Vahvojen demokratioiden määrä harvenee

Olen kirjoittanut useita kertoja tässä blogissa kehittyneiden maiden demokratiatilasta. Aihetta huolestumiseen on. Vaikka Suomi ei olekaan suurimpien huolien kohteena, on meilläkin nähtävissä tiettyä kansanvallan haavoittuvuuksia.

Kansainvälisen IDEA-järjestön The Global State of Democracy 2019 -raportissa luodataan maailman valtioiden demokratiatilaa perusteellisella tavalla. IDEAn raportteja on julkaistu säännöllisin välein, joten aikaulottuvuus on mukana seurannassa. Ilahduttavaa on, että demokraattisten maiden määrä IDEAn kriteereillä on itse asiassa kasvanut vuodesta 1980 (jolloin arvioitiin olevan 38 demokraattista valtiota) vuoteen 2018, jota vuotta viimeisin raportti koskee. Nyt demokraattisiksi luokiteltuja maita on 97 kappaletta. Miksi siis kantaa huolta? Yritän seuraavassa eritellä, mitä on tapahtunut.

IDEA käyttää seuraavia kriteerejä (viisi kappaletta) määrittäessään maiden sijoituksia demokratian määrässä ja laadussa: kansalaisten osallistuminen, puolueeton virkakoneisto, vallanpidon läpinäkyvyys ja kontrolli, perusoikeuksien toteutuminen ja edustuksellinen hallinto. Näiden kriteerien perusteella tarkempaan syyniin selviävät seuraavat Euroopan maat: Itävalta, Belgia, Kroatia, Kypros, Tsekki, Tanska, Viro, Suomi, Ranska, Saksa, Kreikka, Irlanti, Italia, Liettua, Alankomaat, Norja, Puola, Portugali, Romania, Slovakia, Slovenia, Espanja, Ruotsi, Sveitsi ja Iso-Britannia.

Kulmakarvat nousevat, kun katsotaan, mitä maita on kelpuutettu mukaan. Onneksi ryhmää arvioidaan tarkemmin. ”Finaaliin” pääsevät edellä olevasta listasta vain kattavasti demokratian toteuttamiseen sitoutuneet maat. Tässä tiukemmassa seulassa em. luettelosta putoavat pois odotetusti mm. Kroatia, Puola ja Romania (vain yhdessä viidestä arvioperusteesta korkein rankkaus). Sitten on maita, joiden osalta täyttyy neljä kriteeriä viidestä. Näitä ovat esimerkiksi Irlanti, Portugali ja Slovakia. Kaikissa viidessä vertailukohteessa korkean (high) arvosana saaneita maita on 20, joista 14 on Euroopasta. Kaikki kriteerit täyttävien maiden joukossa on myös Suomi. Nämä saavat mainearvion ”full democracy”.

Demokratiaindexin kärjessä ovat Norja (indeksipistemäärä 9,87), Islanti ja Ruotsi eikä kaukana ole Tanskakaan. Suomi jää Pohjoismaiden keskinäisessä vertailussa viimeiseksi (indeksipistemäärä 9,14), joskin sijoitus on 167 maan joukossa hieno, eli kahdeksas. Suomi jää kuudennesta sijasta vain 0,1 indeksipistettä. Yhdysvallat on sijalla 25, Ranska sijalla 29 ja Italia sijalla 33, joitakin mainitakseni. Suomen indeksipisteet mainituilla viidellä mittarilla ovat linjassa muiden kärkimaiden kanssa eikä suurempia eroja ole nähtävissä parhaisiin kilpailijoihin verrattaessa.

Oleellista tässä tuoreessa IDEA-rankingissa on, että edellisen mittaukseen verrattuna monien maiden sijoitus ja indeksipisteet ovat laskeneet. Juuri tähän olen kiinnittänyt huomiota kirjoituksissani. On edetty demokratia polulla pitkälle, mutta sitten on taannuttu. Liberaalin demokratian voittokulku on hiipunut tai katkennut.

Autoritaariset hallinnot ovat yleistyneet erityisesti Itä-Euroopassa, mutta ongelmia on myös monissa Länsi-Euroopan maissa. Nyt tullaan avainkysymykseen: meillä on Euroopassa paljon valtioita, joissa esimerkiksi hallitusten kokoaminen on suunnattoman vaikeaa. Samoin hallitukset ovat jääneet lyhytaikaiseksi. On maita, joissa hallituskriisi on lähes koko ajan päällä. Näitä valtioita ovat esimerkiksi Italia ja Espanja. Suomi selviää omien ongelmiensa kanssa tässä vertailussa kunnialla!

On valtioita, jotka selviävät demokratian teoreettisista perusvaateista suhteellisen moitteettomasti, mutta tarkemmassa tarkastelussa puutteet tulevat esille. Järjestelmä on ikään kuin muodollisesti kunnossa. Voidaan puhua enemmän tai vähemmän epävakaista tai puutteellisesti toimivista demokratioista. Tämä merkitsee, että periaatteessa demokratian pelisäännöt täyttyvät, mutta käytännössä hallitusten kelvollisen muodostamisen esteiksi on kasautunut suuria ongelmia.

On kysymys sitä, miten käy noille 14 eurooppalaiselle maalle, jotka täyttävät ”täyden demokratian” vaatimukset. Nehän toimivat esimerkkeinä muille maille ja toisaalta kohtaavat tiukimmat haasteet, koska kriteerit huipulla ovat kovat.

Näyttää siltä, että ”vajailla” demokratioilla on uskonpuute, jotta ne pääsisivät korkeimmalle tasolle. Rima on asetettu liian korkealle. Esimerkiksi Suomessa kansanvaltaa on harjoiteltu sata vuotta ennen kuin on vakiinnutettu korkea sijoitus. Useissa maissa ei ole saavutettu riittävän pitkää yhtäjaksoista demokratiavaihetta milloinkaan ja toisissa – esimerkiksi Unkarissa – enemmän tai vähemmän autoritaarinen hallinto on ollut vahvoilla viimeisten 100 vuoden ajan puhumattakaan sitä ennen vallinneesta tilanteesta. Autoritaarinen traditio tuntuu useissa maissa pystyvän kumoamaan demokratiakehityksen.