Kurt Sontheimerin kirjoittama ja Maija Pietikäisen suomentama Hannah Arendtin elämäkerta ”Suuren ajattelijan elämä” (Into) on ilmestynyt kaivattuna ”uutuutena” tänä vuonna. Saksankielinen alkuteos on ilmestynyt vuonna 2006. Olen jo aiemmin kirjoittanut yhden blogikirjoituksen Arendtista kirjaan perustuen. Tuntui, etten päässyt kovin syvälle Arendtin ymmärtämisessä. Siispä yritän nyt uudelleen toisesta näkökulmasta. Ymmärtämisen välikappaleena toimii natsi Adolf Eichmann.
Arendt (1906-1975) on kiistatta yksi 1900-luvun merkittävimmistä yhteiskunnallista ajattelijoista. Hänen merkityksensä on kasvanut kirjailijan ja ajattelijan kuoleman jälkeen. Avain- tai pääteos ”Totalitarismin synty ” ilmestyi jo vuonna 1951.
::::::::::::::::::::
Israelin tiedustelupalvelu pääsi vuonna 1960 Adolf Eichmannin jäljille Argentiinassa siepaten tämän etsityn natsijohtajan, joka vastasi keskitysleirikuljetuksista toisen maailmansodan aikana. Oikeudenkäynti Eichmannia vastaan alkoi Jerusalemissa 11.4.1961 ja päättyi kuolemantuomion julistamiseen 11.12.1961.
Yritän lähestyä Arendtin näkemystä totalitarismista hänen Adolf Eichmannin oikeudenkäyntiä koskevien pohdintojensa näkökulmasta. Arendt seurasi oikeudenkäyntiä paikan päällä Jerusalemissa ja kirjoitti raporttejaan amerikkalaisiin lehtiin.
Arendt kirjoitti myös kirjan ”Eichmann Jerusalemissa. Raportti pahuuden arkipäiväisyydestä”, joka julkaistiin vuonna 1963. Osa kirjan lukijoista ärsyyntyi suuresti teoksessa esitetyistä kannanotoista, osa asettui puolustamaan kirjailijaa. Mistä oli kysymys? Miksi kirja oli niin kiistelty?
Paradoksi syntyi vaikutelmasta, jonka Eichmann synnytti: oikeudenkäynnin syytekirjelmän viesti oli, että hän oli hirviömäisyyden ruumiillistuma (mitä hän tietenkin olikin), joka oli vastuussa miljoonien ihmisten kuljetuksista tuhoamisleireille. Arendtin näkemyksen mukaan - joka välittyy myös kirjan nimestä - Eichmann ei ollut hirviö vaan pikemminkin tavallinen ihminen. Kaikki me, jotka olemme nähneet filmeiltä tai videolta Eichmannin vastaavan oikeuden tuomarin kysymyksiin, ovat voineet panna merkille, että Eichmann vastasi kysymyksiin ikään kuin kysymys olisi ollut ylempää tulleen käskyn noudattamisesta kuljettaa tavaraa paikasta A paikkaan B. Hän toimi ”virkamiesmäisesti”.
Rikokset toteutti siis hallintovirkamies, ”vailla minkäänlaista demonisuutta”. Tässä Arendt palaa ”Totalitarismin synty” -teoksen juurille, jossa hän puhuu ”totalitarismin herruudesta”. Se haastoi tai alisti tavalliset virkamiehet - ja tavalliset ihmiset - toteuttamaan kuuliaisesti herransa tarkoitusperiä, ilman moraalisia tunnontuskia. Tässä on siis kysymys siitä, että vanha yhteiskunta on korvattu totalitaarisella vaihtoehdolla, jossa ei kuulunut asettaa kyseenalaiseksi Johtajan toimeksiantoja. Järjestelmä toteutti joukkomurhan, jossa Eichmannin kaltainen ihminen oli välikappaleena ja jossa virkamies nimeltä Adolf Eichmann omaksui roolinsa järjestelmän hyväksymällä tavalla.
Monet käsittivät Arendtin niin, että hän banalisoi juutalaisten joukkomurhan, ikään kuin kysymys olisi ollut vain teknisestä toimenpiteestä. Toinen ankaraa suuttumusta herättänyt kohta Arendtin Eichmann-kirjassa koski arvossapidettyjen juutalaisjohtajien väitettyä yhteistyötä natsien kanssa. Tätä syytöstä monet eivät unohtaneet koskaan.
:::::::::::::::::
Tapaus Eichmannin voisi nähdä niin, että oikeudenkäynti hävitti natsijärjestelmän taustalle ja korosti sen yksittäisen edustajan julmuutta, kun taas Arendt korosti virheen tapahtuneen perustavaa laatua olevalla tavalla silloin, kun demokraattinen järjestelmä korvattiin totalitaristisella.
On sanottu, että Arendtin kirja totalitarismista on omalaatuinen sekoitus ”osanottoa ja etäisyyttä”. Eichmann-kirjassa nousee esille sama lähestymistapa: Arendtista saa helposti kyynisen kuvan, jolla hän etäännyttää itsensä joukkosurman uhreista. Tätä tasoittaa hänen intohimoinen tavoitteensa löytää yhteiskuntamalli, joka pystyy taistelemaan totalitarismia vastaan ja - jos siinä onnistutaan - poistaa Eichmannin kaltaiset ”yksittäistapaukset” mahdottomina.
Arendtissa herättää huomiota hänen riippumattomuutensa ehdottomuus. Ei edes juutalaisuuden voimakas side estänyt häntä muodostamasta omia itsenäisiä linjauksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti