maanantai 27. kesäkuuta 2016

Paavo Väyrynen, Donald Trump ja Boris Johnson puhaltavat yhteiseen hiileen?

Media on juuri nyt täynnä Brexitiä. Otsakkeessa mainitut henkilöt ovat iloinneet Britannian EU-erosta. Kaikilla on omat syynsä. Vastaavasti EU:n puolesta puhujat ovat miltei maailmanlopputunnelmissa. Räikeitä ylisanoja käytetään – jopa median nykykäytäntökin huomioon ottaen - tuhlaavasti. Ehkä pöly on tätä kirjoitettaessa hiukan laskeutunut, mutta vain hiukan.

Otetaan esimerkkejä erilaisista kannanotoista - puolesta ja vastaan.

Donald Trumpilla lienee mielessä vertauskohta Yhdysvaltain sitoutumiseen kansainvälisiin yhteisöihin, joista Trump haluaisi sanoutua irti.

Skotlannissa ja Pohjois-Irlannissa, joissa äänestettiin EU:ssa pysyttäytymisen puolesta nähdään nyt itsenäistymistilaisuuden tulleen.

Sitten ovat ne, joille tulos oli sokki, mutta jotka tuloksen avulla ajavat jotain omaa agendaa. Tällainen on esimerkiksi Jaakko Iloniemi, joka on huolestunut EU:n yhteisen puolustamisen heikkenemisestä brittien lähdön myötä. Asia on korjattavissa kiirehtimällä Suomen Natoon liittymistä. Jens Stoltenberg, jota ei varmaankaan ensisijaisesti kiinnosta Suomen sisäpoliittinen vääntö, kuitenkin sanoo, ettei brittien lähtö EU:sta osoita mitään Natosta. Britit pysyvät Natossa kuten kuuluukin.

Paavo Väyrynen järjestelee Hesarissa Euroopan asioita uudella tavalla seuraavasti: ”Jos Tanska ja Ruotsi eroavat unionista, Suomen tulisi tehdä samoin. Jos Ruotsi ja Suomi palaavat Norjan ja Islannin rinnalle Euroopan talousalueeseen (ETA) ja jos Tanskakin liittyy siihen, voimme muodostaa sen puitteisiin Pohjolan yhteisön….”

Joillakin on mennyt pasmat pahasti sekaisin: on saatu toivottu tulos, joka onkin epätoivottava: Lontoon entinen pormestari Boris Johnson oli laskenut jäsenyyden jatkon kannattajien voittavan niukasti, jolloin hän olisi voinut kärkkyä pääministeri David Cameronin paikkaa vaikkapa ensi vuonna. Kun tulos oli toinen kuin piti, näyttää Johnsonilta olevan kartta hukassa. Hän on lehtitietojen mukaan säikähtänyt omasta menestyksestään: eihän tässä näin pitänyt käydä.

Europarlamentaarikko Hannu Takkula toteaa, että ”Cameronin poliittisen takinkäännön seurauksena jakautui kahtia Cameronin konservatiivipuolue, Iso-Britannia sekä Euroopan unioni. Tämä on äärimmäinen esimerkki siitä, miten populistinen, omaan pyrkyryyteen perustuva varomaton politiikka voi vaikuttaa koko Euroopan taloudelliseen ja poliittiseen tasapainoon.”

Ja vielä:

Britannian nuoret suuttuivat suurille ikäluokille maan kiskomisesta ulos EU:sta. EU-mieliset nuoret äänestäjät tuulettivat sosiaalisessa mediassa kiukkuaan ja pettymystään. Valtaosa nuorista oli äänestänyt EU-jäsenyyden jatkon puolesta.

Ja niin edelleen.

Kuka saa tästä sekamelskasta mitään tolkkua? Yritän näkökulmalähestymistä eli pyrin välttämään koko maailman suistamista raiteiltaan Brexitin takia.

Yksi kansanäänestysten harhapoluista (en sinänsä vastusta kansanäänestyksiä) on, että äänestetään itse asiassa jostain muusta, mitä piti äänestää. Niinpä Englannin äänestys voidaan nähdä myös vastalauseena Cameronin hallituksen ajamalle austerity (kurjistamis)-linjalle. Onko brittien päätös vihdoin selvä EI uusliberalismille, joka ei talttunut finanssikriisissä?

Suuressa kuvassa vastakkain ovat populistiset nationalistit, jotka haluavat vanhan hyvän ajan kansallisvaltiot takaisin ja itsepintainen eliitti, joka taistelee varmaankin viimeiseen saakka EU:n puolesta. Lähimmäksi omaa ajatustani osuu Erkki Tuomioja, joka on todennut Demokraatin haastattelussa: ”Pohjan nationalistiselle reaktiolle loivat kuitenkin aikanaan vahvat ja itsetietoiset euroeliitin sankarihahmot, jotka liian pitkään uskoivat, että Eurooppaa voidaan ja pitää rakentaa keskitetysti kansalaisten tunnoista piittaamatta”.

Ei voida sivuuttaa sitä tosiasiaa, että eliitin ja tavallisten kansalaisten ristiriita on yhä useamassa asiassa yhä räikeämpää. Kansat ja yksilöt jaetaan ”järkeviin ja ei-järkeviin”. Viime mainituilla viitataan tavalliseen kansaan, joka ei ymmärrä omaa etuaan. Rikkiviisas eliitti on analysoinut asiat puhki ja päätynyt mielestään ehdottoman oikeisiin johtopäätöksiin.

Suoraan sanottuna kansanäänestys on eliitin näkökulmasta nyt – ja miltei aina - todella tyhmää, koska sen vaikutuksesta tehdään vääriä päätöksiä. Sama ajattelu koskee Suomen Nato-äänestystä: herran tähden, asiaa ei voida antaa realiteeteista tietämättömän kansan päätettäväksi! Onpa demokratian alennusmyynti edennyt pitkälle!

Kysymys on siis koko demokratian ongelmasta. Miten kansalaisilta voidaan odottaa henkilövaaleissa ”oikeita” valintoja, kun neuvoa-antavissa kansanäänestyksissä sorrutaan ”populismiin”.

Mutta eikö ole liioiteltua laskea katkeroituneen eliitin piiriin 48 prosenttia briteistä? Eihän eliitti voi olla noin laaja! Minulla ei ole tarkkaa tietoa ketkä äänestivät EU:ta vastaan ja ketkä puolesta. Ainakin nuoret (tai osa heistä), jotka muodostavat tulevaisuuteen suuntautuneen eliitin, jäivät tappiolle. Samoin sivistyneistön enemmistön mielipide.

Eliitti käsitteenä lienee tässä yhteydessä väärä tai vähintäänkin harhaanjohtava. Mitkä siis olivat vastakkain, koska sekä työväenpuolue että konservatiivit jakautuivat? Yksi tapa jäsentää asioita on nimetä yhtenäisen EU:n kannattajat idealisteiksi ja vastustajat skeptikoiksi. Idealistit yrittävät sovittaa maailman ihanteidensa mukaiseksi. EU:n piti olla hyvinvointia tasaisesti jakava suurvalta. Skeptikot taas herravihassaan epäilevät kaikkea, mitä ns. päättäjät tai parempiosaiset yrittävät ajaa läpi. Idealisteja pidetään teennäisinä haihattelijoina, joiden ajatuksista liian suuri osa muodostuu ihanteista, joita ei ole olemassa - ei enää.

Tässä tarkastelussa toisaalta ”eliitti” ja toisaalta ”populistit” ovat epämääräisiä haukkumasanoja, joiden käyttäjätkään eivät ole halukkaita määrittämään vastustajia eksaktisti. Eliitti liitetään käsitteeseen ”ylemmyys” ja populismi käsitteeseen ”moukkamaisuus”.

Miten demokratian helmeksi tarkoitetusta EU:sta tuli jäykän byrokratian keskus? Ongelman ydin on moneen kertaan todettu kansakuntien erilaisuus. Väkisin tapahtunut ideaaliyhteisön luomispyrkimys on vaatinut tuekseen byrokratiaviidakon, joka on kaatunut päällemme.

Entä jos (britti)kansan enemmistö EU-vastaisuudessaan erehtyy? Tätähän ns. eliitin edustajat ovat koko ajan pelänneet/toitottaneet. Kysymys on vähän samasta asiasta kuin sodan aloittamisessa: sotaa voi kannattaa suuri enemmistö väestöstä taisteluihin lähdettäessä, mutta kun sodalla ei saavuteta nopeasti aiottuja päämääriä kääntyy kansan mielipide sotaa vastaan. Päättäjien mahdollisuus seurata siksakia ei ole kovin hyvä, ehkä jopa olematon. Kasvojen menetys voi olla poliittiselle päättäjälle ylivoimainen tehtävä.

Miten aiheutuneesta sotkusta vapaudutaan?

Katumusharjoitukset ovat meneillään. Ollaan kauhistuneita, kuten Boris Johnson siitä, mitä tuli tehtyä. Onko ratkaisu lopulta kiinni vain pakolaisongelman räjähtämisestä käsiin?

Angela Merkel sondeeraa tästä sekasopasta varmaan kompromissin, jossa Brexit-Englanti viedään yhtä lähelle EU:ta kumppanina, kuin mitä Suomi Natoa. Myös Englannissa osa Brexitin kannattajista liittoutuu EU:n kannattajien kanssa ja yrittää lieventää Brexitin vaikutuksen minimiin.

4 kommenttia:

  1. Sott net sivustolla on kirjoitus,tosin nimimerkillä,ilmeisen asioista hyvinolevalta taholta, jossa epäilään brittihallituksen taktiikkana olevan viivyttelemällä yritää sivutaa kansanäänestyksen tulos.

    Viimeistään nyt tapahtunut vaalitaistelu on paljastanut, viimeisten vuosikymmenten liberaalin kultuuri ja viestintäpolitiikan rappion briteissä, harvoin tapaa niin typerää ja suorastaan tyhmiä kamppanja puheenvuoroja, kuin mitä siellä nähtiin.
    Jos kansakuntien suurten maassojen henkisen kapasiteetin taso ymmärtää suuria kokonaisuuksia viellä tästä laskee, koko kansanvalta, käy kansalle itseleen vaaralliseksi.

    Jos ihmisiltä ei mitään vaadita, ja kaikki tarjotaan heille mahdollisimman yksinkertaissessa muodossa, johon juuri meilläkin on vajottu, iltapäivälehdet, kuten briteissäkin luovat idänmörköjä, heille tuo itä oli EU, meille venäjä.

    Viime vuosisadan alkupuolella meilläkin tehtiin suorastaan ihmeitä,työväentalot,nuorisoseuraun talot ja maamiesseurat jalostivät tätäkin kansakuntaa, kaipa joitain samoja piirteitä oli myös briteissäkin.

    VastaaPoista
  2. Ehkä britit tarvitsisivat Clement Attleen "Uuden Jerusalemin" kaltaisen herätyksen. Se oli oikeaa austerityä, hiellä pitää sinun leipäsi tienata...

    VastaaPoista
  3. Ei tämä jää tähän,,,, Ranska valitsee suuntansa ensivuonna,siellä kansallisella rintamalla on suuret mahdollisuudet päästä valtaan.

    Brittien kohdalla on huvittavaa, kuinka itseasiassa samat tahot, eli konservatiivit,jotka nyt vastustavat maahanmuuuttoa, oli aikoinaan avaamassa portteja tavoiteenaan oman maan järjestäytyneen ammattiyhdistysliikeen tuhoaminen tarjonnan talouspolitikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on nyt sellainen käsitys, että brittejä ei päästetä irti EU:sta. Keksitään joku järjestely.

      Poista