Viisauden lähteillä

Alexander Stubb ehdottaa, että Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä arvioimaan asetettaisiin pieni riippumattomien asiantuntijoiden "viisasten ryhmä". Stubb sanoo blogissaan, että selvityksessä pitää arvioida kriittisesti sekä Nato-jäsenyyttä puoltavia että sitä vastustavia argumentteja.

”Tekijöiden tulisi olla riippumattomia, asiantuntevia ja laajasti eri tahojen kunnioitusta nauttivia”, toteaa Stubb. Stubb ei malta olla tuomatta esiin omaa näkemystään, vaikka muutoin yrittää luoda asiayhteydessä neutraalin kuvan: ”….. liittoutumisratkaisu yhteisine puolustussuunnitteluineen voi vahvistaa (kansallisen puolustuksen) kykyä olennaisestikin”.

Stubbin oman kannan tunkeminen joka väliin ei luo uskottavuutta hänen ehdotukselleen.

Aiemmin meillä on ehdotettu asiantuntijaelintä tekemään Nato-selvitys. Myös parlamentaariselta pohjalta koottavaa ryhmää on esitetty.

Jotenkin suhtaudun Nato-selvitykseen skeptisesti. Miksi? Siksi, että sillä on helposti jokin tulos(!), esimerkiksi suositus. Ja jokainen tulos on suuren osan kansasta mielestä väärä. Tiedän, että jotkut voivat ehdottaa, että kun elin se ja se on esittänyt kantansa Natosta, sanotaan, että pulinat pois! Turha toivo, pulinat jatkuvat.

Tämä saattaa kuulostaa nurinkuriselta puheenvuorolta, koska olen itse laatinut 20-kohtaisen Nato-selvitykseni, mutta ei tässä välttämättä siitä ole kysymys. Olen lähtenyt siitä oletuksesta, että jokainen kansalainen muodostaa oman mielipiteensä asiasta ja ”en osaa sanoa” -mielipide on yhtä arvokas kuin mikä muu mielipide tahansa.

Minun Nato-selvitykseni on liittoutumisen torjuva ja jollain toisella voi olla perusteet päätyä vastakkaiselle kannalle.

Nato-keskustelun aikana on tullut esille elitistinen ajatus, että kansa ei osaa päättää asiasta ilman ns. asiantuntija-apua. Olen eri mieltä. Lukuisia kertoja näissä kirjoituksissani olen asettanut kyseenalaiseksi ns. asiantuntija- tai tutkijamielipiteen. Aktiivisimmat Nato-intoilijat suorastaan vyöryttävät ”asiantuntijamielipiteitään”, onhan heillä tutkitusti tukenaan median laaja (päätoimittajat!) kannatus.

Aika yksimielisiä ollaan siitä, että asia ratkaistaan viime kädessä kansanäänestyksellä. Eri asia on, että toivon, että niin pitkälle ei tarvitse mennä, vaan liittoutumattomuuden perusteet jäävät parlamentaariselta pohjalta voimaan toistaiseksi.

Onko sotilashenkilö alan miehenä sovelias lausumaan kantansa Natosta? Tietenkin on, mutta voimme myös ajatella, että hän puhuu ”omassa asiassaan”, koska mahdollisesti esikuntatyössään suunnittelee sotilasoperaatioita. Opiskeluajoilta muistuu mieleen, kun eräs majuri evp tuli osanottajaksi seminaariin ja esitti kantanaan, että juuri meneillään olevassa Kyproksen kriisissä oli kysymys potentiaalisesti kolmannen maailmansodan syttymisestä. Mieleeni tuli, että tämä henkilö oli aivan liian lähellä sotilasasioita, jotta voisi nähdä objektiivisesti tilanteen.

Entä toimittaja, joka päivät pääksytysten lukee paniikkimielipiteitä lähdeaineistostaan, pystyykö hän pysymään riittävän viileänä propagandan ristitulessa.

Mielestäni turvallisuuspoliittinen selonteko olisi täysin riittävä pohja luomaan taustatiedot päätöksenteon pohjaksi. Sitä voitaneen päivittää vaikka joka vuosi. Tarvitaan siis eri puolilta valottavaa tietoa kunkin kansalaisen päätöksenteon pohjaksi.

Perustelisin Suomen asemaa idän ja lännen välissä - ihorealismiin saakka - seuraavin prinsiipein:

Länsi-intoilujen keskellä tulisi aina muistaa asemamme idän ja lännen välissä. Jo tämä perustotuus tahtoo unohtua tänä päivänä. Suomi kuuluu läntisiin liberaaleihin demokratioihin ilman Nato- tai EU-todistelujakin. (Suomi on yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan ”maailman ehein valtio”). Pakotepolitiikan keskelläkin pitäisi muistaa, että Suomen tulisi pysytellä suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella. Venäjän täytyy vakuuttua luoteisrajansa turvallisuudesta. Suomen ja Venäjän suhteiden peruspilarit ovat hyvät naapuruussuhteet ja hyvät kauppasuhteet. Uskottava itsenäinen puolustus on Suomen henkivakuutus.

Olen usein arvostellut suomettumisen aikaisia menettelytapoja. Tuo aika oli paljon muutakin. Jotkut näyttävät käsittävän sodan jälkeisen ajan täysin väärin - yksipuolisesti nöyryyttävänä ajanjaksona - leimaten vanhanaikaiseksi kaiken, mikä liittyy kylmän sodan aikaisiin Suomen kokemuksiin. Suurempaa virhettä tuskin voimme tehdä.