lauantai 4. kesäkuuta 2016

Muhammad Ali muistoissani

Muhammad Ali on kuollut. Hän sairasti kymmeniä vuosia Parkinsonin tautia, mutta sinnitteli tautinsa kanssa 74 vuotiaaksi. Julkaisen ohessa uudelleen vuonna 2014 ilmestyneen blogikirjoitukseni kunnianosoituksena tälle nyrkkeilijälle, urheilijalle ja kansalaisoikeustaistelijalle.

Viittaan kirjoituksessa dokumenttiin ”Muhammad Alin oikeustaistelut”. Käsitykset Alista ovat kuitenkin omiani.

Cassius Clay, sittemmin Muhammad Ali oli kouluaikojeni suuria urheilusankareita. Seurasin silloin herpaantumatta useita eri urheilulajeja mukaan lukien raskaansarjan nyrkkeily.

Minulle ja serkulleni Markulle hän oli ennen kaikkea nyrkkeilijä. En missään tapauksessa tiedostanut hänen olevan mustan rodun esitaistelija vuonna 1964, jolloin hän voitti maailmanmestaruuden. Hän oli huippunyrkkeilijä, jonka suun monet koulukaverini olisivat halunneet tukkia. Meidän arvioissamme hän liittyi ketjuun Ingemar Johansson-Floyd Patterson, joiden otteluja seurasimme noin kymmenenvuotiaina.

Seurasimme hämmentyneinä Clayn verbaalishow´ta. ”Olen suurin ja kaunein” oli hänen mottonsa. Kun häntä yritettiin haastatella hän puhui päälle, koska ei arvostanut valkoisia haastattelijoitaan ja koska nämä Clayn mielestä aliarvioivat häntä älyllisesti.

Sitten kehässä tuli vastaan synkkä Sonny Liston, joka oli tyrmännyt Floyd Pattersonin kahteen otteeseen ensimmäisessä erässä. Liston tuntui täysin lyömättömältä. Sitä suurempi oli yllätys, kun Clay voitti hänet kahdessa perättäisessä ottelussa. Juuri tuohon aikaan ammattinyrkkeily varsinkin raskaassa sarjassa oli huonossa huudossa mm. mafiakytkentöjen vuoksi. Otteluja epäiltiin järjestetyiksi. Tähän saumaan tuli Clayn läpimurto huipulle, eikä hänen maineensa suurisuuna ainakaan parantanut tilannetta.

Oliko ”Louisvillen suurisuu” (The Louisville Lip) noina 1960-luvun alkuvuosina tiedostava mustan rodun esitaistelija? Dokumentti paljastaa yhteydet kansalaisoikeusliikkeeseen ja mustiin muslimeihin alkaneiksi jo vuonna 1962. Silloin hän tapasi mustien muslimien suurhahmot Elijah Muhammadin ja Malcolm X:n. Tosin varhainen herääminen todellisuuteen tapahtui ehkä jo silloin, kun hän palasi Rooman olympiakisoista vuonna 1960 kultamitali kaulassa, ja alkuhuuman mentyä ohi havaitsi olevansa ”vain” rotunsa edustaja, jota syrjittiin kaupoissa, ravintoloissa, julkisilla paikoilla. Kultamitali lensi jokeen. Sonny Listonia vastaan käymänsä ensimmäisen ottelun jälkeen hän piut paut välitti haastattelijoista, vaan vaati kehässä paikalle Sam Cookea, kansalaisoikeusliikkeen hymnin (A Change Is Gonna Come) luojaa. Tässä tilanteessa hän jo tunnusti selvästi velkansa mustien liikkeelle.

Epäily kuitenkin eli: oliko hän vain showpelle, jonka suun lopulta tukkisi joku nyrkkeilijä? Tätä pohdittiin tuohon aikaan. Todellisuus paljastui pian. Kuusikymmentäluvun alkuvuosina hän kerrytti raivoa, jonka sitten 1960-luvun puolessa välissä purki itsestään ulos. Clay liittyi mustiin muslimeihin (Nation of Islam) ja luopui ”orjanimestään” Cassius Clay pian Liston-ottelujen jälkeen. Monet hänen vastustajansa (Floyd Patterson, Ernie Terrel….) eivät hyväksyneet nimenmuutosta, vaan nimittivät häntä edelleen Clayksi, joka sai Alin raivoihinsa.

Miksi Clay liittyi mustiin muslimeihin? Merkittävä syy oli, että monet mustat pitivät kristinuskon lähestymistapaa orjuutta ylläpitävänä. Mustat muslimit omaksuivat johtajiensa mallin mukaan paljon radikaalimman linjan. On selvää, että tämä johti ristiriitoihin syvän kristillisen näkemyksen kanssa, minkä kansalaisoikeusliike Martin Luther Kingin johdolla omaksui varhain.

Mustat muslimit käsittivät mustat ”kansakunnaksi kansakunnan sisällä” ja ristiriidan valkoisten ja mustien välillä sovittamattomaksi. Ristiriita syntyi myös uran alussa Clayn tueksi muodostetun rahoittajaryhmän kanssa. Liikemiesten ryhmä joutui nielemään Clayn uskonnollis-poliittisen suuntautumisen. Samaan aikaan Clayn henkilökohtaisen uskonnollisen ja poliittisen heräämisen rinnalla Yhdysvallat juuttui Vietnamin sotaan yhä syvemmälle. Enemmistö amerikkalaisista kannatti aluksi (ehkä vuoteen 1967 saakka) sotaa inhoamaansa kommunismia vastaan, mutta tuuli kääntyi ja sodan johtajat ajautuivat satimeen: Vietnamissa oli satojatuhansia amerikkalaisia samaan aikaan, kun sodan kannatus romahti.

Sodalla oli järisyttävä vaikutus Alin elämään. Pian tuli Alin vuoro saapua kutsuntoihin. Ali kieltäytyi astumasta armeijan palvelukseen vedoten uskontoonsa ja Vietnamin sodan vastustukseensa. Seurasi prosessi, jota Suomessakin seurattiin tarkasti. En muista, minkä kannan itse omaksuin tapahtumasarjaan, eikä aikakelloa voi kääntää takaisin päin.

Alin tunnuslauseeksi muodostui iskulause ”minulla ei ole mitään Vietkongia vastaan”. Alille ei sopinut kevennetty palvelu ilman asetta: kysymys oli periaatteesta. Vastustaessaan kaikilta osin Vietnamin sotaa Ali tuhosi edellytyksensä jatkaa nyrkkeilijänä toistaiseksi. Hän elätti itseään mustien muslimien saarnaajana.

Tässä ei ole mahdollista käydä syvällisemmin läpi 1960-luvun amerikkalaisen yhteiskunnan ristiriitoja ja kansakuntaa repivää taistelua ”hyvän ja pahan välillä”. Ali pyrki sovittamaan näkemyksensä Martin Luther Kingin rauhanomaisemman ja militantin Mustat pantterit -puolueen aseellisen toiminnan välillä. Ristiriitojen paineissa ei vältytty uhreilta. Malcolm X suuntautui ensin pois mustista muslimeista, mutta ei toisaalta ollut valmis väkivaltaiseen mustien liikkeeseen: hän sai maksaa tästä hengellään, kun väkivaltaisempi siipi katsoi hänen pettäneen liikkeen. Martin Luther King joutui salamurhaajan uhriksi lähinnä sekopääksi luonnehdittavan James Earl Rayn toimesta. Kingin murha räjäytti ilmoille suurkaupunkien väkivaltaisuudet: Black Power militantissa muodossaan näytti pääsevän voitolle. Paljastui, että King oli toiminut pidäkkeenä väkivallalle ja hänen murhansa avasi padot aggressiolle. Mustat katsoivat kollektiivisesti tulleensa valkoisten salaliiton uhriksi. Kingin rauhanomainen ratkaisu siirrettiin joksikin aikaa potentiaalisten ratkaisuvaihtoehtojen ulkopuolelle. Tilanne nähdäkseni riistäytyi heikkojen johtajien käsistä, eikä ollut pysäytettävissä.

Kun lopulta kaikki oli ohi, tapahtui kuitenkin muutos, jossa Kingin sanoma pääsi voitolle. Ei voitu ajatella, että repivä riita ja katujen väkivalta voisi jatkua loputtomiin. Lyndon B. Johnsonin kansalaisoikeuslait ja sota köyhyyttä vastaan käynnistivät uuden aikakauden. Alkoi kehitys, jolla oli dramaattiset vaikutukset amerikkalaiseen yhteiskuntaan 1980-luvulle tultaessa: mustat valkoiset ja keltaiset sopivat kaikki samoihin ravintoloihin ja samoihin TV:n sarjafilmeihin!

Alin - kaiken tämän rinnalla - tapahtunut taistelu Vietnamin epäsuosittua sotaa vastaan loi otollisen tilaisuuden hänen vapauttamiselleen (viiden vuoden tuomio, jota hän tosin ei kärsinyt). Korkeimmassa oikeudessa ”keksittiin” uskomaton tekninen temppu, jolla Alin vapauttamiselle luotiin edellytykset. Kolmen ja puolen vuoden tauon jälkeen (1967-1970) Alin nyrkkeilyura jatkui aina seitsemänkymmentäluvun lopulle saakka. Ali voitti kaikilla rintamilla: hän voitti nyrkkeilyssä kolme kertaa maailmanmestaruuden (1964, 1974,1978), Vietnamin sota kääntyi itseään vastaan ja kansalaisoikeusliike eteni ja voitti. Yksi osa Alin kiveen hakattua legendaa on ottelu George Foremania vastaan vuonna 1974. Ottelu käytiin dramaattisissa olosuhteissa keskellä Afrikan viidakkoa, Kinshasassa. Mikä uskomaton lavastus kahden mustan miehen taistelulle!

Itse asiassa tilanne oli hyvin samalainen kuin ennen Liston-otteluja. Sonny Liston oli kohdellut kaltoin kehässä mestari Floyd Pattersonia ennen Clay-otteluja. Foreman oli murskannut Alin vanhan taistelukumppanin Joe Frazierin listonmaiseen tyyliin. Ali oli selvästi altavastaaja ennen ottelua ja myös ottelun aikana. Ajoittain näytti siltä, että Ali oli köysiin valunut hiekkasäkki, joka kuitenkin osasi käyttää jotenkin vanhaa taktiikkaansa, jossa hän köysissä ollen veti päätään taaksepäin, kun vastustaja moukaroi kaksin käsin ulottumatta kunnolla kohteeseen. Sitten tapahtui kuin elokuvissa: hätää kärsimässä oleva sankari nousee köysistä ja suuntaa iskusarjan vastustajaan. Voittamaton Foreman rojahtaa kanveesiin. Täydellinen vanhan ajan sankaritarina!

Alin tunnusmerkkejä olivat nopeus kehässä ja supliikki kehän ulkopuolella. Joskus häijyimmillään hän yhdisti nämä asiat – mielestäni vastenmielisellä tavalla - kehässä ja kohteli kaltoin verbaalisesti vastustajaansa.

Ali ei ollut helppo ihminen. Hänen luonteenpiirteissään oli julmuuden elementti, jota hän ei pystynyt kätkemään, ehkei halunnutkaan. Nämä ovat asioita, joita ei dokumenteissa kerrota. Hän oli iskukykyisimmillään ollessaan aina henkisellä barrikaadilla, valmiina puolustamaan oikeiksi kokemiaan asioita.

Alilla oli kyky menestyä väittelyissä. Aluksi puheet olivat lähinnä rimpsu mainoslauseita ja itse sepitettyjä runoja ("Varrot vain niin näet, sulle kolmannessa kukkuu käet"), mutta kun tieto ja kokemus kasvoivat hän pystyi taistelemaan tasapäisesti kokeneiden toimittajien monesti aggressiivisessa sanallisessa ilotulituksessa. Vaikka nyrkkeilykehissä on nähty älykköjä, ei oikeastaan kukaan toinen ole pystynyt esittämään sellaista verbaalista teatteria kuin Ali kehän ulkopuolella. Ei Ali ollut Martin Luther King, eikä hän ollut Malcolm X. Heidän yhteiskunnallinen ja poliittinen kokemuksensa olivat ylivertaisia, mutta Ali pystyi yhdistämään erilaisia elementtejä urallaan ja elämässään, jotka nostivat hänet eräässä vaiheessa ehkä maailman tunnetuimmaksi ihmiseksi. Maine levisi läntisestä maailmasta Aasian ja arabimaailman kautta tundroille ja Afrikan viidakoihin saakka, mihin tahansa.

Amerikkalaiset rakastavat tällaisia ilmiöitä. Ali oli suurisuu, jonka toivottiin saavan turpiinsa, hän oli Vietnamin sodan raukkamainen aseistakieltäytyjä ja hän oli mustan rodun epäilyksen alainen pappi, mutta kaikki voi muuttua ja kaikki muuttui. Hänestä tuli kansallissankari. Hän käänsi kaikki asiat vuosien varrella edukseen yhtä lukuun ottamatta. Hän sairastui Parkinsonin tautiin, joka pysäytti sekä supliikin että fyysisen liikkeen, mutta ei ajatuksen voimaa.

Ei voi ajatella suurempaa kunnianosoitusta kuin Atlantan kisojen olympiatulen sytyttäminen vuonna 1996, mutta sekin kunnia lankesi Alille. Vanha tutiseva Parkinson-potilas siinä taisteli korkeimman kilvoittelun ja paremman maailman symbolina. Viimeistään nyt hän sai ansaitun arvostuksen olympialaisesta kultamitalistaan.

Edes 9/11 ei riisunut Alilta sädekehää. Hänen mustaa muslimiuttaan ei sotkettu arabimaailman fundamentalismiin, päinvastoin hän käänsi tilanteen edukseen toteamalla, että oikea muslimi ei tartu aseeseen. Kukaan ei voi väittää, etteikö hän olisi itse toiminut esimerkkinä - vanhana aseistakieltäytyjänä – panemalla oman asemansa, uransa ja koko elämänsä vaakalaudalle.

1 kommentti:

  1. Ali oli lapsuuteni eräs idoli, sen tunustan, hänen fyysinen ja henkinen että myös psyykkinen kyvykyytensä oli lumoavaa.
    Vaikka hän mesosi itsestään,ennen ottelua, hänestä vaistosi ettei hän ollut itseään täynnä.

    Jotenkin on surullista, sivistyksen katoaminen varsinkin ammattinyrkkeilyn kohdalla.
    Tyson oli jo puhtaaksiviljelty barbaari.

    VastaaPoista