Kolmisenkymmentä vuotta sitten pikkuveljeni toi uudenvuoden aattona tuliaisina pari isoa ilotulitusrakettia, joista toisen nimi oli ”Karjala takaisin” ja toisen vielä isomman pommin nimi oli ”Karjala takaisin heti”. Ulkomaila asuva lähisukulainen tokaisi hieman pelästyneenä tähän, että miten te uskallatte. Muistaakseni varsinainen suomettumisen kausi oli jo tuolloin sivuutettu. Jäljellä oli enää jälkijättöinen epätahdikkuus naapuria kohtaan.
Edellä kuvattu on vain pintaliitoa sen ristiriitaisen eliksiirin
rinnalla, jota harjoitettiin suomettumisen
nimellä kymmeniä vuosia.
Yritän seuraavissa neljässä blogikirjoituksessa tarkastella
aihetta Ylen ”Kylmän sodan Suomi” -dokumenttisarjan pohjalta omia näkemyksiäni
joukkoon pistäen. Sarjan toimittaja on Jari Tervo ja taustatoimittaja on Santtu
Luoto. Tärkeä käsikirjoittajan tehtävä on uskottu kokeneelle Marjo Vilkolle.
Ohjauksesta vastaavat Antti Seppänen ja Tommi Pietiläinen. Tekijöiden
vastuualueita ei määritetä tarkemmin, joten jätän ne arvoituksiksi. Mikä on tarkalleen
ottaen esimerkiksi Jari Tervon rooli sisältöasioissa? Hänelle on nähdyn
perusteella valittu totuudenpuhujan rooli: mitä oikeasti tapahtui. Kysyn tätä retorisesti, koska suomettumisessa on kysymys paitsi
faktoista niin myös asenteista.
Suomettumisella on suuri
määrä narukerän päitä. Itse aloitin ilotulitusraketeista. Dokumentti alkaa
Leninin muiston vaalimisesta vuonna 1970
Ajankohtaisen kakkosen välähdyksinä. Toimittajana nähdään oikea kommunisti,
tuleva kansanedustaja Esko-Juhani
Tennilä. Filminpätkässä on vanhan suomettumisen
ajan tuntua!
Dokumentissa katsojakohderyhmä jaetaan kahteen osaan, alle ja yli
50 vuotiaisiin. Ajatuksena on kaiketi kertoa totuus alle 50-vuotiaille siltä
pohjalta, miten kaikki suomettumiseen liittyvä
oli oikein mahdollista. Me muut, eli yli
50-vuotiaat saamme kai tulla toimeen suomettumissuhteemme kanssa niin kuin
parhaiten pystymme.
Suomettumisesta on lukematon määrä kaskuja ja älykkäitä pilapiirroksia,
joista yksi – dokumentissakin näytetty - on jäänyt erityisesti mieleen. Siinä
Kari Suomalainen kuvaa Volgan lauttureita 1950-luvun piirroksessa, jota ei
silloin julkaistu Suomessa. Orjajoukko vetää jokilaivaa, jonka kyydissä ainoana
matkustajana on Nikita Hrustsev, joka huutaa ”Hävetkää imperialistit!” Jokilaivan vetäjinä toimivat itäblokin maita
edustavat hahmot. Vierestä raatamista
katsoo mm. Harold McMillan?
Yhtä hyvä on pilapiirros (Kari Suomalainen?) on kuvaus ns.
yöpakkasista (1958) ja juhannuspommista (1979), jossa vasemman puolen kuvassa (1958)
nähdään Kekkonen Tamminiemen portilla – tukevasti omilla jaloillaan seisoen – ottamassa
vastaan Johannes Virolaista, joka seisoo
päällään! Oikealla puolella on kuva
(1979), jossa Virolainen saapuu
Tamminiemen portille tukevasti omilla jaloillaan
seisoen ja vastassa on Kekkonen, joka
seisoo päällään! Teki mitä teki niin
aina menee väärinpäin, kun joutuu tyydyttämään yhden ihmisen valtatarpeita. Tämä
on yksi tärkeä näkökulma suomettumiseen ja kertoo enemmän kuin ne kuuluisat
tuhat sanaa, ml. blogikirjoitukseni.
Olen itse tietenkin suhtautunut kriittisesti suomettumiseen, ja
kritiikki on vuosien varrella kasvanut. OK, gallupeissa kannatin YYA-sopimusta
niin kuin lähes 90 prosenttia suomalaisista, mutta eniten minua kaiken jälkeen ärsytti se, että en tiennyt tai minun ei annettu tietää, mitä kulisseissa koko ajan tapahtui. Hyvien naapuruussuhteiden
takana tuputettiin pakkopullana ystävyyttä silloinkin, kun siihen ei ollut aihetta.
Vielä katson aiheelliseksi kysyä, minkä vahingon suomettuminen ja
siihen ajautuminen aiheuttaa nykysuhteille. En tarkoita tällä, etteikö esimerkiksi Ukrainan tapahtumiin tulisi
suhtautua Venäjä-kriittisesti vaan sitä, että suomettumisen intohimoisen ”paljastamisen”
julkituominen heikentää myös asiallisten (normaalien) suhteiden rakentamista Venäjään tänä päivänä.
Suomettuminen oli karhunpalvelus nykyisille pyrkimyksille pitää yllä
kohtuullisia suhteita Venäjään kaikesta huolimatta. Mutta kaikki paljastuu aikanaan.
Historia kuitenkin jatkuu. Kuka pystyy sanomaan, minkälaisia koreografioita joskus tulevaisuudessa
joudutaan taituroimaan ystävällisten tai vähemmän ystävällisten
naapurisuhteiden varjolla?
Mikä on mahdollisen Natoon liittymisen yhteys väitettyyn vielä
jatkuvaan suomettumiseen? Voidaan aivan argumentoiden perustella, miksi Suomen
ei pitäisi liittyä Natoon. Ei sillä suomettumisen kanssa ole mitään tekemistä.
Voin aivan järkiperustein todeta, että Suomi ei halua olla Naton eteentyönnetty
tukikohta tai etuvartio ja tämän ajatuksen kanssa voi sitten olla eri mieltä kenen
kanssa tahansa aivan normaalin debatin puitteissa. Dokumentin viimeisessä
osassa vihjataan, että lopullinen
läntinen vapaus ja sitä edeltävä Nato-kainostelu johtuu suomettumisen hännistä.
Ei näin. Ainakaan omalla kohdallani kysymys ei ole suomettumisesta vaan
rationaalisesta tulevan kehityksen arvioinnista.
::::::::::::::::::::::::::
Itse dokumenttisarja alkaa toimittajien ja tavallisten
kadunkansalaisten ”irtomielipiteillä” suomettumisen määrittämiseksi. Haastattelut
paljastavat, miten monella tavalla suomettuminen
nähdään. Useimmat viittaavat siihen, miten suurvalta painosti pientä valtiota
toteuttamaan tahtonsa. Mutta onko tämä suomettumisen ytimessä?
Itse olen määritellyt suomettumisen aiemmissa kirjoituksissani
seuraavasti:
”Meillä Suomessa suomettumiskäsitettä käytettiin
ensinnäkin kuvaamaan suuren valtion (Neuvostoliitto) vaikuttamista pieneen
valtioon (Suomi) suuren valtion eduksi. Neuvostoliitolla oli esimerkiksi
epävirallinen veto-oikeus Suomen hallituksen kokoonpanoon. Siinä ei saanut olla
mukana ”neuvostovastaisia” aineksia.
Toiseksi Neuvostoliitto yritti Suomen kautta
vaikuttaa maailmanpolitiikkaan. Niinpä se teki aloitteita kahdenkeskisissä
keskusteluissa tarjoten niitä Suomen viestitettäväksi.
Kolmas suomettumisen tapa oli kaikkein
vastenmielisin ja inhottavin: suomalaiset itse käyttivät
Neuvostoliitto-suhteitaan käsikassarana poliittisten vastustajien lyömiseksi,
siis toisia suomalaisia vastaan. Tässä Urho Kekkonen päällimmäisenä näytti
mallia ja muut seurasivat.
Suomettunut moraali vei pohjaa normaalidemokratialta
ja heikensi kansanvaltaisen järjestelmän toimintaa.”
(jatkuu)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti