sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Doha – parhaat päältä

Seuraavassa on esitelty urheilullisesti parhaat ja toisaalta dramaattisimmat hetket Dohan yleisurheilun MM-kisoissa. Muistiinmerkinnöissä painottuvat omat näkökulmani, jotka taatusti poikkeavat jonkun muun valitsemista tähtihetkistä. Paljon moititut kisat olivat urheilusuoritusten osalta mainiot. Tasapuoliset, ilmastoidut, tuulettomat ja sateettomat olosuhteet kentän tasolla pelastivat paljon, mutta kisojen paikkavalinta oli tästä huolimatta erehdys, kuten eräässä aiemmassa blogikirjoituksessa olen todennut. Järjestelyt olivat kiipelistä toiseen selviytymistä. Yleisurheilu on vieras kulttuurin muoto Qatarissa ja Dohassa.

Mutta sitten asiaan……

1) Miesten 5000 metrin juoksu

Muistiin kirjautui Ingebrigtsenin veljesten sankarillinen uupuminen matkana varrella kukin vuorollaan. Afrikkalaiset tappoivat juoksuvoimallaan Euroopan toivot eivätkä antaneet eurooppalaisia mahdollisesti armahtavan loppukiritaistelun toteutua.

2) Naisten maraton

Kaikkien aikojen näännytyskisa. Tällaista ei pitäisi sallia, sillä urheilijat kilpailijat henkensä uhalla. Maraton- ja kävelykilpailut olisi voitu järjestää myös jossain muussa maassa, jos vain säännöt sallivat kisojen jakamisen.

3) Miesten 100 metriä

Vanhan mestarin (Justin Gatlin) ja uuden mestarin (Christian Coleman) kohtaaminen. Vanha mestari yritti puhdistaa mainettaan dopingtahroista ja uusi mestari yritti torjua virinneitä epäilyjä juoksusuorituksellaan.

4) Naisten 100 metriä

Shelly-Ann Fraser-Prycen ylivoimaa. Taskukoisen juoksijan miltei koneen tasolle harjoiteltu juoksusuoritus (ja tämä ihan positiivisesti sanottuna).

5) Miesten seiväshyppy

Loistava kilpailu ja paljon muuta: taktikointia ja viime tipan ylityksiä…..Pakko antaa tunnustus myös kilpailijoiden yhteishengelle ja hauskanpidolle. Esimerkillisesti kolmikko Kendricks-Duplantis-Lisek tarjosi urheilullisen seiväshyppyshown.

6) Miesten kiekonheitto

Daniel Ståhl - mies joka oli niin suuri ennakkosuosikki, että kisassa saattoi odottaa vain epäonnistumista hermopaineissa….. Kun kisa lopulta ratkesi Ståhlin riemunkiljahduksiin ja keijukaistanssiin, oli siinä nähtävissä suurta helpottuneisuuden tuntua.

7) Miesten 800 metriä

Mieleen jäi voittajan, Donovan Brazierin hiipivä, matala askellustyyli, joka kuitenkin on huiman joutuisaa. Ratkaisu: Brazier jatkoi lennosta tahattoman jäniksen roolin valinneen Wesley Vazquesin vetoa. Se oli riski, joka kannatti ottaa. Brazier kuuluu tai on kuulunut toimitsijakiellon saaneen Alberto Salazarin juoksutalliin, jota on epäilty dopingin käytöstä. Salazarin varjo leijuu useiden suurkilpailumenestyjien yllä halusivatpa he sitä tai eivät.

8) Miesten 400 metrin aidat

Rai Benjaminin ja Karsten Warholmin etukäteen hehkutettu kaksinkamppailu päättyi Warholmin yllättävän selvään voittoon. Paljon mainostettua maailmaennätyskaatajaista ei nähty, juoksijat väsyivät kolmeen ratakierrokseen.

9) Miesten kolmiloikka

Christian Taylor tavoitteli intohimoisesti taivaita, 18 metriä ja maailmanennätystä, mutta oli pudota finaalissa leikistä jo kolmen ensimmäisen kierroksen jälkeen. Tarinalla oli onnellinen loppu, kultamitali tuli, mutta tulostavoitteiden toteutuminen jää ensi vuoteen.

10) Naisten seiväshyppy

Kaksintaistelut ovat urheilun suola. Ajateltakoon vaikka naisten seiväshypyn taisteluparia Anzelika Sidorova – Sandi Morris. Huikeita korkeuksia tavoittelevat tasaväkiset urheilijat on voitava pistää paremmuusjärjestykseen, vaikkemme katselijoina haluaisikaan. Seiväshyppääjät ovat nykyajan trapetsitaiteilijoita. Angelica Bengtson teki itsestään pelottoman taisteluhengen ruumiillistuman katkenneine seipäineen.

11) Naisten korkeushyppy

Naisten korkeushypyssä koettiin seiväshypyn kaltainen kaksintaistelu, kun ”vanha mestari”, Venäjän Marija Lasitskene puolusti onnistuneesti asemiaan nuorta haastajaa, Ukrainan Yaroslava Mahutshikia vastaan.

12) Miesten pituushyppy

Oma dramatiikkansa koettiin pituushypyssä, kun viimeisenä loppukilpailuun selvinnyt jamaikalainen Tajay Gayle voitti finaalin hirmutuloksella 869 cm.

13) Naisten keihäs

Australian Kelsey-Lee Barberin taistelu kiinalaisia ennakkosuosikkeja vastaan johti lopulta draaman kaaren mukaisesti haastajan voittoon.

14) Naisten 200 meriä

Dina Asher-Smithin ylivoima oli mykistävä. Yksi odotetuimmista voitoista.

15) 110 metrin aidat

On suorastaan harvinaista juosta suurkilpailuissa 110 metrin aidat ilman dramatiikkaa. Aivan kuin kookkaat juoksijat olisivat liian isoja aitaviidakkoon. Nytkin aitoja kolhinut ennakkosuosikki Jamaikan Omar McLeod pilasi paitsi oman juoksunsa niin myös – kuten luultiin - Espanjan Orlando Ortegan juoksun. Hyötyjinä olivat voittaja, USA:n Grant Holloway ja Venäjän Sergei Shubenkov. Jälkinäytöksenä Orlando Ortega nostettiin neljänneksi mitalimieheksi jaetulle pronssille. Tällaista - - ”sopimuskulttuuria” ja höveliyttä ei ole aiemmin nähty yleisurheilukentillä!

Samantyyppinen omituinen ”neljän mitalin kompromissi” toteutui moukarinheitossa protestin ja vastaprotestin seurauksena.

16) Kymmenottelu

Harvoin, jos koskaan, olen niin myötätuntoisen kärsivänä katsellut urheilusuoritusta kuin mitä näin Ranskan Kevin Mayerilta kymmenottelussa. Kultamitali oli käden ulottuvilla, mutta keho ei kestänyt kilpailun rasituksia. Onnittelut Viroon hopeamitalista!

17) Naisten 400 metriä

Salwa Eid Naserin ja Shaunae Miller-Uibon kaksinkamppailu päättyi edellisen voittoon. Loppuajat 48,14 – 48,37 toivat mieleen Jarmila Kratochvilovan ja Marita Kochin ajat. Yksi kovatasoisimmista lajeista kisoissa. Ovatko nykyhuiput niin lahjakkaita, että saavuttavat dopingajan tason urheilusuorituksissa?

18) Miesten korkeushyppy

Voittaja, Qatarin suuri poika Mutaz Essa Barshim otti vaikeuksien jälkeen omansa ja täytti stadionin (johtui osittain myös ilmaisesta pääsystä stadionille)!

19) Naisten 400 metrin aidat

Tapahtui jotain äärimmäisen harvinaista, kun MM-kisoissa rikottiin maailmanennätys. Hurja kilpailu Dalilah Muhammadin ja Sydney McLaughlinin välillä: 52,16-52,23.

20) Miesten 3000 metrin estejuoksu

Juoksun suola oli sadasosataistelu Kenian Conseslus Kipruton ja Etiopian Lamecha Girman välillä, joka päättyi ensin mainitun voittoon.

21) Miesten kuulantyöntö

Joe Kovacs, 22,91, Ryan Crouser, 22,90, Tom Walsh, 22,90! Kaikkien aikojen kuulakilpailu. Viimeisen työntökierroksen trilleri.

22) Naisten 1500 metriä

Sifan Hassan saavutti ennenkuulumattoman yhdistelmävoiton: 10 000 metriä ja 1500 metriä.

23) Naisten pituushyppy

Saksan Malaika Mihambon ylivoimaa: 38 cm voittomarginaali!

24) Miesten keihäänheitto

Grenadan Anderson Petersin voitto oli yksi kisojen suurimmista yllätyksistä. Onnittelut Lassi Etelätalolle! Toipumisen toivotukset Viron Magnus Kirtille!

25) Miesten 1500 metriä

Kenian Timothy Cheruiyot juoksi soolona alle 3.30 ja tyrehdytti kirimiesten juoksuvoiman kovatasoisessa kisassa.

PS

Urheilullisesti MM-kisat olivat menestys. Joidenkin urheilijoiden suoritukset olivat niin oudoksuttavia, että kisojen urheilullisen menestyksen ylle on kuitenkin jätettävä varaus tulevista tuomioista. Puolueettomuuteen pyrkivän tarkkailijan on mahdotonta arvioida, mitkä tulokset olivat mahdollisesti saavutettu dopingin avulla.

2 kommenttia:

  1. Mauno Koivisto toivoi kansallisten tunnusten pienempää roolia urheilun yhteydessä, nyt sellaista yksilöiden esiinmarssia, ilmanlippuja on toteutunut, tosin vastentahtoisesti venäläisten urheilijoiden kohdalla,eivätkä menestyneet urheilijat tuosta näytä kärsivän.
    Polittisen pelin tahtomattomana sivutuotteena venäläiset urheilijat tulevat olemaan kehityksen eturintamassa, heidän joukkoonsa ennustan viellä lisääntyvän, kun jokin amerikkalainen induvidualistinen urheilija kieltäytyy kantamasta maansa tunnuksia.

    VastaaPoista
  2. Vielä tänä päivänä puhuisin kahdenlaisesta doping-kulttuurista 1) venäläisestä valtiojohtoisesta systematiikasta ja 2) amerikkalaistyyppisestä "valmennuskeskusdopingista", jota yksityiset johtavat.

    VastaaPoista