Uussuvaitsemattomuudesta

 

”Kaikki suvaitsemattomat ihmiset pitäisi ampua”. Tämä (itse)ironinen lausahdus on muistini mukaan (joka pettää aina silloin tällöin) liitetty kirjailija Arvo Saloon. Se  on joka tapauksessa kannanotto suvaitsevaisuuden  ja suvaitsemattomuuden problematiikkaan.

Arkkikonservatiivi Timo Vihavainen ottaa kantaa suvaitsevaisuuden ja suvaitsemattomuuden ongelmatiikkaan Kanava-lehden numero 5/2020 artikkelissa ”Suvaitsemattomuuden uusi nousu”. Vihavaista ahdistaa liberaali suvaitsemattomuus. Erityisesti häntä tuntuu kiusaavan  liberaalien oikeassa olemisen  tarve ja heidän pyrkimyksensä määrittää suvaitsevaisuuden rajat. Vanhan hyvän ajan liberalismi tarkoitti suvaitsevaisuuden lisääntymistä yhteiskunnassa, sanoo Vihavainen. Se oli modernisaation mitta. Nyt ei Vihavaisen mielestä enää ole niin.

Suvaitsevaisuuden vanhaan ihanteeseen kuului käyttäytyminen, jossa ei menetetä malttia. Joku toinen voi edustaa kaikessa rauhassa omasta mielipiteestäni poikkeavaa käsitystä sanokaamme maailman muuttamisesta, mutta silti säilytän tyyneyteni kertomalla omat näkökohtani.

Nyt on Vihavaisen mukaan alkanut esiintyä ”eräänlaista uussuvaitsemattomuutta”, jolla on korvattu perinteinen moniarvoisuus. Tätä uutta suvaitsemattomuutta ovat olleet nostamassa parrasvaloihin erityisesti liberaalit. Nimenomaan britit ja amerikkalaiset  – liberaalin ajattelun tradition keskeiset ylläpitäjät – ovat nyt sortuneet rikkomaan vanhoja perinteitä.

Tunnen oheisvaikutuksena piikin osuvan myös tämän kirjoittajaan.

Vihavainen viittaa ”cancel-kulttuuriin”, jolla tarkoitetaan sitä, että ihminen voidaan väärän mielipiteen vuoksi ”peruuttaa” eli hänen olemassaolonsa kieltää. Kysymys on yhdestä tavasta eristää  ”väärinajattelija”  sosiaalisesta piiristään.  Seurauksena aiemmin kunnioitusta nauttineet tahot asetetaan kyseenalaisiksi, kirjoja julistetaan pannaan, patsaita kaadetaan……

Aiemmin kunnioitusta herättäneet tahot? Eiväthän läheskään kaikki nyt häpäistyt tahot ole ansainneet arvostustamme. Onko siis ymmärrettävä niin , että Belgian Lepold II:n patsaan töhriminen on kunnioitusta herättäneen henkilön kyseenalaistamista? Käsitykseni on, että kyseiseen hirmuhallitsijaan on jo pidempään suhtauduttu äärimmäisen kriittisesti. Black Lives Matter -kampanja  levisi kulovalkean tavoin,  ja sen kohteeksi joutuivat valkoista imperialismia (valkoista valtaa) edustavat kohteet  ympäri maailmaa, joukossa Leopold II.

Patsasvihaa voisi sanoa Vihavaisen mielestä uuden ajan totalitarismiksi. Näen itsekin siinä sinänsä epäterveen kostomentaliteetin,  jossa kirotaan esi-isiemme korruptoitunut diktaattorien ihailu. Mutta vihalle löytyy kyllä kestäviäkin argumentteja.

Black Lives Matter -kampanjan maailmanlaajuista leviämistä Vihavainen pitää kummallisena. Sillä ei ole yhteyttä esimerkiksi Suomeen,  mutta silti se on saanut täällä valtavasti huomiota. Vihavainen tekee asiasta muoti-ilmiön. Kysymys on ”radikaalista muodista” (radical chic), joka leviää erityisesti älymystön piirissä. Vihavainen pitää Black Lives Matter -kampanjaa hyvin etäisenä Suomelle.

Rohkenen asettaa kyseenalaiseksi Vihavaisen konservatiivisen ja hyvin kotikutoisen ajattelun. Black Lives Matter -agendassa on kysymys solidaarisuuden ilmenemismuodosta ympäri maailmaa liittyen George Floydin kohtaloon. George Floyd oli yhdysvaltalainen musta mies, joka kuoli Minneapolisissa 25. toukokuuta 2020 kiisteltyyn sydänpysähdykseen poliisin painettua polvella hänen niskaansa yhdeksän minuutin ajan pidätystilanteessa epäillyn pikkurikkeen takia.^[1][2] Useat kadulla kulkeneet ihmiset kuvasivat Floydin kuolemaan johtaneen tilanteen.

Kysymys ei ollut ainutlaatuisesta tilanteesta vaan monesti koetusta hätävarjelun kohtalokkaasta liioittelusta.  Vastaavista tilanteissa on useita esimerkkejä. Uhreina ovat olleet miltei säännönmukaisesti mustat miehet. Puhuisin pikemminkin kasautumisteorioista näiden tapahtumien yhteydessä.  George Floydin kohtalo ei voinut olla sattumaa, vaan murheellisen ketjureaktion traaginen lopputulos.

Näen asian niin, että George Floydille tapahtunut on laajennettu koskemaan koko valkoisen miehen brutaaleja tekoja kaikkialla maailmassa. Floydin kohdalla mitta tuli lopulta täyteen. Jos siis arvostellaan Lepold II:n patsaan sotkemista vääränlaisena suvaitsemattomuutena, niin eikö yhtä lailla voitaisi kritisoida sitä,  miksi kansanmurhaajalle yleensäkin tehtiin patsas.

Liittäisin tämän Black Lives Matter -tapahtumasarjan 1960-luvun kansalaisoikeustaistelun loistaviin tuloksiin,  jolloin rotujen välinen tasa-arvo todella eteni. Kuusikymmentäluvun menestys ei jäänyt ilman vastavaikutusta. Kahdeksankymmentäluvulla syntyi  White Backlash -ilmiö (valkoinen vastaisku), joka määritti rotukysymysten eriarvoistavan suunnan. Ja jatkoa seurasi: amerikkalainen yhteiskunnan polarisaatio on ilmeinen realiteetti 1990-luvulta alkaen. Yksi sen seuraamuksia on ollut rotujen välisten ristiriitojen kasvu. George Floyd on osa tätä tapahtumien ketjua.

Miksi sitten tapahtui George Floydin kohtalon laajeneminen kollektiivisen omantunnon kautta ihmisten yhteiseksi kokemukseksi? Yhtenä syynä on tietenkin globaalin tiedonvälityksen tehokkuus. Mutta toisena tärkeänä syynä näkisin tunnetasolla ihmisten aidon samaistumisen George Floydin kohtaloon. Kysymys ei siis ole suvaitsemattomuuden riemuvoitosta, vaan reagoimisesta tappavaan epäoikeudenmukaisuuteen.

Oma lukunsa ovat sitten tapahtuneeseen sekaantuneet ulkopuoliset - usein oikeistolaiset - häiriöitä tarkoituksellisesti levittävät tahot, mutta ne eivät peitä aitoa George Floydin kohtaloon kohdistuvaa myötätuntoa.

George Floydin kokemasta kohtalosta  on kasvanut suvaitsevaisuuden puutteen symboli.  Mielenosoitukset ympäri maailmaa eivät ole  siis esimerkkejä  uussuvaitsemattomuudesta, vaan huutavasta tasa-arvon puutteesta,  jota tavalliset ihmiset tuntevat.