Jalkapallon MM-kisat eivät jättäneet suuria jälkiä meikäläiseen. Kiinnostuin jalkapallosta vuoden 1966 MM-kisoissa. Ne olivat yhdelle kaikkien aikojen tähdelle, 25-vuotiaalle Pelelle turhauttavat kisat. Hänet potkittiin pois peleistä hyvissä ajoin ennen loppuvaiheita. Kisojen suuri sankari oli Portugalin Eusebio.
Vuoden 1966 kisoja isännöi Englanti, jalkapallon emämaa. Maailmanmestaruus kruunasi kotikisat ja nosti kansallista itsetuntoa roimasti. Vaikutus oli kuitenkin taloudellisen ja yhteiskunnallisen merkityksen kannalta ohut. Pian Englanti vajosi suuriin vaikeuksiin.
Mitä on tapahtunut tässä välissä? Olen toki seurannut kisoja väliin jäävien vuosikymmenien aikana enemmän tai vähemmän innostuneesti, mutta en todellakaan voi sanoa olevani asiantuntija.
Liian usein olen uuvahtanut 0-0 tilanteessa ensimmäisen puoliajan jälkeen. Nyt käytyjä kisoja Brasiliassa on pidetty värikkäinä. Kyllä ne varmaan olivatkin. Katsoin muutamia otteluja suorana kokonaan ja pari osittain sekä muutaman yleissivistyksen vuoksi seuraavana päivänä.
Onko jalkapallo muuttunut 50 vuodessa? Ainakin pelaajien koko on suurempi ja vastaavasti ulottuvuus on nykyisin merkittävästi parempi. Pelaajien nopeus on kasvanut ja kenttä ”täyttyy” pelaajista em. syistä johtuen. 1970-luvulla puhuttiin totaalisesta jalkapalosta, jolla tarkoitettiin kaiketi, että pelaajia ei oltu sidottu tiettyyn pelipaikkaan. Nykyisin ei ainakaan selostuksissa korostu ”totaalisuus”, mutta epäilen, että pelipaikkaa vaihdetaan synkronoidusti koko pelin ajan.
Nopea lyhytsyöttöpeli täydennettynä syöttöjen tarkkuudella on nykypäivää. Peli on systemaattisempaa ja epäilen, että pelaajien kunto on ratkaisevasti parempi kuin 50 vuotta sitten. Totta kai tähän on vaikuttanut terveydenhuollon ja valmentamisen edistysaskeleet.
Pelin systematiikka on matemaattista. Nykyisin pelistä kerätään valtava määrä tietoa. Ei ole liioiteltua puhua jalkapallon big datasta. Saksalaiset ovat tässä ehkä pisimmällä.
Entä tekninen taituruus? Usein muistellaan kaiholla menneiden aikojen suuruuksia (joista juuri yksi, Alfredo Di Stefano menehtyi kisojen aikana), mutta epäilen vahvasti, että nykyiset taiturit ovat edellä menneisyyden sankareita.
On varmaan liioiteltua sanoa, että Brasilia yrittää pelata edelleen vuoden 1958 tyylillä (hitaasti palloa siirrellen vastustajan rangaistusalueen rajalle ja siitä sitten pyrkien teknisellä taidolla ohi vastustajan pelaajien). Muutosta on toki tapahtunut: Brasilia yritti yhdistää hirmuisen vauhdin improvisaatioon. Tulokset jäivät heikoiksi osin kuuman ilmanalan väsyttävän vaikutuksen vuoksi. Brasilia kuitenkin ainakin yritti tuoda omanlaisen näkökulman peliin. Tällä tavalla peliä lähestyen tulisi pelaajien olla huimasti vastustajia edellä teknisessä taituruudessa.
Kisat olivat suuret jo vuonna 1966, mutta nyt ne ovat vielä paljon suuremmat. Ei Yhdysvaloissa esimerkiksi välitetty mitään vuoden 1966 kisoista. Pelaajien sankaruus on aina ollut mielestäni ylimitoitettua. Moni pelaaja lausuu ”analyyseja” peleistä, joita kuunnellessa tuntee myötähäpeää. Mielipiteet tulevat spontaanisti ja media irrottaa niistä vielä asiayhteydestä erilleen mehevimmät kohdat.
Oma lukunsa ovat huippupelaajien ja valmentajien haastattelut ennen otteluja. Ilmeisesti yhteinen käyttäytymiskoodi on viety niin pitkälle, että haastatteluissa puhutaan paljon, mutta ei sanota mitään.
Toisaalta on pelaajia, joihin kohdistuvat ennakko-odotukset ovat ylisuuria. Näitä pelaajia käsitellään heidän tuottamansa pettymyksen näkökulmasta. Kaikki loistavat pelaajat olivat loistavia näissäkin kisoissa: Neymar, Messi, Rodriguez, Müller…..
Ehkä nostaisin erilleen Messin, jonka sarjapelejä olen katsonut koosteina ja kokonaisina. Hän on hämmentävä pelaaja teknisessä taituruudessa. Nopea tikittävä tyyli suunnanvaihdoksineen ja koko ajan pallo jalassa hämmästyttää maallikkoa. Jos hän on kahden neliömetrin alueella kolmen vastustajan pelaajan kanssa, tulee hän usein pallon kanssa ulos tuosta olemattomasta tilasta.
Joukkuepelin näkökulmasta on hämmentävää havaita pelaaja, joka pystyy ratkaisemaan otteluja niin suuressa määrin henkilökohtaisella panoksella kuin Messi tekee. Siksi tuntuu kohtuuttomalta, että Messiä on arvosteltu MM-kisojen parhaan pelaajan palkinnon saamisesta. Siis, ettei hän olisi ansainnut titteliä! Ensin korotetaan jalustalle, jotta sieltä voitaisiin pudottaa alas.
Minne menet jalkapallo? Jalkapalloa vaivaa mammuttitauti. Useimmat suurseurat ovat korviaan myöten veloissa, johtuen hirvittävästä varustelukierteestä, jonka kohteeksi joukkueet ovat itsensä saattaneet. Pelaajien ahneudella ei ole rajaa, vai pitäisikö sanoa, että seurojen ahneudella ei ole rajaa. Jonain päivänä jokin suurseura julistetaan konkurssiin.
Erikseen ovat sitten joukkueiden fanit. Vaikka pahimmista väkivaltaisuuksista on toistaiseksi päästy eroon johtuen kiristyneistä turvallisuustoimenpiteistä, leijuu jalkapallon yllä edelleen katsomo- ja faniväkivallan mahdollisuus.
Raha ratkaisee. Vuoden 2022 kisat on määrä pitää Qatarissa. Valinta (jos se nyt toteutuu) kuvaa nykyistä suurbisneksen tilaa. Rahalla voi ostaa melkein mitä tahansa. Korruptio on valtavaa jalkapallossa. Voi vain arvailla kuinka moni on hyötynyt taloudellisesti Qatarin valinnasta MM-kisanäyttämöksi. Jalkapallon lieveilmiö on myös vedonlyöntiskandaalit. Vai onko se enää lieveilmiö? Kuinka moni oikeasti uskoo Italian Serie A:n ja alempien sarjojen pelien urheilullisuuteen?
Jalkapallon asema maailman johtavana urheilulajina näyttää kuitenkin vahvistuvan. Johtava asema velvoittaa. Nyt mitataan pystyykö jalkapallo kantamaan vastuunsa ja velvoitteensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti