Ympäri kehittynyttä maailmaa on havaittavissa ilmiö, jossa hyvinvoinnin kasvu isolla joukolla ihmisiä on vaimentunut, lakannut kokonaan tai suorastana taantunut. On monia syitä, miksi näin on tapahtunut. En yritäkään seuraavassa kajota syihin syviin kattavasti vaan vain joihinkin ilmeisiin tapahtumaketjuihin.
Seuraukset tapahtuneesta näkyvät monin eri tavoin, kuten vähentyneenä syntyvyytenä ja esimerkiksi (joissakin tapauksissa) elinajan odotuksen laskuna. Olemmeko siis kuvitelleet kymmenien vuosien ajan onnea tuottaneet mekanismit itsestään selviksi vai olemmeko jättäneet huomiotta tietyt taustalla vaikuttavat muuttujat, jotka ovat peittyneet jatkuvan edistyksen värähdyksiin ja virtaamiin? Perinteiset demokratian puoluekoneistot ovat ymmällä tapahtuneista muutoksista. Onko liberaalien demokratioiden ”hyvän tuottamisessa” epäonnistuttu?
Olen joskus muistuttanut 1960-luvun jälkipuoliskolla toistetusta hokemasta, jonka mukaan ”elintaso on jo riittävän korkea, nyt on keskityttävä elämänlaadun parantamiseen”. Onhan tämänsuuntaisesti varmaan osin edettykin, mutta ei lähimainkaan kattavasti. Toisaalta elintason kasvattaminen on vuosikymmenien varrella säilynyt ensisijaisena, ja laatukysymykset ovat seuranneet parantuneiden elämänolosuhteiden perässä.
::::::::::::::::::::
Helsingin Sanomat on kiinnittänyt huomiota syntyvyyden problematiikkaan muun muassa pääkirjoituksessa ”Syntyvyyspuhe pääsee vasta vähitellen kohti asiaa” (23.11.2019), jossa viitataan Tilastokeskuksen tuoreisiin tietoihin.
Useimpien ajattelutapa Suomessa on ollut, että syntyvyyttä on alentanut korkea koulutus ja pitkät opiskeluajat. Koulutuksen ja syntyvyyden välillä onkin yhteys, mutta toiseen suuntaan kuin on oletettu. Korkea-asteen koulutettujen lapsettomuus (45-49-vuotiaat) on pysynyt vuosikymmeniä ennallaan, kun taas keskiasteen ja perusasteen koulutuksen saaneiden joukossa lapsettomuus on yleistynyt. Syitä voidaan etsiä muun muassa työmarkkinoiden kehittymisestä. Työn ja perheen yhteensovittaminen on haasteellista tänä päivänä. Paljon on puhuttu työn polarisoitumisesta: keskiluokkaan (keskiluokkaisiin töihin) kohdistuu kovia murentavia paineita.
Matalapalkkaisten töiden määrä on kasvussa, samoin korkeapalkkaisten. Voisiko siis lapsettomuuden yksi syy olla pieni palkka ja sosiaaliturvan (perhevapaat!) puutteellinen kattavuus. Tätä ajatusta vastaan sotii se, että ennenkin köyhyyden keskelle syntyi lapsia, mutta selitys luontevimmin on, että ajat ovat muuttuneet: tänä päivänä synnyttäminen siirtyy monimutkaistuneiden elämänolosuhteiden vuoksi yhä kauemmaksi ihanteellisena pidetystä ajasta. Taloudellisen toimeentulon puutteet ovat yksi yhtälön tärkeä osa.
Oleellinen kysymys on, miten asioiden tilaan voidaan vaikuttaa? Helppoja keinoja ei ole eikä tahdo olla vaikeitakaan. Käydystä keskustelusta on voitu päätellä, että Suomeen pätee jokin tai jotkut spesifit syyt koska muualla ei tällaista ilmiötä tässä mittakaavassa ole nähtävissä. Suomeen syntyy tänä vuonna 45 000 vauvaa, kun 2010-luvun alkuvuosina oltiin vielä 60 000:ssa. Pudotus näin lyhyessä ajassa on millä mittarilla tahansa hälyttävä.
Onko meidän keskusteluilmapiirissämme jotain fataalia? Tarkoitan, että finanssikriisiä seurannut keskustelu on ollut masentavuudessaan silmiin pistävää. Huonojen aikojen vuosien ajan tapahtuva manaaminen ei rohkaise. Ei selvästikään olla totuttu siihen, että kasvu on normalisoitunut noin kolmen prosentin sijasta pysyvämmin yhteen tai korkeintaan kahteen prosenttiin. Koko ajan on ”uhkaamassa” nollakasvu.
Entä syntyvyyden alhaisuuden vaikutukset tulevaan?
Syntyvyyden alhaisuudella on monenlaisia vaikutuksia yhteiskunnassa, joista merkittäviin kuuluu eläketason säilyttämisen vaikeus. Syntyvyyden romahtaminen on aiheuttanut kuuden prosentin korotuspaineet työeläkemaksuun vuoteen 2085 mennessä. Runsas maahanmuuton lisäys (15 000 hengestä, joka on nykyinen väestöennuste, 25 000 henkeen) vähentäisi nostamistarvetta kolmanneksella, mutta vain kolmanneksella.
:::::::::::::::::
Yhdysvalloissa on todettu jo muutamien vuosien ajan ilmiö, jossa elinajanodote laskee. Se on ollut melkoinen järkytys maassa, jossa korkean elintason johdosta on totuttu vuosikymmenien ajan kohoavaan elinajanodotteeseen. Elinajan odotetta laskee 25-64-vuotiaiden kuolleisuus. Huumeiden yliannostus alkoholismi, itsemurhat ja opiaattiriippuvuus mainitaan syinä tapahtuneeseen kehitykseen. Samantyyppinen suunta on nähtävissä elinajassa sekä valkoisilla että etnisillä ryhmillä. Ainakin toistaiseksi Yhdysvaltojen kehitys poikkeaa muista kehittyneistä maista. Yhdysvallat siis menettää ennen aikaisten kuolemien takia ihmisiä parhaassa työiässä.
Hesarin artikkelissa ”Amerikkalaisten elinajanodote laskee” (28.11.2019) todetaan, että kysymys ei ole dramaattisesta muutoksesta, mutta huomiota herättää, että trendi on ollut nähtävissä jo monien vuosien ajan. Vuonna 2017 syntyneiden yhdysvaltalaisten odotettavissa elinikä oli 78,6 vuotta, jossa on laskua 0,1 vuotta edelliseen vuoteen (Suomessa odotettavissa oleva elinikä on 84,3 vuotta tytöillä ja 78,9 vuotta pojilla). Onko niin, että Yhdysvallat näyttää tulevaisuuden suunnan?
Mielenkiintoista on, että kuolleisuuden muutos kohdistuu etenkin Ohion, Pennsylvanian, Kentuckyn ja Indianan osavaltioihin. Eivätkö nämä olleet juuri niitä osavaltioita, joissa ratkaistiin Yhdysvaltain presidentinvaalien tulos vuonna 2016? Bill Clinton yritti kampanjan viime hetkillä vaikuttaa vaimoonsa Hillaryyn, että tämä lähtisi kiertämään näitä avainosavaltioita saaden tylyn torjunnan osakseen. Olisiko vaalikampanjan keskittäminen näihin muutamiin osavaltioihin muuttanut tulosta, sitä emme tiedä? Joka tapauksessa edellä mainittujen kaltaisten osavaltioiden väestön taloudellinen ja poliittinen ”oirehtiminen” oli yksi - ja ilmeisesti ratkaiseva - syy Donald Trumpin voittoon. Trumpin lupaukset tehosivat itse vaaleissa, mutta niillä ihmisten olosuhteita ei paranneta. Kysymys on syvällisistä yhteiskunnallisista muutoksista, kuten työllisyydestä, teollisuuden rakenteista, palkkapolarisaatiosta, globaalien markkinoiden kehityksestä ja sosiaaliturvan puutteista. Näistä tärkein on ehkä teollisuuden rakennemuutos, johon tavalliset ihmiset eivät pystyneet sopeutumaan.
Paradoksaalisesti samaan aikaan, kun kehitys kehittyy maailmanlaajuisesti suotuisasti monilla aloilla, isot väestönosat – monesti haja-asutusalueella asuvat – tuntevat itsensä syrjäytyneiksi ja päätöksenteon ulkopuolella oleviksi. Se, mitä tapahtuu Yhdysvalloissa, tapahtuu myöskin Suomessa ja monissa muissa maissa. Perinteinen puoluerakenne ei pysty vastaamaan läheskään kaikkiin haasteisiin, siksi populistit ja autoritaariset voimat ovat haastaneet liberaalin demokratian.
:::::::::::::::::::
Edellä esitetyillä parilla esimerkillä olen halunnut tuoda esille paradigman muutoksen siihen nähden, mitä olemme odottaneet. Globaali talous ja teknologinen kehitys ovat ilmeisimpiä muutostrendien aiheuttajia. Aivan oikein on myös asetettu kyseenalaiseksi kapitalistisen järjestelmän nykyinen suunta ja kehitys. Monet tahot haluaisivat päivittää sen vastaamaan nykypäivän tilannetta. Kuluttaessamme ylikulutamme myös maapalloa tavalla, joka vaikuttaa ihmisten elämisen edellytyksiin tällä palaneetalla.
Em. selitysmalli on ”maailmoja syleilevä”, mutta todellinen. Voidaan myös palauttaa asia yksilötasolle ja puhua tavallisen matti ja maija meikäläisen kiireisen elämän nautinnoista, jotka ajavat fundamentaalisten (elämää säilyttävien ja uutta elämää luovien) asioiden edelle. Ehkä nämä projisoidaan joiksikin muiksi ”hyväksyttäviksi tavoiksi”, joilla ihmiset selittävät käyttäytymistään. Edellä esitetyt luonnosmaiset hajamietteet olkoot johdantona joskus myöhemmin tapahtuvalle jatkopohdinnalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti