Moni on kirjoittanut tai muutoin ottanut kantaa seiskakympppisten kuulumiseen koronaepidemian riskiryhmään. Aiheesta on kirjoittanut muun muassa Saska Saarikoski päiväkirjamaisella ”Poikkeustilassa”-palstallaan HS:ssä. Kirjoitan kuitenkin tässä omista kokemuksistani enkä niinkään referoi muiden tekstejä.
Seitsemänkymmentä vuotta täyttäneitä on lähes 900 000, joten ikäryhmällä on painoarvoa lukemattomissa asioissa, muun muassa vaaleissa. Meitä riskiryhmään tai melkein riskiryhmään kuuluvia on opastettu pitämään turvaväliä ja pesemään kätemme niin kuin muitakin ihmisiä. Sen lisäksi on kehotettu käymään kaupassa aamuvarhaisella. Käynkin silloin tällöin kaupassa aikaisin aamulla, koska olen aamuvirkku. Seitsemän jälkeen paikalla on vain henkilökuntaa asettelemassa ruokatarvikkeita hyllyihin.
Kasvosuojaa käytän harkinnan mukaan, mutta olen ollut taipuvainen lisäämään suojan käyttöä epidemian edetessä, vaikka ohjeet ovat ristiriitaiset. Hämmentävän harva käyttää kasvo- tms. maskia. Suhtaudun nöyrästi ja kunnioittavasti riskiryhmän rajoitteisiin Koenko olevani jotenkin erityiskontrollissa riskimäärittelyn takia? Koen jossain määrin, mutta hyväksyn sen. Saarikoski tuntuu ajattelevan niin, että hän ottaa osaa seiskakymppisten uhrautumisiin omaksi ja yhteiseksi hyväksi.
Jokainen voi pohtia kontollaan sitä, miten mielivaltaisesti tai järkevästi 70 vuoden raja on vedetty. En suostu pahoittamaan mieltäni tästä. Varsinainen tartunta ei näytä valikoivan ikäryhmiä, mutta itse taudin seuraamukset ovat vakavia ikäihmisille varsinkin, jos on ns. perussairauksia. Joitakin näyttää harmittavan se, että kaikki seitsenkymppiset tuomitaan rajoitteiden kohteeksi, vaikka ihmiset ovat terveydeltään ja kunnoltaan hyvin erilaisia. Niin vain on käynyt, kun ikähaitari vanhemmassa päässä on kasvanut ja moni 70-vuotias on ikinuori tänä päivänä verrattuna 1960-lukuun, jolloin seiskalla alkava ikä merkitsi useimmilla vanhuuden raihnautta.
Jotkut kokevat, että 70-vuotiaat eristetään viranomaisten toimesta normaalielämästä, jota ei mielestäni tehdä. Voin siis liikkua melko vapaasti turvavälit säilyttäen kaduilla ja kaupoissa edellä esitetyin suosituksin. Joitakin ehkä harmittaa kaikkien kunnoltaan eriasteisten ikäihmisten (70 +) niputtaminen samaan ryhmään. Ihminen taitaa kuitenkin olla juuri niin vanha tai nuori kuin itse kokee.
En ole itse kokenut ikäsyrjintää ilmaisevia alta kulmien vilkaisuja. Lenkkeilijät tuntuvat olevan paljolti samaa ikäryhmää kuin itsekin olen. Tulen joskus lenkillä nyökänneeksi ventovieraalle merkiksi siitä, että samassa veneessä ollaan iästä riippumatta. Tietenkin meikäläistäkin harmittaa, jos rajoitukset jatkuvat – ja varsinkin seitsenkymppisten erillisrajoitukset – esimerkiksi vielä puoli vuotta, mikä on tietysti paljon mahdollista. Henkisesti kannattaa varautua kaikenlaisiin vaihtoehtoihin.
Kaikkein oleellisinta on säilyttää hyvä fyysinen ja henkinen kunto. Olen nyt käynyt lenkillä – kuntosalin tilapäisesti jätettyäni – joka ikinen päivä koko ”korona-ajan”. Henkisesti säilyy vireänä vaikkapa näitä blogikirjoituksia kirjoittamalla - toivottavasti. Kirjastoa kyllä tarvittaisiin, mutta käyttöhän mahdollistuu asteittain, kuten olemme kuulleet!
Pikkuisen mieleen on hiipinyt ajatus, että toivottavasti seitsemänkymmentä ikävuotta täyttäneitä ei ruveta muussakin mielessä katsomaan ikään kuin menetettynä voimavarana. Tähän saakka ikäihmiset ovat edustaneet alikäytettyä resurssia monissakin suhteissa – työvoimanakin. Joskus sattumalta huomaa vanhuksista puhuttavan sävyyn, että koronaan ”menehtyväthän ovat vanhuksia”. Tämä ei tietenkään faktisestikaan pidä paikkaansa, mutta on siinä lisäksi sävy, joka sanojalta jää huomaamatta.
Kuulun melkein riskiryhmään ja melkein suuriin ikäluokkiin. Sukupolveni on ollut työllään luomassa hyvinvointiyhteiskuntaa, mutta on ollut myös sen palveluiden käyttäjänä. Suurin osa meistä tuntee ylpeyttä, että on saanut omalla vähäisellä panoksellaan rakentaa tasapainoista ja tasa-arvoista yhteiskuntaa. Yhteiskuntamalli on rakennettu muun muassa kestämään tautiepidemioita.
Koen, että monen nuoremman tilanne on paljon epävarmempi. Niinpä nuoremmat voivat kokea tulevaisuuden näkymän sumeana: saadaanko yhteiskunnan palvelut säilymään ainakin ennallaan ja miten käy eläkkeen?
Sukupolvisotaa tähän tautiin ei tarvita. Se kannattaa pitää mielessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti