Suomessakin on siirrytty puoluekannatuksen mittauksessa kuukausittaisiin mittauksiin, joita saadaan ainakin Yleltä, Helsingin Sanomilta ja Alma Medialta. Mittauksia siis riittää ja niitä on syytä verrata kunkin mittaajan omiin aiempiin mittareihin, ei siis toisiinsa keskenään. Sen verran otannat, niiden ajankohdat, painotukset tai käytettävä kertoimet vaihtelevat, että vertailuarvioinnissa pitää olla tarkkana. Suomessa ei ole vielä siirrytty menettelyyn, jossa lasketaan Ruotsin malliin eri mielipidetiedustelujen keskiarvoja.
Keskityn tässä mielipidetiedustelujen kiinnostavimpaan osaan eli eduskunnan puoluekannatuksen kunkin ajankohdan arviointiin. Olen ohessa käyttänyt Ylen toteuttamia puoluekannatusmittauksia viimeiseltä puolelta vuodelta, jotka keräsin yhtenäiseksi taulukoksi. Puolueiden vertailussa olen ottanut mukaan ajan ennen koronaepidemiaa (marraskuu 2019-helmi-maaliskuu 2020) ja sen jälkeen tapahtuneet mittaukset. Olemme tänä aikana kokeneet dramaattisen muutoksen kansanterveydessä, taloudessa ja yhteiskunnallisissa olosuhteissa. Miten paradigman muutos on näkynyt puoluekannatuksessa? Mitkä muut asiat ovat vaikuttaneet tuloksiin? Kuten muistettaneen olivat viime vaalit äärimmäisen tiukat johtavien puolueiden osalta. Pian vaalien pitämisen jälkeen perussuomalaisten kannatus irtosi omiin sfääreihin ja puolue olisi ilmeisesti voittanut vaalit, jos ne olisi pidetty parikin viikkoa myöhemmin.
Tarkastelemallani ajanjaksolla perussuomalaisten kannatus nousi lakipisteeseen eli 24,3 prosenttiin vuodenvaihteessa, joka on meidän nykyisissä poliittisissa oloissa poikkeuksellisen korkea taso. Vuoden alussa kannatusprosentti ylsi uudelleen samaan vahvistaen käsitystä, että kysymys ei ollut sattumasta. Sitten alkoivat muutoksen voimat jyllätä ja kannatus aluksi tasaantui ja kääntyi sitten dramaattiseen laskuun saavuttaen viimeisimmässä mittauksessa lukeman 17,9 %, jossa pudotusta puolenvuoden takaiseen tilanteeseen on 6,4 %.
Syitä perussuomalaisten pudotukseen on etsitty paosta nukkuvien puolueeseen, josta persut voimaantumisensa aikoina myös saivat osan kannatuspiikistään. Johtuuko tämä siitä, että populistisiin voimiin ei luoteta kriisin hetkellä vaan turvaudutaan ”vanhojen” puolueiden tarjoamaan vakauteen? Tämä vahvistaa kuvaa, että perussuomalaisten kannatus ei ole niin kiveen hakattu kuin esimerkiksi kokoomuksen kannatus. Yhtä hyvä selitys on että koronaviruksen myötä persut ovat joutuneet ”mukavuusalueensa” ulkopuolelle (johon kuuluu maahanmuutto- ja EU-vastaisuuden ylläpito). Tämä alleviivaa sitä, että perussuomalaiset on yhden tai kahden teeman puolue edelleenkin ja menestyy paremmin politiikan normaaliolosuhteissa.
Olen myös näkevinäni puheenjohtaja Halla-ahon käytöksessä tiettyä epävarmuutta uudessa tilanteessa. Oppositiopoliitikko Halla-aholta puuttuu johtotähden luonne ja jämäkkyys. Jää kuva, että Halla-aho joutuu epäluontevalla tavalla kehittämään oppositioteemoja. Toki puolueella on edelleen vahva kannatus työväenluokkaisten ihmisten keskuudessa.
Jos koronaepidemia päätyttyään johtaa aiempaa suljetumpaan yhteiskuntaan ja suljetumpiin kansallisvaltioihin, merkitseekö tämä populistien nousua? Uudessa normaalissa populisteilla on näennäisesti mahdollisuus edetä jälleen, mutta epäilen silti menestysmahdollisuuksia, sillä globalisaatiokin kehittyy ja uudistuu ajan saatossa.
Kokoomuksen kannatus tuntuu suurimmista puolueista kaikkein vakaimmalta ja kannatus vaihtelee 17,5:n ja 18,5:n välillä hämmästyttävän tasaisesti. Koronakriisi ei anna mahdollisuutta suuriin irtiottoihin, joskaan myöskään tippuminen alemmalle tasolle ei ole kovin todennäköistä.
Sdp on nostanut kannatustaan hämmästyttävästi viime marraskuun 13,2 prosentista huhti-toukokuun 22,1 prosenttiin. Kannatuksen nousua on peräti 8,9 prosenttia. Sdp:n osalta on sanottu, että menestys johtuu koronaepidemian synnyttämästä kriisitunnelmasta, mutta totuuden nimessä on sanottava, että tuosta 8,9 prosentin noususta peräti 3,4 prosenttia oli ”kerätty” jo ennen epidemian tuloa julkisuuteen ja loput 5,5 prosenttia ovat sitten koronan tuomisia. Tarkalleen ottaen sdp:stä tuli Suomen suurin puolue viikolla 13.
Sanna Marinin esiintymiskyvyllä ja yllätyksettömällä asiallisuudella on varmasti ollut kannatusta nostava vaikutus. Marin on lisäksi aidosti kansainvälinen poliitikko, joka osaa herättää huomiota positiivisella tavalla ulkomailla. Marin on presidentti Niinistön ohella Suomen suosituin poliitikko. Pääministerin ja hallituksen toimiva vuorovaikutussuhde on nostanut myös valtioneuvoston suosiota.
Huomiota herättää, että sdp:n lisäksi muut hallituspuolueet eivät ole keränneet ”koronalisää”, joka on hieman hämmentävää. Ehkä yksi osa kriisitietoisuutta on huomion ja vallan keskittyminen ”koronasodan sumussa” yhdelle poliitikolle, joka sinänsä on yllättävää, koska Marin on poikkeuksellisen demokraattinen olemukseltaan.
Ehkä edellä on hieman liikaa annettu sijaa politikan henkilöitymiselle. Tosiasia on, että sdp kerää – vanhaan ”turvalliseen” huomaansa - nyt kannatusta, jonka se on menneinä vuosina menettänyt: vanhassa vara parempi. Matkaa on silti vielä Kalevi Sorsan ”rautaiseen 25 prosenttiin”. Tarvittiin koronavirus ikääntyneiden tuhlaajapoikien ja -tyttöjen paluuliikenteen käynnistymiseen.
Yksi kotimaisen politiikan mysteereistä on Suomen keskustan heikko menestys vaaleissa ja gallupeissa. Se on jumittunut noin 12 prosentin kannatukseen. Kepu on vanha puolue, mutta ei hyödy siitä samalla tavalla kuin sdp. Toisaalta on niitä, jotka sanovat, että keskusta on nyt niissä kannatuslukemissa, joissa sen kuuluukin olla. Itse asiassa se vuosikymmenien ajan taisteli itselleen kannatuksen ( 20 prosenttia plus), joka muissa vastaavissa poliittisissa ympäristöissä ei ole ollut mahdollista.
Keskustaa ei ole syytä kuitenkaan kuopata: puolue on osannut yllättää silloin, kun sitä vähiten on osattu odottaa Yhtälailla vihreät ja vasemmistoliitto ovat taantuneet. Ehkä näitä puolueita ja perussuomalaisia yhdistää halu edistää identiteettipolitiikka, johon vallitseva kriisitilanne ei anna mahdollisuutta. ”Rauhanajan” teemat ovat saaneet väistyä.
Hallitus on sitkeästi pitänyt selvästi yli 50 prosentin kannatuksen. Varmasti osa tästä johtuu yhteen hitsautumisesta sekä osin kriisitilanteen aiheuttamasta opposition kynsien tylsymisestä. Koronakriisi huutaa yhteenkuuluvuutta, jonka rapautumisesta on kyllä merkkejä.
Syksystä puhutaan ikään kuin silloin vallitsisi kokonaan toinen tilanne puolueiden voimasuhteet mukaan lukien. Kukaan ei kuitenkaan pysty varmuudella sanomaan, mikä vaihe kriisistä on silloin meneillään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti