Brexit paljasti järjestelmän valuvian

Yle TV1:ssä esitettiin 7.1.2020 tuore (2019) englantilainen TV-elokuva ”Brexit – temppu ja miten se tehtiin” (”Brexit - The Uncivil War”). Elokuva kertoo jännittävästi tapahtumasarjan, miten kansanäänestyskampanja johti brexitiä kannattaneiden voittoon kansanäänestyksessä vuonna 2016.

Draamaelokuvassa esiintyvät oikeita henkilöitä näyttelevät etevät näyttelijät ja aina välillä elokuvan kulkuun on sijoitettu todellisia välähdyksiä eletystä elämästä ja henkilöistä. Mukana ovat Boris Johnson, David Cameron, Nigel Farage…….. On vaikeaa sanoa, kuinka aidosti tai totuudenmukaisesti draamaelokuva suoriutuu tehtävästä, mutta uskottavan tuntuinen se on meikäläisen näkökulmasta. Elokuva perustuu mukana olleiden haastatteluihin, mutta osa dialogista ja hahmoista on sepitetty dramatisoinnin vuoksi.

Vaalikampanjan hektinen kiihkeys, nopea supliikki ja sinkoilevat dialogit täyttävät elokuvan.

Kiihkeän, nopeatempoisen kansanäänestyskuvauksen pääosassa on entinen virkamies, Dominic Cummings (elokuvassa Benedict Cumberbatch), joka värvättiin vetämään EU:sta irrottautumista kannattavaa Vote Leave -kampanjaa. Hänet kuvataan ärsyttäväksi, ylemmyydentuntoiseksi tehopakkaukseksi, joka kohtelee kaltoin sekä omia että vastustajia päästäkseen päämääräänsä. Elokuva on ehkä parhaimmillaan kuvatessaan Cummingsin innostunutta mutta turhautunutta olemusta toisaalta päämäärätietoisena vaalitaistelun voittoon pyrkivänä organisaattorina ja toisaalta valheellisen kamppailun läpi näkevänä huonolla omallatunnolla varustettuna ”tahattomana uhrina”. Onko siis ulkoinen voitto kaiken kruunaava tavoite, jos saa samalla sielulleen trauman?

”Pääosissa” ovat myös sosiaalinen media ja IT-alan yritys Aggregate IQ, joka tarjosi eroa EU:sta vaativien kampanjan alustan eli tilastollisen analyysin algoritmeineen. Aggregate IQ:n näkökulmasta äänestyksessä oli kysymys kohdennetusta poliittisesta kampanjasta algoritmien avulla: ”raha on tärkeä, mutta tieto on valtaa”. Algoritmit oppivat ihmisten käyttäytymisestä ja tunteista. Kysymys oli elokuvan sanoin ”poliittisen järjestelmän hakkeroinnista”. Demokratiasta tehtiin koekaniini. Aggregate IQ:n menetelmien rinnalla massavaikuttaminen edusti mennyttä aikaa.

Leave EU -puolue leimautui Cummingsin kautta EU:n kannattajien mielissä nettipuolueeksi: ”emme anna nörttien pilata kaikkea!”, toteavat vastapuolen kellokkaat elokuvassa.

Vaalikampanjan ja nettikampanjan henkilökohtainen räätälöinti ei sinänsä ollut uutta, jo Barack Obama käytti sitä hyväkseen aikoinaan. Nyt erittely vietiin pidemmälle: käytettiin hyväksi ihmisten politiikan vastaisuutta. EU:n vastustajat tavoittelivat ihmisiä, jotka eivät olleet äänestäneet aiemmin, tai joita markkinointi ei ennen ollut tavoittanut. Erityisenä kohderyhmänä olivat politiikkaan pettyneet pienituloiset, joille kerrottiin, mitä ”he halusivat kuulla”: EU vie työpaikat, sallii esteettömän laajamittaisen maahanmuuton jne.

Kyllä Dominic Cummingskin käytti perinteisiä menetelmiä. Elokuvassa on kohtaus, jossa Cummings joukkoineen koputtaa satunnaisesti valitun pariskunnan ovea. Haparoivan alun jälkeen Cummings huomaa, että kysymys kampanjassa on isäntäpariskunnan jo valmiiksi EU-epäluuloisten tunteiden vahvistamisesta, mitään uutta ei tarvittu.

Kun koko kampanja viedään tarpeeksi räätälöidylle tasolle, se ei enää ole kenenkään hallussa, joka sekin sotii perinteistä kampanjaa vastaan tarkoin määräytyvine kohderyhmineen. Kuka tahansa – yksilökohtaisesti – käyttäytyy tai muuttaa käytöstään halujensa mukaan. Perinteet eivät velvoita.

Koko kansanäänestysnäytelmä kuvataan kahden toisiaan vastaan taistelevan ”joukkueen” kamppailuna Englannin kohtalosta. Samalla analysoidaan kahden erilaisen vaalikamppailun vastakkaista lähestymistapaa äänestykseen, joista toinen perustuu vanhaan isoja kohderyhmiä (suhde maahanmuuttajiin, suhde työttömiin jne.) lähestyvään vaalitaistelustrategiaan ja toinen moderniin henkilökohtaisesti räätälöityyn lähestymistapaan perustuvaan strategiaan. Kumpi on siis tehokkaampi, vanha ”torilla tavataan” -menettely vai sosiaalista mediaa hyväksikäyttävä järjestelmä? Vai onko paras jokin välimuoto vai eri keinojen yhdistelmä?

Cummingsin tavoitteena oli mahdollisimman yksinkertainen viesti: Euroopasta tehtiin symboli kaikelle pahalle. Viestin pitäisi perustua tunteelle ei järjelle. Tarvittiin myös iskulause, joksi valikoitui ”Take Control” tai ”Vote Leave – Take Control (back)”. Viesti oli selvä: on säilytettävä määräysvalta omissa käsissä sanomalla EU:lle ”EI”.

EU:ta vastustavien käyttöönottaman punaisen vaalibussin kylkeen oli kirjoitettu teksti: ”We send the EU £350 million a week” – täysin paikkansa pitämätön propagandistinen väite, joka oli erityisesti Boris Johnsonin vaalitäky. Propaganda vietti riemujuhliaan kansanäänestysilmapiirissä. Elokuvassa on mainio kohtaus, kun Johnson noustessaan kiireissään bussiin joutuu vastaamaan innokkaan kannattajansa tuosta vaan omaksumaan sloganiin: ”70 miljoonaa turkkilaista tulee Britanniaan”. Johnson nikottelee häveliäästi: ”taidetaan puhua Turkin väkiluvusta”, johon kannattaja: ”se oli lehdessä!”.

Pahimmillaan äänestäjät käyttäytyivät kuin meluavat apinat. Välittyy kuva demokratian alennustilasta. Joku toteaakin suorasukaisesti: ”tuollaisia meistä on tullut!”.

Elokuvan loppupuolella Dominic Cummings pannaan hiukan teennäisesti kohtaamaan EU:ta kannattavan tahon kellokas. Tarkoitus lienee ollut molempien turhautumisen kuvaaminen ennen lopullisen vaalituloksen selviämistä. Elokuva päättyykin frustroituneeseen järjestelmäkritiikkiin: miten tähän järjettömyyteen saatettiin päätyä?

::::::::::::::::::::

Cummingsin sisintä kalvaa painajainen. Miksi? Koska hän pelkää paljastaneensa järjestelmän sisäisen korjaamattoman valuvian. Päähenkilö jää kaipaamaan muutosta, joka olisi pitänyt tehdä paljon, paljon aikaisemmin. Mutta mikä tuo muutos olisi ollut?

Elokuvan lopputeksteissä herätetään kysymyksiä Cummingsin kampanjan laillisuudesta. Totta onkin, että ihmisten yksityisyyttä käytettiin häikäilemättä hyväksi. Jälkipesu jatkuu. Miten voittaja voitti? Noudatettiinko lakia? Cummings kuvataan poliittisen systeemin mullistajana. Muitakin on, esimerkiksi Donald Trump käytti hyväkseen kaikkia mahdollisia keinoja päästäkseen valtaan. Valtaanpääsystä on tullut itsetarkoitus ja siinä roikutaan viimeiseen saakka.

Elokuva on tarina onnistumisen ongelmasta. Kaiken jälkeen ilo EU:sta lähtöä kannattavien joukossa oli toki aito. Jotakin kuitenkin puuttui Cummingsin mielestä. Ilo voitosta kumisee tyhjyyttään. Kaikki on muuttunut taktiseksi peliksi keinoilla, jotka eivät kestä päivänvaloa. Perustuuko nykyaikainen demokratia osin valehteluun, hyväuskoisten ihmisten huijaamiseen?

Kaikkea ei ole läheskään nähty. Seuraavissa vaaleissa virtuaalivaikuttaminen voi olla puolisalaisena aseena mukana.

”Brexit – The Uncivil War” (”Töykeä sota”) on nopeatempoinen kuvaus vuosia piinanneesta ”siviilien sisällissodasta”. Haavojen umpeutumiseen kuluvaa aikaa on vaikeaa arvioida. Elokuvan tarkoitus lienee saada ihmiset ajattelemaan, miten pitkälle rauhanomaisissa olosuhteissa sisäiset kiistat voidaan viedä.