maanantai 13. kesäkuuta 2016

Trumpismi – politiikan uusi ulottuvuus

Jos kertoo puhetilaisuudessa valheita ihmisille, jotka haluavat kuulla valheita, niin onko se niin vaarallista? Tosin joukossa on myös niitä, jotka uskovat melkein mitä tahansa, kunhan sen sanoo ihminen johon pannaan kaikki toivo. Mutta voihan olla ihmisiä, jotka eivät kuulu kumpaankaan ryhmään? Kyllä, mutta he eivät olekaan paikalla. Tuo edellä mainittu tuli mieleen, kun luin Saska Saarikiven jutun tuoreesta (kesäkuu 2016) HS:n kuukausiliitteestä ”Totuus vai tehtävä?”. Se kertoo presidenttiehdokas Donald Trumpista. Juttu herätti minussa muutamia ajatuksia, joista seuraavassa hajamietteitä.

On täysin mahdollista, että vasta kun (tai jos) Trump valitaan presidentiksi, meille selviää, mikä mies hän oikein on. Jos sittenkään. Tämä pohdinta voi olla aivan totta: Trumpin puolelle asettuva enemmistö ihmisistä ostaisi siis sian säkissä ja muut saavat tyytyä enemmistön päätökseen. Minulla ei ole hätää, sillä omaa suosikkiani Bernie Sandersia ei valita presidentiksi. Mutta en välitä siitä, sillä oikeasti taitaa käydä niin, että presidentiksi valitaan presidentin näköinen nainen nimeltä Hillary Clinton. Saarikivi hahmottaa etevänä kirjoittajana hyvin Trumpin olemusta. Tosin koko ajan pelkäsin, että kun hän viiden sivun jutun pituudelta kertoo Trumpia kompromettoivia tosiasioita, hän lopussa kääntää kyynisesti kelkkansa ja antaa ymmärtää, että kyllä Donaldista sittenkin on presidentiksi. Onneksi hän ei tee sitä.

Minusta Donaldin kohtalo ratkaistaan sillä, että ihmiset kyllästyvät presidenttiehdokkaaseen. Mitä? Kyllästyvät? Eihän tähän mieheen voi kyllästyä. Hänhän on jokseenkin paras stand up -koomikko ja viihdetaitelija. Hän on mies, joka valehtelee leikillään – tai sitten tosissaan. Kysymys onkin siitä, että ne enemmistöt, jotka häneen uskovat lopulta menettävät uskonsa hänen juttuihinsa. Veikkaan, että Trump toivoo, että varsinainen vaalipäivä tulisi mahdollisimman nopeasti, sillä jokainen lisäpäivä mahdollistaa potentiaalisten kannattajien kyllästymisen.

Vannoutuneet kannattajat ovat sitten asia erikseen. Jos he uskovat, että Washingtonin hallitus valehtelee päivät pitkät (mitä se ei tee), niin mikä on uskoessa tähän kaikkien patologisten valehtelijoiden isään. Minulle Trump on vaikea tapaus: epäuskoiset pärskähdykset ja ärtymys vaihtelevat suhtautumisessani. Minun on vaikeaa pitää häntä vakavasti otettavana järkiolentona. Pitäisikö siis ottaa vähän rennommin? Se merkitsisi sitä, että pitäisi uskoa ensin siihen, kun hän sanoo korottavansa rikkaiden verotusta ja sitten uskoa siihen, kun hän ilmoittaa laskevansa niitä. Koville ottaa.

Yhteistä republikaaneille ja Trumpille on pelko isosta hallituksesta. Siksi tavallisten amerikkalaisten pitää antaa myös aseistautua: hallitushan voi uhata heitä! Ronald Reagan on yksi, mutta vain yksi hahmo Trumpin takana. Hän keräsi kannatusta sloganeillaan, joista yksi oli erityisen suosittu: ”Hallitus ei ole ratkaisu ongelmiin, se on itse ongelma”. Tosiasiassa Yhdysvaltain velkaantuminen käynnistyi hänen kausillaan. Reaganilla oli avustajat, jotka estivät häntä puhumasta hölmöyksiä, mutta Trumpilla outouksien puhuminen on tavaramerkki.

Niin, onko Trump liikemies, poliitikko vai tavaramerkki? Hän lienee näiden yhdistelmä. Mutta tärkeintä on, että hän ei ole tavanomainen poliitikko, joka saa varoa lehtien faktantarkistajia. Ne eivät vaivaa Trumpia. Tuntuu, että maine vain nousee, kun hän heittelee toinen toistaan kummallisempia ajatuksia. Pahimpia niistä ovat ne, joissa heitetään jokin ikävä varjo kilpakumppanin päälle kuitenkaan todistamatta väitteitä. Tilanne on vaikea sille, joka haluaa noudattaa tiettyä korrektiutta. Vastapuolta tällaiset ”ongelmat” eivät vaivaa.

Saarikiven jutussa on hyvä kohta, jossa ei ainoastaan venytetä totuuden rajoja, vaan pilkataan tosiasioita. Kas näin: Trump sanoo puhetilaisuudessaan olevan 28 000 ihmistä, saliin kuitenkin sopii vain 14 000 ihmistä. Ehkä he ovat ulkona? Eivät ole, sillä ulkona sataa, ja sali ei ole täynnä. Seuraavana päivänä palopäällikkö vahvistaa paikallaolijoiden määräksi 11 600 henkeä. Mitä tästä voisi sanoa? Ei oikein mitään, sillä paikalla olevat todistajat ovat tottuneet suurpiirteisyyteen, ja sitä paitsi, kukapa jaksaa Trumpin showssa tarkistella mokomia asioita.

Vanha suuren valheen teoria, jota jo Goebbels ja Hitler käyttivät puheidensa tehosteina toimii myös Trumpilla. Liioittelu on kaiken ytimessä ja sanoma voidaan saada läpi toistamalla se riittävän monta kertaa. Puhuja siis vahvistaa omat puheensa.

Tässä häntä auttaa uutisnälkäinen media, joka on luopunut ainakin osin totuuden vahtikoiran tehtävästä ja keskittyy pelkästään uutisten metsästykseen. Trumpin kohdalla tämä ehto on helppo täyttää. Hän on UUTINEN.

Läheskään kaikki ihmiset eivät lähde valhekampanjaan mukaan. Alttiimpia vaikutuksille ovat ne, jotka ovat pettyneet amerikkalaisen unelman saavuttamattomuuteen. Kiusallista on, että tämä unelma pidetään koko ajan julkisuudessa esillä. Jatkuva vertaaminen tuottaa kiusallisen tuloksen: oma pärjääminen on kaukana ihanteista. Tällaiset ihmiset ovat Trumpille otollisia kannattajia, he uskovat melkein mihin tahansa päästäkseen onnen murusiin käsiksi.

Hän on samanaikaisesti sekä hurmuri että ilkeä toisten ihmisten nolaaja. Hän leikittelee ihmisten tunteilla ja haaveilla. Fiktio ja faktat sekoittuvat keskenään tunnistamattomaksi möykyksi, jonka varaan Trumpin viehätysvoima rakentuu.

::::::::::::::::::::::::::::

Mitä on politiikka? Wikipedia selittää politiikan tulevan sanasta politikos, ”kansalaista koskevaa”. Kouluaikoina opetettiin, että politiikka on ”yhteisten asioiden hoitamista”. Nykyisin sillä tarkoitetaan käytännössä puolueiden toimintaa, koska yhteisten asioiden hoitoa harjoitetaan puolueiden välityksellä eli puoluepolitiikalla. Trumpin irtiotto poliittisesta kaksipuoluejärjestelmästä on merkille pantava muutos. Hän liikkuu joko vanhan poliittisen järjestelmän reuna-alueilla tai sitten puolueavaruuden tunnistamattomassa pisteessä. Symmetrisesti ajatellen Trumpin vastapartneri Bernie Sanders ei ole ollut läheskään niin selkeästi irti demokraattisesta puolueesta kuin Trump omastaan. Uskon sopuun Clintonin, Sandersin ja puolueväen välillä.

Trump on perustanut eräänlaisen yhden miehen puolueen. Republikaanista puoluetta hän tarvitsee päästäkseen presidenttiehdokkaaksi. Hänen lähin vertailukohteensa voisi olla Silvio Berlusconi. Autoritäärisellä puolella hieman kauempaa haettuja sukulaissieluja ovat esim. Vladimir Putin, Miklos Orban ja Recep Tayyip Erdogan. Trump harrastaa näennäistä autoritääristen johtajien kosiskelua, josta ei voi vetää oikeastaan mitään johtopäätöstä. Korkeintaan kysymys on ärsytyskynnyksen korkeuden mittaamisesta.

Trumpismin menestys johtuu paitsi presidenttiehdokkaan omista henkilökohtaista vetovoimatekijöistä niin myös epäluottamuksesta poliittista establishmenttia (vakiintunutta puoluejärjestelmää) kohtaan. Globalisaation vaikutus työelämään on ollut niin suuri, että heikon ammattiyhdistyksen ja joustavien työmarkkinoiden takia vauriot ovat olleet Yhdysvalloissa mittavia. Muutosta pehmentäviä elementtejä on ollut vähän. Kysymys ei niinkään ole työpaikkojen määrästä (työttömyydestä), vaan palkkauksen tasosta, joka on laajalti laskenut. Tästä kehityksestä syytetään vanhoja puolueita, joskin olen itse sitä mieltä, että syytökset ovat melko turhia.

Trumpin politiikka on paljolti ”pelastussanomapolitiikkaa”, joka vetoaa ihmisten ahdistukseen. On helppoa nähdä, että Trump ei tule selviämään asettamistaan haasteista, jos valinta kohdistuisi häneen. Hänen kampanjansa on ollut iskulauseilla askarointia (”Tehdään Amerikasta suuri”, ”Palautetaan työpaikat Yhdysvaltoihin”, ”Rakennetaan muuri Meksikon rajalle” jne.). Politiikan keinoja ja sisältöjä hän ei ole tuonut esille.

Työpaikkojen ”palauttaminen” on raskas ja aikaavievä prosessi ja perustuu automaation ja robotisoinnin käyttöönottoon sekä monin eri tavoin työn tuottavuuden noususta saatavaan kasvuun sekä kehittyvien maiden samaan aikaan tapahtuvaan työvoimakustannusten nousuun. En usko tuonnille asetettaviin rajoitteisiin. Sitä paitsi viime aikoina valmistusta on siirtynyt takaisin Kiinasta Yhdysvaltoihin ilman painostuskeinoja.

Trumpismi on osa nykymaailman populismiliikettä. Sen tavoitteena on löytää ”helpot keinot” modernin valtion ongelmien voittamiseen. Tällaisia keinoja ei kuitenkaan ole. Viimeistään hallitusvastuussa tosiasiat paljastuvat niin Trumpille kuin muillekin populisteille.

2 kommenttia:

  1. Yhteiskunta,jos sellaista on yleensä olemassa, saavoimansa eräänlaisista joukkohulluus kohtauksista,joita vat juuri nämä ilmiöt. Trumpismi,Soinismi ja Stubismi,ovat hyviä esimerkkejä, lähestulkoon uskonnollisen hysterian nostattamista tuloksista,ja eritoten näiden päiväperhosten katoavuudesta.

    Liberalistinen viestintä ja kultuuripolitikka on tuottanut, juuri nämä aikamme ilmiöt, kun kaiken täytyy aina olla kevyttä ja mielelään kivaa,ettei fantastista.
    Toisaalta taas elämän illusioiden etsinnäsään pettyneet,alkavat etsiä messiasta,pelastajaa,irvokasta kyllä Hollywoodin tuottamasta räyhähegestä, joskus, heikkoina hetkinä olen alkanut miettiä, olisiko esimerkiksi vaikkapa maksettuihin veroihin suhteutettu vaalitapa, sittenkin parempi muoto valita kuviteltujen yhteisöjemme päättäjät.

    VastaaPoista
  2. Taidamme pysyä vanhassa äänestystavassa. Wahlrooshan ehdotti yhdelle ja samalle henkilölle useampia ääniä. Toinen vaihtoehto oli mahdollisuus käyttää negatiivista ääntä jotakuta vastaan. W. luopui pian spekulatiivisista ajatuksista.

    VastaaPoista