Demokratia, kapitalismi ja globalisaatio – kiveen hakatut periaatteet?

Helsingin Sanomissa oli 2.2.2020 Pekka Mykkäsen asiantunteva, mutta useammalla tavalla ristiriitaisia tunteita herättävä pitkä artikkeli maailman tilasta lähinnä talousjärjestelmien näkökulmasta. Artikkelin (tai esseen) nimi oli ”Maailmassa todistetaan `kapitalismien törmäystä´, kun demokratia etsii sieluaan”.

Ytimessä on kapitalismin ja demokratian kahtia tai useampaan osaan hajoaminen nykymenon myllerryksessä. Kirjoituksen lähtökohta on hyvä ja herättää paljon pohdintoja.

Demokratia, kapitalismi ja globalisaatio ovat kaikki liikkeessä toisiinsa nähden. Mutta mikä merkitys niillä on tavallisen ihmisen elämään? Mykkäsen mukaan suurta osaa maailman väestöä ei kiinnosta järjestelmät vaan tulevaisuuden näkymä. Sen ei saisi olla näköalaton vaan toiveita herättävä. Jos näin ei ole purkautuu paha olo ympäröivään yhteiskuntaan.

Mykkänen haastaa esseensä lukijan väittämällä, että diktatuureissa ja puolidemokratioissa elää tyytyväisiä ihmisiä, kun taas demokratiassa kiukku on päällimmäinen tunne. Raflaavasti sanomista ei ole toki kielletty. Tässä hän kuitenkin oikaisee ja yleistää melkoisesti. Mielenosoitukset autoritaarisesti johdettujen maiden kaduilla ovat siis Mykkäsen mielestä tyhjänpäiväisiä eivätkä kerro sananvapauden kaipuusta? Eiköhän asia ole pikemminkin niin, että liberaaleissa demokratioissa vapaus luo mahdollisuudet sekä tyytymättömyyden että tyytyväisyyden osoittamiseen päinvastoin kuin diktatuureissa, joissa reklamointi kaduilla, teillä ja turuilla on tukahdutettu. Poliisivallan alla on syytä olla hiljaa, jos haluaa säilyttää vapautensa. Kuuliaisuus ja totteleminen ei siis ole diktatuurissa vapaasti valittu vaan pakotettu asiain tila. Vai onko niin, että meissä asuu pieni masokistin siemen jokaisessa: mitä vapaudesta, kunhan saamme leipää ja sirkushuveja!

Mykkänen näkee kilpailevat järjestelmät ”tasapuolisesti” niin, että diktatuureissa haaveillaan rehellisistä vaaleista ja demokratioissa jätetään - vapauden nimissä - äänestämättä.

Demokratioissa kuitenkin – kilpailutilanteessa - kannattaa kiinnittää huomiota kansanvaltaisen järjestelmän tehokkuuteen (tai tehottomuuteen). Kiinassa kun pistetään ”Korona-sairaala” kuulemma pystyyn kahdeksassa päivässä. Onhan se vaikuttavaa, mutta on syytä muistaa, että samaisessa kiinalaisessa järjestelmässä yritettiin salata korona-viruksen esiintyminen pitkän aikaa.

Mykkänen viittaa tutkimuksiin, joissa otetaan kantaa globalisaation siunauksellisuuteen tai turmiollisuuteen. Länsimaissa suuri osa kansalaisista suhtautuu maapalloistumiseen kriittisesti, kun taas esimerkiksi Vietnamissa peräti 91 prosenttia suhtautuu siihen positiivisesti. Ilmiön edut ovat kääntyneet aikojen saatossa ympäri kehittyviä maita hyödyttäviksi. Länsimaat taas näkevät sen omaa (saavutettua) elinpiiriä uhkaavana.

Mykkänen viittaa tunnetun professorin Branko Milanovicin oivallukseen: erot länsimaiden ja Aasian maiden välillä ovat kaventuneet ja länsimaiden sisällä kasvaneet. Tällä on suora yhteys erilaisten integroitujen (valtio)järjestelmien ja globalisaation hyväksyttävyyteen ja suosioon.

Milanovic vannoo kapitalismin nimeen, mutta toteaa kapitalismin jakautuneen kahteen kilpailevaan päähaaraan, liberaaliin malliin ja valtiojohtoisen kapitalismiin (vähän kuin kulttuureissa on tapahtunut, ”kulttuurien törmäys”). Näiden kahden taistelu näkyy USA:n ja Kiinan kauppakiistoissa, joissa Trump on kokenut Yhdysvaltain jääneen häviölle Kiina harjoittaman manipuloinnin seurauksena (vakoilu, patenttirikkomukset ym.).

Kiina on saanut seuraajia autoritaariselle valtiokapitalistiselle järjestelmälleen ja länsimainen liberaali demokratia on joutunut ahtaalle. Kiinalaisilla on myös ekspansiivinen ote rahoitusratkaisuineen kehittyvässä maailmassa. Minusta näyttää siltä, että kiinalaiset ovat ottaneet mallia amerikkalaisesta ”tukikohtaimperialismista” sillä poikkeuksella, että amerikkalainen imperialismi on ollut ensi sijassa sotilaallista luonteeltaan ja kiinalainen taloudellista. Länsimainen epäitsekkäänä markkinoitu demokratian vienti on sekin jäänyt toissijaiseksi kiinalaisen kilpailun rinnalla. Kiinalainen talouskasvuajattelu ja nationalismi ovat tärkeämpiä vientituotteita kuin kansanvaltaisen järjestelmän vienti länsimaiden varjeluksessa.

Milanovic tekee varsin erikoisen vertailun: länsimaisissa yrityksissä työntekijät eivät juurikaan pysty vaikuttamaan yrityksensä linjaan vaan ”kiinalaisittain” joutuvat pitämään suun supussa firman asioista puhuttaessa. Tämä koskee myös tilanteita, joissa työoloja huononnetaan. En oikein usko, että tämä malli toimii näin pelkistettynä skandinaavisessa tai saksalaisessa järjestelmässä.

Kiinalaisen järjestelmän etu tavanomaiseen diktatoriseen järjestelmään on se, että kiinalaisessa on huomattava ”digitaalinen ulottuvuus”. Se on siis edelläkävijä autoritaarisista maista. Kiinalainen ulottuvuus takaa kestävämmän järjestelmän kuin mitä on useimmissa kehittyvissä maissa.

Mykkäsen johtopäätös on, että ”on mahdollista, että tämän päivän valtiokapitalistinen Kiina onnistuu olemaan historian totaalisin diktatuuri olematta perinteisessä mielessä totalitaarinen valtio”. Tällaisen toteutuminen olisi siis todellinen kilpailija liberaalille demokratialle. Sen vahvuudet syrjäyttäisivät järjestelmän heikkoudet. Mielestäni on aivan liian aikaista vetää tällaista johtopäätöstä.

On mielenkiintoista nähdä laimeneeko ankara autoritaarisuus valvontakoneistoineen (kuten luulisi), kun kiinalaisten elintaso nousee vai onnistuuko ”digitaalinen autoritaarisuus” säilyttämään asemansa. Aiempia kokemuksia ei ole.

Kapitalismin arkkikriitikoita menneinä vuosikymmeniä ovat olleet vasemmistotahot. Nyt kapitalismiin kohdistuu ankaraa arvostelua ”sisältä päin”, sitä aiemmin puolustaneiden markkinataloutta kannattaneiden taholta. Toistaiseksi on liian aikaista sanoa, mihin suuntaan kapitalismikritiikki kääntyy. Nyt on kuitenkin vaihe, jossa yrityksen tulokseen lasketaan myös onnistuminen esimerkiksi ilmastokysymyksissä, kestävässä kehityksessä ja yhteiskuntavastuussa yleisemminkin. Digitalisaatio on tässäkin turbulenssissa ratkaisevassa asemassa. Sen vaikutusta lopputulokseen on yhtä vaikea arvioida kuin Kiinan hallinnon suuntaa arvioitaessa.

Demokratia on haasteiden edessä sillä sen kanssa kimpassa elänyt markkinatalousajattelu on saanut rinnalleen autoritaarisen kapitalismin, jolla on vahva kannatus nousevissa talouksissa. Myös demokratioiden sisällä kilpailevat versiot (ainakin, jos Donald Trump voittaa toisen kauden) aiheuttavat muutoksia, joita on vaikea arvioida. Perinteiset liberaalit demokratiat ovat puolustuskannalla ainakin toistaiseksi.