Moskovassa tarkastettu

HS:ssä oli 2.6.2016 juttu, jonka otsakkeena oli räväkästi ”Pitikö koulukirjat tarkastuttaa Moskovassa?”

Tässä yhteydessä viitattiin Sofi Oksasen Lännen Mediassa julkaisemaan tuoreeseen kirjoitukseen, jossa hän (jälleen kerran) väitti, että ”suomalaisiin koulukirjoihin vaadittiin Moskovan hyväksyntä ja Moskova myös vaikutti siihen, millaisia kirjoja meillä oli saatavilla”. Puutuin Oksasen tuottamaan samansisältöiseen viestiin jo vuosi pari sitten, kun Oksanen kävi levittämässä samaa valhetta Kanadassa. Voihan sitä näinkin edistää kirjojensa myyntiä. Olisi kohtuullista, että näihin vääristelyihin puututtaisiin kohta kohdalta. Mutta puutteellinen yleissivistyksen taso laskee melkein mitä tahansa läpi.

Pidän enemmän kuin arveluttavana, että tämä totuuden apostoli saa itse levittää mitä tahansa propagandaa milloin missäkin yhteydessä. Erityisesti minua ärsyttää tosikkomaisen Oksasen halu vaistomaisesti uskoa kaikkea ikävää, mitä sanotaan. Oksasen olisi ehdottomasti pitänyt tarkistaa lähteen (Janne Holmenin väitöskirja) paikkansapitävyys. Historian koulukirjat 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa lukeneena ei olisi tullut mieleenkään, että Moskovassa toimii jokin koulukirjojen ennakkosensuuri. Mutta toisaalta, jos haluaa uskoa johonkin, niin tarpeetontahan sitä on tarkistella!

Kun historian opettajani Eila Mikkonen (sd) kertoi oppitunnilla 1960-luvun lopulla, että Lenin lupasi Suomelle itsenäisyyden, hän ei jättänyt mainitsematta, että tarkoitus oli palauttaa Suomi neuvostokansojen yhteyteen myöhemmin.

Se on eri asia, että Neuvostoliiton suurlähettiläs saattoi puuttua milloin mihinkin asiaan varjellessaan Suomen ja Neuvostoliiton YYA-suhteita. Suurlähettiläs Kovalev puuttui mm. Karjala-olutpullon etikettiin, jossa itä ja länsi oli kuvattu hyvin sotaisasti. Kun Kovalev huomasi sortuneensa näpertelyyn – ja teki itsensä suomalaisten silmissä naurunalaiseksi - hän löi asian leikiksi.

HS on valinnut vakalle (Oksanen) kannen (Jukka Tarkka). Jukka Tarkka ”oikaisee” Oksasta toteamalla, että Oksanen vetelee mutkia suoriksi. Onhan se tämäkin tapa tehdä ”korjaus”: Jukka Tarkka miltei yltää Oksasen tasolle toteamalla täysin tosissaan, että ”olen itse kuulunut oppikirjoja laativiin työryhmiin 1980- ja 1990-luvuilla, eikä niitä silloin tarvinnut tarkastuttaa Moskovassa”.

HS:n johtopäätös Tarkan interventiosta on kuvaava: ”Käytännössä kirjoja ei lähetetty Moskovaan, sillä ne tarkasti suomalainen kouluhallitus”. Terve. Tajuaakohan tämän lauseen kirjoittaja tahattoman huumorin, joka lauseeseen sisältyy. Anna minun kaikki kestää: onneksi meillä oli vara-Moskova (kouluhallitus), joka hoitaa tällaiset pikkuasiat niin, että oikea pääkonttori säästyy moiselta! Pirkkalan moniste on näköjään omaksuttu perusteellisesti.

Janne Holmen onneksi sanoo HS:n jutun lopussa totuuden siemenen näistä sensuureista: ”Hollmenin mukaan oppikirjat vaikuttivat näennäisen neutraaleilta KAIKKIA (isot kirjaimet minun) osapuolia kohtaan. Käytännössä joitakin asioita jätettiin kertomatta”. Hollmen jatkaa: ”Kouluhallitus kehotti poistamaan esimerkiksi kriittiset näkemykset Chilen diktatuurista”. Tämä lause kuvaa asioiden todellisen laidan. Äärimmäisen väkivaltainen Pinochetin OIKEISTOdiktatuuri sai pehmokäsittelyn suomalaisessa koulukirjassa. Juuri tämä äärimmäinen – ja perustelematon - neutraalisuus oli kirjoille ominaista, ei se, että Neuvostoliittoa yksin käsiteltiin hienovaraisesti. Tätä omaksuttua linjaa voisi sanoa väärin käsitetyksi korrektiudeksi.

Tämäkin on ainakin jossain määrin jälkiviisautta: historian silmänkääntötemppuihin kuuluu se, että mikä nyt kuulostaa absurdilta, käsitettiin silloin joskus tahdikkuudeksi.