Kultaranta on takanapäin ja tunnelmat jäivät positiivisiksi, mutta historia jatkuu…
A-studiossa 20.6.2016 presidentti Niinistö esitti taas yhtä pykälää pidemmälle viedyn Nato-kannan. Mitähän tästä pitäisi ajatella? Tällä kertaa allegoria kuului seuraavasti: ”Jos tulee vakava metsäpalovaroitus, niin vakuutuksia myydään kyllä”. Kirjaimellisesti tulkiten Nato-valmius on siis oikeastaan heti. Mitä tarvitaan? Yksi läheltä piti tilanne Itämerellä? Kahden hävittäjän törmäys Kaliningradin edustalla? Vai joku vahingossa syttynyt isompi konflikti USA:n ja Venäjän välillä? No sitten Niinistö peruutteli vähän toteamalla, että ”mitään ryntäilyä ei kannata kuitenkaan miettiä”.
Minusta tämä on tarpeetonta ”leikittelyä” sanoilla. Median apposen avoimeen kitaan pitää heitellä lauseita, jotta se saa tarpeensa tyydytettyä. Jokaiseen haastatteluun pitää näköjään löytää jokin uusi ajatus tai muunnelma vanhasta, ettei samaa tarvitsisi toistaa. Toisinkin voi menetellä. Kun pääministeri Löfven toisti Kultarannassa riittävän monta kertaa sanan ”liittoutumattomuus” alkoivat suomalaisetkin uskoa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.
Minusta tämä hiljaa hivuttaminen saa omalaatuisia piirteitä. Suomessa vallitsee ikään kuin kilpailu, jossa kehitetään yhä Nato-mielisempiä allegorioita. Kuka uskaltaa mennä pisimmälle? Meille on kasvanut kummallinen kulttuuri, jonka isäksi tunnistan Ilkka Kanervan. Se perustuu ajatukseen, että Venäjä asetetaan tilanteeseen, jossa se joutuu seinää vasten, kun sitä uhataan Suomen liittoutumisella. Venäjän on siis opittava käyttäytymään. Jotenkin yksioikoista….
Ruotsin pääministerin kanta oli Kultarannassa Suomen valtionpäämiestä selvempi: Ruotsi on liittoutumaton maa ja tarvitaan paljon muutakin kuin Ruotsin porvariopposition ”yksimielinen” kanta, jotta konkreettisiin liittoutumistoimenpiteisiin voidaan ryhtyä. Ruotsilla on tämä suurlähettiläs Mats Bergquistin ”plan B”, jolla tarkoitetaan Ruotsin puolustuksen suurvaltatakuuta (toisen maailmansodan jälkeen se suurvalta on ollut Yhdysvallat). Se ”A” on liittoutumattomuusratkaisu. Minulla on käsitys, että Nato on Ruotsille liian hauras rakenne, jotta sen varaan rakennettaisiin.
Ruotsalaisethan ovat tässä varjonyrkkeilyssä mestareita. He voivat olla melkein Natossa, ja silti olla olematta. Muut jäävät ihmettelemään, kun ruotsalaiset tekivät sen jälleen.
Samaan aikaan meillä Nato-piirien keskinäinen kiihotuskampanja jatkuu. Lähes Naton pää-äänenkannattajaksi luonnehdittava Helsingin Sanomat täyttää lehden miltei päivittäin Nato-myönteisillä artikkeleilla. Kysymys Hesarin kohdalla ei ole enää hiljaa hivuttamisesta vaan räikeästä manipulaatiosta. Sääli, että niin loistava sitoutumaton lehti lähtee tässä asiassa näin yksipuolisille linjoille.
Olen pitänyt Niinistöä itsenäisenä päätöksentekijänä. Samalla olen miettinyt pystyykö hän kuitenkaan pidättäytymään pitkälle viedyistä kannanotoista ollessa ympäröity Nato-intoilijoilla. Otetaan esimerkiksi Kultarantaan kokoontuneet tahot. Kuinka suuri osa tuosta eliittijoukosta suhtautui Natoon myönteisesti? Arviolta 75-80 prosenttia? Tämä on heitto, mutta uskon, että ollaan lähellä. Voiko siis presidentti olla immuuni ympäröiville mielipiteille, ympäröivälle paineelle?
Mihin suurvaltojen jännityksen lisäämispeli perustuu. Tietenkin siihen, että lisätään kierroksia varustautumiseen ja katsotaan sitten kumman hermo pettää. Sotahaukkoja on molemmin puolin, jotta toimeen voidaan tarttua, kun tilaisuus tulee. Kylmässä sodassa oli näitä sotahulluja kenraaleita, joita ei päästetty päättämään asioista. Kuuban kriisin aikaan Kennedyn määräys sotaintoisille kenraaleilleen oli, etteivät he yrittäisi mitään ilman lupaa. Silloisen ilmavoimien komentajan Curtis LeMayn kaltaisia napinpainajia on aivan riittävästi, jotta konflikti saadaan aikaan.
Presidentti Niinistön ei kannattaisi provosoitua, kun provosoidaan. Olisi tärkeää, että tasapainoiset ihmiset erityisesti keskustasta ja sosiaalidemokraateista puolustaisivat hötkyilemätöntä linjaansa, kuten tähän saakka.
Presidentti Putin vierailu on tervetullut hyvän tahdon ele, ja jos jotain pientä konkretiaa keksitään jännittyneen tilanteen lieventämiseksi, niin hyvä. En ole mieltänyt ulkopolitiikkaa miksikään sormi pulssilla -politiikaksi. Turvallisuusympäristöä tulee seurata intensiivisesti, mutta johtopäätökset on syytä tehdä viileästi. Parasta olisi kuitenkin olla aloitteellinen. Aloitteellisuudeksi ei kuitenkaan riitä pelkästään länsivaltojen edun ajaminen, vaan on löydettävä uusia lähestymiskulmia. Se taas vaatii rohkeutta, koska suomettumissyyttelijät ovat valmiina odottamassa.
Tällä hetkellä vallitsee ihmeellinen euforinen tila, jossa Suomen kaltaiset pikkuvaltiot ”kasvavat” henkisesti ja fyysisesti, kun kuvittelevat olevansa turvallisessa kainalossa. Tämä näkyy joidenkin tahojen reteänä pullisteluna.
Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko ei ole mikään must-paperi, vaikka se sellaisena on haluttu nähdä. Pikemminkin kukin osapuoli käyttää sieltä lauseita omiin tarkoitusperiinsä.
Puhutaan arvaamattomuudesta. Minulle on jäänyt epäselväksi kummalla puolella - lännessä vai idässä - arvaamattomia tahoja on enemmän. Edellä esitetystä huolimatta en silti ole kovin huolestunut tilanteen kiristymisestä konfliktiksi. On liian paljon menetettävää ja todennäköisesti – kuten Niinistökin on todennut – suurvaltojen välillä on tiiviimpi kanssakäyminen, kuin miltä ulospäin näyttää.
Kannataa kuunella muuten politikkaradio toissapäivältä,siinä Kristi Kraok ja Markku Kivinen kävivät varsin voimallista debattia, kuulosti suorastaan vihanvimmaiselta.
VastaaPoistaKreikin virolainen näkemys Venäjästä oli lähes vainoharhainen, olisi syytä tutkia ja analysoida tuon ilmiön alkuperä.
Jos tuonkaltainen suhtautumistapa leviää valtavirraksi, ei edessämme ole muuta, kuin väistämätön konfliktien ja loppumaton kierre.
Maamme tulisi olla oman etunsa nimissä rauhanrakentaja lähialueilla, ja se edellytää myös Venäjän idressien hyväksymistä tässä maailmassa, eivät he tule vapaaehtoisesti tellukselta poistumaan.
Kuuntelin ohjelman.....
VastaaPoistaItse en näe yhteyttä Ukrainasta Baltian ja Itämeren kautta Suomeen sellaisena konkretiana, jota Krista Raik esittää. Mitä sanoikaan Niinistö käymistään keskusteluista Putinin kanssa Kultarannassa!!!! Halu kytkeä mahdollisimman laaja rintama Viron puolustukseen on ilmiselvä tavoite. En näe Venäjän hyökkäystä Viron kimppuun ajankohtaisena millään tavoin.
Toisaalta en näe myöskäään asiaa niin että jos hypotettisesti syntyy sota niin Venäjä tuhoaa Suomen suoralta kädeltä ydinasein. On todennäköistä, että sodat nykypäivänäkin käydään konvetionaalisin keinoin - aluksi.Mutta tätä ennen on lukemattomia eri vaiheita joiden avulla voidaan rakentaa rauhaa. Ja siinä Suomella voi olla rooli.
Kivinen,oli oikeassa,länsi teki erittäin pahan strateegisen virheen,kun päästivät Ukrainan kofliktin militaaristen voimakeinojen asteelle, neuvotellen asiallisesti taloudelliset sopimukset molempiin suuntiin, oltaisiin pitemmällä ukrainan taloudellisessa vakauttamisessa, jos sellainen oli edes kaikkien europpalaisten tavoiteenakaan,epäilen näet europpalaisten kofliktin hakuisten tahojen, omien taloudellisten intressien vuoksi hakeneen kofliktia.
PoistaKuuluuhan uuskonservatiiven perusdotriiniin vihollis kuvien olemassaolo, kuvittellisten tai todellisten,kuten heidän oppiisänsä,Levi Straus totesi, Venäjä on riittävän uskottava oikeaksi vihollis olkiukoksi.
Jos tilannetta katsoo kylmän realistisesti, läntinen voimaliitto ja arvoyhteisö kykenisi tuhoamaan Venäjän muutamassa hetkessä militaarisella ylivoimalaan,joten nykyinen vouhkaaminen idän jättiläisen uhkaamasta euroopasta on mielenvikaisuuden tuotetta, ei tästä maailmasta.
Ukrainan "alkuasetelma" on hankala ja oikeastaan kaiken ytimessä. Historia aloitetaan yleensä venäläisten tuesta kapinalliseille ja Krimin miehityksestä. Pitäisi aloittaa 2000-luvun alusta vähintäänkin....
PoistaOhessa pätkä kirjoituksestani "Tapahtui Ukrainassa 11.3.2015. Vedin tuolloin oheiset johtopäätökset:
"Oma lukunsa ovat numerotiedot Ukrainan viimeisiltä vuosikymmeniltä: Vieläkään ei ole saavutettu vuoden 1989 bkt-tasoa, väkiluku on alentunut vuoden 1981 52 miljoonasta asukkaasta vuoden 2013 46 miljoonaan asukkaaseen.
Johtopäätöksiäni nykyiseen konfliktiin johtaneista syistä sekä näkymä tulevaisuuteen:
1) 1990-luvun vaihteen mullistus heikensi Ukrainaa. Vahvat teollisuuden ja kulutustavaratuotteiden markkinat menetettiin, kun Neuvostoliito kaatui ja markkinat avautuivat. Ukrainalaiset tuotteet eivät pärjänneet sen enempää itä- kuin länsimarkkinoilla.
Ukrainalla ei ollut raaka-ainevaroja, joilla se olisi kompensoinut menetykset. Köyhyys ja kurjuus ovat viitoittaneet Ukrainan tietä kohti epävarmaa tulevaisuutta.
2) Strateginen kohtalonyhteys suurvaltoihin.
Ukrainan kaasuriippuvuus Venäjästä on fakta. Ukrainan alue oli Neuvostoliiton keskeinen ydinaseiden ja laivaston sijoituspaikka. Yhdysvaltain hegemonistiset pyrkimykset ulottuivat myös Ukrainan alueelle (Naton laajenemispyrkimys). Mustanmeren alue on ikiaikainen strateginen polttopiste kansainvälisessä politiikassa. Kohdan 1 johdosta Ukrainaan muodostui poliittinen ja taloudellinen tyhjiö, jolle apuaan tarjosivat milloin itä, milloin länsi. Ukrainasta tuli lännen ja idän kilpakenttä.
3) Lähtötilanne 1990-luvun alussa: suuri venäläisväestö (suhde: ukrainankielisiä 68 prosenttia, venäjänkielisiä 30 prosenttia). Historiallisista syistä (jo Neuvostoliiton aikana) vallassaolijat jakautuivat Länsi-Ukrainasta tukensa saaviin ja Itä-Ukrainasta tukensa saaviin. Välillä 1990-2010 juopa syveni. Nykykonflikti on edelleen polarisoinut vanhaa asetelmaa.
4) Demokratia ei ole juurtunut.
Korruptio ja eliitin äärimmäisen vahva asema periytyivät jo vanhasta Neuvostoliitosta. Oligarkkien asema vahvistui Ukrainassa hitaammin kuin muualla entisen Neuvostoliiton alueella, mutta lopputulos oli sama.
Puoluekentän sirpaleisuus ja vakiintumattomuus edistivät sekasortoa. Demokratian edellytykset olivat aivan liian heiveröiset. Koko poliittinen järjestelmä oli kokoaikaisessa kaaoksessa presidentin, hallituksen ja parlamentin taistellessa vallasta. Demokratian toimimattomuus on ohjannut järjestelmää korruptoituneeseen autoritääriseen ja itsevaltaiseen suuntaan, vaikka johtajilla alun perin on saattanut olla jaloja pyrkimyksiä uudistaa yhteiskuntaa.
5) Tulevaisuus.
Ukraina on joutunut uuden suurvaltasuhteiden asetelman koekentäksi tai konfliktialustaksi, jossa Yhdysvallat edustaa vakiintunutta puolustuksellista - mutta tilaisuuden tullen uusia rajoja kokeilevaa - suurvaltahegemoniaa, Kiina nousevaa suurvaltaa ja Venäjä nöyryytettyä mahtia, joka havittelee uutta nousua ja uutta voimatasapainoa. Toistaiseksi on avoin asia edustaako Venäjän aggressiiviselta näyttävä ulostulo laajenemishaluista imperialismia vai - kuten itse oletan – toistaiseksi pääosin puolustuksellista strategiaa."
Kivinenhän puhui ,juuri siitä virheestä ,mitä länsimaisten kuviteltujen liberaalidemokratioisen päättäjät, eivät ymmärrä, eli juuri nyt olemme tilanteesa jossa,ainoastaan totaalisen sodan avulla länsi saa koko Ukrainan pelastettualäntisen demokratian valtapiiriin, siihen ei Herra paratkoon kukaan ole valmis.
VastaaPoistaVarallista aikaa tässä suteessa on pari seuraavaa vuotta, oletan että Ukrainan nyky johdon on pakko yritää itäukrainan haltuun ottoa parin vuoden sisällä.
Venäläinen kultuuri puolestaan pärjää hyvin epätäydellisesä mailmassa, jonka eräs ilmentymä on jäätyneet konfliktit.
Toinen globaali tekä ,mikä voi utta tlannnetta, myös Ukrainassa on Trumpin mahdollinen voitto yhdysvalloissa.