Olli-Pekka Kallasvuo: ”Ensimmäinen päivä Nokian jälkeistä elämää oli tiistai 21.9.2010. Mitään suunnitelmaa en ollut tälle päivälle tehnyt…. Oli outo olo. Oli arkipäivä, eikä ollut sinä päivänä enää mitään kalenteriin merkittyä työmenoa….”
Eikä ollut seuraavinakaan päivinä….Vapaus tuntui Olli-Pekka
Kallasvuolta miellyttävältä. Hän oli siirtynyt eläkkeelle. Mutta viimeinen
päivä Nokialla oli ollut kiireinen: hän oli tehnyt tunnollisesti töitä –
tyypillistä kyllä - yömyöhään…. Kuin muistutuksena työnarkomaanin päivistä hän
ei ollut päästä ulos Nokia-talosta jätettyään kulkuavaimen työpöydälleen….
::::::::::::::::::::::::::
Nokian toimitusjohtaja
(2005-2010) Olli-Pekka Kallasvuo on kirjoittanut muistelmateoksen
”Puhelin soi öisin. Mitä opin globaalina yritysjohtajana” (Otava, 2021). Otsakkeella
viitataan aikaeroon maapallon eri osien välillä. Kallasvuo sai tottua siihen, että soitot tulivat Suomen työajasta
poikkeavina aikoina. Minulle jää
käsitys, että aina hän vastasi soittoihin.
Kirjan koostajana toimi Juhana Rossi, joka kertoo omassa
puheenvuorossaan, että hän teki kirjaa
etänä videopuheluina. Kaikkiaan
puheluita kertyi seitsemänkymmentäviisi. Rossi haastatteli ja Kallasvuo kertoi
mietteitään urastaan ja elämästään. Kertynyttä aineistoa tekijät kävivät
yhdessä läpi työstäen kirjan.
Faktojen tarkastuksessa on ollut iso työ, sillä päähenkilön
muisti näyttää uskomattoman hyvältä ja enemmän tai vähemmän tärkeitä nimiä
virtaa kirjan läpi satoja. Teos on huolellisesti oikoluettu, en havainnut
yhtään virhettä.
Kuten teoksen otsakkeessa todetaan, kirja on eräänlainen oppimis- tai matkakertomus.
Se on täynnä pikamuotokuvia henkilöistä, jotka ovat jättäneet muistijäljen
Kallasvuon mieleen missä päin tahansa maailmalla. Kallasvuolla täytyy olla
valokuvamainen muisti, niin yksityiskohtaisesti hän kertoo tapaamistaan ihmisistä
ja näihin liittyvistä anekdooteista missä vain liikkuukin.
Vielä sanoisin, että
kirjaa voi lukea myös eräänlaisena bisneksenteko-oppaana. Nokialle Kallasvuo
oli työhevonen.
Kirjassa Kallasvuo kiertää maapallon ympäri lukuisia kertoja
ja jokaisesta kohteesta (ja siellä
useista paikosta) riittää kerrottavaa - pienistä ja isoista asioista. Jää kuva
työteliäästä ja äärimmäisen tunnollisesti
työhönsä suhtautuvasta ihmisestä. Kirja
on todellakin opintomatka bisnesmaailmaan ja siellä vaikuttaneisiin
ihmistyyppeihin. Kallasvuosta itsestään jää
kuva ihmisenä, joka, suhtautuu nöyrästi
haasteisiinsa. Hänellä täytyy olla lehmän hermot, sillä kirjasta ei välity juurikaan suuttumusta
tai äreyttä ympärillä oleviin ihmisiin. Kallasvuo on ”sellainen kuin on” kirjan
sivuilla.
Keskityn tässä niihin tuntoihin, jotka paljastuvat, kun Nokian toimitusjohtaja joutuu jättämään
tehtävänsä ennen aikojaan.
:::::::::::::::::::::::::::::::
”Juristi ei sovi teknologiayhtiön toimitusjohtajaksi”, tämän
lausahduksen Olli-Pekka Kallasvuo kuuli vahingossa eräältä pankkiirilta, joka
ei sanomisensa hetkellä tiennyt, että
keskustelee juristi-toimitusjohtaja Kallasvuon kanssa. Minusta tuntuu, että tämä
”ristiriita” on vaivannut minua, kuten monia muitakin. Kallasvuohan oli urallaan
varsinainen sopimusten rustaaja, mutta juuri matkapuhelintekniikan tuntija hän
ei ollut. Oliko tästä haittaa? Kuka tietää. Taustalla kummittelee päälle lyöty
leima, että toimitusjohtajan on tiedettävä, mitä hän alaisiltaan vaatii. Kallasvuo itse toteaa,
että hän joutui kansainvälisten keskustelukumppaniensa
teknisten ominaisuuksien tietämyksen sijasta käyttämään yleisemmällä tasolla
pysyviä puheenvuoroja.
Muitakin haasteita oli: Kallasvuo ei ollut mikään vapautunut
puhuja tai esiintyjä, jonka hän kirjassa
auliisti myöntää. Hän antoi jopa muiden Nokian johtajien käyttää puheenvuoroja
puolestaan.
Muistelu Nokia-päivistä on hyvin tyypillistä kiihkotonta Kallasvuota.
Matkapuhelinmarkkina oli kypsynyt vuosituhannen vaihteessa. Nokia oli uudessa
tilanteessa. Se joutui puolustamaan asemiaan kilpailun kiristyessä. Kallasvuo
rohkaistui ottamaan vastuun toimitusjohtajan tehtävistä. Yleensä työssään hyvin
viihtynyt Kallasvuo toteaa toimitusjohtajapäivistään, että ne eivät olleet kaikkein palkitsevimpia,
joskin muutoin hyvää aikaa. On jotenkin Kallasvuolle ominaista, kun hän toteaa miltei ohimennen: ”Sitten tuli
toimitusjohtajakauteni, joka päättyi erottamiseeni”.
Kallasvuo ylistää nokialaista työnantajakulttuuria ja kehui
sitä nähtävästi aivan aidosti myös henkilöstölle. Johtaminen oli
”epähierarkkista ja mutkatonta”, taitotaso oli korkealla tasolla. Myös
Facebookin entisten työntekijöiden ”muisteluryhmä” välittää tätä samaa tunnelmaa.
Uutena toimitusjohtajana Kallasvuo horjui kahden ajatuksen
välillä: Nokialla oli mahdollisuus menestyä jatkossakin loistavasti, mutta
samalla tuntui ihmeeltä, jos se realisoituisi. Niin kovalta maailma tuntui.
Mikä yhteys tällä usvaisella epäuskolla oli nokialaiseen todellisuuteen?
Kallasvuo tunnistaa nokialaisen puhelimen tähtihetken ja kipupisteen.
Se oli ääni. Niin kauan, kun viestintä perustui
ääneen, Nokia menestyi. Kilpailu koveni vähän ennen kuin Kallasvuo astui
tehtäväänsä toimitusjohtajana. Kallasvuo toteaa tilanteen: liikevaihto ja
nettotulos eivät kasvaneet vuosina 2001-2004.
Vaikka oli juostu kovaa, pysyttiin paikallaan!
Vuonna 2005 tilanne kuitenkin parani, markkinoille tulivat
uudet älypuhelimet ja Nokia oli kisassa mukana. Internet astui kuvaan mukaan.
Nokian piti muuttua internet-yhtiöksi, jonka keskiössä ovat ohjelmat. Vaikutti
siltä, että Nokia ei ole muita jäljessä eikä edellä, mutta kuitenkin kilpailukykyinen.
Nokian työntekijöiden osaaminen oli hardwaressa. Nyt piti
muuttua softwareyritykseksi. Tämä oli iso haaste, josta Nokia ei selvinnyt kastumatta: puhuttiin kyllä lahjakkaasti
”internet-kieltä”, mutta tosiasiassa elettiin edelleen hardware-maailmassa.
Nokia loi vielä yhden mestariteoksen, puhelimen nimeltä N95, siinä oli kaikki,
mitä tarvittiin. Muistan puhelimeen liittyneen oman hypetykseni. Nokia oli
vahvoilla! Mikään ei tuntunut uhkaavan sitä.
Sitten tapahtui jotain mullistavaa: Apple toi markkinoille
vuonna 2007 kosketusnäytöllisen puhelimen noin vuosi N95:n jälkeen, joka sinällään
ehti menestyä erinomaisesti. Vuonna 2008 markkinoille tuli Googlen
Android-käyttöjärjestelmällä toiminut puhelin. Nokialta puuttui kosketusnäyttö.
Kosketusnäyttöhypetys ja Nokian juuttuminen vanhentuneeseen ja monimutkaiseen Symbian-käyttöjärjestelmään
taittoi Nokian menestykseltä niskan. Vanhentuneen järjestelmän päivitys tuotti
paljon vaivaa ja vei aikaa. Vielä vuodet 2008-2009 Nokia menestyi vanhalla
eliksiirillään, mutta sitten alkoi alamäki. Kallasvuo kertoo muistelmissaan, kuinka hän näki ihmisten Pariisissa siirtävän lyhyen aikavälin kuluessa puhelimen korvaltaan katsekontaktiin.
Kallasvuon kuvaa kirvelevää muutosta Nokian tappioksi vain muutamilla
sivuilla (kirjassa on 342 tekstisivua). Ahdistava kokemus toki näkyy tässä. Tapahtunut teknologinen muutos oli Nokian
tiedostama, mutta reagointi vei aivan liian paljon aikaa. Olisiko pitänyt aloittaa siirtyminen
Androidiin vuoden 2008 aikoihin? Sitä Kallasvuo ei pohdi, mutta myöntää, että tuona vuonna pidetty palaveri, johon osallistui Kallasvuon lisäksi mm. Googlen Sergei Brin
nosti tukan kauhusta pystyyn: Brin: tulevaisuudessa puhelimet ovat pelkkää
rautaa, jotka avaavat ikkunan Googlen
tarjoamiin internet-palveluihin.
Kallasvuo myöntää, että Nokia jäi Googlen ja Applen
jalkoihin. Hän toteaa, että Nokia kaatui
kyvyttömyyteen rakentaa toimiva ohjelma-alusta. Yritystä kyllä oli: yhdessä
Intelin kanssa kehitetyn MeeGo-käyttöjärjestelmän piti tarjota kilpailukykyinen
vaihtoehto Androidille ja Applelle. Yritykset jäivät yrityksiksi. Resursseja oli,
mutta ajoitus ei osunut kohdalleen.
Kallasvuo ei lähde repostelemaan pitempään Nokian
virhevalintoja, saati riitelemään niistä
Jorma Ollilan ja Risto Siilasmaan tavoin, pikemminkin hän näkee kehityskaaren
luonnollisena: Nokialla oli loiston kaudet, mutta myös niitä seuranneet
tappioiden päivät - melkein kuin luonnonlakimaisesti ajateltuna. Mutta silti……
Minulle jää kuva, että Olli-Pekka Kallasvuo oli parhaimmillaan
maailmaa kiertävänä sopimusten tekijänä. Oliko hän liian ”smooth”
toimitusjohtajaksi, olisiko tarvittu teknologisesti kouluttautunut johtaja
siihen teknologiseen murrokseen, joka tapahtui
vuosina 2007-2008? Sitä on mahdotonta sanoa.
Lopputulokseksi jää kuitenkin, että Nokia oli ja on pienen maan ihme,
käsittämättömän loistelias osa Suomen yritys- ja teollisuushistoriaa. Kallasvuo
on kiveen hakattu osa tätä tarinaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti