Vallankaappausyritys?

 

 

Mietin tovin tarvitaanko otsakkeessa kysymysmerkkiä. Tarkoitan tietenkin meneillään olevia Yhdysvaltain presidentinvaaleja, joita hyväksikäyttäen – ja joiden tulokseen tyytymättömänä – Donald Trump yrittää antaa kuvan,  että hänelle kuuluva vaalivoitto on varastettu. Tekaistujakaan varastamissyytteitä  ei ole syytä aliarvioida. Ovat ne sen verran vakavia syytöksiä.

Käsittelen tässä kirjoituksessa vaalikamppailua preesensissä (tulevassa ajassa), eihän ole tietoa,  kuinka kauan vaalien tekninen tuloslaskenta jatkuu.

Hämmentävää on,  kuinka moni ihan järkevänä pidettävä taho antaa hyväksyntänsä ja  vaaleissa äänensä Trumpille  kaiken sen jälkeen,  mitä on tapahtunut suuren veden takana viimeisten neljän vuoden aikana. Yhdeksi syyksi on esitetty Trumpin läpiajamia verohelpotuksia, jotka ovat sataneet mannaa myös keskituloisille. Raha ratkaisee! Kyllä tähän voidaan osatotuutena uskoa. Konkreettinen toimeentulo ja siihen liittyvät asiat voittavat liberaaleja vapauksia, tasa-arvoa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta koskevat asiat. Ja harva ajattelee, että Yhdysvaltain liittovaltion velka huitelee 27 000 miljardin dollarin tienoilla johtuen osin verohelpotuksista ja elvytyksestä. Se on paljon rahaa,  mutta on aivan liian abstrakti luku,  jotta herättäisi ahdistavaa huolta.

Tietenkin on aineettomampiakin arvoja,  joiden takia äänestetään Donald Trumpia. Oli liikuttavaa kuunnella ja katsoa,  kun viehättävä, Kuubasta Floridaan siirtynyt nuori nainen toteaa TV:n haastattelussa vakavana,  että ”minä tiedän,  mitä sosialismi on. Olen elänyt Fidel Castron Kuubassa. Kommunisti Joe Biden ei  voi tulla kysymykseenkään”. Rupea siinä sitten selittämään,  kuinka kysymys on aivan eri asiasta…….  Kyynisyys valtaa mielen, mutta meillehän on opetettu,  että liberaalissa demokratiassa sallitaan myös tietämättömyys….. Tämän kiertoajelun ideologioiden ihmeellisessä maailmassa voisi päättää vaikkapa Donald Trumpiin,  joka on väittänyt,  että hänen elämänsä on pyhitetty Joe Bidenin kaltaisten ”sosialistien” vastaiselle taistelulle.

Juuri noiden edellä esitettyjen esimerkkien avulla voidaan ymmärtää – tai olla ymmärtämättä - miksi Trumpin epämiellyttäviksi koettuja  henkilökohtaisia ominaisuuksia siedetään. Hänelle antaa vaaleissa äänensä puolet Yhdysvaltain kansalaisista.

Elämme aikakautta,  jossa valikoiva totuus viettää riemujuhliaan. Trumpin opastamana ja hänen kuuluisien aseenkantajiensa innostamana totuus ei muodosta mitään johdonmukaista kokonaisuutta. Kukin voi itse valita oman totuutensa. Jos tämä ajattelu saa populistisia sävyjä,  niin mikäpä sen parempi!

Ongelma on,  että vaihtoehtoinen totuus ei enää riitä. On vain yksi totuus, jolle ei ole vaihtoehtoa. Tämä ”totuus”  ryhtyy oikaisemaan liberaalin demokratian mukaista vaalin tulosta vaatimalla annettujen äänien mitätöimistä eli  pyrkimällä suorittamaan käytännössä ”vallankaappaus”. ltse asiassa hän ei kärsimättömänä jaksa odottaa edes äänien antamista. Niiden antaminen pitää estää sillä varjolla,  että ne ovat muodollisesti myöhässä.

Armoton totuus on kuitenkin, että Joe Biden sai yli 4 miljoonaa ääntä enemmän kuin Donald Trump.

Kysymys on monen muun seikan ohella sivistyksestä tai sen puutteesta. Trumpia äänestävät runsaasti vähäisesti koulutetut. Kannattajia ovat myös ne älyköt,  jotka ovat varhaisessa vaiheessa haistaneet yläkierteisen urapolun. Moni innokas on lähtenyt etsimään väylää eteen- ja ylöspäin tällä menetelmällä. Heidän Herransa on kuitenkin kriittinen: impulsiivisena hän heittää ulos toisinajattelevat ”vähän käytetyt  ajattelijat”. Valkoiseen taloon sopii ”vain yksi tosiajattelija”.

::::::::::::::::::::::

Trumpismi ei ole syntynyt tyhjästä, vaikka se kuulostaakin yhden miehen showlta. Sille on luotu edellytykset muutaman viime vuosikymmenen aikana. Pieni historian kertaus lienee paikallaan.

Konservatiiviliikettä, joka nousi valtaan Ronald Reaganin kaudella on totuttu nimittämään Movement Conservatismiksi. Movement Conservatism muhi pitkän aikaa 1960-luvulta 1980-luvulle ennen kuin puhkesi kukkaan. Movement Conservatism ei ole kuitenkaan yhtenäinen aate. Se koostuu lukuisista alateemoista, jotka tänäkin päivänä ovat voimissaan. 1990-luku toimi siltana nykykehitykselle. Liikkeelle olivat tunnusmerkillisiä piirteitä mm. radikaali konservatismi, kyllästyminen rotuintegraatioon ja White Backlash (valkoinen vastaisku). Demokraattisen radikalismin (New Deal) vastaiskuna syntyi radikaali konservatismi.

Margaret Thatcher toimi suunnannäyttäjänä, Ronald Reagan seurasi.  Movement Conservatismille ominaisia piirteitä olivat vielä paranoidi kommunismin vastaisuus, kompromissittomuus  hyvinvointiyhteiskunnan suuntaan, Christian Conservatism, Religious Right, Christian Nation, perhearvot…..

Barack Obaman pääsy valtaan oli iso isku uuskonservatiiveille. Kehitys Movement Conservatismin suuntaan jatkui kuitenkin Obamankin aikana. Koko republikaaninen puolue siirtyi oikealle radikaalin johdon myötä. Vaikka johto ajautui kauas oikealle poliittisesta valtavirrasta, säilytti radikaali oikeisto kuitenkin  otteensa konservatiivisista äänestäjistä.

Oikeisto säilytti teekutsuliikkeen avulla vireensä Barack Obaman kaudella ja sai teapartysta elinvoimaa.  Trumpismi on ollut enemmän kuin pelkkä virtaus konservatiiviliikkeessä. Siitä on tullut käenpoikanen, joka on ottanut olemassa olevasta oikeistolaisesta ideologiasta tarvittavan energian ja kasvanut sitten itsenäiseksi voimaksi, trumpismiksi.  Samalla yhteiskunnallinen jako on syventynyt demokraattisen puolueen vasemmistosuuntauksen ottaessa vastaavasti  etäisyyttä keskilinjalaisiin. Yhdysvaltain sisäpolitiikassa on siis muutaman viime vuosikymmenen aikana tapahtunut iso muutos, joka näkyy repivänä  kahtiajakautuneisuutena. Oikeastaan ainoa uusi asia 1990-lukuun verrattuna on maahanmuuttokriittisyys, josta on tullut tänä päivänä trumpismin myötä valtavirtaa.

Tähän yhteiskunnalliseen ympäristöön  ilmestyi Donald Trump, osin ulkopuolisena, osin elimellisenä osana niitä prosesseja,  jotka muodostivat Movement Conservatismin perusrakenteen. Edustan siis kantaa, että Donald Trump ei ilmestynyt tyhjästä,  vaan hänellä oli omat profeetat,  jotka valmistelivat tien olematta kutenkaan selvillä henkilön nimestä.

:::::::::::::::::::::::::::::::

Epäilemättä presidentti Trump on onnistunut toteuttamaan ohjelmaansa: sääntelyn vähentäminen, veroleikkaukset, tuomarinimitykset ja  vetäytyminen kansanvälisestä sopimusjärjestelmästä (Pariisin ilmastosopimus) ovat  miellyttäneet kannattajia. Tosin monet uudistukset ja uudet avaukset ovat saaneet ristiriitaisen vastaanoton (esim. Pohjois-Korea-neuvottelut,  muurin rakentaminen Meksikon vastaiselle rajalle tai sopimus Israelin kanssa palestiinalaisten pään yli).

Washingtonin eliitin vastustaminen on ollut sopivan populistinen teema Trumpin käsikassaraksi. Muutoin Trumpin käytöstä ovat leimanneet suureellinen itserakkaus,   äkilliset mielenmuutokset, hetken mielenjohteet  ja kyllästyminen vähän päästä alaisensa henkilökunnan toimiin.  Kai voisi sanoa, että käytöstä on ohjannut arvaamattomuus.

Trumpin viimeisin pakkomielteenomainen  intohimo on ollut  ripustautuminen presidentin tehtäviin niin perusteellisesti, että kaikki keinot ovat  käytössä tavoitteen saavuttamiseksi. Trumpissa on runsaasti itsevaltaisia piirteitä ja ajan kuluessa ne ovat voimistuneet.  Erehtymättömyyden sisäistämisestä on tullut  käytöspiirre samalla,  kun muiden syyttelystä on tullut Trumpin tavaramerkki.

Vaalikampanjassa Trump onnistui hyvin ja pystyi aktivoimaan kannattajansa jatkuvalla kentän kiertämisellä, joka vielä tiivistyi loppua kohden. Trump onnistui jälleen kerran yllättämään gallupit.

lhmistyyppinä hän helposti kerää kannattajia samanmielisistä, mutta myös aiheuttaa poikkeuksellisen vastenmielisiä tunteita vastustajissa.  Presidentinvaalien ääntenlaskennassa hän sitten alentui pelaamaan kaikkien arveluttavimpia pelejään syyttäessään demokraatteja vaalivoiton ryöstöstä (äänestystulosten vääristelystä) ilman mitään todisteita. Trump jälleen osoitti,  ettei hän ole presidentin tehtävien arvoinen.

Yhdysvaltain uusilla presidenteillä on ollut tapana julistaa yhdistävänsä kansakunnan. Rehellisempää olisi tavoitella tilaa,  jossa mahdollisimman suuri osa kansakuntaa sietää toisia ihmisiä. Kun kaikki keinot kansakunnan yhdistämiseksi  on käytetty ja niissä on epäonnistuttu,  kannattaa viimeisenä keinoa yrittää selvitä rehellisyydellä.