Olen seurannut jääkiekkoa huipputasolla 1960-luvun alusta lähtien. Vieläkin harmittaa, kun en saanut levypurukumin mukana tulleita silloisen mestaruussarjajääkiekkoilijoiden kuvia täyteen – yhtä puuttui. Vielä enemmän harmittaa se, mihin nuo kuvat joutuivat. No, ehkä tämänkin yli päästään.
Noista päivistä jääkiekko on muuttunut suunnattomasti – vai onko? Samat maat ovat edelleen huipulla: Kanada, Neuvostoliitto (Venäjä), Ruotsi, Tsekkoslovakia (Tsekki ja Slovakia). Suomea en tähän joukkoon lue, sillä se vasta pyrki huippuviisikkoon. Suomi taisteli silloisen Itä-Saksan, USA:n ja Länsi-Saksan kanssa viidennestä sijasta. Myös Puola, joka nyt on nyttemmin lähes täysin hävinnyt kuvasta, taisteli A-sarjan paikasta MM-kisoissa. USA:kin häthätää haalituilla joukkueillaan oli A-sarjassa usein heikoilla.
Maailmanmestaruuskisoissa ei 1960- eikä 1970-luvulla nähty NHL-kiekkoilijoita. Neuvostoliiton erilaiset seurajoukkue- tai maajoukkuekokoonpanot ottivat yhteen muissa yhteyksissä (Canada Cup ym.) lähes ideologisissa kamppailuissa Kanadan parhaita vastaan.
Oli tuskallista seurata kerta toisensa jälkeen Suomen kamppailua isoisia vastaan. Tappiolukemat olivat monesti murskaavia. Kuuluisimmat suomalaiset palaajat olivat maalivahteja, he kun pitivät Suomen pinnalla tuohon aikaan, jolloin hyökkääjät ja puolustajat eivät – muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta – olleet huippuvastustajien tasolla.
Suomen jääkiekkokulttuuri nousi hitaasti uusien jäähallien myötä ja saavutti kansainvälisen kärjen osittain 1980-luvulla ja täysimääräisesti 1990-luvulla. Samalla alkoi suomalaisten huippupelaajien siirtyminen NHL:ään.
Jos vertaa tähän päivään, niin jääkiekko lähestyy kansainvälisten pelaajasiirtojen näkökulmasta jalkapalloa. NHL-joukkueissa on ollut jo kymmenien vuosien ajan eurooppalaisvahvistuksia. Stig Salming ja Anders Hedberg (WHA-liiga) ja monet muut tekivät pioneerityötä. Nyt eurooppalaisia on kymmenittäin rapakon takana. Tästä on pitkä matka taaksepäin 1980-luvulle, jolloin neuvostoliitolaisten piti ”loikata” päästäkseen pelaamaan Kanadassa ja USA:ssa.
Jääkiekko on aina ollut pieni laji kansainvälisesti katsottuna. Taso ei ole ollut kaksinen lukuun ottamatta huippumaita. Jääkiekko on nyt aidosti laajentunut huipputasolla ainakin puolella menneisiin aikoihin nähden. Kukaan ei sano enää, että Tanska ja Norja olisivat heittopusseja. Ne ovat samassa tilanteessa kuin Suomi 40 vuotta sitten. Se säikytteli silloin tällöin neljää suurta. Entisen Neuvostoliiton alueen maat (Latvia, Liettua, Valko-Venäjä) ovat myös tehneet nousua huipulle.
Sveitsiläisten eteneminen huipulle muistuttaa mitä ilmeisimmin Suomen taistelua aikoinaan. Varmaan sveitsiläisistäkin on tuntunut kiduttavalta, kun MM-kisat ovat alkaneet hyvin ja sitten on tullut hiipuminen. Onko nyt Sveitsin vuoro murtautua huipulle? Vieläkin hiukan epäilen, mutta….
On ollut myös pettymyksiä. Edellä on mainittu jo Puola, joka oli huipun tuntumassa (sijat 5-8) 1960- ja 1970-luvulla. Vielä suuremmassa määrin taantuminen on kohdannut Saksaa, joka ei ole oikeastaan liikkunut rankingissa mihinkään suuntaan, vaikka siltä on odotettu läpimurtoa. Ihmettelen myös Itävaltaa, ettei se ole saanut aikaiseksi kilpailukykyistä joukkuetta. Ehkä Thomas Vanekin kaltaiset pelaajat luovat menestymisen edellytykset tulevaisuudessa.
Mistä nousevien maiden menestys johtuu? Yksiselitteinen syy on pelaajien pääsy ulkomaisin huippuliigoihin pelaamaan. Meilläkin oli taitavia tanskalaisia pelaajia syksyllä, kun NHL oli pysähdyksissä. Yhä useampi maa saa pelaajiaan KHL:ään ja NHL:ään. Tanskalaisille ja norjalaisille tämä väylä avaa mahdollisuuden huipulle kansalliselle joukkueelle.
Sveitsi on tässäkin ehkä poikkeus. Muutamat NHL-pelaajat eivät riitä, vaan salaisuuden täytyy piillä ainakin osittain Sveitsin omassa kovatasoisessa liigassa, jossa on hienot katsojamäärät. Tanskalaisia puolestaan avittaa heidän korkea palloilukulttuurinsa. Se ei voi olla näkymättä lähitulevaisuudessa. Norjalla on tähänkin lajiin käytössä isot resurssit.
Entä Suomi? Kilpailu kiristyy tulevaisuudessa ja Suomikin joutuu taistelemaan paikasta auringossa entistä tiukemmin. Vastassa ovat vanhat suuruudet ja nyt siis myös uusia haastajia. Tsekki ja Suomi ovat ehkä samassa asemassa. Molemmat ovat putoajakandidaatteja jollain aikavälillä, jos lajissa ei panosteta menestymiseen rankasti.
Suomen nyt MM-kisoissa pelaava joukkue on ”nimetön”, mutta korkean jääkiekkokulttuurimme johdosta ryhmää ei ole syytä aliarvioida. Aivan kovimpaan kärkeen tällä joukkueella ei kuitenkaan ylletä. Parasta Suomessa onkin harrastaneisuuden laajuus. Sillä pärjätään, jos lahjakkuuksia vain seuloutuu lajin pariin riittävästi.
Mihin suuntaan jääkiekkotoiminta etenee? Seurajoukkueet vai kansalliset joukkueet? Jalkapallo osoittaa, että molempi parempi. Seuraava kysymys: milloin kansainvälistä seura/maajoukkuetoimintaa pyöritetään, kun liigat täyttävät kalenterin? Nyt pelataan liigatauoilla. Voitaisiinko pelata elo-syyskuussa tai touko-kesäkuussa? Tuntuu siltä, että edellinen ajankohta on parempi. Vielä on se mahdollisuus, että kaikkien merkittävien liigojen kesken sovitaan sarjatauko. Selvää on, että entistä laajemmalle kansainväliselle toiminalle on tilaus olemassa. En ole kuitenkaan mitenkään erityisen ihastunut Eurooppa-liigasta, jossa Suomesta olisi mukana esim. kaksi joukkuetta.
Jääkiekon laaja ja ”lopullinen” läpimurto vaatisi Italian, Ranskan, Saksan ja Englannin (Espanjan?) kaltaisten maiden panostusten lisäämistä. Silloin tosin esimerkiksi Suomella olisi vaikeuksia pysyä huipulla.
Kannan myös huolta kansallisten sarjojen tulevaisuudesta, kun NHL:n lisäksi KHL kilpailee lahjakkuuksista. Minusta on näyttänyt, että puheet ”profiilipelaajista” (poliisit!) ovat lisääntyneet sitä mukaan kuin kotoisen liigamme pelaajien taso on heikentynyt. Ulkomaiset ”vahvistukset” ovat taas monesti eri maiden välillä liikkuvia pelaajia, jotka eivät vahvista oikein mitään seurajoukkuetta (vahvoja poikkeuksia toki on!). Hyvää tässä on se, että kotimaiset juniorit pääsevät hämmästyttävän nuorina liigajoukkueisiin. Muodostuuko tuleva liiga siis nuorista lahjakkuuksista, keskinkertaisista 25-30-vuotiaista pelaajista ja ulkomailta palaavista jäähdyttelijöistä? Tämä on tietenkin pirun maalaamista seinälle.
Tärkeintä jatkossa lienee, että jääkiekko säilyy vauhdikkaana, rajuotteisena pelinä ja ylimääräinen koheltaminen, väkivallalla mällääminen ja sirkustouhu jäävät vähemmälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti