Ulko- ja turvallisuuspolitiikan muutoshaasteet

Kommentoin tuoreeltaan juuri valmistunutta ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa. Rajaan tarkastelunäkökohdan kuitenkin vain siihen tilanteeseen, joka vallitsee nyt suurvaltasuhteissa, Itämeren alueella ja Suomen suhteissa Natoon ja Venäjään.

Selonteon mukaan Suomi pitää yllä mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä seuraten tarkasti turvallisuusympäristönsä muutosta. Suomi osallistuu jatkossakin Naton harjoituksiin ja koulutustoimintaan omista lähtökohdistaan.

Tarkka selonteon kiteytys on seuraavalainen:

”Aktiivinen osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön on Suomen etujen mukaista ja Suomen globaalin vastuun kantamista. Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa. Suomi vahvistaa aktiivisesti ja laaja-alaisesti kansainvälistä verkostoitumistaan. Suomi pitää yllä sotilaallisen liittoutumisen mahdollisuutta.”

Selonteon ja hallituksen ohjelmassa mainitun linjan välisen eron toteamiseksi tarvitaan vanhojen kremlologien tukea, niin pieneltä ero tuntuu. Ehkä muutos on se, että selonteon mukaan hallitus ”seuraa tarkasti turvallisuusympäristönsä muutosta”. Toisaalta ulkoministeri Soini torjuu piiloviestien etsinnän: emme ole menossa juuri nyt mihinkään tiettyyn suuntaan.

Yksinkertaistaen selonteon kautta avautuu kaksi päävaihtoehtoa: 1) Mitään oleellista muutosta suhtautumisessa Natoon ja Venäjään ei ole tapahtunut lähivuosina ja 2) Venäjän uhan kasvaessa tarvitaan entistä läheisempää suhdetta länteen.

Molemmissa on puolensa, mutta itse näen liittoutumiseen hivuttavan politiikan olevan lähempänä totuutta.

Tarkalleen ottaen selonteossa sanotaan seuraavaa:

”Hallituksen Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista teettämän arvion mukaan Nato on Itämeren alueella vakauttava tekijä. Siksi on johdonmukaista, että arviossa korostetaan Suomen ja Ruotsin jakavan Naton kanssa yhteisen toimintaympäristön. Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittisilla ratkaisuilla on läheinen yhteys. Arvion mukaan Nato-jäsenyys vaikuttaisi perustavanlaatuisesti Itämeren alueen turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen. Natojäsenyyden hakeminen olisi perustavanlaatuinen ja kauaskantoinen päätös Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ja se vaatisi laaja-alaista keskustelua ja huolellista harkintaa.”

Oheinen teksti on laadittu kieli keskellä suuta. Joka tapauksessa ne, jotka halusivat suoria viittauksia Natoon liittymiseksi joutuivat pettymään. Kummassakaan tehdyssä selvityksessä ei tietenkään ”käynnistetä” Natoon-liittymisvalmistelua. Yllä oleva teksti on pisimmälle viety viittaus kansalaisten mielipiteen huomioonottamiseksi. Tämän pidemmälle asiaa ei viedä.

:::::::::::::::::::::::::::::::

Presidentti Niinistön haastattelussa Dagens Nyheterille tuli täydentävä puheenvuoro käytävään keskusteluun. Mielestäni Niinistöllä on oma tunnistettavissa oleva suhtautuminen turvallisuuspolitiikkaan, joskaan mistään erimielisyydestä päätoimijoiden kesken ei tietenkään voida puhua. Kysymys on painostuksista ja painotusten tulkinnoista. Otetaanpa esimerkkejä Niinistön haastattelusta:

”Suomella ei ole tällä hetkellä tarvetta hakea Naton jäsenyyttä. Suomi panostaa Nato-kumppanuuden kehittämiseen”. Heti perään hän toteaa: ”Jos näemme turvallisuustilanteen ja oman tilanteemme selvästi huononevan, silloin voimme hakea jäsenyyttä”. Julkisuudessa nämä kannanotot on näköjään irrotettu toisistaan, mitä mielestäni ei pitäisi tehdä. Ensimmäinen lause on peruslause ja toinen on mahdolliseen toimintaympäristön muutokseen perustuva johtopäätös.

Sitten Niinistöltä tulee uhkakuviin liittyvä oleellinen toteamus:

”Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että mitä Suomeen tulee, ei kukaan vakavasti otettava ihminen usko, että Venäjä hyökkäisi juuri Suomeen, tai liioin Ruotsiin”. Niiden, jotka näkevät selonteon olevan entistä selkeämmin länteen päin suuntautunut, kannattaa lukea tämä lause todella tarkasti, koska siinä kumotaan monien tuntema huoli jostakin akuutista vaarasta. Tämä on mielestäni Niinistön DN-haastattelun tärkein toteamus ja vastaa myös omaa kantaani.

Ruotsin porvarioppositio on löytänyt yhteisen Nato-kannan, mutta Ruotsin keskusta on sitonut kantansa Suomen myönteiseen Nato-kantaan, mikä säännöllisesti unohdetaan mainita.

Vielä Niinistö ottaa selkeän kannan kansanäänestykseen, johon selonteko ei siis viittaa. Niinistö toteaa, että neuvoa-antava kansanäänestys on itsestäänselvyys, jos Nato-jäsenyyden hakemiseen tulevaisuudessa päädyttäisiin. Hän huomauttaa, että Nato itsekin edellyttää kansan enemmistön tukea.

Jos vertaa ulkopoliittisten päätöksentekijöidemme kannanottoja, niin Niinistö edustaa selkeästi rauhoittelevaa suhtautumista kansainvälisen tilanteeseen, kun taas esimerkiksi Timo Soini, Carl Haglund ja Ilkka Kanerva ovat vahvasti länteen päin kallellaan, ja se heijastuu heidän suhtautumisessaan turvallisuuspoliittiseen uhkaan. Puolueista tällä kannalla ovat kokoomus ja rkp. Niinistön kantoja mukailevat koko vasemmisto (ml. vihreät) ja keskustan selvä enemmistö. Perussuomalaisten ”linja” on hyvin ambivalentti, kai voisi sanoa peesaileva.

Yksi oleellisimpia kysymyksiä koskien selontekoa on sen jossain määrin uhkahenkinen (ei uhkakeskeinen) sisältö (jonka tosin monet kiistävät). En tiedä, mihin tietoihin uhkakuvat perustuvat, mutta itse en näe akuutteja vaaratekijöitä. Kun sanon näin, en tarkoita, että puolustusvoimien kehittämiseen ja Ruotsi yhteistyöhön (Ulkoministeri Soini: Suomen ja Ruotsin kahdenvälisellä yhteistyöllä on erityisasema. Siksi syvennämme yhteistyötä yhteisten etujen pohjalta ilman rajoitteita) tulisi suhtautua välinpitämättömästi, en tietenkään, mutta kaikki se sapelinkalistelu, mikä on rakennettu tosiasiatapahtumien päälle tuntuu hysterian lietsomiselta ilman näyttöjä. Jatkuva vertaaminen Ukrainan tilanteeseen osoittaa huonoa tilanne- ja historiantajua. Ukrainan konflikti edustaa synkkää vaihetta kansainvälisissä suhteissa, mutta sen laajentaminen koskemaan Suomea tai Ruotsia on omituista.

Ukrainan konflikti syntyi etupiiritaistelun tuloksena. Bush nuorempi halusi Ukrainan Natoon, mutta Ranska ja Saksa - luojan kiitos - vastustivat. Venäjä koki etunsa uhatuksi ja käynnisti omat tuomitavat toimensa Itä-Ukrainassa ja Krimillä. Venäjälle Ukrainalla on ollut aina etupiirimerkitys. Venäjä on tuntenut jääneensä suurvaltakilpailussa lehdelle soittajan asemaan ja on käynnistänyt voimannäyttökampanjansa. Tästä ei pidä vetää johtopäätöstä, että Suomi ja Ruotsi kietoutuvat mukaan automaattisesti suurvaltojen väliseen vastakkainasetteluun, jos ne eivät sitä Natoon turvautumalla itse halua.

Käsityksiimme Ukrainasta sekoittuu niin monta eri asiaa. Lännessä on selvästi väärä kuvitelma, että Ukraina olisi muutettavissa liberaaliksi demokratiaksi jollakin järkevällä ajanjaksolla. Tosiasiassa Ukraina on ollut läpeensä korruptoitunut maa jo kauan ennen Maidania, ja sama tilanne on säilynyt länteen sitoutumisen jälkeen. Tietenkin kansainvälinen tilanne voi edelleen kiristyä, mutta kiristymiseen vaaditaan vähintään kahden osapuolen jännitystä kiristävät toimenpiteet. Venäjä on ollut aggressiivinen osapuoli, joskin yksipuolinen tuomio ei ole perusteltavissa, sen verran ahneesti länsi on halunnut edetä Venäjän rajoille.

On kysyttävä tarvitaanko kaikkia niitä sanamuotoja, joita nyt ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa käytetään. Onko välttämätöntä koko ajan lisätä kierroksia ennestäänkin jännittyneeseen tilanteeseen? Eikö painoa voisi lisätä selvemmin sanoin Niinistön DN:n haastattelussa esittämään rauhanrakentajan rooliin, jota hän on itse edistänyt aktiivisesti? Selonteossa kiinnitetään huomiota arktiseen yhteistyöhön. Juuri tällaisia kohteita tulisi löytää ja panostaa niihin.

Paljon pelastaa seuraava selonteossa olevan kappale, vaikka onkin yleisluontoinen:

”Suomi kehittää ja vahvistaa kansallisen dialogi- ja rauhanvälityskapasiteetin rakentamista. Tavoitteena on, että rauhanvälityskapasiteetti vahvistaa Suomen ulkopolitiikan tavoitteiden saavuttamista. Suomi osallistuu aktiivisesti dialogi- ja välitystehtäviin.”

Selonteko sisältää tavallista kansalaista koskevaa uhkien konkretisointia: pyritään kriisitietoisuuden lisäämiseen kansalaisten keskuudessa. Maanpuolustustyö on yhteistä. Toivoisin kuitenkin, että tällaista pyrintöä ei käytettäsi kuviteltujen uhkien lietsomiseen.