Mökkeilyn suosio laskee nuorison keskuudessa. Näin olemme lukeneet. Ja varmaan siinä on ainakin siteeksi totta. Omasta kokemuksestani sanoisin, että kysymyksessä on mökin käytön muuttuminen. Pidennetty viikonloppu on jo joillekin iäisyys. Kuitenkin tänäkin päivänä monet menevät mökille ”koko kesäksi”. Työssä oleville koko kesä merkitsee loma-aikaa plus viikonloppuja. Eläkeläiset voivat asua mökillä koko kesän ja näin moni tekeekin.
Järvellä soudellessa tai uudessa harrastuksessa kajakkimelonnassa on mahdollisuus tutkia rantoja tarkemmin. Tietenkin se tulee tehdä vähän kauempaa, koska mökkirauha on hiukan kokeneemmille pyhä. Missä ovat ihmiset: aivan kuin rannat olisivat neutronipommin jäljiltä. Nykymökillä näkee modernin ilmiön: mökeillä kyllä ollaan, mutta huomattavan lyhyitä aikoja.
Onhan se selvää, että perinteisen mökkeilyn kanssa kilpailevat monet harrastukset, vaikkapa alennusmyynnit, kaupunkimatkailu, ulkomaan matkat, golfailu, vuokramökkeily, ulkoilmakonsertit…. Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin.
Mökkeilyn suosioon ja mökkien käyttöön (ml. omistaminen) vaikuttavat nykyajan lyhytjänteinen elämäntyyli, mökkimatkan pituus, mökin varustelutaso, pätkätöiden yleistyminen (vähäiset lomat), ylläpidon vaatima aika, tulotaso….
Itselleni – mökkeilijälle – kesäcity on huomattavan merkittävä kokemus. Onneksi myös kaupunki on muuttunut. Perusoletus ei enää ole se, että ”kaikki” ovat maalla. Ennen vanhaan mökkejä oli vähemmän, mutta ne korvasi isovanhempien maatilalla suoritettu ”työpalvelu”.
Ennen kesä oli tukahduttavan kuuma kaupungissa, nyt se on ihana terassikesä. Ja vaikka ei harrastaisikaan terasseja, viipyily kaduilla vaikkapa arkkitehtuuria ihmetellen voi olla vastaansanomattoman hieno kokemus. Silti pienimuotoisia kesätapahtumia (ei siis jättikonsertteja) kaipaisi lisää. Tuoreet kokemukset kesäihmisten tarkkailusta Helsingissä viittaavat siihen, että kysyntää olisi muidenkin kuin ulkomaalaisten taholta.
Orjaleiriksi sanotussa mökkikulttuurissa on viehätyksensä. Työleiristä ei puhuta aivan vakavasti, sillä kyllähän itsensä toteuttamiseen liittyy myös nautinto saada tehdä omilla käsillään. Moni saattaa kokea jopa niin että kädentaidot kuuluvat traditioon, jota ei saa kadottaa. Ja tosiaankin suomalaisilla kädentaidot ovat verissä. Olemme aina arvostaneet hartiapankkirakentamista. Mökillä moni muuttuu remonttireiskaksi omasta mielihalustaan. Kysymys on ehkä itselle näyttämisestä, vaikka joskus tekeleet eivät kestä päivänvaloa. Itse puuhaamani halkokatos oli sortumaisillaan, mutta kuin ihmeen kautta se on jälleen tolpillaan.
Olen ollut aina ihminen, joka kaipaa kaupunkikulttuuria mökin vastapainoksi. Parasta on, kun voi vuorotella pitkin kesää molempia. Olla kaupungissa ihmisten ympäröimänä anonyyminä pienessä porukassa tai mökillä yhtä pienessä seurassa ilman häiritseviä tekijöitä on tavoittelemisen arvoinen kokemus. Jokin tässä yhdistelmässä kiehtoo.
On syytä olla huolissaan mökkipalveluista. Mökkimatkat ovat usein pitkät ja väliinputoajiksi jäävät kylien pikkukaupat. Ruokatavarat tulevat hankituksi mökkimatkan varrelta tutusta marketista. Mökkipaikkakunnalle jäävät täydennysostokset ja ne eivät riitä pienen kyläkaupan ylläpitoon. Tässäkin näkyy keskittämisen voima. Ne menestyvät, jotka onnistuvat haalimaan ostajat itselleen. Paras tarjonta ja palvelut ovat vakaa valtti. Ihminen on nirso laumaeläin: mennään sinne, missä muutkin ovat.
Mutta on pikkukahvipaikoillakin kysyntää. On vain osattava vetää oikeasta narusta. Itse leivotut munkkirinkilät ja karjalanpiirakat ovat jo kova valtti oikeassa ympäristössä. Mikä on oikea ympäristö? Kysymys on vaikkapa luonnonkauniista ympäristöstä järvimaisemineen. Mutta on kysymys muustakin. Kaupallisen toiminnan kolme tärkeintä elementtiä ovat sijainti, sijainti, sijainti. Liian lähellä kaupunkia saattaa kohdata asiakaspulan, kun taas keskellä erämaata oikein valittu paikka saattaa muodosta sukseeksi. ”Kaikki” löytävät paikan.
Kun vanhat kalastajat (nuotanvetäjät, verkkojen kokijat) ovat vetäytyneet vanhuuden lepoon tai ovat nurmen alla, ei sijalle ole löytynyt paikkaajia. Harvassa ovat tänä päivänä kalastajat mökkijärvellä. Kun itse olin enoni kanssa vetämässä nuottaa muutamia kymmeniä vuosia sitten, oli siinä kysymys vaihtelun vuoksi hankittavasta ruoasta, jota vietiin naapurillekin silloin kuin sattui hyvä mäihä. Muikku maistuu kaikilla eri tavoilla valmistettuna. Vanhaan hyvään aikaan isovanhempien tilalla ensimmäiset muikut keitettiin suolavedessä, seuraavat paistettiin ja loput suolattiin… ja sitten 1960-luvulla tuli savustus… Nyt kalastus on hupia, joka vaatii kuitenkin vaivannäköä. Jotkut silti jaksavat viedä saaliin rantakioskille. Kyllähän ostajia kalalle aina löytyy (perattuna ja savustettuna!).
Mato-onginta oli kova juttu 50 vuotta sitten. Nyt saa etsimällä etsiä järveltä onkipoikia. Kukapa sitä jaksaa herätä viideltä aamulla….. No, emme mekään niin tehneet kovin monta kertaa kesässä.
Mökillä käynnit rinnastuvat vanhoihin kokemuksiin isovanhempien maatilalla. Olihan sinä hauskuutensa, kun vanha teräskanto, talon isäntä näkee ulkomailta tulleen vieraansa yrittävän pistää heinäseivästä maahan väärinpäin. Hauskuus on vain muistoissa. Nykyaikaiset työsuojelusäädökset eivät oikein sopisi yhteen senaikaisten menettelyjen kanssa: heinävintillä oltiin ainakin 50 asteen kuumuudessa, perimmäisenä me pienimmät….
Moni mökkeilijä on kokenut uusheräämisen: lintujen tarkkailu on nykyisin lintubongaamista, valokuvaus upeilla zoomeilla herrasmiesten puuhaa ja luonnonniitty kuvauskohteena ihana kokemus. Vasta ehkä ulkomaalaisten Suomessa vierailujen kautta hoksataan suomalaisen metsäluonnon todellinen arvo.
Olen pitänyt mökkikirjaa kohta 35 vuotta. Olen parantumaton. Kokemukset, pienetkin on pistetty ylös. Joskus pitäisi varmaan siirtää muistiinpanot sähköiseen muotoon. Ehkä joku tekisi joskus case-tutkimuksen vaikkapa pohjalta ”osa-aikaisen mökkihöperön koko kuva”.
Parasta mökkikesässä on kesäaamu. Aamun sarastus kello neljän ja viiden välillä on hieno kokemus. Kuinka lyhyen aikaa paras hetki kestääkään! Aamuauringon värimaailma saattaa olla vain tuokion juuri se oikea. Silloin on vain oltava paikalla. Moralisoija lisää tähän, että ei ne nuoret… ei ne kestä aamuherätystä, kun edellisenä ”iltana” on valvottu kahteen taikka kolmeen.
Viipyily hiljaisella järvellä omien ajatusten parissa - meloessa tai antaessa aaltojen hiljaa viedä - on korvaamaton hetki. Aina voi miettiä, mitä vastarannan - melkein yhdeksänkymppinen – käsistään kätevä vanha isäntä tekee. Ihmettelin, kun tämä itseoppinut taiteilija jumalan armosta pistää puupinotkin mutkittelemaan taideteosmaisesti. Ja entä ne juurista ja oksista tehdyt haarakkaat veistokset…. minullakin on mökin ovenkahvana yksi töistä, jossa luonto on muovaillut naisen korkokengän….ihminen on vain vähän auttanut.
Niin mitä se nyt puuhaa? Järven päälle, töyräälle rakennettu pieni terassi-laituri on varmaan jo korjattu…. ehkä se katsoo ravituloksia …. tai jos se on samoilemassa metsässä tarkistamassa sienitilanteen….
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti