Verojen rakastamisesta

Verohallinto on teettänyt Feedback Oy:llä haastattelututkimuksen, jossa aiheena oli suomalaisten suhtautuminen veroihin. Kysely toteutettiin syys-lokakuussa 2019. Se tehtiin satunnaisotantana.

Tulokset ovat hämmästyttäneet mediaa ja kansalaisia, oikeastaan kaikkia. Tutkimuksen mukaan 98 prosenttia suomalaisista pitää tärkeänä verojen maksamista hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi ja jopa 96 prosenttia piti sitä suorastaan kansalaisvelvollisuutena. Vastaajista 78 prosenttia tunsi saavansa vastinetta maksamilleen veroille. Myös verohallinto itse on ollut äimän käkenä. Onko tutkimustulos ennenkuulumaton yllätys? Ei välttämättä; itse asiassa aiemmat tutkimukset ovat tukeneet tämän kaltaista tulosta, ei kuitenkaan näin perinpohjaisena tykkäämisilmiönä.

Kun tulosta tulkitaan, on muistettava, että tutkimuksessa verotus kytkettiin hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon. Vuosikymmenien aikana testatut yhteiskunnan palvelut ovat verotuksen ansiota. Tulokset hyvinvoinnin lisäämisestä ovat olleet kiistatta niin hyviä, että lopputulos on jopa ymmärrettävä. Jos ihmisiltä kysyttäisiin yksittäisten verojen hyväksymisestä olisivat prosentit huomattavasti pienempiä. Kuka tahansa voi suutahtaa saadessaan jälkiveron maksettavaksi, jos se tulee yllätyksenä. Näen asian niin, että suomalaiset hyväksyvät lähes kattavasti verotuksen ja jopa verotuksen korkeahkon tason, kun asiasta puhutaan periaatteellisella tasolla.

Osa veroista koetaan epäreilummiksi kuin jotkut toiset. Niinpä esimerkiksi ajoneuvovero on suhteellisen tuoreena tulokkaana koettu lisäraipaksi, samoin eläkkeisin kohdistuva ns. raippavero, vaikkei se suuren suuri olekaan.

Verohallinnossa ajatellaan, että verotus koetaan hyväksyttävämmäksi, koska meillä verotusta on pystytty yksinkertaistamaan teknisesti. Verotuksen käytännön toteuttaminen on puolueettomankin arvion mukaan tehokasta Suomessa mm. verkkoasioinnin takia. Paljon on kuitenkin vielä tehtävä: vanhusväestön lisäännyttyä (ja lisääntyessä) liian nopea siirtyminen digitalisoituneeseen verottamiseen on koettu hankalaksi.

:::::::::::::::::::

Mielenkiintoiseksi Suomen (ja Skandinavian) esimerkki muodostuu, kun se kytketään amerikkalaisen poliittisen taistelun välineeksi. Kun vasemmistolainen senaattori Bernie Sanders, joka pyrkii jälleen Yhdysvaltain presidentiksi (oikeammin ensi vaiheessa demokraattien presidenttiehdokkaaksi), puhuu Skandinavian maiden yhteydessä sosialismista, hän tarkoittaa käytännössä skandinaavista hyvinvointiyhteiskuntaa.

Suhteellisen kireä verotus ja sosialismi kytketään Yhdysvaltain väljässä keskustelussa yhteen. Yhteiskunnan palveluja ei Yhdysvalloissa yhdistetä verotukseen skandinaavisella tavalla, vaan valtiovalta koetaan monissa yhteiskuntapiireissä suorastaan vastenmielisenä. Bernie Sanders on tehnyt parhaansa katkaistakseen tämän negatiivissävyisen yhteyden, ja opettaa ihmisiä hyväksymään verot.

Monien huonosti informoitujen amerikkalaisten mielestä hyvinvointiyhteiskunta ja sosialistinen järjestelmä ovat yksi ja sama asia. Tästä voi rakentaa joko yhteiskunnallisen kauhukuvan tai paratiisin tai mitä tahansa siltä väliltä. Niinpä Venezuela ja skandinaavinen ”sosialismi” suhteellisen kireine verotuksineen sekoitetaan - tarkoitushakuisesti - toisiinsa.

Monet vasemmistolaisesti suuntautuneet amerikkalaiset, jotka ovat kypsyneet oman maansa kapitalismiin, ovat rakentaneet mielessään skandinaavisen ihanneyhteiskunnan, joka ei ole aidosti muuta kuin hyvinvointiyhteiskunta ihanuuksineen ja puutteineen.

Verohallinnon uusimman tutkimuksen tulosten tultua julki, se herätti kansainvälistä mielenkiintoa erityisesti Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsenen Alexandria Ocasio-Cortezin käynnistämän keskustelun pohjalta. Päällimmäisenä oli epäusko: verotukseen ei voida suhtautua noin suopeasti.

Kauppalehti toteaa pääkirjoituksessaan 13.2.2020, että tutkimuksen tuloksiin kannattaa suhtautua varauksella. Totta on, että vastaajien määrä oli suppea (1010 vastaajaa), muttei mitenkään liian pieni verrattaessa moniin muihin mielipidetiedusteluihin. Erityisesti Kauppalehti kantaa huolta hyvinvointiyhteiskunnan veropohjan nettomaksajista. Vain seitsemän prosenttia vastanneista edusti yli 60 000 euroa ansaitsevia. Lehden kannasta paistaa läpi vanha ajattelu, jonka mukaan isotuloiset eivät suhtaudu suopeasti verotukseen. Mutta onko ihan näin? Itse näen asian niin, että verotus esitettynä tutkimuksen kysymyksenasettelun mukaisesti voi hyvinkin saada myös useimpien suurituloisten hyväksynnän.

Veromyönteisyys on Kauppalehden pääkirjoituksen avainkäsite. Kestääkö veronmaksumoraali korkeahkon verotuksen olosuhteissa? Tämä on hyvin laaja kysymys ja samalla erittäin tähdellinen. En näkisi asiaa kuitenkaan niin skeptisessä valossa kuin Kauppalehti sen näkee. Lehti toistaa verohallinnon kannan, että tutkimus osoittaa lähinnä kansalaisten myönteisen suhtautumisen verohallinnon toimintaa kohtaan. Onko todella niin, että kysymys olisi siis vain suhtautumisesta verojen keräyksen luotettavuuteen ja tasapuolisuuteen?

Tehty tutkimus on vahva puoltolause yhteiskunnan tuottamille palveluille ja niistä maksetulle hinnalle. Ymmärrän niin, että verojen kerääminen nykyisessä laajuudessa on sidoksissa yhtenäiskulttuurin säilymiseen Suomessa. Tilanne voi olla muuttumassa. On ilmennyt moniakin kehityspiirteitä, joista näkyy kansalaisten ja kansalaisryhmien eriytyminen. Tähän on syytä kiinnittää huomiota jatkossa.