Saivartelua epidemialla

Kun seuraa käytyä keskustelua koronaviruksesta käy mielessä, että se yksituumaisuus, jota pyrittiin noudattamaan koronaepidemian alkuvaiheessa on poispyyhitty kokonaan. Nyt arvostellaan tehtyjä hallinnon toimenpiteitä sydämen kyllyydestä.

Minusta tässä on jotain tarkoitushakuista, halutaan käsittää ohjeistus/suositukset/määräykset väärin , jos se vain on mahdollista. Vallitsee ikään kuin kilpailu siitä kuka keksii satuttavimman tavan arvostella hallinnon päätöksiä. Myös asiantuntijoiden joukossa on niitä, jotka haluavat sulan hattuun olemalla eri mieltä enemmistön muodostaman asiantuntijamielipiteen kanssa: Jokainen haluaisi olla oikeassa - ja ensimmäisenä!

Minusta tulisi – sen sijaan, että maalataan piru seinälle ja käsitetään suositukset ohjeistuksina, ohjeistukset määräyksinä ja päätökset käskyinä – tukea ja kannustaa epävarmuuden tunteen vallassa olijoita käyttämään omaa järkeä henkilökohtaisissa koronaratkaisuissa.

Yritän seuraavassa valaista käytyä ärtynyttä keskustelua, joka on vaivannut minua.

THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen, joka on järkimiehen maineessa, on hänkin ottanut ärhäkkäästi kantaa 70+ -vuotiaiden ohjeistukseen. Hän toteaa Helsingin Sanomien haastattelussa 16.5.2020, että ” en tykkää tästä ikäihmisten eristämisestä. Minulle tulee paljon vanhempien ihmisten viestejä, että he eivät ymmärrä tätä. He ovat ihan terveitä, hyväkuntoisia, mutta ei heillä ole paljoa elämää jäljellä. Eivät he halua istua kotona tapaamatta lapsenlapsiaan ja lapsiaan”, hän toteaa.

Minusta kuitenkin näyttää siltä, että hallitus on seurannut käytyä keskustelua ja lieventänyt ”holhoustaan” koko koronaepidemian ajan. Salminen reagoi todennäköisesti hallituksen ensimmäiseen ohjeistukseen, jossa kehotettiin 70-vuotiata pysymään ”karanteenia vastaavissa olosuhteissa”. Se saattoi siinä varhaisessa tilanteessa olla varmuuden maksimoimiseksi ”oikea” ohjeistus. Mutta kun on sittemmin pohdittu eristämisen aiheuttamia psyykkisiä seuraamuksia, on ohjeistusta huojennettu. Tätä huojennusta ei kuitenkaan jostakin syystä ole haluttu huomioida, vaan on koettu ”karanteenihengen” olevan edelleen vallitsevana.

Mikä tuo huojentava ohjeistus oli? Hallitus totesi toukokuun alussa, että ”yli 70-vuotiaiden suositellaan edelleen välttävän fyysisiä kontakteja mahdollisuuksien mukaan. Valtioneuvosto korostaa riskiryhmään kuuluvien omaa harkintaa toimintaohjetta noudatettaessa”. Käydyssä keskustelussa on korostettu viestin alkuosaa, ei sen oleellista loppuosaa! Ihmisiä pitäisi kärjistämisten sijasta kannustaa joustaviin mutta järkeviin kompromisseihin.

STM on edelleen joustavoittanut vierailukäytäntöjä 15.5.2020 seuraavasti: ”Tapauskohtaisesti harkiten oireettomien läheisten on kuitenkin voitava vierailla vakavasti sairaiden asiakkaiden, joiden tila on kriittinen, ja saattohoidossa olevien asiakkaiden luona turvallisella tavalla. Poikkeusolot ovat kestäneet jo pitkään, ja sen vuoksi tarvitaan myös toimintakäytänteitä, jotka mahdollistavat muillekin asukkaille/potilaille läheisten tapaaminen kasvokkain toimintayksiköiden järjestämässä turvallisessa ympäristössä”. Riittääkö tämä kriitikoille?

Ylen tuoreessa kyselyssä nuoret (15-24-vuotiaat) jatkaisivat yli 70-vuotiaden tiukkoja rajoituksia paljon suuremmassa määrin kuin ikäihmiset itse (65-79-vuotiaat). Vastaavat prosenttiluvut olivat kyselyssä 56 prosenttia/24 prosenttia. Jää auki onko tässä kysymys nuorten ylihuolehtivaisuudesta vai tilanteen vaatimalta suojeluhalulta vai kenties asenteellisesta vanhempien ikäluokkien itsestään huolehtimiskyvyn aliarvioinnista.

::::::::::::::::::::

Viruksen leviämisen vastaisessa taistelussa on takerruttu – yksinkertaistaen – kahteen käsitteeseen: ”tukahduttaminen” ja ”leviämisen estäminen”. Tukahduttamisella tarkoitettaneen niin voimakkaita toimenpiteitä viruksen vastaisessa taistelussa, että korona häviää ja sen jälkeen tiukalla seurannalla pidetään tilanne ennallaan. Leviämisen estämisellä taas pidetään rajoittamistoimenpiteet sellaisina, että virusepidemia ei pääse laajentumaan kansalaisten keskuudessa. Käytännössä viimeksi mainittu on tuomassa saman tuloksen kuin tukahduttaminen ilman tukahduttamiseen liittyviä ankaria rajoituskeinoja. Virukselta puuttuu uudet leviämiskanavat – kiitos kansalaisten kuuliaisuuden ja vastuuntunnon - ja ihmisiä parantuu nopeammin kuin uusia tautitapauksia ilmenee. Osassa maata ei ole moneen päivään ollut yhtään tartuntatapausta.

Näin käsittääkseni päädytään samaan lopputulokseen ja taistelu ”tukahduttamisen” ja ”leviämisen estämisen” välillä kuivuu kokoon. Yksi asia voi kääntää suunnan: rajoituksia helpotetaan liian nopeasti, jolloin tauti saa uutta vauhtia. Korona ”yrittää paluuta”, jos sille annetaan tilaisuus. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tautia ollaan – ainakin toistaiseksi – nujertamassa vähitellen.

On selvää, että koronaepidemian edetessä asiantuntijoiden ja hallituksen mielipiteet ovat tarkentuneet. Alun perin puhuttiin epidemian leviämisen hidastamisesta, jotta teho-osastot säästyvät muualla nähdyltä katastrofilta. ”Hidastamisessa” on edetty niin hyvin, että termiä on pitänyt muuttaa: Marin tiedotustilaisuudessa 15.5.2020: ”Hallituksen mielestä on niin, että epidemia ei saisi ollenkaan edetä tässä maassa”. Hiukan myöhemmin samassa tiedotustilaisuudessa hän totesi, että tavoitteen tulisi olla, että virusta ei ilmene ”yhtään tapausta”.

Nyt tavallaan kiistellään siitä, kuka ehtii ensimmäisenä muuttamaan vanhat käsitykset uutta tilannetta vastaavaksi. THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta, joka on ollut yksi tukahduttamisen puolestapuhujista sanoo nyt (Hesari 16.5.2020), että ”tukahtuminen ” (ei siis tukahduttaminen) näyttää olevan tapahtumassa joka tapauksessa , se on hyvin todennäköistä”. Näin hän päätyy Marinin edellä esitettyyn johtopäätökseen hiukan toista kautta, mutta kuitenkin.

Yllätysmomentti edellä kuvatussa on se, että muutos käynnistyttyään on edennyt nopeammin kuin kukaan on odottanut. Koronan ensimmäinen vaihe näyttää saivartelun jälkeen päättyvän positiiviseen (väli)arvioon: viruksen valloitusretki hidastuu tai heikkenee selvästi. Varaukset potentiaalisesta negatiivisesta käänteestä on syytä toki tässäkin kohtaa tuoda esille. Rajoituksista vapautuminen voi olla kiistanaihe jatkossakin. Joka tapauksessa elämän täytyy jatkua. Salminen toteaa Hesarin haastattelussa, että kansanterveystyön tarkoitus ei ole päästä eroon kaikista sairauksista keinoja kaihtamatta: usein kannattaa hyväksyä joitakin haittoja sen sijaan, että riski poistetaan kokonaan.

On syytä toivoa, että nykyaikainen lääketiede ja kokemukset meneillään olevasta epidemiasta ovat opettaneet varovaisuuteen arvioinneissa. Espanjan tauti tuhosi 1920-luvun vaihteessa elämää pahiten kolmannessa aallossa Helsingissä ja neljännessä aallossa Lapissa. Epäselvää on nyt sekin tuleeko ”aallokkoa” vai ei.