottomuuden näyttämiseen
toi vuonna 1961 eläköityneen presidentti Dwight D. Eisenhowerin haastattelulausunto,
jossa hän patakonservatiivina tuomitsee twistin perusteellisesti. Chubby
Checkerin ”The Twist” oli juuri lyönyt
läpi ja herättänyt maanlaajuista ihastusta ja pahennusta. Jossakin vaiheessa kaikki
tuntuivat tanssivan sitä. Eisenhower totesi vuoden 1962 alussa: ”En vastusta
twistiä sellaisenaan (siis tanssina). Mutta (mielestäni) se edustaa jonkinlaista
muutosta meidän arvoihimme. Mitä on tapahtunut meidän käsityksillemme
kauneudesta, siveellisyydestä ja moraalistamme?” Kun ”herra Twist” eli Chubby
Checker kommentoi presidentin lausumaa sanomalla, että ”ei tarvitse olla suuri
tanssija twistatakseen. Tarvitsee vain osata muutama askel, omata hiukan
mielikuvitusta ja olet bonjannut sen”, on meillä tikun nokassa molemmat twistin
olemukseen vaikuttavat tekijät: Suomessa tanssissa oli kysymys vetävästä, mutta
harmittomasta viihteestä, mutta Yhdysvalloissa jotkut olivat näkevinään twistissä
moraalista rappeutumista suhteessa vaikkapa neuvostoliittolaiseen kuriin ja
järjestykseen. Valtameren takana twist – alun perin nuorisovillityksenä,
tanssina ja rock and rollin seuraajaksi syntyneenä - ensimmäistä kertaa läpäisi
kaikki kansankerrokset USA:ssa. ”The Twist” valtasi Billboardin Hot 100 -listan
ykköspaikan lähes ennenkuulumattomasti kahteen kertaan 1960 ja 1962, ja se säilyi vuosikymmeniä koko listan
suosituimpana kappaleena.
Mikä tehoaa twistissä edelleenkin?
Sanoisin , että aistillisuus, kehollisuus ja vaarallisuuden tuntu!
Twist-ajan suosituinta musiikkia Suomessa oli rautalanka. Uusia
yhtyeitä syntyi kuin sieniä sateella. Niiden vaikutus oli yleensä lyhytaikainen,
kuten koko musiikin. Rautalanka-aikaa
kesti vain vuoden verran, jos sitäkään. Esittäjät olivat hämmästyttävän nuoria
jopa 15 vuotiaita. Tuolta ajalta voidaan rekisteröidä tangolaulajien ja kitarayhtyeiden
kamppailu Suomen suosituimmasta musiikista. Suomessa vallitsi tangobuumi
1963-1966.
Useimmat pop-artistit tyytyivät cover-versioihin ulkomaisista
hiteistä. Vasta 1970-luvulla alkoi muutostrendi, joka korosti musiikin omaa
tekemistä. Heikki Harma näytti tässä mallia.
Suomessa lättähattujen
jengikulttuuri kaveripiireineen
”lösseineen” ja ”notkumisineen” vaihtui 1960-luvulla beatlemanian myötä
luonteeltaan organisoidun fanikulttuurin suuntaan bändimusiikin noustessa
keskiöön rock and roll -artistien ja iskelmien sijasta. Beatlemaniaa
vierastettiin Suomessa aluksi ”jeejee”-musiikkina (Humppa-Veikot!), mutta
muutamassa vuodessa erityisesti McCartneyn
”Yesterdayn” suunnattomasta suosiosta johtuen arvostelun kärki taittui. Beatlet
kelpasivat kaikille. Miedosta kapinasta vastasi The Rolling Stones, jonka
kymmeniä vuosia kestänyt ura jatkuu edelleen.
Beatlesin suunnattoman suosion (läpimurto USA:ssa keväällä
1964) sanottiin vieneen ajatukset pois
Kennedyn murhasta (joka tapahtui marraskuussa 1963) aiheutuneesta
frustraatiosta ja siten tyynnyttäneen tunnevyöryä.
Moni muistaa, miten tai
missä kuuli Beatlesia ensimmäisen kerran. Minulla se tapahtui konkreettisesti
myöhään illalla marraskuussa 1963, kun jääkiekkokaukalossa luistellessani
ämyreistä tuli täysillä ”Twist and Shout”.
Uuden ajan tunnusmerkkinä olivat pitkät tukat. Beatlesin
vastakohta olivat siistit, lyhyttukkaiset suomalaiset. Luokanvalvojamme - yksi
lyhyttukkaisista -tarttui niskavilloihini kesken oppitunnin antaen ymmärtää,
että liian pitkä on.
Tosiasia on, että
pop-musiikkia kuunteli 60-luvulla suosikkimusiikkinaan vain noin 10 prosenttia
kansalaisista. Myös klassinen musiikki oli marginaalissa. Tavallinen iskelmä
oli voimissaan tanssilavakulttuurissa. Vanhalla tanssimusiikilla oli
vankkumattomat kannattajat silläkin. Tärkeää oli laulaa suomenkielellä, josta
nyt uudella vuosituhannella on liiankin tehokkaasti päästy irti.
Eläväisen kuvan tuosta ajasta antaa Danny eli Ilkka Lipsanen, jota
Harri Orvomaa (Orvomaa käytti Dannysta nimeä Daaniel) yritti usuttaa laulamaan käännösiskelmän,
mutta teki tempun antamalla Dannylle – joka halusi laulaa rokkia - levytettäväksi
rokiksi nimeämänsä kappaleen nimeltä ”Kauan” (Petula Clarkin Downtown), joka on
lähinnä kaupunkiballadi, eikä missään tapauksessa rockia. Siitä kappaleesta kuitenkin
käynnistyi Dannyn vertaansa vailla oleva tähteys.
Rock and Roll löi läpi Suomessa oikeasti vasta Rauli Badding
Somerjoen tulkitsemana 1970-luvulla.
Vielä yksi muistikuva: Englannissa LP-levyt maksoivat 60-luvun
lopulla huomattavasti vähemmän kuin Suomessa. Älppäreitä siis kannatti jopa
yksityishenkilön tilata kotiin. Tuumasta toimeen. Menin KOPin pankinjohtajan
puheille ja ehdotin valuuttakauppaa. Petyin, kun pankinjohtaja ei edes
alustavasti ollut kiinnostunut levyn hankinnasta: ”liian vaikeaa”. Poistuin
pankista nolona ainakin kolmen pankkivirkailijan säälivien katseiden saattelemana.
:::::::::::::::::::::::::::::
Sosiologiasta tuli yksi 1960-luvun muotitieteistä. Tutkittiin -
mitäpä muuta kuin – sitä, mistä hyvinvointi sai käyttövoimansa. Samalla opiskeluajat
pitenivät yhteiskunta-analyysin voittaessa alaa. 1960-luku oli opinnollisuuden
ja sosiaalisten lainsäädäntöhankkeiden kehittämisen kulta-aikaa. Perustettiin
yliopistoja ja säädettiin sosiaalilainsäädäntöä. Opinnot rahoitettiin pääosin
opintolainalla. Seitsemänkymmentäluvulle tultaessa takaisinmaksua helpotti
melkoisesti pahimmillaan lähes 20 prosenttiin noussut inflaatio, joka söi
tehokkaasti rahan arvoa.
Vaikka optimismi voitti alaa, tiedemiehet ja poliitikot moittivat
Suomen ”jälkeenjääneisyyttä” verrattuna muihin Skandinavian maihin. Piti juosta
kovempaa, että saavutti muita. Mauno Koivisto yritti todistaa, että meillä meni
kuitenkin hyvin ja odotukset olivat korkealla tulevaisuutta ajatellen: Suomi
oli jo hyvinvointivaltio.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti