sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Kaikkien rockmusiikkifestivaalien äiti

 

 

Vuosi 1967 muistetaan popmusiikin historiassa erityisesti Beatlesin Sergeant Pepper`s Lonely Hearts Club Band -albumista, mutta myös esimerkiksi Jimi Hendrixistä, Janis Joplinista ja hippieliikkeestä….. Mielestäni vuosi 1967 on edelleen suurinta, mitä populaarimusiikista on tullut. Pidän tuota vuotta  rockin innovaatioiden ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden merkkipaaluna (tästä tarkemmin blogikirjoituksessani  22.1.2013 ”Popmusiikin suuri vuosi 1967”).

Uuden  rockin esittely tapahtui Montereyssä, Kaliforniassa  lähellä San Franciscoa. Siellä  järjestettiin kolmipäiväinen pop-festivaali 16.-18. 6. 1967. Se ei ollut ensimmäinen laatuaan, mutta kovan artistilistansa takia huomatuin ja esimerkki monille myöhemmille festivaaleille, mukaan lukien Woodstock pari vuotta myöhemmin.  

Festivaalia (viralliselta nimeltään ”Monterey International Pop Festival”)” voidaan pitää kaikkien rockmusiikkifestivaalien äitinä. Tärkeänä huomiona pidän festivaalin nimessä esiintyvää käsitettä ”pop”. Nykyaikaan siirrettynä se olisi ”rock”, mutta tuolloin käytettiin siis nimeä pop. Nykyisin popilla on toinen merkitys: se on rockin pehmeä tyylisuunta. Kuusikymmentäluvulla muistan  rockin tarkoittaneen lähinnä rock and rollia. Tämän käsiteselvennyksen tai käsitesotkun jälkeen voidaan siirtyä itse asiaan.

Monterey Pop on säilynyt mielessämme suurelta osin siitä tehdyn D.A. Pennebakerin ohjaaman mainion dokumentin ansiosta.

Popmusiikin yhteiskunnallinen merkitys nousi suureksi teemaksi juuri tuolloin. Se oli nuorisokulttuurin ja hippieliikkeen nousun lähtemätön osa. Siitä tuli osa Vietnamin sodan vastaista rintamaa. Se oli vastakulttuurin airut ja teki Kaliforniasta populaarimusiikin keskuksen. Myös arveluttavammat asiat, kuten huumausaineet muuttuivat monen nuoren mielestä hyväksyttävämmiksi ja löivät läpi tuolloin.  

Juuri Montereyssä Kaliforniassa nousivat huipulle tai vakiinnuttivat legendansa sellaiset nimet kuin Jimi Hendrix, Janis Joplin, Otis Redding, The Who, Jefferson Airplane ja Grateful Dead.  Youtube-videolta on nähtävissä Jimi Hendrixin kitara-akrobatiaa ja kitaran sytyttäminen tuleen, joka vaikka onkin ulkoinen tehokeino, tekee vaikutuksen tänäkin päivänä.  D.A. Pennebaker onnistuu nappaamaan katsomosta kauhistuneen naisen katseen, joka on porautunut mieleeni.

Festivaalien isät olivat John Phillips  Mamas and the Papas -yhtyeestä ja levytuottaja Lou Adler. Ilmeisesti  festivaalin taustavoimilla oli kunnianhimoisia tavoitteita tehdä rockmusiikista  Jazzin ja folkin kaltaisia taiteen muotoja. Niillä oli jo omat festivaalinsa. Samaan aikaan Beatlet toisaalla pyrkivät  kehittämään  musiikkiaan yhä monipuolisempaan ja laadukkaampaan suuntaan.  Tässä he myös onnistuivat: rockmusiikin arvostus kipusi uudelle tasolle. Myös Montereyn festivaalijärjestelyissä pyrittiin korkeatasoiseen suoritukseen,  olipa kysymys siten turvallisuus-, ruoka- tai lääkintäapujärjestelyistä.

Jotain omistautumisesta itse musiikille kertoo se,  että esiintyjät tekivät keikkansa ilmaiseksi. Tulot ohjattiin hyväntekeväisyyteen.

Yleisöarviot vaihtelivat todella paljon, 25 000:sta 90 000:teen. Lippujen hinnat olivat kohtuulliset.

Seuraavassa lyhyet esiintyjäarviot:

Jefferson Airplane oli jo menestystä saanut yhtye ja oli  yksi festivaalin vetonauloista. Laulusolisti Grace Slickin tie supertähdeksi alkoi viimeistään Montereystä. Yhtye tunnetaan psykedelisistä  sanoituksista:  ”White Rabbit”.

The Who sen sijaan oli vielä suhteellisen tuntematon ennen Montereytä. ”My Generation” tehosi  amerikkalaisiin. Lyhyttä parinkymmenen  minuutin sessiota seurasi  vahvistimien ja soittimien tuhoaminen……

Grateful Deadin vahvuus perustui heidän live-esityksiinsä, ei niinkään levyihin. Yleisö rakasti aitoa länsirannikon yhtyettä.

Jimi Hendrix hätkähdytti kitarasaundillaan,  johon Yhdysvalloissa ei ollut totuttu. Koko Hendrixin olemus pukeutumisineen heijasteli  psykedelistä  aikaa.  Hendrix teki kaikki gimmickit  kielellä ja hampailla soittamisista kitaran sytyttämiseen tuleen,  ja yleisö oli haltioissaan. Hendrix päätti sessionsa ikiomaan versioonsa kappaleesta ”Wild Thing”, jonka lopuksi hän yltyi whomaiseen tuhoamisvimmaan.

Janis Joplin taustayhtyeenään Big Brother ja Holding Company oli Montereyn ja koko rockmaailman sensaatioita. Harvoin jos koskaan tapaa niin järisyttävää ensiesiintymistä suurelle yleisölle. Janis esitti joplinmaiseen tyyliin  bravuurinsa, pakahduttavan  ”Ball and Chainin”. Pennebaker missasi Joplinin esiintymisen, mutta onneksi järjestyi toinen tilaisuus ja rockmusiikin sensaatio saatiin ikuistettua filmille.

Eric Burdon uuden yhtyeensä The New Animalsin kanssa pysytteli perinteellisemmässä rockissa ja esitti Rolling Stonesin ”Paint It Blackin”.

Otis Redding taustayhtyeenään Booker T. & the MG´s pudotti pommin pääosin valkoisista koostuneen yleisön keskuuteen kiihkeällä esiintymistyylillään. Myös Redding kuului siihen joukkoon, joka teki  läpimurron  Montereyssä. Dokumentille taltioitui soulin kuninkaan esittämänä hänen oma kappaleensa ”Respect” ja Rollareiden  ”Satisfaction”.  Redding kuoli  puoli vuotta Montereyn jälkeen lento-onnettomuudessa.

Ravi Shankar tarjosi sitten shokkihoitoa yleisölle täysin eri kulttuurista tulleella musiikillaan. Kysymys oli Shankarin ensiesiintymisestä amerikkalaiselle yleisölle.

The Mamas and the Papas päätti festivaalin esittäen tietenkin ”California Dreamingin” ja  ”Monday Mondayn”. Samassa yhteydessä Scott McKenzie esitti  tilaisuuteen hyvin sopivan John Phillipsin säveltämän hippiehenkisen jättihittinsä ”San Francisco”.

Oli toki paljon muitakin esiintyjiä. Osa heistä on kadonnut rockin historiaan jälkiä jättämättä: kuka muistaa The Paupersin tai  Beverleyn (löytyi Wikipediasta nimellä Beverley Martin, joka on edelleen ”active”)? Tilaisuuden järjestäjät välttivät kutsumasta kaikkein popinta poppia edustavia artisteja, kuten Monkeesin.

On syytä mainita vielä joukko paikalla olleita kovia nimiä, joiden vaikutus on jäänyt - edellä mainittujen lisäksi - pysyvästi popin ja rockin historiaan:   Simon and Garfunkel, Johnny Rivers, Lou Rawls, Canned Heat, Al Kooper, Country Joe and the Fish, The Butterfield Blues Band, The Byrds, Laura Nyro, Hugh Masekela, Steve Miller Band ja Buffalo Springfield.

Monia muitakin artisteja oli tyrkyllä festivaaleille, osa kieltäytyi,  osalla oli jokin muu este. Ohessa muutamia poisjääneitä: Beatlet kieltäytyivät (heidän uusi musiikkinsa  oli liian hankalaa toteuttaa livenä), samoin Bob Dylan, koska oli vasta  toipumassa moottoripyöräonnettomuudesta.  Edelleen kieltäytyneisiin lukeutui tuolloin hyvin suosittu The Rascals.  Myöskään Tamla Motownin artisteja ei Berry Gordyn käskystä päästetty mukaan.

Monista eri syistä pois jäivät myös Rolling Stones (lukuun ottamatta Brian Jonesia), The Doors, Beach Boys, Donovan, The Kinks, Cream ja Dionne Warwick. Moni on varmaan jälkikäteen harmitellut poisjääntiään

:::::::::::::::::::::::::::::::

Monterey Pop jää rockin historiaan pysyvänä muistomerkkinä. Rock sellaisena kuin sen nyt tunnemme murtautui läpi juuri tuossa festivaalissa. Yksittäisiä artisteja,  jotka loivat uusia tyylisuuntia oli runsaasti: Jimi Hendrix, Janis Joplin, The Who, Otis Redding….. Monterey edisti heidän uraansa ratkaisevasti. Toki mukana oli paljon esiintyjiä,  jotka vahvistivat vanhoja asemiaan Monterey Popissa.

Festivaali loi omalta osaltaan koko musiikkifestivaalikulttuurin. Montereyn jälkeen syntyi rockfestivaaliperinne,  joka ulottuu tähän päivään.

Montereyn yksi erityispiirre oli, että se yhdisti ja sekoitti Yhdysvaltain eri osien (ja myös Euroopan) musiikkisuuntauksia ja  saundeja keskenään. Rockartistit oppivat toisiltaan: noinkin musiikkia voidaan esittää!

Yleisölle tilaisuus oli tajunnanräjäyttäjä, joka jäi ikuisesti mukanaolijoiden mieleen.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt Montereyn uutta luovat musiikin toiston ja vahvistamisen (sound system) keinot, joiden rakentajana  ja muokkaajana toimi Abe Jacob. Elektronisen musiikin pioneerit Paul Beaver ja Bernie Krause saivat vihdoin läpimurron esitellessään festivaalilla Robert Moogin Moog-syntetisaattorin. Syntetisaattoribusiness syntyi Montereyssä.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti