Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Pertti Haaparanta on kirjoittanut T&Y-lehteen 1/2013 mielenkiintoisen artikkelin ”Suomen kilpailukykyongelma johtuu yritysjohdon heikosta liiketoimintasaamisesta” . Hän toteaa, että syynä suomalaisten heikkoon kykyyn kehittää uusia viennin menetystuotteita, on keskittyminen liian kapea-alaiseen ajatteluun: ”Ydinosaamiseen keskittyminen on selvästi haitannut uusien tuotteiden kehittämistä”. Hieman myöhemmin samassa kirjoituksessa hän toteaa, että ”nyt yliopistoihin ollaan istuttamassa ajatusta ydintoimintoihin keskittymisestä , kun oikea vastaus ongelmiin on laaja-alaisuuden tukeminen”. Useimmat yritysjohtajat kannattavat keskittymistä oleelliseen. Siitä on tullut iskulause, joka on varmaan iskostettu jokaisen aikaansa seuraavan päähän.
Mutta voitaisiinko ajatella toisin? Eikö juuri ylenmääräinen tehokkuusajattelu ole ollut omiaan johtamaan kapea-alaiseen tuotevalikoimaan: tehdään sitä, millä tehdään rahaa tässä ja nyt. Tietenkin monissa yrityksissä ei ole juuri vaihtoehtoa. Siispä on parasta keskittyä siihen, jolla edes jotenkuten pärjätään. Mutta meillä on varmaan paljon yrityksiä, joissa valinnanvaihtoehtoja on aidosti käytettävissä. Me pyrimme oikotietä onneen. Omassa perheyritystoiminnassa on tullut usein vastaan alkava alihankintaa tarjoava yritys, joka ensimmäiseksi menee talouskysymyksiin eli suoraan sanoen alihankintana tarjoamansa tuotteen hintaan. Eihän tässä sinänsä ole muuta omituista kuin se, että tarjottava tuote ei ole vielä edes valmis! Keep it simple!
Suuremmissa yrityskuvioissa ”rönsyt karsitaan” ja keskitytään oleelliseen. Tästä on tullut yleinen toimintatapa. Juuri siitä Haaparanta varoittaa.
MTT:n tutkija Anja Yli-Viikari kiinnittää samaan asiaan huomiota Kanava-lehden kirjoituksessaan (Kanava 3/2013) ”Tekninen ajattelu hukuttaa innovaatiot” . Hän toteaa, että monimuotoisuus edustaa tehokkuusajattelussa turhia rönsyjä, joka taas luovassa ajattelussa on olennaista. Yli-Viikari toteaa aivan oikein, että tekninen ajattelu organisaatiotasolla ja kokonaisuuksien hallinnassa on välttämätöntä. Mutta pakkoko optimaalisen hakemista on soveltaa luovaan työhön.
Rönsyt eivät tietenkään voi olla toiminnan lopullinen tarkoitusperä. On siis pakko jossain välissä vetää yhteen ja tehdä päätöksiä. Mutta tämä ei olekaan villakoiran ydin. Ennen päätösvaihetta on todella tärkeää sallia ajattelun rönsyily parhaiden innovaatioiden selville saamiseksi.
Olisiko tehokkuusajattelussa perussyy uusien tuotteiden heikkona pidettyyn innovointiin Suomessa? Yksinkertaisesta innovaatiosta olen usein esittänyt seuraavan esimerkin: miten saada kännykässä kappaleet satunnaiseen järjestykseen puhelimessa? Vastaus: ravistamalla puhelinta. Onhan se huomattavan sujuva arkielämälähtöinen ratkaisu, kun vertaa sitä valikkosokkelon kautta tapahtuvaan napin painamiseen. Mutta pääseekö tällainen oivallus suomalaisessa innovaatiokulttuurissa loppusuoralle päätettäessä uusista ominaisuuksista?
Edellä esitettyä ajattelua on helppo pitää teoreettisena puuhasteluna tai professori Haaparannan huomioiden oppineen ihmisen haikailuna menneen perään. Tästä asiasta päätetään jokaisella työpaikalla erikseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti