Konfliktit vähenevät, mutta varustelukierre jatkuu!

Amerikkalainen aikakauslehti Atlantic tarkastelee maailmanpoliittista tilannetta rauhan toteutumisen, sen edellytysten ja mahdollisuuksien näkökulmasta tuoreessa numerossaan 3/2015. Artikkelin nimi on ”Be Not Afraid”. Näen jutussa myös yhtymäkohtia Suomeen.

Lähtökohta artikkelissa on, että Yhdysvaltain näkökulmasta viime vuodet ovat sodan uhan kannalta rauhallisemmat kuin pitkiin aikoihin, ehkä paremmat kuin koskaan! Barack Obama on todennut, että jos seuraa tiedotusvälineitä, luulisi laajamittaisen sodanuhan kolkuttelevan ovilla koko ajan. Tosiasiassa tilanne Obaman mielestä on parempi kun 20, 25 tai 30 vuotta sitten.

Steven Pinkerin kirjassa ”The Better Angels of Our Nature” todetaan edellä esitettyä vahvistaen, että Yhdysvalloissa eletään luultavasti rauhallisinta aikaa historiassa. Eräiden tutkimusten mukaan konfliktit ovat vähentyneet 40 prosenttia kylmän sodan päättymisen jälkeen.

Presidenttiä opponoivat republikaanit yrittävät parhaansa mukaan luoda kuvaa, että sota uhkaa, eikä Obama ole siihen riittävästi valmistautunut. Minulla on huomattavasti suurempi luottamus presidenttiin kuin hänen vastustajiinsa.

Jos tarkastellaan katastrofimahdollisuuksia sodan, rikollisuuden ja terroritekojen näkökulmasta niin tilanne on hämmentävästi parempi kuin vuosikymmeniin. Henkirikokset ovat vähentyneet 70 prosentilla 1990-lukuun verrattuna ja terrorismikin on harvinaistunut 1970- ja 1980-lukuun verrattuna, vaikka Al-Qaidan, Isisin ja 9/11 perusteella voisi kuvitella toisin.

Meneillään olevat sodat ovat myös ”alemman intensiteetin sotia” kuin aiemmin johtuen siitä, että konfliktit ovat sisällissodan luonteisia (Syyria, Libya, Irak, osin Ukrainakin) eivätkä niinkään valtioiden välisiä. Tästä on seurannut, että sotien uhrien määrä on pudonnut 90 prosentilla 1950-lukuun verrattuna. Ei ole mitenkään todennäköistä, että terroristit saisivat ydinaseita käyttöönsä.

Mitä on siis todella tapahtunut, kun tiedotusvälineet ovat täynnä väkivaltauutisia? Atlanticissa kiinnitetään huomiota samaan asiaan, kuin minkä itsekin olen pannut merkille: lehdistön ja sähköisten kanavien lisäksi on tullut some-viestintä, joka on paisuttanut uhkaviestejä. Perinteisetkin tiedotusvälineet ovat joutuneet terävöittämään viestiään, kun sosiaalinen media nostaa profiiliaan.

Seurauksena myös meillä Suomessa on sensaatiouutisointia. Suomen osalta on toki todettava, että ympäristömme on levottomampi kun parina viime vuosikymmenenä, mutta toisaalta Suomen asema on yleisen konfliktiherkkyyden vallitessa suhteessa vakaampi kuin verrattuna vaikkapa Itä-Euroopan tilanteeseen.

Ihmiset siis ylireagoivat uhkiin. Erilaiset painostusryhmät saavat vastaanottavaisen yleisön, kun ajavat omia asioitaan erilaisia uhkia paisuttamalla. Atlanticin mukaan ihmiset jopa kieltävät uhkien vähenemisen, ja kun asia todistetaan heille, he jopa pettyvät saamaansa informaatioon.

Ehkä meidän on uskottava Pinkerin yhteenvetoon: ”Maailma oli paljon vaarallisempi paikka 1960-, 1970- ja 1980-luvulla”.

:::::::::::::::::::::::::::

Mutta ovatko sodan ja rauhan kysymykset Suomen kannalta näin auvoiset?

Suomen kannalta ongelmallisinta on eräiden tahojen harjoittama idän ja lännen vastakkainasettelun korostaminen. Osin uhkakuvien luojina ovat olleet tiettyjen medioiden edustajat, mutta on tässä kysymys muustakin. Isäntämaasopimus kumppanuussopimuksen jatkona hoidettiin ilman laaja-alaista keskustelua vedoten siihen, että uusi sopimus ei merkitse Natoon liittymisen valmistelua. Ja nyt saamme lukea norjalaisen Aftenpostenin kautta, että ”pohjoismaiset ministerit” ovat sopineet yhteisistä sotaharjoituksista ym. Suomen, Ruotsin ja Nato-maiden Tanskan ja Norjan kanssa.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Niinistön mukaan jälleenkään ei ole kysymys ”Suomen lähentämisestä Natoon”. Ilmeisesti lieventäväksi asianhaaraksi katsotaan lämpimiä tunteita herättävä Pohjoismainen yhteistyö. Mutta Norja ja Tanska ovat Nato-maita!

Samaan aikaan Aftenpostenin mukaan Norjalainen puolustusasiantuntija kertoo suorasukaisesti, että ”Suomelle ja Ruotsille yhteistyö näyttää olevan valmistautumista sotilasliiton jäsenyyteen”. Jussi Niinistö torjuu moisen, mutta ihmettelee, miksi asia julkaistaan juuri nyt vaalien alla. Samainen norjalainen "asiantuntija" pitää selvänä, että ”Venäjä tulkitsee yhteistyön tiivistämisen aggressiona sitä kohtaan ja luvassa on kielteisiä reaktioita”.

Totean jälleen, kuinka vastenmielisenä koen tällaisen hiljaa hivuttamisen kohti sotilasliittoa. Missä ovat nyt poliitikot, jotka lausuvat eriävän mielipiteen menettelytavoista?