Suomen keskusta – kivulias siirtyminen maatiloilta lähiöihin

Toukokuun 19.päivänä vuonna 1979 Johannes Virolainen oli suorittamassa kevätkylvöjä maillaan Lohjan Röylässä, kun -  Virolaisen kertoman mukaan -  ”iltapäivällä, siinä kolmen maissa, peltotielle ajoi musta Saab ja siitä nousi tumma mies, presidentin turvallisuuspäällikkö Kivimäki, ojentaen minulle kirjeen.  Saab ehti hädin tuskin palata Turuntielle ja kääntää kulkunsa kohti Helsinkiä, kun traktorin turvahytissä istuen revin nopeasti kirjekuoren auki……”. Virolainen arvasi asian ja oli jännittynyt tietämään,  mitä presidentti  ajatteli  tuolloin(kin) kiemuraisesta hallituskysymyksestä.

Ikimuistettavan  vanhanaikaiseen tapaan kirje piti tuoda Virolaisen käteen ja peräti presidentin turvallisuuspäällikön toimesta….. Kirjeen mukana pala vanhaa Suomea on ikuisesti taakse jäänyttä. Onhan tämä jotain aivan toista kuin viestin näppäily sähköisesti……

Ja siinä traktorin pukilla  istuen  pohdittiin koko Suomen vallanjako-ongelmia.

Kirjeestä kävi ilmi,  että presidentti halusi erilaisin verukkein syrjäyttää Virolaisen tulevasta hallituksesta. Virolaiselle kirje avautui faktana,  että hänet haluttiin työntää sivuun politiikan valtavirrasta  ja mahdollisesti  lopettaa kaikki yhteistyö presidentin kanssa kymmeniä vuosia jatkuneen kumppanuuden jälkeen.

Näin kertoo kirjassaan ”Yöpakkasista Juhannuspommiin” (1982) Johannes Virolainen. Miksi otin lähtökohdaksi tämän episodin? Siksi,  että se kuvaa niin hyvin keskustan juuria. Ne olivat Virolaisen kohdalla viljapellossa – maassa - niin kuin niin monilla muillakin keskustan kannattajilla ja johtotähdillä.

En tässä aio kajota historian syihin syviin,  mitkä tapahtumat olivat johtaneet kahden johtavan poliitikon välirikkoon, mutta onpahan tuo edellä kuvattu muistuma poliittisesta kulttuurista,  jollaista ei laajassa mielessä enää ole,  ja jolloin suuri osa Suomen kansasta oli lähempänä maaseutua kuin tänään.

Keskustan jäsenmäärä oli suurimmillaan juuri noihin aikoihin, tarkalleen ottaen 309 000 (1978). Puolueen nimi oli 1960-luvulla vaihdettu maalaisliitosta keskustapuolueeksi siinä toivossa,  että vanha agraaripuolue pääsisi kiinni laajempaan kannattajakuntaan, ehkäpä jopa kaupunkeihin,  joista himotuimpana oli Helsinki. On käynyt niin, että puolue  ei  ole vieläkään oikeastaan yhtään lähempänä Helsingin kaupungin poliittisia valtarakenteita. Tuona Virolaisen kuvaamana keväisenä päivänä keskusta oli maaseutuun sidottu puolue, jonka kannatuspohja tosin riitti tuohon aikaan taisteluun sosiaalidemokraattien kanssa Suomen suurimman puolueen asemasta. Noissa demokratian osin kyseenalaistavissa oloissa keskusta käytti myös kokoomuksen mandaattia hallituksessa. Kokoomusta itseään ei sen sijaan päästetty hallitukseen -  ei yleisistä eikä sisäisistä syistä.

:::::::::::::::::::

Tänä päivänä tuntuu kannattajien haavekuvalta, että Suomen keskustan kannatus yltäisi pariin kymmeneen prosenttiin. Kuitenkin vielä vuonna 2015 puolue oli Suomen suurin 21,1, prosentin kannatusosuudella ja vuonna 2003 puoluetta kannatti peräti 24,7 prosenttia äänestäneistä. Viime aikojen gallup-lukemat kertovat kuitenkin suoranaisesta romahduksesta (11-12 % kannatus). Toisaalta on syytä muistaa, että keskustan kannatus Kekkosen Virolaiselle toimittaman myllykirjeen lähettämisen aikaan oli vain kohtalaiset 17,3 prosenttia (1979).

Keskusta on vajonnut lähelle Norjan ja Ruotsin sisarpuolueiden kannatusta eli 10 prosentin tuntumaan. Monet ovat itse asiassa odottaneetkin keskustan kannatuksen putoamista muiden maiden vastaavien puolueiden kannatuksen tasolle. Suomen keskusta on kuitenkin sinnitellyt suurimpien puolueiden joukossa lukuun ottamatta aivan viime vuosia.

Väestö- ja elinkeinorakenteen muutos kovertaa keskustan kannatusta. Aivan kuin pitkän kymmeniä vuosia kestäneen maaseudun puolesta käydyn taisteluvaiheen jälkeen olisi lopullisesti annettu periksi.  Vääjäämättömältä tuntuvan muutoksen on annettu  hajottaa vanhat maalaisliitto-keskustan valtakeskittymät. Keskustan vanha kannatuspohja  on tätä nykyä hajallaan muissa puolueissa.

Kilpailussa poliittisten puolueiden välillä keskusta on eniten menettänyt perussuomalaisille. Kannatuksen muutosta on auttanut perussuomalaisten muuttuminen työväenpuolueesta keskiluokkaiseksi konservatiiviseksi puolueeksi tullen sille alueelle,  jossa keskusta on laakerinsa kerännyt. Perussuomalaiset hallitsevat paremmin populistisen poliittisen viestin kuin perinteissä elävä keskusta. Erityisesti perussuomalaiset ovat onnistuneet tavoittamaan kovia kokeneen keskiluokan ahdinkoon joutuneet ihmiset. Samaan aikaan persujen paine sosiaalidemokraatteja kohtaan on vaimentunut.

Keskustan kannattajakunnan jakautuminen liberaaliin yrityssiipeen ja alkiolaiseen ”köyhän asialla” -siipeen on hajottanut puolueen fraktioihin.  Aivan kuin puolue nolostelisi vanhaa punamultalähtöistä keskustaa ja pyrkisi sipiläläisten  avulla irti perinteistään, jotka se kuitenkin parhaiten osaa. Monella tuolilla istuminen harvoin tuottaa hyvää lopputulosta.

Keskusta on irronnut aika päiviä sitten Virolaisen traktoripukilta johdetusta politiikasta ja kaupunkilaistunut ilman mainittavaa suurkaupunkikannatusta. Jostakin syystä minulla on tuntuma,  että karjalalainen hölösuu ja supliikkimies, Johannes Virolainen olisi hallinnut nykyisen hajaantumiskehityksen paremmin jollakin hybriditaktiikalla kuin nykyiset puolueen kellokkaat.