Asiantuntija-arvailua ja tarkoitushakuista uutisointia

Aleksanteri-instituutin Hanna Smith ja Jarmo Limnell Helsingin yliopistosta kirjoittivat noin viikko sitten Svenska Dagbladetissa monia hämmentäneen kirjoituksen, jossa he sanoivat, että niin sotilaallinen kuin kyberhyökkäyskin Venäjältä on täysin mahdollinen. Perään sitten lisättiin: ”Aina voi toivoa parasta, mutta silti on varauduttava pahimpaan”. Monet lukivat asian niin, että Venäjän hyökkäys on potentiaalinen uhka. Ja vika ei ollut lukijan tulkinnassa, vaan Smithin ja Limnellin tekstin epämääräisessä ilmaisutavassa, joka sisälsi tahallisen/tahattoman oloisen virhetulkinnan mahdollisuuden.

Parempaakaan selitystä Smithin ja Limnellin kirjoittelulle en löydä kuin halun pelotella tavallisia kansalaisia Nato-liittymisen kannalle.

Nyt Smith on selittänyt, mitä hän oikein tarkoitti. Hän ei tuo esille mitään uusia faktoja vaan loppumattomia spekulaatioita. Nyt hän peruuttelee ja selittelee, että ”se, että Venäjä saisi vaikutusvaltaa Suomen päätöksenteossa, on yhtä vakava uhka – ellei vakavampi – kuin aseellinen selkkaus(!)”, ja lehdet kirjoittavat uskollisesti ylös joka lauseen, minkä ”asiantuntijamme” sanoo.

Miten Smith todistaa, että venäläiset ovat pyrkineet/tai pyrkivät vaikuttamaan sisältä päin Suomen päätöksentekoon? Entä miten uhka käytännössä ilmenee? Olemmeko mahdollisesti siirtymässä uuteen suomettuneisuuden aikaan, jolloin venäläiset yrittävät erottaa jyvät akanoista (venäläisvastaiset venäläismyönteisistä), ja miten se tapahtuu?

Miksi melko ohuilla tiedoilla esitetään tulkintoja, jotka ovat lähinnä verrattavissa arvauksiin. Kukaan ei kiellä Venäjän arvaamattomuutta, mutta lännessä arvailua jatketaan arvuuttelemalla lisää. On valitettavaa, että lehdiltämme puuttuu halua ja kykyä ottaa kriittisesti kantaa näihin ”asiantuntijoiden” ja ”tutkijoiden” mielipiteisiin. Mutta ehkäpä ainoa järkevä syy on halu myydä otsikoilla lehteä.

Alkuperäisessä kirjoituksessa viitataan Krimin miehityksen yllätyksellisyyteen. Tässä unohdetaan kokonaan tapahtumaketjun historia ja Krimin merkitys Venäjälle. Kun se näki Ukrainan liukuvan länteen, se reagoi. Juuri kukaan lännessä ei hyväksy Venäjän toimia, mutta Krimin miehitys on tapahtunut tosiasia. Se, mikä on väärin, on yhdistää suoralta kädeltä Länsi-Euroopan valtiot Venäjän uhkaan ikään kuin ketjureaktionomaisesti Krimin tapahtumien takia.

Smithin ja Limnellin kirjoituksen julkaisemisen jälkeen tapahtui suomalaisen liikemiehen karkotus Venäjältä. Se on ikävä asia, mutta nyt Smith kytkee sen jälkikäteen kirjoitukseensa Hufvudstadsbladetissa ja Svenska Dagbladetissa: tapaus Seppo Remes on ikään kuin todiste sille, että alkuperäisen kirjoituksen ”on varauduttava pahimpaan” on paikkansa pitävä lausunto. Asiayhteyttä on vaikea ymmärtää.

Smithin ja Limnellin alkuperäisessä lehtikirjoituksesssa todetaan, että ”ei ole kokonaan poissuljettua, että sillä tavalla (sotaharjoituksilla ja informaatiosodalla) valmistaudutaan oikeisiin sotilastoimiin, tutkijat varoittavat”. Samassa lauseessa pystyy näköjään sekä luomaan uhkakuvan että liki pitäen kompromettoimaan sen. Aivan vakavasti otettavien päivälehtien kriittinen profiili on pettänyt. Mutta ehkä se johtuu siitä, että lehdet haluavat osoittaa olevansa samaa mieltä kirjoittajien arvausten kanssa.

Mihin on hävinnyt kriittinen journalismi, jossa eritellään asioita eri puolilta. Nyt kilpaillaan siitä, kuka pystyy räväkämmin muotoilemaan otsakoinnin, ja kuka pystyy esittämään rajuimmat spekulaatiot juttujen sisällöistä. Nettipalstojen yksioikoiset mielipiteen purkaukset ovat siirtyneet älyllisellä kuorrutuksella varustettuna osaksi asiantuntijoiden mielipiteitä. Media välittää kritiikittömästi ”tiedon” eteenpäin, onhan kysymys ”asiantuntijamielipiteestä”. Seurauksena on ollut kirjoittelua, jossa oikein mikään ei ole enää riittävän räväkkä uutinen.